Google+ Followers

maanantai 29. syyskuuta 2014

Opuscolon Limerikkihuaste

Puhoksen Perinnepäivät Kiteellä 14.07.2013. Kaupungissa ollaan!!!

Kiitän Leena Lummii suamastani huasteesta!

Tähän huasteeseen syypiä on kirjaplokisti Opuscolo, jota mie samaten kiitän!


Tässä huasteen siännöt:

L niinku Limerikki plokihuaste tekköö näin:

1. Kirjuta limerikki, joka käsittellöö jottain Suomen kaupunkii. Runo tehhään tällaisen kuavan mukkaan: "Limerikki on viisisäkkeinen, ussein pillaileva riimiruno, jonka ensimmäiselä säkkeelä on ilimotettava jokkii paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnettaan jo 1300-luvulta asti, van Edvard Learin A Bonk of Nonsense teki sen tunnetuks ja anto sille nime irlantilaisen Limerickin kaupungin mukkaan. Runossa pittää 'rimmata' ensimmäinen, toinen ja viijjes säje sekä kolomas ja neljässäje, runokielelä AABBA.
(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä-kirjan alakuleheltä)

2. Julukase runosi plokissasi. Kopijoi tekstiisi huasteen siännöt.

3. Mainihe tekstissäsi tään huasteen alakuperä ja lissee tekstiin linkki, joka tuop lukijan tähän kirjutukseen. (Huom. Iliman linkitystä et voi osallistuu huateeseen. Voit käyttee kuvvoo läheviitteelä).

4. Kopijoi linkki kirjutuksestas, jos halluut runos myöhemmin tehtävvään huasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä huaste 3-5 plokikaverillesi.


Musikantit paikanpiälä, vuan ei Tuomas eikä Johanna!


Mummon runosuon on ruosteessa, van tämmösen pökäleen mie tekasin:

Kaupunti tää voip olla Kittee.
Nimi tässä ei ou klissee.

Johanna Kurki ja Holopaisen Tuomas -
Kitteen kirkas ei ou heijjän juomas!

Vuan mussiikki eijjoo mikkään pittee (bidée).

♥♥♥

Kitteeläiset kirkonpolttajat
sen jo kauvan sittä huomasivat:

Kirkko kivestä rakentoo pittää,
tahi se pallaa, sittä eijjoo mittää!

Kirkon kirjat poltettu on, tuumasivat.

♥♥♥

Oli Kitteelä se Paha Pajari,
joka hevosella kirkkoon ratsasti.

Pappi suarnastuolissa halus huomijon: 
Paha Pajari sai tappotuomijon.

Kitteen miehet Pajarinniemeen äijjän kivitti.

♥♥♥

Kitteelä homehtuu rakennusettii,
jopa immeisten korviin välittii.

Kun piättee pitäs, ei löyvy järkee,
on syötynnä liika vähä tuoretta särkee!

Onneks uus 'arvauskeskus' valamiiks suatii.


Kittee on Keski-Karjalan piäkaapunki, sijahtoo Pohjos-Karjalassa
Hevoskyytii suatavilla. Takana Vanhan Puhoksen navetta.

Ja sittä olis huastettava uusii uhrija. Van huomena loppuu aika. Jos joku oikeen kovasti haluvaa tehhä limerikkin, olokee hyvä vuan! 

Toivotan kaikile lukijoile oikkeen hyvvee lokakuun alkuu ja tätä viikkoo!
                                Aili-mummo

lauantai 27. syyskuuta 2014

Metsänjuhla!




VIITTOJENRIISUMISJUHLA


Katso,
onko metsä sama kuin eilen!
Kuule,
onko sen laulu sama kuin eilen!
Ei, lapseni, ei,
tänään on odotettu päivä,
länsituulen päivä,
suuren musiikin päivä!

Tänään on metsässä villi juhla!
Tätä päivää varten se pukeutui purppuraan,
tätä päivää varten,
viittojenriisumisjuhlaa varten,
kun jokainen puu rajusti repii
keltaiset verhonsa
ja alastomien oksien läpi soi
haikea valitus...

ja kurjet kuulevat kutsun.
Hyvästi tympeä suo!
Niiden harmaapurjeista laivaa
vie tuuli, juhlatuuli
ja sireenit huutavat lakkaamatta:
hyvästi hyvästi hyvästi
vain lähtö on elämää
vain kulku vain meno!




Tämä on suuren musiikin päivä!
Tämä lehtien tanssi
tämä ryöppy tämä sade
tämä neulasten vilinä
ja ratisevien oksien keskellä
kanalintujen hämmästynyt kiire
on juhlaa,
metsien hautajaisriemua,
pohjoisten metsien peijaisriemua.
Kaikkialta soi luopumislaulu,
lauluista suurin;
sitä kohisee järvi,
sitä helisevät kaislat,
sitä humisee metsä pienintä kaislaa myöten.

