Google+ Followers

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

♠ Kevätsaarna ♠



Suuni on mustikassa
jalkani kompastelevat olemattomiin oksiin,
ihmettelen:
Kuka keksi tuoda lapselle leikkikaluksi kävyn,
jonka arvo on ikuinen?

Ja ihmettelen 
silkkipukuisten pajunkissapappien
voimakasta kevätsaarnaa.

Sotke sinäkin suusi mustikoilla,
mieti puusta pudonneiden käpyjen
ja ensiaskeleitaan haparoivien lasten
kestävää suhdetta.

Kuuntele kapeita polkuja kulkevien
saarnaa ja ihmettele,
häpeilemättä kompastele pieniinkin oksiin.

Ole ihmettelevä lapsi,
maailma hehkuu sinulle.


- EEVA HEILALA -



Lapsilla ja meillä 'senioreilla' riittää ihmettelemistä. Lapsena siksi, että kaikki mitä pieni ihminen näkee, on uutta ja ennen näkemätöntä, ja siksi ihmettelyn aihe. Kasvaessamme saamamme tieto lisääntyy koulun ja oma-kohtaisen opiskelun takia. Sitten ihmisen aikuistuessa tulee monille meistä vaihe, jossa alkaa tuntua, ettei halua enää uuden oppimiseen ole. Uskallan sanoa, ettei tuota tuntemusta minulle vielä ole tullut, vaikka oppiminen iän myötä, hidastuukin.

Tietoa maailma on pullollaan, sekä oikeaa että väärää! Väärä tieto pitäisi osata erottaa oikeasta, mutta siinähän se Temppu seisookin ja häntäänsä heiluttaa! 

Nykyään luotetaan kovasti nettiin, ja sen välittämään tietoon, mutta asia on sama myöskin siellä, se tieto voi olla suorastaan vahingollista ellei ole oikeaa ja asiallista tietoa. Joka tapauksessa tietosanakirjojen myynti on loppunut, koska niillä ei ole kysyntää; varmaan kysyntää ei ole siksi, kun ei ole tarvetta.

Netistä tietoa löytyy muutamassa sekunnissa paljon, tarvitsee 'vain' erotella oikea ja väärä tieto.

Näin vaalien alla puhutaan paljon palturia eli muunneltua totuutta. Sillä halutaan tavoitella itselle ja omalle puoluelle vaalivoittoa. Vaatii aika paljon sitkeyttä seurata poliitikkojen toimia vuodesta toiseen koko vaalikauden ajan, jotta voisi muodostaa ihan oman käsityksensä politiikasta ja tapahtumista. Jotkut taas vaihtavat puoluetta kuin tuuliviirit, katsoo mallia, mihin enemmistö on menossa, ja kuka lupailee eniten. 

Pystymetsästä on leivottu ministereitä ainakin viimeiset neljä vuotta, ammattitaitoa on ollut joillakin harvoilla, vanhemmilla ja kokeneemmilla ministereillä. 

Vaaliväittelyjä en jaksa oikein katsoa. Kun yrittää seurata puhetta, joku toinen haluaa ängetä väliin oman mielipiteensä. Keskustelu saattaa muistuttaa koiralauman rähinää!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

'Pajunkissapapit' pitäisi ottaa lämpimään kasvamaan ja virkoamaan. Ensi pyhänä on Palmusunnuntai, ja porukat käyvät virpomassa ukkia ja mummoa. Näin minulle luvattiin! ♥

Eilen kierreltiin Kiteen 'kaupunnissa' hammasteknikon takia. Siellä menikin koko keskipäivä. Näimme Tohmiksen valtuuston puheenjohtajan myös ostoksilla K-market Kupiaisessa. Hän tuntuu olevan kovasti kallellaan Kiteen suuntaan. Me taas tulimme kotiin Kemien kautta, ja kävin apteekissa. Minusta omaa apteekkia kyllä pitää tukea omilla roposillaan, jos ei tuota kohtuutonta haittaa.

