Google+ Followers

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Hellettä ja joutenolloo pijellessä

Puna-ailakki kukkii keväästä syksyyn...

YÄ MUSTARASTAN PESÄS


Olen sinitulkku ja punatiane
ko lähren sun tykkö kotti.
Houkutti munt jäämä viäl hetkeks
siks ajaks vaa ko teevesi kiahu.
Laitit hellan ykkösel.

Nyy kuljen sumupellon laitta
väistän aamuperhossi
henkitän vilpost ilma
ja valerianavarssi piantareil.

Annoit sylillise jyvi mukka
tartten eväi vaaksanki matkal
viä voimi sul sanno
nährä ja hei.


- HELI LAAKSONEN -

Oravanmarja kukkii jo kesäkuussa.

Mummon kuulumissii en ou kirjutellukkaa kotvasseen aikkaan murteela. Jotkut teistä lukijoista on sitä toivonna, van suattaa olla paljo immeisii, jotka ei tätä meikäläistä pohjoiskarjalais-savolaista murretta tunnista.

Heli Laaksonen se vuan visertää tuota ommoo kieltään, ja kirjuttaa sillä runosa ja muut kirjasa. Tiettävästi ne on olleet myyntimenestyksii, joita immeiset lainailoot kun Aili-mummo kuunaa.

Eilen (tai öylen, sano entiset immeiset) ajelin tuassiin Tohmiksela asijoila. Van paljo männöö kallispalakkasten liäkärlöihen työaikoo hukkaan, kun ne apulaiset, tietokonneet, eivät toimi. Vika ol kuulema Pohjos-Karjalan aluveen käsittävä, van muita se ei kiusannu meilä, kun minnuu ja miun tilloomoo liäkärrii. Suanpa tuas käyvä ens viikola uuvestaan liäkärissä, kun asijat jäi kummaan vaiheeseen. Vai mitä työ sanotta siitä, että liäkär teköö hiki hatussa tunnin töitä, jotta piäsis potilaan tietokantaan käsiks, van lopulta sittä jostai kolomannesta konneesta sai jottai selevile, ja tulosti liäkeresetin miule kouraan.

Liäkärrii mie vuotin kolome- ja puolviikkoo, silti män sipuliks. Ei varmasti ollu liäkärin vika, siäliks kävi immeistä, joka tuskasesti yrittää hoitoo ommoo ammattiisa. Jotta semmoset ohjelmat tiälä on käytössä terveyvenhoijossa. Varmaannii halavin ja huonon ohjelma, jonka markkinoilta sai; EU:han sen tietysti miärevvää.

Van sitä ihmettelen mitä järkee on aina ostoo halavinta ja huononta ohjelmoo taikka mittään muutakkaa. Pitäs sitä luatuukii kahtoo eikä yksinnää hintoo. Se ajanolloon tullo 'halapa' hyvin kalliiks. Semmosta eijjoo köyhän vara käyttee, tulloo konkurssi.

Van niilähän onnii aikomus synkronoija koko ohjelmistohomma, toivottaan jotta se onnistuu!!

Pihlajakin kukki kesäkuussa noin kaksi kuukautta sitten...


Jotta siitä syystä ei ollu eilen postauksii. Tulin kottiin (tai pihhaan) vasta neljän perästä; olin kypsä kun turnipsi. Autossa ol varmaanii piäle 50 Celsiusastetta, kun se auto ol seisona auringossa. Paljo väkkee, lomalaisii, ol liikkeelä. Ja autojakkii. 

Näin kesäaikkaan immeisten välinen seuraelämäkkii on paljo vilikkaampoo kun muullon. Myös on käyty ja hyö on käyneet, onpa väsätty yks kuvakirjakkii. Pitäs vielä pakolliset kuvijot, kesänäytelmät, käyvä kahtomassa. Päivänäytöksii ei uskalla uatellakkaa tämmösessä lähes kolomenkymmenasteen heltiissä. Kitteelä kertoot jonkun suaneen auringonpistoksen, sen oon suanu joskus miekii Kitteelä Hutsissa. Joten parempi männä iltasela, eijou ennee niin kuumoo kun päivälä.

Lapsenlapsen lemmikkikani.


Tässä ne viikot vierähtellöö hellettä ja joutenolloo pijellessä. Vähä säilöntähommii siihen sekkaan, jo on mummola puuhoo ihan liijjan kansa. Mieskää eijjoo ennee hanakka lähtemmään marjamehtään, jossii kasvimuan se sai kitketyks. Ainakki sallaattii riittää vaikka lemmikkikanile syyvvä asti...

Ihan miulta meinas unohtuu: meillä ukkosti ja sato aamuyöllä viijen jäläkeen, joten hieman märkyttä mua on suanu. Van ei se auta pitkäks aikoo!

Toivon, jotta työ arvosat lukijat, jaksasitta hyvin! Elekee istuko auringossa, ja juokee paljo nestettä! Kyllä se siitä pakkaseks muuttuu ennenpitkee...
♥ Terveisin Aili-mummo ♥




perjantai 25. heinäkuuta 2014

♥ Lyhyt ja ihana ♥

Lapin tunturiluontoa ihaillaan...
LAPIN KESÄ


Lapissa kaikki kukkii nopeasti,
maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin.
Tuot' olen aatellut ma useasti,
kun katson kansan tämän vaiheisiin.