Lapsi! Tämä on sinua varten,
Kuuntele! Etkö kuule!
Luopumislaulussa on ylösnousemisen rytmi.


- MIRJAM POLKUNEN -

>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>
<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<<

Toivotan tällä runolla kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
♥ Uusi lukijaennätys on eiliseltä 1244 lukijaa vuorokauden aikana ♥
                        Kiitoksin ja terveisin Aili-mummo

perjantai 26. syyskuuta 2014

Märta Tikkasen Emma ja Uno



Emma ja Uuno - rakkautta tottakai. 251 sivua. Suom. Liisa Ryömä. Tammi 2010, ISBN 978-951-31-5734-0. Ruotsinkielisen alkuteoksen Emma & Uno - visst var det kärlek on kustantanut Södeström 2010. 

Kirjailija Märta Tikkanen (s.1935-) on siitä harvinainen nainen,. että hän on ottanut aiheensa kirjoihinsa omasta, vanhempiensa ja isovanhempiensa elämästä. Tämä kirjeisiin pohjautuva romaani kertoo harvinaisen tarinan, johon monikaan ei olisi valmis. Omistuskirjoitus on Emma ja Uno Stadiuksen muistolle ja "kaikille meille kuudelle äidin lapselle".

Märta Tikkasen sukulaisuus selviää kirjan lopussa. Hän on Emman ja Unon vanhimman tyttären, Margitin tytär.

Tämä tarina sisältää juonipaljastuksia!

Emma Eleanora Sjödahl tapasi Uno Stadiuksen ollessaan vain 18 vuoden ikäinen, ja vajaan vuoden kuluttua he olivat jo naimisissa, lapsia syntyi tiuhaan tahtiin kuusi peräkkäin. 25-vuotiaana Emma oli kuuden lapsen äiti! Emma saa sekä maaomaisuutta että rahaa perinnökseen, mutta railakas aviomies pistää kaiken menemään. Vielä 1800-luvulla nainen ei hallinnut edes omaa omaisuuttaan, vaan vaimon omaisuutta hallitsi aviomies, tai isä tai veli.

Uno Stadius oli hurmuri, jolla oli paljon vetovoimaa. Emma jaksoi rakastaa Unoa yli kymmenen vuotta. Emman ja Unon yhteiselämästä ei tahtonut tulla mitään, Unolla oli huonot hermot, eikä hän kestänyt meteliä, kun hänen piti valmistella kirjoituksiaan tai muita töitään.

Uno oli sekä kirjailija, että lehtimies ja lisäksi kansanopiston johtaja, lisäksi raittiusmies. Pahinta oli, ettei Unon ansiot riittäneet edes hänen itsensä elatukseen, puhumattakaan perheen toimeentulosta. Perhe sai Unolta silloin tällöin avustusta pieniä summia. Emma joutui palaamaan lapsiensa kanssa lapsuuden kotiinsa Överbyn kartanoon isänsä, Carl Arkadiuksen, elätettäväksi. Kartano on Kirkkonummella ns. Porkkalan alueella. 

Uno työskenteli suurimman osan elämästään ulkomailla, enimmäkseen Ruotsissa. Hän oli palavahenkinen pyörremyrsky, jonka puheet tempasivat kuulijan mukaansa. Hän oli kansanopistolaitoksen uranuurtaja. 

Kirjailija Märta Tikkanen kyselee ja mietiskelee isovanhempiensa suhteita, olivatko he todella rakastuneita. Ainakin Emma oli, mutta Unon rakastumisen puolesta ei ole viitattu kirjeissä rivilläkään. Mutta siitä Uno on hyvillään, että morsian on varakas.

Häistä on kirjassa kirjeisiin perustuva kuvaus. Häät olivat suuret ja komeat, kuten kartanon nuorimmalle tyttärelle sopiikin. Äidilleen Uno kirjoitta: "Emma on terve ja järkevä olento".---. "MINÄ tulen saamaan Hulluksen tilan Kirkkonummella ja luultavasti tulen omistamaan Överbyn kartanon". Romantiikkaa ei Unon kirjeistä tihku nimeksikään, vaan se, mitä Minä saan!!

Emma on viehkeä morsian, hän on tarmokas nuori nainen, säkenöivä ja musikaalinen, sievät hymykuopat poskillaan, kapea vyötärö, suoraselkäinen ja sanavalmis iloisine silmineen. Tästä kaikesta Uno ei mainitse mitään äidilleen Julialle.

Unolla on valtavasti suunnitelmia, joista osa toteutuu. Uno on onnellinen niin kauan kuin Emman myötäjäiset riittävät. Mutta ne eivät kestä kauan...

Uno Stadius taistelee Suomen itsenäisyyden puolesta 1800-luvun viimeisenä vuotena. Uno ottaa toimittajan pestin Wasa Nyheterissä, kun ensimmäinen lapsi, tytär Margit, oli syntynyt. Mutta se ilo ei kestä kauan, Wasa lehti lakkautetaan 1900-luvun alussa. Emma on jälleen raskaana, hän on pikkulapsen äiti, joka odottaa seuraavaa lasta.