Toivotan lukijoilleni oikein mukavaa loppuviikkoa ja mahtavaa maaliskuuta!
                                Terveisin Aili-mummo

16 kommenttia:

  1. Kaunis runo.
    En minäkään jaksa vaalikeskusteluja seurata, ehkä pitäisi.
    Ilmojen lämpenemistä odotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Unelma! ♥
      MInulle tulee noista väittelyistä paha mieli, tunnelma ei inspiroi katsojaa!
      Näin tehdään, kovasti viileää on ollut yöllä;)
      Aurinkoista ja hyvää maaliskuun loppua sinulle ja Taatalle! ♥♥

      Poista
  2. Kiitos Aili.
    Tietosanakijoja iso rivi hyllyllä, mutta tosiaan netista saa tiedon nopeammin. Tulee laiskuus.
    Mukavaa loppuviikkoa myös sinne teille ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Sylvi!
      Samoin minulla, en raaski vielä heittää pois, ehkä joskus tarvitsen niitä;)

      Netti on huikean nopea, vaikka saatu tieto ei kaksista olisikaan...
      Kiitos, samoin teille sinne Ruotsin maalle! ♥ ♥

      Poista
  3. Oma ehdokas ei ole vielä löytynyt. Johtuu varmastikin siitä, että ei ole vielä tullut paneuduttua siihen mitä ne poliitikot lupailee. Virpomisoksat sen sijaa on valmistunut kuopuksen toimesta. Meinaa niillä lähteä ihan kylälle virpomaan:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että löytyy oikea ehdokas sinulle..:)
      Ihana lapsi, lähtee virpomaan vieraita! ♥
      Melkoiset talkoot taitavat ollakin niissä vitsoissa!
      Hyvää Palmusunnuntaita sinulle / teille! ♥ ♥

      Poista
  4. Kävin Ylen vaalikoneella ja löytyi hyvä ehdokas, jonka kanssa olin 81% samaa mieltä kysymyksistä. Aion siis äänestää kuten aina teen vaaleissa.
    Hyvää keskiviikkoiltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin monet tekevät, josivät tunne sopivaa ehdokasta. MInä en ole vielä turvautunut vaalikoneeseen, voisi tietysti kokeilla, mutta aikaa siihen kuluu. Kyllä minäkin olen aina äänestänyt vaaleissa, se on oikeus eli velvollisuus!

      Kiitos Mai; hyvää loppuviikkoa sinulle! ♥ ♥

      Poista
  5. En minäkään jaksa katsoa vaalikeskusteluja vai pitäisikö sanoa, että vaaliväittelyjä, sillä sitähän ne ovat: jokainen puhuu yli toistensa eikä malteta kuunnella, kiistellään vain.
    En ole vielä löytänyt omaa ehdokasta, mutta jospa se vaalipäivään mennessä löytyisi. Aion joka tapauksessa äänestää.
    Hyvää ja aurinkoista loppuviikkoa ja viikonloppua, terveiset Härmästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että sopiva ehdokas löytyy;)
      Hienoa että äänestät, olet aktiivinen ihminen!
      Kiitos, kuin myös sinulle; terveiset Tikkalasta, Piipe! ♥♥

      Poista
  6. Ei niitä vaaliohjelmia oikein jaksa katsoa, yhtä yritin, mutta siinä naisihminen johti muka puhetta ja oli suunapäänä jokaisen puheenvuorossa, Ei ollut kivaa kuunnelle kun hän oli jatkuvasti kesssskeyttämässä puheenvuoort. Sekä omn haastattelijan tehtävä, en ymmärrä.
    Nuo lupaukset taas ennen vaalja on niin turhia. ei ne ole edes tarkoitettu toteutettavaksi. Yhtä tyhjän kanssa ne ovat. Se vaan on hassua että kun purnaamme noita nykyisiä vallanpitäjiä niin sitten samat pääsee sinne suurin äänimäärin.
    Mutta kevät tulee vaaleista hulimatta. Oikein mukavaa viikonloppua sinulle!♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo väittelyt ovat lähinnä ärsyttäviä!
      Hyvin johdettuina voisivat olla ihan mielenkiintoisia, mutta jos on vain kova meteli ilman järkeä ja järjestystä, ei sitä kehtaa katsoa!

      Hassuahan se on, että samat naamat pääsevät, joihin ollaan tyytymättömiä!! Mutta uskon silti, että vaihjtoa tapahtuu!

