Google+ Followers

torstai 30. lokakuuta 2014

Kaivolla juhlittiin!

Saimi Sairanen lausui omia runojaan, samoin myös Pirkko Lehikoinen.


Nyt saa syksy ja talvi
tulla. Perunat ovat jo 
kellarissa. 
Puolukat on myös 
poimittu ja survottu.
Sieniäkin on kerätty ja
säilötty. Se on vanha perinne.

Minä kunnioitan perinteitä,
kaikenlaisia. Mutta en
naisten väheksymistä.
Nainen pitää maailman 
pystyssä. Ja myös miehen.


- AILI NUPPONEN -

Ehtoisia emäntiä pöydän takana: vas. Pirkko Kakkonen, Anja Tikka ja Minna Susi-Ilvonen.


Lämpimät onnittelut Kaivon naisille. Tiistaina 28. päivä lokakuuta 2014 juhlittiin naisten yhteisyrityksen, Kaivon, 10-vuotista toimintaa. Mummokin sai kutsuttuna olla mukana esittämässä ohjelmaa, omia runojani. Kirjojani on ollut Kaivolla myynnissä, ja on yhä edelleen.

Juhlan kunniaksi tarjoittiin kaikille Kaivolla kävijöille täytekakkukahvit. Kyllä maistui sekä miehille että naisille!

Ylimmässä kuvassa esittää 85v. runoilija, Saimi Sairanen, omia runojaan. Häneltä on julkaisi kustantamo Nordbooks neljä runokirjaa, joista minulla on onni Saimin lahjoittamana omistaa yksi, Sininen tie (2012). Sateenkaaren alla (2012), Kesän viimmeiset kielot (2013) ja Rakkaus lähellä maata (2014). Koskaan ei ole liian myöhä aloittaa!!

Sohvalla istuva Pirkko Lehikoinen, Kaivon jäsen, esitti myös omia runojaan kahteen otteeseen. Minun vuoroni oli viimeisenä eli kolmantena. Ihmiset tuntuivat tykkäävän. Luin murrerunojani Ruistähkähumpasta.


Kahvitteluvuorossa (selin) Impi Räty.


Kaivo sijaitsee hyvin keskeisellä paikalla Tohmiksella, Talluksentie 5. Talo on ollut aikanaan myös kirjakauppana ja postina. Nykyisin talossa sijaitsee myös taksiasema. Tohmajärven tori on aivan Kaivon vieressä, ja Talluksentie on vilkkaasti liikennöity katu. Kahvilassa voi käydä virkistäytymässä kuka tahansa ja tavata tuttuja  kahvikupin ääressä. Kaivolla kerrotaan yleensä kuulumiset, harvemmin sieltä on pois kiire kenelläkään. Varsinkin miesväki viettää siellä paljon vapaa-aikaansa.

Meillä on ollut tapana ostaa ruisleipää ja muitakin leivonnaisia, milloin liikumme kuntamme 'piäpaikassa'.

Lyyli Kuronen, entinen naapuri ja takana Matti Pulksten.


Kaivolla on kaksi suurehkoa huonetta, joissa voi pitää kokouksia tai muita tilaisuuksia. Nämä kuvat ovat Kaivon 'hienommasta' eli takahuoneesta. Näin syysmyöhällä monet seinät ovat täynnä villasukkia, lapasia ja muita vaatteita, joista löytyy lahjoiksi sopivia tavaroita. Valikoimaa on runsaasti, käsinmaalatuista astioista seinätauluihin. Monen alan osaajia löytyy kotikunnastamme Tohmajärveltä!


Eeva ja Arvo Manninen tulivat kotimatkalla kahvittelemaan.


Tässä on vain pieni leikkaus siitä, mitä Kaivolla on. Siellä käy myös erilaisia hoitoja antamassa joukko ihmisiä; myös hiukset voi leikkauttaa ja ottaa hierontaa Kaivolla määrättyinä päivinä. Akupunktiohoito on Kaivolla myös mahdollista, sillä Lasse Leppänen käy noin kahden viikon välein antamassa sitä avuntarvitsijoille.

Tänään torstaina 30.10.2014 on tarjolla klo 15-18 iltakaivo ja karaokelaulua; joten joukolla mukaan laulamaan!

Pirkko Löppönen on kuulunut vuosia Kaivon johtoportaaseen.


Tällaisia me Tohmiksen naiset olemme. Jokainen tekee sitä, mitä osaa ja kykenee. Kun suuri joukko ihmisiä puhaltaa yhteiseen hiileen, sytyttää se ison roihun. Muutamia mieshenkilöitä on myös 'sekaantunut' tähän naisten yritykseen. Sieltä voi ostaa vaikkapa villisian lihaa purkitettuna tai miesten tekemiä käsitöitä eli taidetta.