Uno matkustaa ensin kuukausiksi Pietariin, ja siitä edelleen Berliiniin. Äidilleen Uno kirjoittaa:

   ---"MINÄ puolestani katson että minun tulevaisuuteni merkitsee enemmän kuin mahdollisuus että vaimoni synnyttää puolitoista kuukautta liian aikaisin. Makunsa kullakin. Arvostan enemmän miehen järkeä kuin naisen ruikutusta."
     "---. Minä tunnen Emman paremmin. Hän ei teeskentele vaan on täysin tilanteen tasalla. Tottahan minäkin säälin Emmaa, mutta typerä miehenjärkeni sanoo että on tärkeämpi ajatella koko perheen tulevaisuutta kuin jotakin kuviteltua sairautta.---."
     "Asia on nyt niin että minä tunnin päästä matkustan Berliiniin tyynin mielin. Onneksi minä en ole perinyt isän säikkyä mieltä. Mitä hän muuten ajattelee, on minulle täysin yhdentekevää. Minun lapseni selviävät varmaan ilman isää yhtä hyvin kuin hänen lapsensa."

Emma oli nainut itsevaltiaan despootin, joka "perheellä" tarkoitti itseään ja omaa parastaan. Muista viis, tulkoot toimeen miten parhaiten taisivat!

Mielenkiintoinen ja avartava kirja! Lahjakasta sukua puolin ja toisin, mutta tällaisia avioliittoja on entisaikaan ollut. Emma joutui turvautumaan itseensä ja omaan sukuunsa, mutta loppujen lopuksi selvisi voittajana taistelusta. Kaikista Emman ja Unon lapsista kasvoi sivistyneitä ja kohteliaita ihmisiä, jotka Emma oli sydänverellään ruokkinut ja kasvattanut. Vanhimmasta nuorimpaan asti. Minua tämä kirja ihastutti ja järkytti. 

Toivon että tämä märta Tikkasen teos kuluisi lukijoiden käsissä. Turhempaankin voi aikaansa tuhlata kuin tähän sukutarinaan!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja kaunista viikonloppua!
                              Aili-mummo



tiistai 23. syyskuuta 2014

Välipysäkillä

Ongelmia tiedonsiirrossa. Kuva 23.09.2014.

Talvi saapui ennen syksyä.
Puut lehtineen lumessa
lumenkumaroina 

Koska se saapuu
se syksy
en muista enää

Vuodenajat ovat 
vain välipysäkkejä
ennen lopullista


- AILI NUPPONEN -

Samettiruusut valkoisissaan...

Näin pääsi käymään, on monesti mainittu suosikkilause. Netin kanssa oli ongelmia, vaan nyt se on toistaiseksi ohi.

Siirryimme suoraan talviaikaan, kuten kuvista huomaatte. Ihan aamulla lunta oli enemmänkin, huomenna se on varmasti jo kokonaan mennyttä. Niin voi olla kukatkin, ja miehen vaalimat kurkut.

Seuraavaksi kirjoitan teille Emmasta ja Unosta, luin Märta Tikkasen kirjan loppuun. Se oli vaikuttava.

Takapihan maisema talolle päin. Heinää on tehty yksi seipäällinen!

Meillä tehtiin heinää se vakiomäärä, yksi seipäällinen. Taitaapa jäädä lumen alle sekin, onhan jäniksille ruokaa. Mies on niin paljon maajussi henkeen ja vereen, ettei heinät saa jäädä koskaan tekemättä. Ei jäänyt tälläkään kertaa!

Eilinen meni vieraiden kanssa seurustellessa, ja keitellessä kahvia. Saimme nimpparilahjaksi kumpikin karjalaisia piirakoita isohkon määrän, josta kiitos ystävälleni Marille! Lapsenlapsille on taas mitä tarjota;)

Eilen iltapuolella siivosin myös haaparouskuja, joten lisää suolasieniä saadaan talvella makusteltavaksi. Kaikenlaista sattuu. Joku naapuri joutuu / pääsee sairaalaan ja joku toinen sieltä pois. Elämä on arvaamatonta ja armotontakin joskus, välipysäkit jäävät, ja loppullinen lähestyy. Pienellä kylällä asiat ovat yhteisiä, joskus vain kuulee ne kaukaisen naapurikylän kautta. 'Tietotoimistoja'  on meilläpäin ihan liikaa! Minusta riittäisi, että jokainen tietäisi vain omat asiansa. 