Miks' meillä kaikki kaunis tahtoo kuolla
ja suuri surkastua alhaiseen?
Miks meillä niin on monta mielipuolta?
Miks vähän käyttäjiä kanteleen?

Miks miestä täällä kaikkialla kaatuu
kuin heinää -miestä toiveen tosiaan,
miest' aatteen, tunteen miestä, kaikki maatuu
tai kesken toimiansa katkeaa?

Muualla tulta säihkyy harmaahapset,
vanhoissa hehkuu hengen aurinko.
Meill' ukkoina ja syntyy sylilapset
ja nuori mies on hautaan valmis jo.

Ja minä itse? Miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden.
Miks seuraa käskytä en veren vietin,
vaan kansan kohtaloita huokailen?

On vastaus vain yksi: Lapin suvi.
Sit' aatellessa mieli apeutuu.
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
ja kukkain kukoistus ja riemu muu.

Mut pitkä vain on talven valta. Hetken
tääll' aatteet levähtää kuin lennostaan,
kun taas ne alkaa aurinkoisen retken
ja jättävät jo jäisen Lapinmaan.

Oi valkolinnut, vieraat Lapin kesän,
te suuret aatteet, teitä terrvehdin!
Oi, tänne jääkää, tehkää täällä pesä,
jos muutattekin maihin etelän!

Oi, oppi ottakaatte joutsenista!
Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

Havisten halki ilman lentäkäätte!
Tekoja luokaa, maita valaiskaa!
Mut talven poistuneen kun täältä näätte,
ma rukoilen, ma pyydän: palatkaa!


- EINO LEINO -

Ja tietenkin tämä runo Vesa-Matti Loirin laulamana...

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista viikonloppua!
                               Aili-mummo



torstai 24. heinäkuuta 2014

Edith Södergran, moniselitteinen, ristiriitainen ja unohtumaton

Edit Södergran (1892-1923).


SISKOMME KÄYVÄT KIRJAVISSA VAATTEISSA


Siskomme käyvät kirjavissa vaatteissa,
siskomme laulavat veden äärellä,
siskomme istuvat kivillä odottamassa,
heillä on koreissaan vettä ja ilmaa
ja he sanovat niitä kukiksi.
Mutta minä kiedon käteni ristin ympärille
ja itken.
Kerran olin niin pehmeä kuin vaaleanvihreä lehti
ja kiinni korkealla sinisessä ilmassa,
silloin löi kaksi miekkaa sisälläni
ja voittaja kohotti minut huulilleen.
Hänen kovuutensa oli niin hellää etten minä
                                                             mennyt rikki,
hän kiinnitti kimaltavan tähden otsalleni
ja jätti minut värisevänä kyyneliin
saarelle jonka nimi on talvi.


Metsämansikat makeimmillaan..:))

ÄLKÄÄ KOOTKO KULTAA JA JALOKIVIÄ


Ihmiset,
älkää kootko kultaa ja jalokiviä:
täyttäkää sydämenne kaipuulla
joka polttaa kuin hehkuva hiili.
Varastelkaa rubiineja enkelien katseista,
juokaa kylmää vettä paholaisen lätäköstä.
Ihmiset, älkää kootko aarteita
jotka tekevät teistä kerjäläisiä;
kerätkää rikkauksia
jotka antavat teille kuninkaan mahdin.
Lahjoittakaa lapsillenne kauneus
jollaista ei ihmissilmä ole nähnyt,
lahjoittakaa lapsillenne voima
joka murtaa auki taivaan portit.

Maitohorsimien kukkimisaika!

Tilasin Suuresta Suomalaisesta Kirjakerhosta jälleen lukemista itselleni, pokkareita. Halvallakin voi saada hyvää lukemista.

Yllä lainattu runo on Pentti Saaritsan kokoamasta ja osittain suomentamasta teoksesta, Edith Södergran, Elämäni, kuolemani, ja kohtaloni. Kootut runot. Teoksesta löytyy kolmen eri henkilön suomentamia runoja, P. Saaritsan, Uuno Kailaan ja Aale Tynnin. Tunnetuimpia näistä ovat Uuno Kailaan suomennokset. Tämä Pentti Saaritsan koostama teos on ilmestynyt jo 20v. sitten ensimmäisen kerran, nyt saamani nidottu laitos oli kolmas painos kyseisestä nidotusta laitoksesta. ISBN 978-951-1-23580-4. Otava, Keuruu 2011, 270 sivua.