Lausun parhaat kiitokseni kaikille läsnäolleille ja Kaivon henkilökunnalle! Vaalikaa hyvää asiaa, meissä naisissa on voimaa!!

Huomenillalla eli perjantaina 31.10.-14 on Tikkalassa evl-kirkollisvaalien ennakkoäänestys kappelissa klo 15-18, joten äänensä voi antaa myös kotikylältä käsin.

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää pyhäinpäivää ja viikonloppua!
                                Aili-mummo

maanantai 27. lokakuuta 2014

♥ Viekoittelua ♥

17.10. 2014 mies löysi aamulla kuolleena pyypariskunnan, ja kuvasi sen.


PIKKUKETTU

Minulla on nainen,
joka korvaansa kaivaa tulitikulla.
Kymmenen Pielisjokea hänessä virtaa.

Minulla on nainen,
joka koivun latvassa lausuu Kailasta
ja kantaa sateenvarjona karttakirjaa.

Nyt tule tänne,
syödään pihlajanmarjakarkkeja!
Jos tulet tänne,
saat soittaa minun kukkopilliä.

Minulla on nainen,
jota ei pureksita, vain nielaistaan.
Ketunraudat ja tankit ovat voimattomia.

Minulla on nainen.
Tahtoisin niin hipaista hänen polveaan
kaikkein herkimmällä sotka siipisulalla.

Jos tulet tänne,
kananlihalle nousee ihoni.
Nyt tule tänne,
lyö minuun sormenpääsi leimasin!


- VESA SORMUNEN -

Viimeiset kanttarellit syksyllä 2014. Sieniä on ollut riittävästi.


Puut ovat riisuutuneet, on enää kuvia ja muistoja tämän vuoden loistavasta värileikistä. Harvoin muistan näin ihanaa ruskaa nähneeni, eihän niitä ennen tullut usein valokuvattua. Vaan nyt digikaudella kuvataan harva se päivä; kaikki kuvat tässä ovat mieheni ottamia.

Perjantaiaamuna 17.10. löysi mies talomme takaa tämän kuolleen pyypariskunnan, jotka lienevät lentäneet keittiömme ikkunaan. Mies oli kuulemma kuullut yöllä jonkin pamauksen. Mutta rouva Pyyltä oli joku syönyt pään, ehkä joku haukka, arveli naapurimme Mikko Kuronen, metsästäjä. Lento-onnettomuuksia sattuu muillekin kuin ihmisille.
Koirivaaran tienvarressa on kaksi romahtanutta mökkiä, tämän omistajat ovat Makkosia.

Toinen asia josta haluaisin kirjoittaa kuntamme viranomaisille, ovat nämä kaksi romahtanutta mökkiä Koirivaarantien varressa. Tässä päädyssä kuvatussa Makkosen mökissä pääty on vielä pystyssä. Katto ja seinät ovat tulleet alas. Ja tästä 100-200 metriä Koirivaaraan päin on toinen, Nupposen mökki. Tilanne on siinäkin sama. Mökissä on muistaakseni yksi huone, mutta siinä asui aikanaan sukulaisperhe. Omistaja asuu Helsingin seudulla, joten terveiset hänelle! Näistä saisi useita hienoja omakotitontteja tarvitseville lammin läheisyyteen. Matkaa kuutostielle on alle kilometrin, joten kysyntää näillä varmastikin on.

K. Nupposen mökki on romahtaneena sadan metrin päässä edellisestä.


Uusia taloja nousee kylällemme harvakseltaan. Joskus parikymmentä vuotta sitten asuintaloja rakennettiin jopa kahdeksan kappaletta samana vuotena. Jotkut tekevät suurenkin työn korjatessaan vanhaa ja ränsistynyttä, mutta nämä talot ovat siksi lahoa kauraa, ettei niistä saa polttopuitakaan.

Kouluun on vain kilometrin matka, joten kelpaisi lasten käydä koulua kylämme uudessa koulussa. Se valmistui vuonna 2006, ja on kolmeopettajainen.

Täällä luonto on lähellä, se lentää melkein ikkunasta sisään! On marja- ja sienimetsiä, metsästysmaista puhumattakaan. Kylällämme on myös muita harrastusmahdollisuuksia, ja erittäin vireä kyläyhdistys. Yli 100-vuotias urheiluseurakin toimii...