Toivottelen oikein hyvää alkanutta viikkoa teille, arvoisille lukijoilleni!
                             Aili-mummo


lauantai 20. syyskuuta 2014

♥ Maailman aamu ♥



Ihosta se alkaa:
emme ole aivan nuoria enää.
Toiveiden värivalot, halujen karnevaalit
liukuvat kauemmas.
Sydämen ääni, rohkea, epärytminen
erottuu tiiviimmin kuin ennen.
Etsii kaltaistaan, jonka luuli jo löytäneensä.
Etsii löytämäänsä, jonka luuli jo kadottaneensa.
Vaahterat huokaavat. Silloin,
                      niinkuin hyvin muistat,
on sarastuksen aika.
Taivaanrannan takaa tulvii
valo, vahvenee hetkestä hetkeen.
On maailman aamu.


- LASSI NUMMI -    

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein kaunista ja levollista viikonloppua!
                                          Aili-mummo    

torstai 18. syyskuuta 2014

Miehen mahikset

Kuva: Google. Michelangelon David.

Alussa oli mies. 
Hän loi miehen kulttuurin;
yhteisöt, yhteiskunnat, valtiot;
miehiset arvot ja maailman,
tieteet, taiteet ja myytit,
kodit, uskonnot ja isänmaat,
lait ja ankarat jumalat
- uniensa kuvajaiset ja harhat -
valloitti merentalkaisen maan,
painovoimantakaisen kosmoksen.

Mies, sukupuuttosi kynnyksellä,
menneisyytesi murentuneilla raunioilla,
kotilieteen kytkettynä, esiliinan kätkettynä,
tasa-arvoharhaan vyötettynä,
sukupuusi viimeisenä, nimettömänä sankarina,
muodonmuutokset ja infarktit läpikäyneenä
nouset vielä viimeiseen taistoosi,
itsesi puolesta tuulimyllyjä vastaan
kaatuen sankarivainajana
- itsekutomasi aamutakin ylipitkiin helmoihin.


- EERO KORTELAINEN -


Auringonkukka.


Etsin netistä tietoja runon kirjoittajasta, Eero Kortelaisesta. En löytänyt Latvavesiltä tietokannasta. Ukrin runoantoliassa vuodelta 1991 löytyy joitakin Kortelaisen runoja, joista minun mielestäni tämä mies-runo oli mainio. Ensimmäisessä säkeessä kerrotaan kaikki miehen saavutukset, joihin entisaikaan merkittiin myös naisen vähäiset teot ja hiljaiset saavutukset. Eihän nainen ollut edes ihminen entisaikojen ihmisten käsityksen mukaan. Mies omisti kaiken, naisenkin, ja myös naisen omaisuuden. Niin suuri herra oli mies oman käsityksensä mukaan, jumalasta seuraava.

Samaa maata oli myös 1800-luvulla syntynyt isäni.
Kirkkoisien mukaan naisella ei ollut edes sielua, sielu oli annettu vain miehille. Mutta onko sielua edes olemassa, eihän sitä ole kai kukaan nähnyt? En ainakaan minä...

Sorbus aucuparia, kotipihlaja.


Uusiin kirkkovaltuustoihin etsitään jälleen uusia jäseniä. Ehdokaslistat ovat jo valmiina odottamassa H-hetkeä. Varsinainen äänestys on isänpäivänä, joka pyhitetään siis äänestyksille. Tällä kertaa tohmajärveläiset mahtuivat yhdelle listalle, 20 ehdokasta. Aivan tasaisesti kautta koko seurakunnan ehdokkaat eivät ole tulleet, vaan toiset kylät on paremmin edustettuna kuin toiset. Onhan niin käynyt ennenkin...

Ennen kuntalaitosta maallisetkin asiat päätettiin pitäjäntuvalla kirkonmäellä. Isännät ajelivat hevosella kirkkoon pitkienkin matkojen päästä, tai soutivat järven yli kirkkoveneillä, lyhensihän se matkaa paljon. Tietysti vaimoväki oli myös mukana, mutta vain perheen päämiehellä, talollisella, oli äänioikeus. Ja sekin lankesi manttaalin mukaan, joka tarkoittaa tilan pinta-alaa. Joten iso tilallinen sai äänivaltaa paljon. Köyhät ja naiset saivat tyytyä siihen, että iso talollinen äänesti heidän puolestaan. Vasta 1906 siirryttiin mies ja ääni periaatteeseen, ja vuonna 1906 nainenkin sai äänioikeuden Suomessa ensimmäisenä Euroopassa ja kolmantena maailmassa. 1907 saivat naiset ensimmäiset edustajat eduskuntaan.

Minusta kovin hauska on toisen säkeistön loppuosa, jossa "mies--- kaatuu sankarivainajana itsekutomansa aamutakin ylipitkiin helmoihin". Tähän sitä sankaruutta tarvitaankin, arkipäivän taisteluun; ennen se jouti naisen osaksi ja loputtomaksi kärsimykseksi. Akka sai pysyä hellan ja nyrkin välissä!!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää loppuviikkoa ja Tyynen päivää!
                              Aili-mummo



tiistai 16. syyskuuta 2014

Enni Mustosen Lapinvuokko



Filosofian tohtori Kirsti Manninen kirjoittaa viihderomaaneja nimellä Enni Mustonen eli hän käyttää viimeksimainittua kirjailijanimenään. Hän on ollut hyvin tuottelias kirjailija, jo toistasataa teosta on painettu hänen tuotantoaan. Lähes kaikkea mahdollista hän on julkaissut, myöskin dekkareita yhdessä Jouko Raivion kanssa.

