Google+ Followers

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Taivaalla palaa!

Auringolasku 10.04.2015 Ailinkalliolla.

Kun vaan näkis sen
läntisen auringonlaskun huokailin
monta kertaa. Ne kuuset näes!
Nyt sitä ilta-aurinkoa voi ihailla
läntisestä ikkunasta.

- Eikö olekin komea?


- AILI NUPPONEN -

Sama teksti kuin edellä...

Taivaalle katsellessa maisemat on mitä komeimmat. Yhdessä auringonlaskussa on monia ihania sävyjä ja värileikkiä enemmän kuin monessa muussa luonnon tapahtumassa. Auringonnousuja en ole kuvaillut, olen iltaihminen ja silloin hereillä. Aamulla taasen en.

Palatakseni eilisiin eduskuntavaaleihin ja niiden tuloksiin:
Iltalehti on jo muodostamassa hallitusta. Juha Sipilän ja Keskustan vaalivoitto oli vakuuttavat 14 paikkaa edellisiin 2011 vaaleihin nähden, paikkaluku on yhteensä 49. Toisena selvisi maaliin Timo Soini PerusSuomalaisineen 38:lla paikalla. Tappiota tuli yksi paikka vuoteen 2011 verrattuna, mikä on hyvä saavutus puolueelta, joka v ä i s t i  hallitusvastuun. Seuraavana oli Aleksanteri Stubin Kokoomus, paikkoja puolueelle tuli 37, tappiota edellisistä vaaleista muistakseni seitsemän paikkaa. SDP ja Antti Rinne menestyivät suurista puolueista huonoiten, ja saivat 34 paikkaa. Ei auttanut puoluetta edes Juha Sipilän mollaaminen ja pilkkaaminenkaan parempaan suosioon, mitä suuresti ihmettelin. Olisin toivonut SDP:ltä parempaa käytöstä, vaan heillähän on Mikael Junger...;/

Vihreät olivat todellisia vaalivoittajia +5 paikkaa ja yhteensä viisitoista kansanedustajaa.

Sanottava on, ettei minun käy kateeksi Juha Sipilää ja tulevaa hallitusta. Eikä varsinkaan silloin, jos hallituskumppaneina on Kokoomus ja PerusSuomalaiset. Punamullalla olisi maalle eniten annettavaa, sen on kokemus opettanut. Vaan se on luottamus, jonka pohjalle tuleva hallitus rakennetaan. Ja siitä kannattaa pitää kiinni.

Kun maassa on ollut hätä, silloin Keskusta kelpaa hallitukseen vastaamaan muiden teoista. Tai tekemättä jättämisistä, kuten nyt. Vaativa tehtävä, mutta Keskustalla on hyvin koulittua porukkaa ministereiksi. Toivon että syntyy YHTEISTYÖKYKYINEN hallitus.

Maaseutua on ajettu alas jo vuosikymmeniä monien hallitusten toimesta. Soisin että se trendi pysähtyy nyt, tai Suomi suistuu konkurssiin. On vähäjärkistä uskoa, että Suomi on vain Etelä-Suomi, ja me muut alueet joudamme mihin hyvänsä. Mutta meillä on raaka-ainevarat, ja työvoimareservi. Rahamme kelpaavat rakentamaan rikasta Suomea, vaan ihmiset jotka saavat leipänsä luonnosta, pannaan kerjäämään.
Kyykytystä on kestänyt jo kaksikymmentä vuotta, eikä loppua näy!

Jotkut luottivat vaaleissa rahan voimaan, mutta sekään ei auttanut. Urakoitsija Eero Reijonen Liperistä jäi rannalle, ja tilalle tuli Hannu Hoskonen Ilomantsista. Metsien mies, metsätalousinsinööri. Puulle on saatava käyttöä, sitä on metsissä suuret määrät, mutta Suomi polttaa kivihiiltä ja ydinvoimaa. Turvetta ja puuta on kotimaassa, ei tarvitse kaikkea ostaa kalliilla ulkomailta. Lisäksi tulee kotimaista työtä ihmisille.

Hetkeä aikaisemmin...


Eilen tapasin jälkikasvuani, ja sain heiltä ihanat valokuvat, jotka aion laittaa raameihin. Lapset ilahduttivat meitä vielä virpomavitsoilla, koska tautiepidemian takia Palmusunnuntaina jäi käymättä. Oikein upeita vitsoja, pitää niitäkin tutkia tarkemmin.