Lumet ovat myös sulaneet, on vain musta ja pimeä metsä. Katuvaloja näkee valtateiden varsilla ja keskikylällä. Voi olla, että syksy on liian lämmin, ja saamme odottaa pysyviä lumia vielä kauan, mutta minusta lumi valaisee maailmaa ihanasti!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja levollista lokakuun loppua!
Muistakaahan käydä äänestämässä evl-kirkon vaaleissa!
                             Aili-mummo

lauantai 25. lokakuuta 2014

Aika ennen lääkäreitä

Wilhelmiina Simonen, kansanparantaja.

VOITEEN SANOJA

a.

Mitä tuohon tuotanehen
Ja kuta kutsuttanehen
Kipeille voitehiksi,
Vammoille valantehiksi,
Ensimmäisiksi esiksi,
Takaisiksi tarpehiksi?
Jeesuksen veri viaton,
Marian makea maito,
Läpi läikkyi taivosesta,
Puhki pilvistä putosi,
Jolla voian viopunutta,
Pahoin tullutta parannan,
Läpi luun, läpi jäsenen,
Läpi lämminten lihojen.

b. 

Mistä voie satanehen
Ja kusta veettänehen
Kipeille voitehiksi,
haavoille valuvesiksi,
Jott' ei visvoille viruisi,
Eikä menisi märille,
Ei kuluisi kuppiloille,
Eikä ruohtuisi ruville?
Tuolta voie vuotakohon,
Simatilkka tippukohon,
Kielen Jeeskuksen nenästä,
Alta parran autuahan,
Suusta tuon sulan Jumalan,
Parrasta parahan Luojan;
Limpsi Luojalta lihoa,
Pala Herran palleata,
Pohjahan porahtakohon,
Jott' ei visvoille viruisi,
Eikä ruohtuisi ruville,
Ei painuisi pakkoloille!

d.

Neitsy Maaria emonen
Laskihe levähtämähän,
Uinahti unikivelle,
Nukkui nurmimättähälle.
Unista herättyänsä
Lypsi maahan maitojansa,
Vuoatteli rintojansa,
Siit' on saatu voitehia,
Vian päälle vietäviä,
Vammoille valettavia.

- SUOMEN KANSAN MUINAISIA LOITSURUNOJA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja antoisaa viikonloppua!
                              Aili-mummo

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

♥ Ihania muistoja ♥

Lumi & marjat!

LUMISADE


Äiti, mitä mä tekisin
                                    täällä
    kun paljon en ehdi,
                suurta en jaksa
ja pikkupuuha on turhaa.
     Teen enkelini lumeen, vain kuvan
ja senkin lämpö murhaa.
      Ja kuin jalkapuolen kelkka
           tämä edistys, yksi jalas

ja kuitenkin, kieli pitkällä
    odottelen
       kun taivas sataa alas


- ILPO TIIHONEN -
      
Nuppola kuvattuna eilen 300 metrin päästä.


Eilen satoi taivas alas ja toissapäivänä. Maisemat kaunistuivat, sopisi ottaa vaikka joulukorttikuvia! Seuraava isompi etappi onkin sitten joulu, jota jo valmistelemme, ainakin neuleiden muodossa. Joulu sopii meille lapsenmielisille romantikoille oikein hyvin...

Seurakunnissa valmistaudutaan seurakuntavaaleihin. Meitä vaalilautakuntien jäseniä koulutetaan tulevaa ennakkoäänestystä varten. Vielä tämänkin ruljanssin joudun läpikäymään, kunnes pääsen vuoden päättyessä 'eläkkeelle'. Poliittisista vaaleista pääsin jo eroon kauan sitten, nyt enää katselen teeveestä vaalilaskentojen etenemistä...

Nyt sopivat Tohmajärven evl-seurakunnan ehdokkaat kaikki yhdelle ja samalle listalle. Nuoria ehdokkaita en huomannut olevan, vaikka jo 16v. saavat äänestää. On oltava täysi-ikäinen (18v) päästäkseen ehdokkaaksi. Seurakuntamme ilmoittelee Koti-Karjalassa, sillä oma lehti, UutisAlasin, ei enää ilmesty.


Kuvakirja vanhasta jutusta!


Tein kuvakirjan seitsemän vuotta sitten tehdystä matkasta. Kansikuvana on yllä oleva Margitin saarelta otettu kuva. Resoluutio ei riittänyt siihen, että samasta kuvasta olisi saanut koko kannen, siksi takakannessa on toinen kuva soivasta suihkulähteestä.

Sanottava on, että Budapest on ihana kaupunki. Siellä on toinen toistaan upeampia rakennuksia. Pikku-Pariisi on Budapestin lempinimi, ja mieluusti yhdyn tähän mielipiteeseen. Yhden kirjan lahjoitan ystävälleni Marille.