Lapinvuokko on Pohjatuulen tarinoita -sarjan aloitusromaani, joka ilmestyi ensimmäisen kerran 2010. Ostamani pokkari on vuodelta 2011 nidottuna laitoksena. Kirjassa on 255 sivua, ISBN 978-951-1-25258-0. Sarjan seuraava romaani on Jääleinikki (2011), ja kolmas romaani Kultarikko (2012).

Tämä tarina sisältää juonipaljastuksia!!!

Kirjan henkilöt on lueteltu heti kirjan alussa, vaikka henkilöluettelo ei kovin suuri olekaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat viime sotien ajoille, toukokuusta 1939  aina vuoteen 1945 saakka. Päähenkilö on ylioppilas Annikki Hallavaara, jonka kohtalo on joutua saksalaisten toimistolotaksi Rovaniemelle. Annikilla on saamelaiset juuret omaava äiti, isä on pohjalainen. Tapio Hallavaara, Annikin isä, on jääkäriupseeri ja metsänhoitaja, Kemiyhtiön metsäherra.

Annikilla on ämmi, Stiina Mäenpää o.s. Magga, joka asuu omassa mökissään Ounasvaaran takana.

Annikki päättää mennä avioliittoon heti ylioppilaaksi päästyään koulutoverinsa Tauno Dahlin kanssa. Tauno on purjelentäjä ja mäkihyppääjä, joka jätti lukion kesken päästäkseen Kauhavan lentosotakouluun. Talvisota on juuri alkamaisillaan. Taunon isä on lääninsairaalan kirurgi, ja äiti on sairaanhoitaja. Talvikki Dahl, Taunon sisar, on Annikin koulukaveri.

Lisäksi on vielä pari saksalaista upseeria, majuri Heinrich Salzmayer, jonka sihteerinä Annikki toimii sekä luutnantti Mathias Liebermann, majuri Salzmayerin lähin mies.

Ensimmäinen Annikin ja Taunon koti on ehditty perustaa Karjalan kannakselle, mutta siitäkin joudutaan luopumaan jo ennen  sotaa. Annikki muuttaa entiseen kotiinsa Rovaniemelle. Marraskuun lopussa pommitetaan jo Helsinkiä venäläisten toimesta. Myös Rovaniemi saa pommeista osansa.

Tauno Dahl kuolee kevään pommituksissa, lentokone syttyy palamaan ja syöksyy alas. Annikki on leski, alle 20-vuotiaana. Sota on vaatinut veronsa!

Hautajaisten jälkeen Annikki menee joksikin aikaa ämminsä luokse Jäälivaaralle. Suru on suuri nuoren avioliiton päätyttyä pian, alle yhdessä vuodessa. 

Kuukkelilla, sielulinnulla, on osa tässä romaanissa. Kansanperinteessä kuukkelista kerrotaan paljon tarinoita. Uskotaan muun muassa että vainajan henki ilmestyy läheisille kuukkelina.

Annikki ottaa väliaikaisen työpaikan Kemiyhtiöstä isältään, hän kääntää ja kirjoittaa saksalaista kauppakirjeenvaihtoa. Annikilla on hyvä kielipää, joten tekstit syntyvät nopeasti. Lisäksi yhtiöllä on menossa neuvottelut Wehrmachtin kanssa. Herra Staudiger tulee neuvottelemaan lyypekkiläisen puutavarayhtiön asiamiehenä. Sopimuksen kirjoittaminen jää Annikin hommiksi. Vieras asuu hotelli Pohjanhovissa.

Kielitaitoiselle näpsäkälle nuorelle naiselle löytyy työtä aina tarpeen mukaan. Annikin koti on paremmasta päästä, hän on herrasperheen tytär. Kotona on äidin apuna Saimi, joka huolehtii ruoasta ja siivouksista.

Tilanteet kehittyvät mielenkiintoisiksi, kun majuri muuttaa asumaan Annikin kotiin, vinttihuoneeseen. Näitä tarinoita on kerrottu satoja, mitä syntyy saksalaissotilaan ja suomalaisnaisen läheisestä suhteesta. 

Kirjassa on lyhyitä lauseita saksaa, jotka minäkin vajavaisella kielitaidollani ymmärrän.

Kirja on nopea- ja helppolukuinen, suosittelen viihdekirjaksi naisille, joita jännitys- ja dekkarit eivät kiinnosta. Pala suomalaista Lapin historiaa, ulottuvuuksia useaan suuntaan mystiikkaa unohtamatta. Ja rakkautta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein kaunista ja lämmintä viikkoa!
                              Aili-mummo



perjantai 12. syyskuuta 2014

Vaihtoehtoja

Kuva Google. 