Se on outoa, että vasta vuosikymmenien kuluttua runoilijan kuolemasta, on hän päässyt suosionsa ja arvostuksensa huipulle. Mutta hän on ja pysyy myös siellä. 1900-luvun alkupuolella kirjoitettiin palavasti riimirunoja, ja noista runoilijoista nimekkäimmät ovat tulleet kuuluisiksi juuri sillä. Uuno Kailas, etevä riimirunoilija, kuitenkin käänti paljon Edit Södergranin runoja. Kokoelma Runoja (ilmestyi 1996, kuudes painos), ilmestyi näistä Kailaan suomennoksista 137 sivuisena. Kokoelma on valikoima Edithin kaikista viidestä kokoelmasta. Viitteellinen piirroskuvitus on Tapio Tapiovaaran. Kirjan esittelyn suorittaa Hagar Olson, suom. Lauri Viljasen. Kirja on WSOY:n julkaisema.

Ketoneilikat ja valkoapilat kukkivat porraspielessä...

Edithin kohtalo oli nääntyä tuberkuloosiin jo 31v. Saima Harmajan lailla. 

Edith oli ristiriitainen persoona, ja opeiltaan filosofi. Varsinkin kuolemasta Edith kirjoitti runsaasti runoja, joita yhä monimerkityksellisinä lausutaan tänäkin päivänä, varmaan myös tulevaisuudessa.


ELÄMÄNI, KUOLEMANI JA KOHTALONI


Ei ole mitään muuta kuin suunnaton tahto,
suunnaton tahto, mutta mihin, mihin?
Pelkkää pimeyttä on ympärilläni,
en oljenkortta pysty kohottamaan.
Tahtoni tahtoo vain yhtä, mutta sitä ainoaa
                                                 minä en tunne.
Kun tahtoni murtautuu esiin, minä kuolen:
ole tervehditty elämäni, kuolemani ja kohtaloni.


- EDITH SÖDERGRAN -


Te jotka ette pelkää tekstin ymmärtämisen vaikeutta, lukekaa Edith Södergrania. Hänen kanssaan vietetyt hetket eivät mene hukkaan. Joskus meille syttyy kirkkaita tähtiä, mutta vasta valovuosien päästä heidät tunnistetaan suuriksi tähdiksi. 

Kaikki tähdet sammuvat kerran, sanoo Edith jossain runossaan, mutta silloinkin ne tuikkivat pelkoa vailla!!

Oikein hyvää loppuviikkoa & viikonloppua teille hyvät lukijani!
                               Aili-mummo

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Elizabeth Adler, Kesä Toscanassa



Ostin joskus Elizabeth Adlerin  Kesä Toscanassa Suuresta suomalaisesta Kirjakerhosta. Luin sen nyt kolmanteen kertaan mieluisana kesälukemisena. Romaanin on suomentanut Riitta Virkkunen, kustantaja on Gummerus (2003), painopaikka Juva (2008). Kirjassa on 326 sivua. ISBN 978-952-459-328-1. Kirja kuuluu Loisto-pokkareihin.

Kirjassa on hienosti kiedottu romantiikka ja jännitys yhteen. Mikään dekkari se ei ole, se on minusta paljon parempi kuin dekkari.

Tämä postaus sisältää juonipaljastuksia, joten te jotka ette halua niitä, jättäkää lukematta!

Gemma Jericho on lääkärinä New Yorkin Bellewue-sairaalan ensiavussa johtavana lääkärinä. Työ on kiireistä, hektistä, aina varuillaan oloa suuren työpaineen alla. Erityisen paha on tilanne viikonloppuina, jolloin saapuu ensiapuasemalle paljon ihmisiä vaikeasti loukkaantuneina. Päivystysvuorot ovat pitkiä, vaan jaksettava on. Gemmalla on teini-ikäinen tytär avioliitosta. Miehestä hän on eronnut, ja sen jälkeen on ollut traumaattinen miessuhde. Gemma on 'kävelevä katastrofi', mutta ensiaputyö ja muiden valvominen sujuvat rutiinilla.

Ikää Gemma Jericholla on 38v. Tytär Livvie on nyt 14-vuotias, käyttää punk-tukkaa ja 
-vaatteita. Lisäksi Gemmalla on elossa äitinsä Nonna (isoäiti), joka oli nuorena saapunut perheensä kanssa Toscanasta USA:han. Hän on asunut jo 40 vuotta Long Islandilla, talo on vanha ja rähjäinen, ja Välimerensiniseksi maalattu. Väri kuulemma muistuttaa häntä Bella Piaceresta, jossa hän asui nuorena. Viralliselta nimeltään Nonna oli Sofia Maria Lorenza Corsini (tyttönimi), mutta sitä nimeä läheiset käyttävät harvoin. Nyt Nonna oli 60v. leskinainen, mies oli kuollut jo kaksikymmentä vuotta sitten.

Nonna kokkasi tyttärelleen Gemmalle ja Livvielle joka sunnuntai hienon aterian, jonka he mieluusti kävivät syömässä. Se olikin viikon kohokohta. Kirjassa kerrotan tippa kerrallaan myös Cashista, Gemman ystävästä, jonka kohtalo selviää vasta kirjan loppupuolella.

Ja sitten käy yhtenä päivänä niin, että saapui lentopostikirjekuori Italiasta, ja se muutti kaiken.

Ajattelin etten enempää teille kerro. Lukekaa itse kirjasta! Tämä romanttinen romaani kertoo asioista mukaansatempaavasti ja mielenkiintoisesti. Uskon, ettette pety; en minäkään kirjan kolmeen kertaan lukeneena!