Olen pahoillani siitä, etten kovin paljoa ole matkustellut. Niin mieluusti olisin nähnyt maailmaa, kun vielä paremmin kykenin. Matkakuvaukset maapallon eri maista ovatkin yksi mieluisimpia harrastuksiani. Silläkin tavoin ihminen voi matkustaa, eikä se paljoa maksa! Minusta matkarahoilleen saa hyvin vastinetta mielenvireyden ja hyvän olon tuntemuksina. Ja ihanina muistoina!

Lämmin kiitos okralaisille ja Helenalle, joka järjesti monet pitkätkin matkat vaivojaan säästämättä! Ennen matkaa hän piti kansalaisopistossa luentoja kyseisestä matkakohteesta, jotta olisimme hyvin valmistautuneita tulevaan matkaan. Matkan jälkeen kokoonnuimme katselemaan toistemme kuvia, ja tilasimme itsellemme niitä. Helena oli paitsi kirjastotoimenjohtaja myös kansalaisopistonrehtori, joten hänellä oli mahdollisuus pitää kursseja. 

Ja jälleen on keskiviikko vierähtänyt iltaa kohti!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikon jatkoa!
                       Aili-mummo

maanantai 20. lokakuuta 2014

Nora Roberts: Avaimet onneen



Nora Robertsin romaani Avaimet onneen ilmestyi alkukielisenä (englanti) jo vuonna 2011. Hän on yhdysvaltalainen menestyskirjailija, oikealta nimeltään Eleanor Marie Robertson (s. 1950). Häneltä on ilmestynyt päälle sata teosta. Kirjailijalla on ainakin neljä salanimeä, joista Nora Roberts on yksi. Yhdysvalloissa hänen teoksiaan on myyty yli 280 miljoonaa kappaletta, ja Suomessa yli 300 000. Avaimet onneen ilmestyi suomeksi 2012, ja pokkari Gummerus Kustannukselta 2014. Pokkarissa on 350 sivua, ISBN 978-951-20-9326-7. Kääntäjän nimeä ei ole mainittu. Ostin pokkarin Suuresta Suomalaisesta Kirjakerhosta.

Varoitus: Tämä sisältää juonipaljastuksia!

Tämä kirja on kirjoitettu romanttisen viihteen ystäville.

Kirjan miespäähenkilö on Becket Montgomery, arkkitehti, joka on suunnitellut yli kaksisataavuotiaan kivirakennuksen, majatalon, kunnostamista. Se oli heidän yhteinen ponnistuksensa, kolmen veljeksen sekä heidän äitinsä. Muitakin henkilöitä projektiin liittyy.

     Majatalo piti häntä otteessaan, hän myönsi avatessaan keskeneräisen ja väliaikaisen oven huoneeseen, josta tulisi aula. Ja rakennuksella oli ote myös hänen sydämestään - ja hitto vie, hänen munistaan.Yksikään heidän aikaisemmin toteuttamistaan urakoista ei ollut saanut häntä, tai ketään muutakaan heistä, samalla tavalla koukkuun. Hän epäili, ettei mikään tulevistakaan urakoista vaikuttaisi heihin samalla tavalla.----.
     Sillä oli ote munista, hän ajatteli uudelleen kulkiessaan leveän holvikaaren alta, jonka kulmakivet olivat vielä karkeat ja esillä. Sitten hän sytytti taskulampun ja suuntasi kohti julkisivua ja yläkertaan vieviä työtikkaita.
     Paikassa oli jotakin erityistä keskellä yötä, kun naulapyssyjen, sahojen, radion ja ihmisten äänet olivat vaimenneet ja varjot olivat laskeutuneet. Jotakin, joka ei ollut aivan hiljaa ja liikkumatta. Jotakin, joka hipaisi sormillaan hänen niskaansa.
     Se oli myös jotakin sellaista, jota hän ei pystynyt vastustamaan.
     Hän valaisi toista kerrosta taskulampullaan ja pani merkille,että seinät oli tuettu oikeaoppisesti. Kuten tavallista, Owenin raportti oli pitänyt paikkansa. Ry ja hänen rakennusmiehensä olivat saaneet laitettua eristeet paikalleen tässä kerroksessa.---.
     Hän kuuli äänen heti laskuduttuaan toiseen kerrokseen. Jonkinlaista hyräilyä - hyräilijä oli selvästi nainen.Tuoksu kantautui hänen luokseen samaan aikaan kuin äänikin. Kuusaman tuoksu, joka oli makea, villi ja kesän kypsentämä.
     Hänen vatsassaan lepatti, mutta hän piti taskulampun valokeilan vakaana kulkiessaan käytävää pitkin keskeneräisiin vierashuoneisiin. Hän pudisti päätään, kun sekä ääni että tuoksu leijuivat pois.
     "Tiedän, että olet täällä". Hän puhui kuuluvalla äänellä, ja hänen sanansa palasivat kaikuna takaisin."Ja olet varmasti ollut täällä jo jonkin aikaa. Me kunnostamme talon uudelleen ja entistä ehommaksi. Se ansaitsee sen. Toivon totisesti, että pidät siitä, kun se on valmis, koska sillä tavalla asiat nyt menevät.---."