      Kevääntulo on meille kaikille ihana asia, se on parempi kuin lottovoitto!

      Kiitos, mummeli; samoin sinulle ja Himmulle! ♥♥

      Poista
  7. Hieno Runo!
    Ei taida nykyajan lapset
    enää "käpykarjaa" hoitaa!
    Meillä on syntymäkodin
    vieressä sellainen mukava
    männikkö ja siinä iso vanha
    kuusikin, niin että meille tenaville
    oli käpykarjaa ja Isot käpynavetat.

    Me veimme käpylehmiä ja
    vasikoita laitumille, juotimme
    niitä ja touhusimme niitten
    hoitohommissa.

    Kyllä minä lapsilleni esittelin
    ne vanhat käpynavetat
    kun Mummolassa kesäisin
    kävimme, ja heidän
    lastensakin kanssa
    koitettiin niitä käpylehmiä
    hoitaa, mutta taisi se olla
    minun hommaani, ei
    heitä oikein kiinnostanut.☻

    Vaalipuheet on satupuheita täälläkin päin,
    ensin luvataan yhtä jos toista, ja sitten
    perutaan kaikki lupaukset yksitellen.
    En oikein osaa politiikkaan syventyä,
    kun se on niin kieroa touhua.

    No, tänne meille on tullut jo 9000 Kurkeloista,
    tuonne kurkinevalle ja siellä lintuihastelijat
    käy niitä kiikaroimassa. Kissakin olisi
    kovasti kiinnostunut, mutta kun pyörällä
    lähdettäis ja se sais istua tavarakopassa,
    ei sitä sitten kiinnostakaan. Olen kyllä
    kysynyt, että jos laittaisin sen selkäreppuun,
    mutta ei sekään ole hyvä. No, joku päivä
    lähden yksikseni bussilla.En kiikaroimaan,
    mutta maisemat ovat upeat.

    https://www.gp.se/nyheter/vastergotland/1.2324818-20-000-tranor-bjuder-upp-till-dans
    Tuossa on kujentanssiaisita, 2014 vuodelta,
    20 000 osallistuja kurkeloista!☺

    Kevään odotustunnelmia Aili-mummolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa 'kuulla' näin pitkästä aikaa sinua täällä mummolassa..:)
      Totta on, että käpylehmäkarja oli meidän lapsuuttamme, ne nuoremmat sukupolvet ovat tottuneet muovilehmäkarjoihin ja muihin muovieläimiin sekä oikeisiin lemmikkeihin. Mutta luovempaa oli keksiä itse omat leikit ja leikkikalut. Hyvä että olet yrittänyt...

      Ihana tuo lähettämäsi linkki, katsoin myös videoita lentokoneonnettomuudesta. Kurkia on mahtava määrä yhdellä kertaa kokoontuneina samassa paikassa - 20 000 kappaletta. En ole nähnyt vielä missään noin suurta kurkiparvea...

      Vai että kissa, ei kai se uskalla noin suuria lintuja edes mennä ihmettelemään! Olen minäkin nähnyt aika läheltä kurkia, kävivät aikoinaan meillä pellolla syömässä jyviä puinnin jälkeen!

      Lintubongarit seuraavat lintuja melkein yötä päivää, joutanevatko keväällä nukkumaan ensinkään..;)

      Oikein kaunista ja ihanaa kevättä sinulle, Herne! ♥ ♥ ♥

      Poista
  8. Sotkin suuni justiinsa mustikoilla. Hyvältä maistuivat. Männynkäpyjä kävin aaumuauringon helottaessa kuvaamassa, joten ihan kartalla ollaan.
    Vaalikeskustelut jätän väliin ja netistä etsin tietoa. Luulen sen riittävän minulle.
    Virpojia täällä ei kulje, kun ei ole lähimaillakaan lapsia. Itse pitää virpoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, teit mitä runossa 'käskettiin' ihan itseksesi;))
      Oletpa oikeasti kartalla, siellä pohjoisessa on vielä täysi talvi.
      Vaalikeskustelut olen jättänyt minäkin väliin, ei kestä hermot kuunnella;/

      Aina varminta, kun tekee itse;)
      Ihanaa 'talviajan' loppua sinulle, aimarii! ♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