Elizabeth Adlerista kerrotaan myös Gummeruksen sivuilla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein kaunista ja lämmintä naistenviikkoa!
                            Aili-mummo

perjantai 18. heinäkuuta 2014

♥ Nauttikaa kesästä! ♥

Kuva: Google Luontoportin sivuilta.


Puhuin perhosten kanssa
maa kuunteli
kivipaasi mäen rinteessä
männyn punainen runko oli äidin syli

kaikki lapset
vastasyntyneetkin
ymmärsivät miksi itkin
ja sinä joka et lakannut hymyilemästä tyhjää enkelihymyäsi
ymmärsit, sinäkin

se kieli on kuollut
eikä minulle jäänyt sanoja
kuvata sanatonta


- MARJA LEENA TOUKONEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein kaunista ja hyvää viikonloppua!
                              Aili-mummo

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Elämämme ihanin vuodenaika



KUN RAKASTAT


Rakkaus on pyykkäreistä parhain,
se kuuraa kaksin käsin
mustat pilkut, läikät, tahrat pois
Kun rakastat
muistat juuri sen
mikä tulee muistaa, kukan
jonka nimeä ei kukaan tiedä,
maan jossa kukaan ei ole vielä käynyt
Kun rakastat,
on aina kevät
ja hyppäät pälvipaikalla narua
joka huokonen heleästi nauraen,
tiedät ehdottoman varmasti
että ne jotka rakastavat
eivät ikinä kompastu


- TOMMY TABERMANN - 

Rakkaus kiipesi kalliolle ja kuvasi minut!

Nykyään tuntuu olevan käytössä ainoastaan lyhytaikaista rakkautta. Asia on tullut esille etenkin nuoremman polven avioliitoissa, jotka odottamatta päättyvät muutama vuosi alkuajan jälkeen. Yhtäkkiä rakkautta ei enää ollutkaan, vaikka sen vannottiin kestävän kuolemaan asti. Ainoastaan itserakkaus jäi. Mutta varmaa on, että se rakkaus säilyy hautaan asti.

Rakkaus pyrkii selittämään kaikki asiat parhain päin, mutta eihän se näin mene. Odotukset meillä ihmisillä ovat liian suuret, mittapuuta taitaa olla mahdotonta kenenkään täyttää. Kohtuutta siis, hyvät ihmiset!

Rakkaus on elämämme ihanin vuodenaika, voi kunpa se kestäisi!


Soutuvene on oltava jokaisessa kesämökkirannassa...

Meillä ihmisillä on tiedossa vain tämä yksi elämä. Paljon on niitä, jotka haluavat myös ikuisen elämän. Itselleni on ollut rankkaa yksikin maallinen elämä, joten ikuisesti kestävästä elämästä en edes uskalla haaveilla.

Kukkia Heippolan pihamaalla Outokummussa.

Juvosten Sukuseura ry:n asiapaperit on nyt talletettu Joensuun Maakunta-arkistoon. Ystäväni Sirkka Kosunen vei sinne hallituksen mapit, ja lahjoitti lisäksi oman sukukirjansa. Paperit ovat kaikkien sukututkijoiden käytettävissä. Ainakaan ne eivät jääneet ajelehtimaan aitan nurkkiin ja pölyttymään sinne. Voimme olla rauhallisella mielellä siitä, että täytimme säädökset ja velvollisuudet.

Kiitokset kaikille läsnäolleille ja erityiskiitokset Sirkka Kosuselle. Hän on tehnyt suuren työn!
Kaikkea hyvää hänelle hänen elämänsä tiellä...

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista viikon jatkoa!
                             Aili-mummo

maanantai 14. heinäkuuta 2014

♥ Lämmin kiitos isäntäväellemme! ♥

Kuusamo-lamellihirsitalo.


KUTSUJAT

----

Ilman lintunen liversi, 
leivo pyysi lentämähän.

Silloin haaveeni havasi,
läikähti ilmojen into,
siivilleen sieluni nousi,
yltyipä ylenemähän
taivaan laajalle laelle,
kaukaisuuden kartanoihin.


L. ONERVA -

Järvi ikkunan alla...


Sain luvan tehdä tämän postauksen, mutta ihmisiä näissä kuvissa ei ole. Tämä kakkoskoti sijaitsee Pohjois-Karjalassa. 

Matkustimme autolla 'sukuloimaan' torstaina 10.07.2014, meillä oli myös toinen perhe autossamme mukana. Useita kutsuja saatuamme arvelimme että tällä kertaa voisimme yhden yöseudun viipyä paikassa, jota emme olleet vielä nähneet.

Täytyy sanoa, ettemme pettyneet vierailuumme missään suhteessa. Muutamilla meistä on aitoa sukurakkautta passata lähimmäisiään viimeisen päälle. Talo on upea, mutta vielä upeampi on sen isäntäväki! Suuret ja lämpimät kiitoksemme kaikesta hyvästä mitä saimme osaksemme!