Etsin kadonnutta itseäni
viimeisten kuolleen kielen puhujien joukosta
vankileirien pitkistä listoista
tulva peittää Poventsan kaupungin
kun Stalinin kanavan padot murtuvat

kaikki mennyt
menetetty
tien varrelle jääneet matkalaukut

historia ajaa tankeillaan
musertaa alleen
viulunsoittajat ja vesiväritöiden arat luonnokset
tulkaa tännepäin rakkaat ystävät
annan teidät vihollisten käsiin
tulkaa tänne
pidämme teistä huolta
ennen kuin terä putoaa kaulalle
tulkaa tänne
nälkäkuolema tai ikuinen evakko
ehkä miellyttävät enemmän
valitkaa


-  MARJA LEENA TOUKONEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni rauhaisaa ja kaunista viikonloppua!
                     Aili-mummo

tiistai 9. syyskuuta 2014

Elämää Kontkasena ja muutenkin

Elävää katutaidetta Budapestissä. Syksyllä 2007.


SIR TAUNOLLE


Loppukesän kypsässä illassa istumme,
koirani ja minä,
katsellen kaukaista tunturia.
Ajattelen ääneen:
"Jonakin päivänä me vielä lähdemme,
etsimme ja löydämme."
Tane nyökkää tietävänä:
Sinä olet jo vanha mies
mutta minä nuori koira.
Et tunne edes pihapiiriäsi.
Kompastut kukkaan kun tuijotat tunturia."

19.8.
Syksyn sade piiskaa
istuttamaani kukkaa haudallasi.
Mutta se säilyy -
ja tunturit.


- PEKKA KEJONEN -

Hipihiljaa hiipien tienvarret koristautuvat.



On menossa vuoden värikkäin aika. Päivä päivältä maisemat kaunistuvat. Muutamia viikkoja tätä onnea kestää, ja sitten löytyy se värittömin ja pimein aika, jota voi kestää monen monta kuukautta, jouluun asti ja joskus ylikin.
Mies ahkeroi viime viikolla, ja keräsi puolukoita noin 20 litraa. Lisää pitänee ostaa, miehellä on huono selkä. Minusta taas ei ole paljon mihinkään. Säilöntähommia olen tehnyt, nyt pakastimet ovat täynnä. Omenahilloa toki vielä keitän, samoin kurpitsapuolukkahilloa; laitan sitä purkkeihin kellariin. Ja jos olisi hyvä onni, säilöisin suolasieniä myös. Niitä on iso ikävä.

Sain uusia lääkkeitä luuston vahvistukseen. Nyt on paha ja oksettava olo, taidan lopettaa niiden käytön. Koepakkauksessa oli pieniä pillereitä, vaan ne varsinaiset lääkkeet olivat monta kertaa suurempia. Lääkärit eivät kuulemma lue edes ohjetta netistä, sen kun vain määräävät aina uutta myrkkyä. Ja muitakin syitä lopetukseen olisi, niitäkään ei ole huomioitu. Aina saan olla milloin minkin lääkeyhtiön koekaniinina. Kaksi lääkettä on lopetettu siksi, että ne aiheuttivat sydämen vajaatoimintaa, kolmannen (Evista) lopettamisen syytä en tiedä. Söin sitä osteoporoosin takia.


Auringonkukkia on...


Olen pari päivää käyttänyt kirjoittamiseen. Kontkaset lehteen pitää saada jotain tekstiä, ja päätin kirjoittaa alla olevan sukukirjan teosta, ja osuudestani kirjahankkeeseen. Kirja julkaistiin keväällä 2011. Kaksi vuotta meni enemmän aikaa kuin sukuseura oli varannut siihen. Tutkimus eikä myöskään kirjoittaminen sujunut niin jouhevasti kuin oli luvattu ja suunniteltu. Alkuunlähtö oli myös vaikeaa, vasta agenttiverkoston perustamisen jälkeen hanke alkoi saada tuulta purjeisiinsa, ja ihmiset innostumaan asiasta. 
Kirjan kansikuvassa (alla) on Nostamon Hovin isäntä, Pjotr (Pekka) Kontkanen. Nostamolaiset lasketaan Laikanlahden sukuhaaraan.

Omat vaikeutensa aiheuttivat ortodoksien palaneet ja puutteelliset kirkonkirjat, jotka on venäjäksi kirjoitettu. Vasta vuodesta 1920 lähtien kirkonkirjat on kirjoitettu suomeksi.

Komeassa sukukirjassa on 720 sivua, joten lukemista riittää. Raskas kirja olisi ollut parempi olla kahdessa osassa, mutta sekin olisi vielä nostanut lisää hintaa. Kirja on painettu Porvoossa Bookwelli Oy:n painossa, ISBN 978-952-92-9028-4.