Romaanin naispäähenkilö on Clare Murphy Brewster, Iranin sodassa leskeksi jäänyt kolmen pikkupojan äiti. Clare hankki toimeentulon itselleen ja perheelleen pitämällä kirjakauppaa. Becket on hänen lukioaikainen ystävänsä. Claren tehtävä on tehdä majataloon korkeatasoinen sisustussuunnitelma, ja niissä merkeissä Becket ja Clare tapaavat usein. 

Clare ja Clint Brewster olivat olleet erottamattomia jo lukioaikanaan, ja heti lukion jälkeen he olivat jo avioituneet. Becket oli ollut silmittömän ihastunut Clareen samaan aikaan, mutta tyttö ei ollut suonut pojalle ihastumisen tunteita.

Clarella on vielä yksi ihailija, joka ahdistelee ihailunsa kohdetta. Sekä luonnollisesti muutamia erittäin hyviä ystäviä, joilla romaanissa on oma tärkeä roolinsa.

Näistä aineksista kirjailija Nora Roberts on keittänyt maukkaan sopan, joka maistuu meille romantiikan nälkäisille naisihmisille. Avaimet onneen on romaanin nimenä minusta lapsekas, ja kuuluu Hertta- ja Harlekiinisarjojen maailmaan. Kirja ei ole yhtä huono kuin nimensä. Minä ainakin tykkäsin siitä - nimestä huolimatta!

Ja parasta kaikesta: romaani on nopealukuinen. 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää alkanutta viikkoa!
Meille maa muuttui eilen valkoiseksi, ja tänään saimme lisää lunta.
                         Aili-mummo

     
     

perjantai 17. lokakuuta 2014

♥ Vielä löytyy ruskaa ♥

Lehtikuusissa on vielä ruskan väri!


Kohoan vedenalisista kohti pintaa, valoa.
Pelkään hengittää.
Olen saanut pyrstön ja kidukset, mutta minun on noustava.
Rikon veden kalvon, haukon ilmaa,
palaan vielä hetkeksi veden alle turvaan,

ja nousen taas hitaasti , hitaasti maalle.
Matkalla saan siivet ja kohoan ilmaan, mutta Luoja muuttaakin
mielensä ja päättää, olkoon sittenkin ihminen.

Olkoon hän nainen, jonka sisällä on nainen,
äiti, mummo, isomummo, iso mummon äiti ja isomummon isoäiti,
isomummon isoäidin äiti.
Ja hänenkin äitinsä äiti.

Ihmisen sisällä mummot kutovat sukkia, säilövät kurkkuja, hautaavat
kuolleita lapsiaan, silittävät lastenlastensa tukkaa, tukistavat.

Tekivät ristinmerkkejään, voitelevat mustelmiaan. Pitävät taskussaan
leivänkannikkaa, kaiken varalta.


- MARJA LEENA TOUKONEN -

Omenapuu loistaa leikkimökin edessä, syksy on jo pitkällä!


Mummous on lahja kuten äitiyskin. Me naiset kannamme tätä lahjaa ja taakkaa perinteisesti harteillamme, ja ennen muuta sydämissämme. Naiseus on asia, joka on saanut miespolvet satoja vuosia sekaisin. Etenkin roomalaiskatollinen kirkko on kunnostautunut naisten halveksunnassa. On vain yksi ainoa kunnianarvoisa nainen ja äiti, Neitsyt Maaria (joka ei tietenkään ollut oikeasti neitsyt)!!

Neitsyt Maaria on nainen, joka on ylistämällä alistettu miesten mielivallan alle. He kun oikeasti pelkäävät naista ahdistukseen asti. Loput naiset voikin leimata sitten huoriksi...

On se vaan kumma, että naishuorat tunnetaan, mutta mieshuoria ei tunnusteta eikä tunnisteta. Miehellä on ollut vuosisatoja eli tuhansia eri laki ja Herra kuin naisilla. On naisen syy, jos / kun mies himoitsee naista, ja tekee järjettömiä tekoja. Silloin nainen on noitunut miehen, ja taikakonsteillaan saanut miehen valtoihinsa.