Myös kaunis ja lämmin sää suosi vierailuamme. Näin ihania kesäpäiviä ei tänä kesänä ole ollut kovinkaan monta! 
Ihana auringonlasku. Kuva: Mauri N.


Illalla kylvimme tietysti rantasaunassa, minä oikein vastan kanssa. Uimaan en toki uskaltautunut, vesi taisi olla melko viileää. Tuuliset ilmat olivat veden jäähdyttäneet. Saunan jälkeen tietysti söimme ja katsoimme teeveestä Tangokuningas-kilpailun. Kilpailunhan voitti Teemu Roivainen, mutta olimme pahoillamme Leif Lindemanin puolesta. Tosin uskon, että raadilla oli vakaat perustelunsa tähän valintaansa.

Ihana kakkoskoti...
Rantasauna ja saunatupa järven rannassa.
Pihakin on laitettu ja viimeistelty.
Terassille mahtuu...


Talon toiseen päätyyn oli piilotettu tramboliini lapsia varten. Ainakin silloin kun jälkikasvu on paikalla, trambollinilla on hyvää käyttöä.

Maalla on hyvä asua, loma-aikoina varsinkin. Olen asunut koko ikäni maalla, lähellä luontoa, enkä muuta paikkaa ole koskaan havitellutkaan. Ja mehän olemme asuneet jo 'kesämökillä' kokonaista 18 vuotta hyvin tyytyväisinä.

Laitan tähän Youtubesta vielä musiikkia uuden tangokuninkaan ja -kuningattaren esittäminä.

♥ ♥ Toivotan kaikille lukijoilleni oikein ihanaa alkanutta heinäkuun viikkoa! ♥ ♥
                                         Aili-mummo

lauantai 12. heinäkuuta 2014

" Paista päivä, lämmin päivä..."

Kaunis järvi Karjalassa...

PAISTA PÄIVÄ


Paista, päivä, köyhän päivä,
paista päälle päivän lapsen,
siniviittojen välitse;
paistat päälle yönkin poian,
halki mielen hallaisenki,
keltalehtien lomitse.

Paista päivä, suuri päivä,
paista suurta sunnuntaita
saarelle suven ijäisen;
paistat työnkin paahtajalle,
elon arki-askareihin,
joista voimani väsähti.

Paista, päivä, lämmin päivä, 
paista mulle, paista muille,
koko kylmälle kylälle;
anna mulle uusi usko,
muille armas aamurusko,
enin orjille elämän.


- EINO LEINO -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoilleni!
                      Aili-mummo

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

♥ Kevyet mullat! ♥

Rannan Juvolan ISK-lehmiä. Kuva: Aulis Juvonen.


SAVOSSA JUVOSTEN JUURET



Saapuipa Savosta kansa, venehellä vettä myöten:
Säämingistä Kitehelle, Liperiin jo lipsahtivat,
Tohmajärvelle toviksi, Kiihtelykseen kiirehtivät.
---
Savupirteissä sikisi kansa suuri, kaikenlainen.
Lapsia ol liuta ennen, vaimojakin kaksi, kolme.

Sitkeästi sinnitellen Juvossuyku yhä kasvoi,
laajemmille laulumaille,
poikki Suomen suunnistaen,
yli Telluksen teluten.


JATKUU...

Toivo Juvonen, Rannan-Juvolan isäntä. Kuva: Aulis Juvonen.


Juvosten Sukuseura ry ehti toimia vuodesta 1987 vuoteen 2008 aktiivisesti eli 21 vuotta. Sen jälkeen kokoontuminen oli hiljaisempaa ja epävirallista. Päätimme lakkauttaa sukuseuran toiminnan, koska halukkaita ja kykeneviä ihmisiä ei enää löytynyt seuran toimintaa jatkamaan. Viimeinen kokoontuminen meillä oli Outokummussa sukuseuran perustajan, Sirkka Kosusen kotona.

Aika kulkee meidän kaikkien yli, tahdoimme tai emme. Meidän mukanaolleiden keski-ikä oli lähes 70-vuotta. Osa meistä oli oli sitäkin reilusti vanhempia, yhdeksäs vuosikymmen puolessa välissä. Mutta yhä Helsingistä asti matkustaen silti tultiin sukua tapaamaan.

Juvosia Rannan-Juvolan pihamaalla 1990-luvulla.


Sirkka Kosunen kertoi, että hänen ukkinsa, Toivo Juvonen (1891-1958), oli sukurakkaana ihmisenä vaikuttamassa siihen, että Juvosen sukuseura perustettiin. Tosin Toivo Juvonen oli itse siirtynyt 'tuonilmaisiin', mutta hän vaikutti asiaan lastenlastensa kautta. Sirkankin lapsuuden koti oli ollut Rannan-Juvolassa, missä hän sai imeä talon suuren vieraanvaraisuuden itseensä.

Sukuominaisuudet periytyvät jälkipolville, tai sitten ei. Tähän alla olevaan pikkutyttöön ne ovat erinomaisen hyvin siirtyneet perintötekijöiden, geenien kautta. Ja uskoa sopii, ettei niiden periytyminen vielä tähän lopu...