Tämän kirjan  tekeminen on kirjoitusaiheeni Kontkanen -lehteen.

Täytyy sanoa, että enää en tähän leikkin ryhtyisi! 

Koska vanhempani erosivat ollessani 14v, minulle jäi vain hataroita lapsuusiän muistikuvia äitini vanhemmista ja heidän sukulaisistaan. Jotain kuitenkin jäi, ja saatoin muistojani täydentää muilla lähteillä ja haastatteluilla.

Valitettavaa on, että sukulaisuussuhteet katkesivat parin erottua. Lapset jäivät isälle, ja kiintyivät vain isän sukuun. Lisäksi ukkini kuoli ollessani vasta 4v...


Värit lisääntyvät Tohmiksella.


Kovin arkiseksi olen itseni tuntenut, siksi sovin mielestäni hyvin äitini sukuun. Kontkaset ovat työn-raskaan-raatajia, ainakin me vanhemmat sukupolvet. Nykyihmisillä voi olla toiset päämäärät kuin meillä, joihin on iskostettu 'työntekemisen autuus' jo pikkulapsesta lähtien. Liperin Viinijärvellä oli Kontkasilla aikanaan suuret maatilat, joita suku viljeli tunnollisesti. Ainakin osa näistä tiloista on nyt siirtynyt toisille suvuille. 

Yrittäjiä on kuitenkin suvussa suuri määrä. Johtuneeko siitä, että Kontkanen käskee kaikkein mieluiten itseään kuin että ottaisi vastaan käskyjä muilta. Lasken itsenikin tähän kastiin kuuluvaksi, olinhan maatalon emäntäpiikana vuodesta 1956 vuoteen 1998.

Samme nauttia tästä jälkikesästä ihan hämmästyttävän kauan, tänäänkin 20,5 astetta! Huomenna tosin jo lupasivat sadetta. Mutta senkin jälkeen on poutaa ainakin kaksi kaunista ja lämmintä päivää! I-h-a-n-a-a ♥ 

Toivotan teille, hyvät lukijani, oikein kaunista syysviikkoa!♥♥
                        Aili-mummo

lauantai 6. syyskuuta 2014

Muuan rakkaustarina


Minä rakastan sinua niin äärettömästi
sinä sanoit
ei kukaan ole koskaan voinut rakastaa kuin minä
Minä olen rakentanut pyramidin rakkaudestani
sinä sanoit
minä olen asettanut sinut pylvään päähän
korkealle pilvien yläpuolelle
Tämä on vuosisadan rakkaustarina
sinä sanoit
se tulee säilymään aina
ikuisesti sitä ihaillaan
sinä sanoit

Minun oli vaikea nukkua
seitsemänsataakolmekymmentä ensimmäistä yötä
sitten kun olin oivaltanut
kuinka äärettömästi sinä rakastat
rakkauttasi


- MÄRTA TIKKANEN -
suom. Eila Pennanen

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan oikein hyvää ja aurinkoista viikonloppua kaikille lukijoilleni!
                           Aili-mummo

torstai 4. syyskuuta 2014

Alice Munron Kerjäläistyttö



Kanadalainen Alice Munro (s.1931) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013. Novellikokoelma Kerjäläistyttö ilmestyi ensi kerran englanniksi jo v.1977, ja ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1985 Kristiina Rikmanin suomentamana. Ostin Keltaisen pokkarin Tammen kustantamana, se on 259 sivuisena SSKK:n alemyynnistä. ISBN 978-951-31-4849-2.

Kerjäläistyttö kertoo tarinoita Flosta ja Rosesta, äidistä ja tyttärestä. Mikään tavanomainen tarina se ei ole, kertomistapa on myös aika karhea. Aihepiiri on minullekin tuttu, siinä luvataan ja annetaan Roselle 'ruhtinaallisia' selkäsaunoja. Rose sai selkäänsä siksi, että hän kuvitteli asioita. Selkäsaunan antoi tytölle isä, äidin antama 'selkäsauna' oli vain pieni läpsäytys, ei mikään pelottava (ellei korvatillikoita pidetä sellaisina).

Varoitus: tämä tarina sisältää juonipaljastuksia!

Flo oli kasvatusäiti. Isä sen sijaan oli oikea, mutta oikea äiti oli kuollut keuhkoveritulppaan. Isä ja Flo asuivat omistamansa  sekatavarakaupan takahuoneessa kahden lapsensa kanssa. Isä korjaili ihmisten huonekaluja kaupan takahuoneessa. Palvelu oli hyvää ja halpaa, joten ihmiset olivat tyytyväisiä. 