Noitavainot kohdistuivat Suomessa sekä miehiin että naisiin, puoliksi kumpaankin sukupuoleen. 1400-luvulla luotiin noitateoria, jonka mukaan noidat liittoutuivat Paholaisen kanssa. 453 noitaoikeudenkäyntiä, jotka Suomessa pidettiin, päättyivät vapauttavaan tuomioon. 70 % tuomituista oli miehiä, Wikipedian mukaan. 

Noitavasara oli oppikirja, jonka ohjeiden mukaan oikeudenkäynneissä toimittiin. Oikeudenkäyntejä kesti noin 300 vuotta Euroopassa. Afrikassa ne ovat täyttä totta vielä nykyäänkin.
Omenat on jo pääosin syöty. Joitakin kaneleita on puussa.


Kansanparantajat ja tietäjät olivat niitä ihmisiä, joita useimmiten noituudesta syytettiin. Jos jollakulla oli joku erityinen lahja tai kyky, jolla voi lähimmäistä auttaa, voitiin se tulkita Paholaisen teoksi eli noituudeksi. Tietämättömyys ja pelko olivat lähtökohtia noituuden pelolle, ja annetuille tuomioille. Sitä samaa ne ovat yhä vielä tänäänkin monissa kehittymättömissä maissa.


Noitasapattia vietettiin uskomuksen mukaan Kyöpelinvuorella, jonne myös vanhatpiiat vietiin. Noita ratsasti sinne varsiluudalla, jolla istui myös noidan kissa. Noita vietti riettaita orgioita Paholaisen kanssa; niistä noita sai oman palkintonsa.

Kaikki seksulaisuuteen viittaava oli syntistä riettautta. Sitä piti kavahtaa kuin Paholaista, josta kaikki paha oli peräisin. Kunniallinen mies, varsinkaan pappi tai munkki, ei saanut langeta Pahan virittämään ansaan. Siksi himoja tuntevat miehet ruoskivat itsensä verille, ja ajoivat tällä tavoin pahan pois ruumiistaan.

Pitkänä perjantaina piiskattiin myös lapset, olivathan he pahan eli perisynnin pauloissa ja saastututtamina. Armoa ei annettu pienillekään lapsille, suurista puhumattakaan.


Kullankeltaisia koivuja Nuppolan savusaunan takana.

Anteeksi hyvät ystävät, en jaksanut eilen päivittää blogiani, joskin päivityksen aloitin jo keskiviikkona 15. päivä. Viikolla on juhliittu synttäreitä, ja eilen olimme Joensuussa. Joen kaupunki olikin kauneimmillaan loistokkassa ruskassaan. Olisipa vain ollut kamera mukana!

Nämä kuvat postauksessani ovat Nuppolasta keskiviikolta.
Jälleen siirrämme yhden kauniin ja lämpimän kesän muistojen kauniiseen puutarhaan!

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää viikonloppua!
                                   Aili-mummo

maanantai 13. lokakuuta 2014

Sokeita vai näkeviä olemme?

Pihlajoista ovat lehdet lentäneet!

LAULUN LAPSI


Yhä laulan lakkaamatta,
virittelen virsiäni,
helähtelen herkeämättä,
viserrän vilun käsissä
kaipausta, kaihoani,
ikuista ikävätäni--

Poimin maasta mataroita,
sieluista sinistä tulta,
kuvitelmain kukkasia,
tähtitaivahain taruja--

Niistä laadin lauleluni,
solmin sorean soiton
tyhjän iltani iloksi,
sytykkeeksi sydämeni
varjossa elämän ehtoon---
---yön jo tullessa tupahan---


- L. ONERVA -
Harvoissa koivuissakaan on enää lehtiä...


Oikein mainiota maanantaita kaikille lukijoilleni! 

Myöhäissyksy on täällä jo käsillä, Sen huomatte näistä juuri otetuista kuvista.
Ohi vilahti kaunis ja lopulta lämmin, kesä. Jään kaipaamaan sitä kuin rakkainta ystävää!

Mies on liesussa, tuli äkkinäistä asiaa Kemieen. Meidän 'kaupunki' on Kemie, toiset suuntaavat Joensuuhun tai Kiteelle! Valokuvakirjan tapaista olen suunnitellut, ja lopulta pannut toimeksi. Taidot ovat vain kovin heiveröiset, kuvankäsittelyt sun muut. Pojalla taas on omat asiansa...

Meillä vanhoilla riittää huolta monista asioista, ennen muuta terveydestä. Nuori ihminen ei tule edes ajatelleeksi, millaista vanhan elämä on. Niin minullakin oli aikoinaan, vaikka elin kahden vanhuksen, isän ja Miina-tädin kanssa samassa taloudessa. Täti oli 19 viimeistä elinvuottaan umpisokea, hänellä oli glaukooma, jota siihen aikaan sanottiin viherkaihiksi. Sen ohella hänellä oli myös harmaakaihi. Särky toisessa silmässä oli niin paha, että se piti poistaa, jotta särky loppuisi. Joten täti sai toiseen silmänsä ns. lasisilmän, jota hän kymmenen vuotta ainakin piti. Lopulta hän jätti senkin pois.