Sirkka on kirjoittanut tästä suvustaan kirjan: Rannan-Juvola. Kuopio 1996. Tiivistelmä kirjasta on tehty Sukukirjaan Suur-Liperin ja Kiteen Juvoset. Kuopio 2002.

Pikku-neiti Sirkka Juvonen. Kuva: Aulis Juvonen.


On hyvin valaisevaa lukea entisajan talon elämästä. Emäntä sai hoidella liettään aamulla ylösnoususta myöhäiseen iltaan. Ateriat syötiin kolmesti päivässä. Ei ollut sähkökoneita auttamassa emännän taakkaa, ei edes kahvinkeitossa. Aina kun haluttiin jotakin, sytytettiin hellaan tuli. Ja se tehtiin myös kesäkuuman aikaan. Leivänpaistaminen oli kesäkuumalla vaarallista, pärekatto oli hyvä syttymään tuleen. Mutta elettävä oli. Kypsät leivät pantiin jyväsalvoon säilytykseen tai pärekoriin aitan kattoon. Kellari oli, mutta ei jääkaappia. Uskoa voitte, mitenkä monta askelta päivän mittaan tuli, kun ruoka tuotiin pöytään ja vietiin pöydästä pois. Nuppolassa jääkaappina oli  saunan vinttikaivo, jonne liharuuat laskettiin kylmään. Kellarissa sitten muut ruoat. Näissä oloissa apulaiset eivät olleet ylellisyyttä. Emäntä itse teki aina raskaimman työn vastatessaan kaikesta. Naistyövoiman osalta työnjohto oli aina emännän. 
Rannan Juvolan Alatupa, jossa toimi mm. kiertokoulu. Kuva: Aulis Juvonen.

Ylätuvasta minulla ei olekaan kuvaa. Sirkka kertoo: "Kun ylätupa räjähti vuonna 1950, joutui väki muuttamaan alatupaan. Taloa jatkettiin toinen mokoma seuraavana kesänä, joilloin olot vähän väljenivät. Korjattuun ylätupaan päästiin muuttamaan päästiin muuttamaan ukin kuusikymmenvuotispäiville, syyskuun 21. päivän aikaan 1951. Alatupaan jäi asumaan nuoripari perillisensä ja Riitta-tädin kanssa." Sirkka oli tuo 'perillinen', ja 'nuoripari' olivat hänen vanhempansa.

Tästä maaperästä syntyi Juvosten Sukuseura, jonka vaikutus on nyt päättynyt. Seuraa ei aikaisemmin haluttu poistaa rekisteristä, tarjouduin sen silloin (2008) tekemään. Silloin vielä jotkut uskoivat, että sukuseuralla saattoi olla tulevaisuutta. Mutta nyt ei sukuseuralla ole virallista eikä viratonta toimielintä, joka seuran lakkauttaisi.

Reijo Helläkoski: Juvosten sukuseuran vaakuna.


Juvoset ovat tavallinen, talonpoikainen suku. Tosin maanviljelys useimpien osalta on nyt ohi, kiitos Euroopan Unionin! Osaltamme olemme yrittäneet tehdä työmme ja hankkia leipämme. Raskaasti ja ahkeruudella uurastaen.


SAVOSSA JUVOSTEN JUURET
jatkuu...

Merkkihenkilöitä ei puutu Juvossuvusta.
Juvoset ovat lahjakkaita monella alalla,
          he ovat selviytymisen mestareita.
          Juvosilla on kaikkea, mutta
säästäväisyys on heillä veressään.
---

Perintö ei ole vain numeroita ja lukuja paperilla.
Ei suuria tiloja ja komeita taloja.
Tai komeita osakesalkkuja.
Perintö on se lahjakkuus ja henkinen
pääoma, jonka me siirrämme
tuleville sukupolville.

----

Esiäiti Maikko ja te esi-isämme, jotka toitte
Juvossuvun Pohjois-Karjalaan:
Olli, Niilo, Erik, Yrjö, Paavo, Pekka,,
Lassi, Heikki, Jussi, Mikko ja Antti.
Teitä me muistamme tänään sillä
sukukirjmme on valmis.

Muistamme myös teitä te nimettömät esiäidit,
te jotka loitte sukumme tulevat polvet:
ilman teitä Juvosia ei olisi enää olemassa.
Me jatkamme nyt teidän historiaanne, me jotka
olemme syntyneet teidän sukuihinne.

Kiitämme teitä kaikki esi-isät ja äidit.
Te annoitte suvulle pohjan ja jatkuvuuden.
Siunaus on ollut teidän mukananne.
Siunaus ja jälkipolvien kiitos.
Kauan eläköön Juvossuku!