Alussa Flon ja Rosen välillä vallitsi pitkä aselepo. Rosen luonne kasvoi kuin piikikäs ananas, hitaasti ja kaikessa hiljaisuudessa, jäykkäniskainen ylpeys ja skeptisyys päällimmäisinä, yllätyksenä jopa hänelle itselleen. Ennen kouluikää, kun Brian oli vielä lastenvaunuissa, Rose oleili kaupan puolella Flon ja vauvan kanssa - Flo istui korkealla jakkaralla tiskin takana, Brian nukkui ikkunan alla ja Rose kyyhötti polvillaan tai makasi mahallaan leveillä lattialankuilla ja piirusti liiduilla ruskeille puotipaperinpalasille, jotka olivat liian repalaisia tai epämääräisen mallisia käärepapereiksi.

Kaupassa kävi enimmäkseen naapuruston väkeä. Joku maalainen pistäytyi myös joskus kotimatkallaan ja jotkut harvat hanrattylaiset tulivat toiselta puolen siltaa. Jotkut ihmiset ravasivat pääkadulla kaiken aikaa, kävivät kaupoissa niin kuin heidän velvollisuutensa olisi ollut olla aina näytteillä ja oikeutensa olla aina tervetulleita. Niin kuin nyt Becky Tyde.---.

Becky Tyde oli isopäinen kääpiö, jolla oli maskotin sukupuoleton patsasteleva käynti, punainen samettibaskeri, kiero niska joka pakotti hänet kulkemaan pää kallellaan, katsomaan aina ylös ja sivulle. Hän käytti pieniä, kiillotettuja korkeakorkoisia kenkiä oikeita naisten kenkiä . Rose katsoi hänen kenkiään koska pelkäsi katsoa muuta, pelkäsi hänen nauruaan ja niskaansa. Hän oli kuullut Flolta että Becky Tyde oli sairastanut lapsena polion ja siksi hänen niskansa oli köyristynyt eikä hän ollut kasvanut pidemmäksi.Oli vaikea uskoa että hän oli ollut joskus toisenlainen, että hän oli joskus ollut normaali. Flo sanoi ettei Beckyn järjessä ollut mitään vikaa, että hän oli yhtä viisas kuin kuka hyvänsä, mutta että hän tiesi pääsevänsä kuin koira veräjästä teki hän mitä hyvänsä.---.

Kun Rose oli kasvanut aikuiseksi, hän asui Torontossa. Hän oli toimittajana, näyttelijänä ja filmitähtenäkin joskus. Hän hämmästytti ihmisiä kertomalla omasta lapsuudestaan, ja suosio oli taattu. Hän kertoo kaatumatautisen tytön raiskauksista, se oli lähes joka päiväinen ilmiö. Ja kaikki tämä oli tapahtunut koulussa, suuren poikasakin ympäröidessä raiskattavan tytön. Ja vuoron perään pojat raiskasivat uudestaan ja uudestaan saman tytön. Hänhän ei ollut oikea ihminen, tyttö kuolasi. Tämä paikka oli koulun kivijalassa, siksi sinne Rose ei uskaltanut mennä.

Rose pääsi myös oppikouluun, ihan huono oppilas hän ei ollut.

Sitten Rosen isä kuolee keuhkotautiin monta vuotta sairastettuaan. Rose pääsee ylioppilaaksi ja aikuistuu; hän menee yliopistoon opiskelemaan stibendillä.

Niminovellissa Kerjäläistyttö kerrotaan näistä asioista. Rose tutustuu myös poikaan, jonka nimi on Patrick Batchford, ja poika rakastuu tyttöön. Rose on imarreltu, onhan poika rikkaasta perheestä Vancouverista. Patrick oli opiskellut jo neljättä vuotta historiaa sekä suunnitteli yliopistouraa, seurustelun ja upean timanttisormuksen jälkeen tiet johtivat avioliittoon. Vihdoin Rose sai myös anopin hyväksymisen.

Rose synnyttää kaksi lasta. Patrick työskentelee vanhempiensä tavaratalossa, se on hänen työpaikkansa. Nuoripari asui ostamassaan komeassa talossa, mutta onni taisi olla oikullinen. Rose ei tuntenutkaan itseään onnelliseksi...

Tarina kerrotaan loppuun asti kymmenessä kertomuksessa, joita novelleiksi nimitetään.
Ihan pätevästi ja mielenkiintoisesti kerrottu, kyllä Alice Munro Nobelinsa ansaitsee, vaikka hän ei kovin tuottelias olekaan ollut.

Tämä kirja on saanut aika paljon blogisauhuja, ja uskon että Alice Munron novellit olivat viime vuosien kehutuimpien listalla.

Saamme nähdä, vieläkö Munro yli kahdeksankymppisenä ilahduttaa meitä kirjoillaan!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ulkona on ihana ja kirkas päivä. Mies kertoi, että mittarissa on 20,4 astetta Celsiusta. Tällaisia ilmoja kun olisi vielä paljon, oikeaa intiaanikesää siis!!

Oikein hyvää syyskuun ensimmäistä viikkoa kaikille lukijoilleni!
                        Aili-mummo