Google+ Followers

maanantai 2. helmikuuta 2015

Ihmettelyä kerrakseen

Lapset kasvavat kuin puut...

TALVI


Lumen alla,
jään sylissä,
odotat sikiöasennossa
miestä ja naista, kahta rakastavaista.

Valoa ovat rakastavaiset
kun rakastavat,
kun leikkivät kevään leikkiä,
kun pölyttävät,
kun rakentavat nivusiin pesää

Hiljaisuus
on vain yksi hyväilyn muoto,
hiusten läpi vaeltava käsi
Et ole kuollut,
sinä vain odotat



Tammikuun 2015 lopun päivä.


Valoa ja aurinkoa teille, hyvät ihmiset! Ja myös oikein heleää helmikuuta, sydäntalvea! Saimme nyt vanhan ajan pakkas- ja lumitalven, joka on kaunista katsoa ja mukavaa temmeltää.

Rakastavaisia aina kadehditaan, ovathan he usein nuoria ja elämänkaarensa alussa. Myös vanhoja rakastavaisia voidaan kadehtia, mutta silloin puheisiin voi liittyä ivaa, mikä on puhujan kateutta siitä, että muilla menee hyvin!

Oman pesän rakentaminen on jännää puuhaa, tekee sen yksin tai yhdessä. Liiton alussa on järkevintä rakentaa kummankin 'oma pesä' kahdestaan, jotta se tuntuisi omalta.

Liittoja rakennetaan ja liittoja revitään alas! Loppu on paljon dramaattisempi kuin aloitus, sillä liiton päättymiseen liittyy usein dramatiikkaa. Ja kaikkein vaikeinta liiton hajoaminen on lapsille, joiden selviytymisestä tuskin kukaan huolehtii.

Olen ollut osallisena vanhempieni avioerossa 1950-luvulla, eikä se ollut herkkua kenellekään. Me lapset jouduimme vastuunkantajiksi vanhempiemme epäonnistumiselle. 
Miten voi yhdeksän, kymmenen ja neljätoistavuotias lapsi selvitä ehjänä maalaisperheen katastrofista? Isämme oli jo 73v, sokea tätimme 76v, ja siinäpä sitten perheemme olikin. Ja ne yksitoista ISK:n lypsylehmää, jotka jäi minun ja sisareni hoidettavaksemme muun sekalaisen karjan ohella. Äitimme oli vasta 38 vuotias, nuori nainen, mutta hän lähti maailmalle onneaan hakemaan. Ei se onni sittenkään tainnut sieltä löytyä, koska hän myöhemmin olisi tullut takaisin.

Yhtäkään kertaa ei sosiaalitoimen väki käynyt meitä katsomassa, vaan saimme selviytyä ihan omin avuin. Onneksi olin jo niin iso, että kykenin olemaan sisarusteni 'äitipuolena', ja kävimme Joensuussa ostamassa mm vaatteita.

Vaan yhtään helpompaa ei ollut niillä perheillä, joiden isä kaatui sotatanterille, ja vastuu jäi yksin äidille. Lapsia saattoi olla paljon, ja leivän tienaamiseen lasten piti lähteä heti, kun pystyi lähtemään pikkupiiaksi tai -rengiksi. Työura alkoi silloinkin viimeistään rippikouluikäisenä, usein jo aikaisemmin.

Mutta se oli varmaa, että jokaisen 'kynnelle kykenevän' piti oppia tekemään kovasti työtä. Muutoin ei leipää eikä särvintä herunut. Maalaistaloihin oli halukkaita 'päiväläisiä' tulossa töihin melkein ruokapalkalla sotiemme jälkeen. Tietysti myös raha kelpasi ruuan ohessa. Silloin elettiin vielä korttiaikaa.

Olen ajatellut että sieltäkö saakka on peräisin se maalaisten yletön kadehtiminen, joka vielä nykyaikana eräissä piireissä vallitsee. Me olimme 'rikkaita' siksi, että meillä oli pöydissämme ruokaa, vaikka korttiannoksilla eläjille teki tiukkaa selvitä päivästä toiseen. Ja monillakaan ihmisillä ei ollut varaa kääntyä mustanpörssin kauppiaiden puoleen ruuan tai muiden tavaroiden hankinnoissa. Meillä talollisillahan oli mm ruokatarvikkeiden pakkoluovukset, joista kansanhuolto määräsi jokaiselle talolle. Myös karjanrehuja piti luovuttaa niille, joilla ei ollut itsellään maata viljelyssä tarpeeksi asti.

Siihen aikaan sähkökatkoista ei ollut paljonkaan riesaa, koska monin paikoin ei ollut vielä edes sähkölinjaa vedetty. Kaikki tehtiin käsin, vedenkantoa ja lypsyä myöten. Siinä olikin hauskuutta sille 14-vuotiaalle koko pitkäksi talveksi.

Taloissa työt tehtiin hevosvoimalla. Meillä oli kaksi pollea, joista tamma oli ollut rintamalla tukemassa Suomen armeijaa. Isä ajoi ja hoiti hevoset yksin. Vasta 60-luvulla veli osti taloon traktorin.

Tällaista elämää elettiin vielä 1950-luvulla Tohmiksella, ja uskoisin että monessa muussakin kunnassa. Sen lisäksi Suomessa piti asuttaa vielä ne yli 400 000 siirtokarjalaista, jotka sodassa menetettivät kotinsa. Ja rakentaa koko Lappi uudestaan, jonka sotakaverimme saksalaiset olivat ennen lähtöään polttaneet poroksi.