Muistan hyvin tuon ajan kohdan, oli vain kuusi vuotta vanha kun tädin sokeutuminen tapahtui. Samana syksynä aloitin kansakoulun Riihiahossa.

Isä käytti tätiä kolmessa eri kaupungissa silmälääkärissä: Helsingissä, Lahdessa ja Kuopiossa, joten kyllä hän yritti tehdä parhaansa. Kukaan vain ei enää mahtanut mitään sille asialle. 

Ihmeen hyvin täti sopeutui tilanteeseensa, hän osasi neuloa näkemättä 'käsikopelolla', joskus pyysi etsimään minuakin silmukkaa puikoille takaisin, kun sellainen putosi. Hän valvoi joskus yöllä, ja neuloi miehille sukkaa. Aika tuli käytettyä hyödyksi silläkin tavoin.

Kun täti kävi jalkaisin hakemassa lehmiä kotiin väljänmetsältä, hänellä oli pussissa sukanneule mukana. Hän käveli salolla paljain jaloin, ja neuloi siksi kunnes käärme oli pistänyt häntä kantapäähän. Sen jälkeen olivat kelvanneet lapikkaat jalkaan mukisematta.

Tädillä oli hyvä suuntavaisto. Hän kulki pihan yli 'huussiin' itse suunnistaen, ja osasi myös sinne. Paitsi yhden kerran, kun naapurin Erkki toi hänet takaisin meille. Oli vieläpä talviaika, eikä kukaan meistä huomannut tapahtunutta.

Tädillä oli tarkka kuulo, ja tosi hyvä muisti. Muisti jakaisen lehmän poikimisen astutuksen mukaan, ei olisi tarvinnut muistiin asiaa kirjoittaa. Virret hän lauloi ulkoa, kun kuunteli jumalanpalvelusta. Osasi kristinopinkin ja Katekismuksen ulkoa, vaikka koulusta oli enemmän kuin 70 vuotta. Täti ei ollut käynyt kansakoulua, kuten ei isäkään. Ei myöskään heidän vanhin sisarensa Anna, joka on metropoliitta Ambrosiuksen äidinäiti. Juvosen nuoremmat sisaret olivat käyneet kansakoulun, mutta todistuksiaan en ole nähnyt. Ilmiömäisin muisti on Hanna-tädin pojilla, joista yksi on elossa.

Vakinäkymä Nuppolaan päin on syksyinen.


Kun Tikkalassa asui seurakuntasisar eli diakonissa Kaisa Pennanen, hän kävi meillä vanhuksia tervehtimässä, ja huolti heidän lääkityksensä. Lääkketkin kulkivat kotiin Kaisa-tädin kautta. Samaa hän on tehnyt muillekin vanhuksille, joten eivät hekään jääneet heitteille kuten nykyään käy usein. Lapset eivät halua vanhuksia elämäänsä pilaamaan. Voi olla joskus iso järkytys, kun itse tulevat samaan tilanteeseen...

Suomen evl-kirkko suunnittelee kuulemma diakoniatyön lopettamista seurakunnista, kertoi viime kokouksessa diakonissamme. Sitten on yksi vanha ja perinteikäs työsarka käyty päätepisteeseen.  Asiat jätetään seurakunnissa harrastajien varaan, tehkööt he. Aivan kuin entisaikaan pyhäkoulutyö oli harrastajien huolenaihe, vaan diakoniatyö on ollut jo kauan seurakuntien keskeisimpiä työsarkoja.

En ole enää ehdokkaana, tulipahan kokeiltua. Maailma juoksee rahanperässä, samoin seurakunnat. Avuntarvitsijoita on paljon, mutta auttajia ja rahaa on liian vähän! Kun yhteiskunta ei auta, avuntarvitsijat ja väliinputoajat kääntyvät seurakuntien diakoniatyön puoleen. Seurakunnat eivät ole kyselleet, ovatko he kirkkokansaa vai eivät; yleensä kai eivät. Silti on pyritty auttamaan varojen sallimissa rajoissa.

Kun diakoniatyö on lopetettu, mihin me enää kirkkoa tarvitsemme...?
Kirkolla on sellaiset kasvot, kuin sen jäseninä olevat ihmiset ovat, ja myös seurakuntien työntekijät!

Toivotan silti oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille lukijoilleni!
                             Aili-mummo

lauantai 11. lokakuuta 2014

Kuutamo vai yö ikuinen

Kuuhut kulki taivahalla...Kuva: AN.