- AILI NUPPONEN -

~~~~~~~~~~~~~~

Tämä tapahtui lauantaina 05.07.2014. Läsnä oli noin +20 henkilöä, joiden nimet ovat SK:n vieraskirjassa. Kiitän myös kaikkia Juvosten Sukuseuran toimintaan osallistuneita!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää heinäkuista viikkoa!
                         Aili-mummo 



perjantai 4. heinäkuuta 2014

♥ Onnellista viikonloppua! ♥




LAULU SINULLE


Minä tuon rakkauteni sinun tiellesi
niinkuin kiiltomadon yössä.
Minä asetan käsiisi kalliin korun,
heitä se mereen,
ettei se aamulla himmentyisi.

Sinun suusi on täynnä meren hengitystä
ja lasten soperruksia.
Sinun sanasi ovat tulvillaan heräämistä.

Sinun silmiesi taivaissa
syntyy uusia tähtiä tänä iltana.
Minun sydämeni tuntee ne,
ja minun koko elämäni
pakenee luotani ja polvistuu
rukoilemaan niitä tähtiä,
ja sydämeni antaa niille onnelliset nimet.


- UUNO KAILAS -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tervetuloa lukijakseni Jussi83!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista viikonloppua!
                       Aili-mummo

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Elisabet Aho: Sisar



Luin yölukemisena itse ostamani Elisabet Ahon romaanin, Sisar. Se on historiallinen romaani Suomesta vuosilta 1917-1924. Otava, Seven pokkari 2012, 383 sivua. ISBN 978-951-1-26184-1.

Kirja alkaa Suomen järkyttävästä sisällissodasta vuodelta 1918. Kirjan päähenkilö Ellen on räjähdyksessä loukkaannuttuaan Diakonissalaitoksen sairaalassa muistamatta menneisyyttään.

Varoitus: postaus sisältää juonipaljastuksia!

Puna- ja valkokaartien taistelut raivoavat Helsingissä, johon lisäksi saapuu myös saksalaisia joukkoja valkoisten puolelle. 

Diakonissalaitos yritti lievittää ja hoitaa ihmisten ruumiillista ja sielullista hätää. Siellä jaettiin myös nälkäisille ruokaa ja ilmaisia aterioita. Perheistä oli viety pois vanhemmat, ja lapset jäivät yksin selviytymään miten parhaiten taisivat. Resupekat ja -maijat täyttivät Diakonissalaitoksen käytävät joka aamu.

     Kanuuna mereltä oli ampunut kohti Kallion kortteleita, osunut suoraan lähitaloon ja talo oli palanut perustuksiaan myöten.Toisesta talosta oli palanut kulma.
     Kristiina oli nähnyt monen makaavan maassa, samalla tavalla kuin Aatoksen isä. Ruumitta oli pitkin pituutta kaduilla, kun he tulivat Diakonissalaitoksen kirkosta kotiin.---.
    - Mä kysyin, mikä sun nimes on?
    Poika kyyristyi pieneksi halkoliiterin seinää vasten, kurkisti paljon itseään pitempää Aatosta hattunsa alta ja vastasi käheästi: - Niilo.
    - No tulihan se sieltä, mä oon Aatos.---.
    - Mistä minä voin mennä etsimään äitiä? Kristiina kysyi Aatokselta kun he viimein lähtivät kotiinpäin. Aatos oli ruoan jälkeen notkunut sotilaiden kintereillä ja Kristiinaa oksetti pojan touhu.
     Aatos vakavoitui ja pysähtyi keskelle katua.
    - Älä mee etsimään.
    - Miten niin?
    - Ne otti kaikki vangiksi. Ne luulee, että kaikki oli ollut mukana kapinassa. Ne vei eilen vangit koulusta Kauppatorin rantaan, ja niitä oli paljon. Mä seurasin rantaan asti, kun ne meni veneisiin. Tutut antoi niille ruokapaketteja eikä vartija sanonut mitään. 
     - Mutta niin äitikin lähti viemään korppuja, meillä ei ollut muuta, äiti meni sinne kouluun, äiti on varmaan vielä siellä... 
     - Kristiina, kuuntele. Teidän äiti otettiin kiinni. Mä näin, että se oli vankien joukossa, kun ne käveli Siltasaarenkatua.
     - Ei, ei, Aatos, sä valehtelet, Kristiina ravisti kiihkeästi päätään. - Sä et ole voinut nähdä, sähän sanoit, että niitä oli niin paljon, Kristiina alkoi huutaa kimeästi ja yritti rynnätä juoksuun. Aatos ehti tarttua häntä hartioista ja piteli paikallaan. ---.

Diakonissalaitos tulee hädänalaisille tutuksi paikaksi. Joka aamu he syövät siellä ensimmäisen ateriansa, ja sairauden tai loukkaantumisen vuoksi he joutuvat myös turvautumaan samojen sisarien apuun. Niilosta tulee diakonissojen apupoika, joka auttaa laitoksen töissä mielellään, eihän hänellä ole asuntoa eikä läheistä vierellään. Myös toiset lapset auttelivat sisaria, kun he kävivät joka aamu laitoksella syömässä. Työtä tehtiin ulkosalla kasvimaalla. Ja sitä riitti.