Kuinkahan kävisi nyt, kysyn vaan????

♥ Toivotan teille oikein kaunista helmikuuta, arvoisat lukijani! ♥
                                 Aili-mummo






12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joten sinulla on myös karjalaiset sukujuuret; onneksi olkoon, Hannele! ♥♥

      Poista
  2. Hieno runo ja yhteiskunnallista ajateltavaa meille kaikille. Voi sinua 14-vuotiasta tyttöstä, kovaan työhön jouduit.
    Nykyisen mieheni isä menetti kaksi vaimoa, kuolivat, ja vasta kolmannesta, eli mieheni äidistä tuli todella suuren uusperheen hoitaja/äitipuoli. Vanhimmat lapset olivat jo aikuisia, mutta nuorin 5-vuotias. Kotityöt olivat siinäkin perheessä olleet 14-vuotiaan tytön harteilla. Eihän nyt miehet tiskanneet ja laittaneet ruokaa saati siivonneet.
    Minun lapsilla on ihana karjalasta evakkoon lähtenyt Aili-mummo, olemme oikein hyvät ystävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai;)

      Tosi on, etteivät entisajan miehet kotitöitä tehneet, vaan odottivat valmista palvelua! Usko Mai, että sellaisia miehiä on vielä tässäkin maailmassa, ja vielä aika nuoressa sukupolvessa!

      Kun kaiken saa oppia kovimman kautta, kasvattaa se kyllä luonnetta ja ihmistä. Siitä en ole pahoillani.

      Hauska kuulla, että 'kaima' on perheesi jäsen, josta kovasti pidät!
      Onnea ja menestystä sinulle ja mummollesi, Mai! ♥♥

      Poista
  3. Ero on aina katkeraa ja se haavoittaa koko perhettä. Oli sinullakin kova kohtalo. Sitä en toivoisi kenellekään.
    En ole itse sitä kokenut, mutta ero isästä kun kuoili ollessai 7v. oli kovaa ja sitten vielä Isäpuoleni kuoli kun olin 16v. No se on vain kasvattanut ja vahvistnut minua ja yhdistänyt meidät sisarukset.. Oman perheeni kun perustin 22v. niin elämä on ollut ihanaa, vaikka tyhjästä aloitimme. Kiitos siitä Taivaan Isälle,
    Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi Aili♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta avioerolapsen kohtalo on aina kova, tapahtuipa se miten tahansa.

      Myös sinulla on ollut raskasta, kun rakas isäsi kuoli ollessasi 7v. Vanhempana vielä uusi metetys, kun hyvä isäpuolesi kuoli! Onneksi kuitenkin sait näistä itsellesi vahvistusta, ja oman perheesi tarina on hieno. Myös teidän sisarusten välit ovat erityisen vahvat, ja tapaatte toisianne usein. Kiitos tosiaan Kaiken Hyvän Antajalle kaikesta, mitä olemme saaneet vastaanottaa!♥

      Kiitos, Sylvi; samoin sinulle ja läheisillesi! ♥♥

      Poista
  4. Kiitos hienosta runosta Kovia kokemuksia olet Aili- mummo joutunut kokemaan lapsena, Ei silloi lapsella leikin aikaa ollut Kiitos toivotuksesta myös sinne teille !♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Irma!
      'Lapsuus' oli kuin pahaa unta!
      Mukavaa viikkoa sinulle.♥♥

      Poista
  5. Olipas surullista lukea tämä. Voin vain kuvitella kuinka ero etenkin tuohon aikaan on ollut monella tavalla vaikeaa lapsille. Nykyään on kohtalotovereita (VALITETTAVASTI) huomattavasti enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi että pahoitin mielesi, PM! ♥
      Erittäin ikävä kokemus meille kaikille, varmaan äidillekin.
      Tuo on totta, kohtalotovereita on pilvin pimein!

      ♥♥

      Poista
  6. Voi Aili mummo, oletpa joutunut nuorena astumaan isoihin saappaisiin! 50-luvulla avioero taisi olla aika harvinaista, nykyään erittäin yleistä.
    Esikoinen rakentaa omaa taloaan avovaimonsa kanssa ja he päässevät muuttamaan uuteen kotiin n. kk:n kuluttua. Kyllä tuo rakennusvaihe tuntuu hermoja kiristävän, mutta toisaalta miniä on sanonut, että projekti on myös lähentänyt heitä kovasti toisiinsa. Toivoisin, etä he pian astuisivat avioonkin, mutta onpa vain viisaasti oltava tässä asiassa hiljaa ja annettava nuorten tehdä omat päätökset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myötätunnosta, Piipe..:)
      Avioerot olivat silloin maaseudulla erittäin harvinaisia.

      Talonrakennus kuuluu olevan av(i)oparin yksi koetinkivistä, väittävät, että jopa että avioeroja on sen takia tehty. Onhan se aikamoinen voimanponnistus, mutta yksin eroista en lähtisi sitä asiaa syyttämään.

      Nykyään on ajan henki kokonaan toinen kuin omana aikanamme. Kaksi taloa olemme yhdessä tehneet pitkän kaavan mukaan.

      Olet viisas 'anoppi'; kannattaa vältellä joutumasta välikädeksi, ettei kukaan voisi sinua syyttää liiasta asioihen puuttumisesta.

      ♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