KUUTAMOLLA


Kuuhut halki usva-yön,
kutoo kummun helmivyön,
noin läpi mieleni utuisen
kudot, neiti, kummat sillat, -

sillat maasta taivahalle.
Kiitos, kiitos kirkkahalle
yön valjun valostajalle!
Virkkaa neiti vienoin äänin:

"Utu on enne aamunkoiton.
Koska päällä metsän puiden
väikkyvät punaiset hunnut,
silloin mieles kuu katoopi
osahansa onnellisna."

Noin ällös sanele, neiti!
Ennen olkoon yö ikuinen
kuin päivä sinua ilman.


- EINO LEINO -

\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\


Tällä Eino Leinon runolla toivotan kaikille lukijoilleni  oikein hyvää lokakuista viikonloppua!
                                   Aili-mummo

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Mä mistä löytäisin sen ilon!

Lehdet karisivat, marjat jäivät enää!


Lokakuu muistaa aina
miten olla lokakuu
pieniä virkistäviä poikkeuksia se sallii itselleen
silloin tällöin
ruska voi tulla joskus viikkoa ennen tai viikkoa jälkeen
mutta aina se tulee
koivun oksille heitetty kultaiset huivit
maa mustuu vähitellen

luonto tekee minussa työtään
mutta toivon, että vielä marraskuussakin
riittäisi valoa


- MARJA LEENA TOUKONEN -

Auringonkukat hehkuvat vielä!


Valoa ihminen toivoo ja valoa myöskin tarvitsee. Loppusyksy on monelle meistä ahdistavaa aikaa, kun valoa ei löydy muualta kuin sähkönappulasta tai keinoauringosta. Suomalaisten kansantauti on masennus, joka vie suuren osan ihmisistä mustimpaan ja synkimpään toivottomuuteen.

Marraskuussa iloa ja valoa tuo odotus joulusta, lastenjuhlasta, joka voi olla myös aikuisten juhla. Monet meistä 'hurahtavat' jouluun, niin onnellisiksi he muuttuvat. 

Joulun tarkoitus lienee tuottaa iloa ja valoa 'kaikelle kansalle', toivoa toivottomuuteen, ja valoa pimeyteen!

Ja kauppiaat: he vasta onnellisia ovatkin!! Ostohysteerinen kansa poukkoilee supermarketeissa osastolta toiselle, mistä saisi tuon ja tuon halvimmalla. Osa sortuu velkaostoksiin, ostaa tavaraa paljon, vaikka tilaa ei ole entisillekään!! Tavaratalo on nykyajan ihmisen pyhäkkö, siellä voi ostaa mielihyvää itselleen ja rakkaimmilleen...


Kultapallot ja auringonkukka, sisaruksia?


Saisipa iloa ja valoa kaupasta kilotavarana! Siinä olisi hieno lahja meille jokaiselle. Joillekin joulu on onnenjuhla toisesta syystä, he odottavat saavansa joululahjaksi Jeesuslapsen. Se onkin kestävä lahja meille jokaiselle. Jouluna kansoittuvat kirkot, entisaikaan ne olivat ihan tupaten täynnä jouluaamuna! 

Tänä vuotena saattaa kuitenkin monessa kodissa olla vakavailmeiset vanhemmat, jotka pelkäävät, etteivät he voi antaa lapsilleen ja perheelleen jouluiloa, sitä mitä kauppiaat mainostavat irvissä hampain! Miettimään se laittaa meidät itsekunkin, jospa joulupöydästämme ei puuttuisi mitään, ei varsinkaan onnea, iloa, rauhaa ja rakkautta. Silloin joulupöytämme olisi täydellinen, melkein. Jos vielä sen Jeesus-lapsen ottaisimme mukaan, saattaisi joulumme lopultakin olla ikimuistettavan ihana...

Näin toivon ja ajattelen, minä Tuomaksetar Turkinkantaja. 

Nuppolan talon väriloistoa viime syksyltä...


Huomenna piipahdan jälleen Tohmiksella. Kummasti vaan kertyy noita asioita, ja olisi enemmänkin. Täytyy aina valita mikä on se tärkein juttu - tällä kertaa. Yksi kokous ainakin on, ja sitten niitä kauppa-asioita.

Toivotan teille, rakkaat lukijani, oikein hyvää ja kaunista viikoa 41. Vielä on valoa, kun aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta (kuten juuri nyt). Lämpö tosin on laskenut jo plus kahdeksaan asteeseen. Aamulla oli vain neljä astetta, joten talvi kolkuttelee jo ovella!

♥ Terveisin Aili-mummo ♥