Koulutus diakonissan työhön tapahtui pääasiassa käytännön kautta, ja se vei ainakin kuusi vuotta, kunnes sisar Ellen valmistui ammattiinsa.

Vähä vähältä Ellen muistaa entisen elämänsä. Tykin kuulan räjähdys oli niin paha, että se vei mukanaan sekä kuulon että muistin. Mutta pääasia oli, että henki säilyi!

Katajanokan diakonissalaitos tulee tutuksi, ja sen perustajat samoin. Tärkein näistä oli everstinna Aurora Karamzin, joka oli käynyt Saksassa opiskelemassa diakonia-aatetta. Laitos perustettiin Auroran Karamzinin rahoilla. Ensimmäisessä sairaalassa oli vain kahdeksan sairaansijaa. Kutsumus houkutteli harvoja nuoria naisia diakonissan työhön. Maalaistalojen kovaan työntekoon tottuneet tyttäret sopeutuivat paremmin diakonissakoulutukseen kuin herrasperheiden tyttäret. Kirurgiaan perehdyttäminen koulutettaville oli vihdoin kiinnostanut oppilaita paljon enemmän. Lopuksi asiaan sekaantui Naisasialiitto Union, joka sanoi että diakonissan työ rajoitti naisen vapautta. Johtajatar sanoi, että diakonissan työ on kutsumus. Se oli työ joka tarjosi itsenäisen ammatin kristilliseltä pohjalta. Työstä ei maksettu palkkaa, mutta diakonissat saivat täydellisen ylöspidon asuntoineen talon suojissa.

     Diakonissalaitokselle saatiin hyvä viljasato Sipoon kotivallista, laitoksen omalta tilalta, ja se oli suuri siunaus. Sinä kesänä uskallettiin toivoa, että Luoja viimein käänsi katseensa runneltuun maahan ja sen kärsineisiin asukkaisiin. Viljasato turvasi talven, laitoksen leipomossa voitiin leipoa leipää joka aamu ja keittää puuroa ja velliä. Sisaret kulkivat kannuineen kortteleissa, lähellä ja kaukana, ja auttoivat kaupunkilaisia elämän alkuun, minkä ehtivät. He yrittivät saada lamaantuneita äitejä tarttumaan taas itse toimeen, neuvoivat kädestä pitäen, vetivät ulos väsymyksestä, johon olisi ollut helppo jäädä. Loputtomiin eivät hekään olisi jaksaneet, mutta onneksi tehtaat avasivat taas ovensa. Kaasulaitos, rautatiet ja puhelinlaitos toimivat, kauppaliikkeet, verstaat ja pajat alkoivat kaivata taas työvoimaa. Rakentaminen käynnistyi ja tarvittiin rakennusmiehiä, rappareita, muurareita, apupoikia ja siivoojia. Ammattimiesten joukko oli surullisesti harventunut ja tiilenkärrääjille ja apupojillekin alkoi löytyä työtä. Vähitellen kaikkien oli pakko ottaa myös entiset työntekijät takaisin.---. 

Ellenkin etsii kutsumustaan, ja löytää sen vihdoin, hän haluaa diakonissaksi. Vaikka tarjotaan hänelle myös rouvaksi pääsyä, mutta se ei miellytä Elleniä. 

Diakonissalaitokselle tullaan niin köyhistä oloista, ettei oppilailla ole edes kunnon vaatteita ja kenkiä. Oppilasvaatteet ommellaan itse kullekin paikan päällä. Samoin valmistuttua ommellaan virkapuku ja päähine. 

Aikaisemman Ellenin asuintoverin, Selman kohtalo ja rankka elämä, tehdään lukijalle myös tutuksi. Selma teki työtä punakaartissa, ja aikaisemmin puhelinlaitoksella. Selma on periksiantamaton, raivokas periaatteelleen uskollinen taistelija.

Varsinkin naiset palaavat entisille työpaikkoilleen. Punaista aatetta kannattaneista miehistä hyvin suuri joukko on kuollut, osa heistä vielä kituu vankileireissä. Mutta naisen palkka on hyvin pieni, pyykinpesulla ei elätetä suurperhettä, varsinkaan, jos vain yksi ihminen on tienaamassa.

Jotkut sisaret kuulevat kutsumuksen toisaalta, he tuntevat etteivät he voi jäädä työhön Diakonissalaitokselle. He ovat vapaita lähtemään, Diakonissalaitos ei ole vankila. 

Romaanin II. osa alkaa vuodesta 1917. Jakso kertoo Selmasta ja Ellenistä, heidän aikaisemmasta elämästään; Helsingin Puhelinlaitoksesta ja työstä puhelunvälittäjänä. Ja siitä kun Selma löysi itselleen tärkeämpää tehtävää.

Tästä saatte linkin Keski-Suomalaisen kirja-arvosteluun!

Elisabet Aho on tehnyt taustatyöt huolella, ja saanut historiallisen Helsingin elämään uudella tavalla. Näkökulma on uusi ja ihmisyyttä korostava. Se kertoo työstä, uhrautumisesta ja rakkaudesta. Tämä kirja antaa toivoa sodankin keskellä, se uskoo ihmisyyteen!

Toivotan Ullan ja Ronjan tervetulleiksi lukijoikseni. Ulla on kirjablogisti.

Kaunista ja lämmintä heinäkuuta teille kaikille!
                       Aili-mummo