Uusi viikko on jälleen alkanut. Toivotan onnea ja menestystä hallitusneuvotteluihin!
♥ Tervetuloa lukijakseni, Seija! ♥ Hyvää viikkoa myös kaikille lukijoilleni!
                                    Aili-mummo




19 kommenttia:

  1. Ihana on väri iltaruskossa, kauniit kuvat kertovat paljon.. Vaalit meni niinkuin media halusi, ihmisiä manipuloidaan median kautta nykyäään aivan liikaa.
    Kansa on puhunut toivotaan että pääsevät yhteisymmärrykseen, ja toivottavasti persut nyt ottavat myös vastuun tosissaan, Timolla olisi vähän duunia nakata pahimmat rasistit ulos puolueesta.. siihen ei muut voi puuttua,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Media haluaa kaikesta määrätä, vaalivoittajatkin!!
      Manipulointi on halpaa ja tehokasta käännytystä, joskus voi muutama sana tai lause olla tarpeeksi herkkäuskoisille!

      Ihan samaa toivon minäkin, paljon olisi siinäkin tehtävää! Tuollainen puolue hallituksessa on pommi;//

      Poista
  2. Komeaa väri maailmaa on iltaruskon kuvissa.

    Joo, Savo-Karjalan yhdistetyn vaalipiirin valitut kansanedustajat ovat pääosin tolkun väkeä, (jos Oinosta ei lasketa) Mutta Juha Sipilällä tulee kyllä olemaan vaikeuksia hallituksen kanssa vaikka onkin hieno mies ja yhteistyökykyinen,
    Toivotaan parasta kumminkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minttuli, niin minustakin!

      Siltä näyttää myös pöydän tästä päästä katsottuna;)
      Juha Sipilän osa ei ole helppo millään muotoa, vaikka hän onnituisikin saamaan kasaan luottamusta ansaitsevan hallituksen...
      Toivoa pitää olla, se on onnistumisen ensimmäinen edellytys! ♥♥

      Poista
  3. Näkeminen on mukavaa... jotkut näkevät jo ennalta kaikkea. Onkohan iltalehti sellainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä oikein usko, yhtä hyvin voin väittää itse näkeväni.

      Ensin on oltava paljon tietoa, joiden pohjalta voi tehdä analyysin; se on minun periaatteeni. Ja voi siihen lisätä myös mututuntuman..;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, laskevan auringon värileikkiä! ♥

      Poista
  5. Kauniit värit iltaruskossa.
    Ihana on tavata jälkipolvea.
    Meidän jälkipolvet asuvat niin lähellä että käyvät melkein jokaviikko.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinne teille Aili.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi!
      Aivan totta, suku ja jälkipolvet ovat suuremmoinen joukko ihmisiä...
      Ihanaa että käyvät, siitä voit olla onnellinen / kiitollinen! ♥
      Kiitos, samoin sinulle ja läheisillesi, Sylvi! ♥

      Poista
  6. Paaljon on kiirettä saada uusi hallitus aikaan ja sellainen, joka pystyy rakentamaan tät maata. Siellä on oma tytärkin taustalla rakennushommissa hallitusta tehtäessä.
    Oikein hyvää tätä alkanutta viikkoa.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, sinä ehkä saatkin sitten ensi käden tietoa tapahtumista!
      Sieltä Oulustahan se Juha Sipilä on kotoisin, ja joukkue / työtiimi myös ainakin osaksi Oulusta. Uskotaan, toivotaan ja rukoillaan että tämä hallitus saa pysyviä ja hyviä päätöksiä aikaan! ♥

      Kiitos mummeli, samoin sinulle & Himmulle! ♥

      Poista
  7. Wau, kauniit kuvat! taivas voi joskus olla ihmeellisen värinen.

    Viisaita sanoja jälleen kerran, Aili mummo.
    Hyvää loppuviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe, ole hyvä;)
      Kiitos sanoistasi! ♥
      Samoin myös sinulle & läheisillesi! ♥♥

      Poista
  8. Mekin kävimme äänestämässä. Toivoimme kaikkea hyvää Suomellemme ja kotiseudullemme. AIka näyttää, mitä tulee tapahtumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti tehty, Paluumuuttajatar!
      Tärkeintä on olla optimisti ja toivoa parasta! ♥
      Vuosia menee, että asiat alkavat olla mallillaan, mutta tehkäämme kaikki sen eteen...♥♥

      Poista
  9. Kaunis kuva iltaruskosta. Paljon Onnea ja voimia tärkeään tehtävään Juha Sipilälle on varmasti oikea mies paikalla vaikuttaa ainakin niin.
    Hyvää viikon loppua Aili Mummo!♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma..:)
      Todella onnea ja voimia Juhalle vaativaan tehtävään!
      Kiitos, samoin sinulle ja puolisollesi! ♥♥

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