Google+ Followers

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Sitku vai mutku?

Miljoonia kukkia omenapuissa, ja pörinä käy!


SAISIN MIEHEN MIELELLISEN


Kui saisin mitä halajan:
sulhon suuren ja sorian
ruunan ruskian hevosen
sulhon valkeaverisen!

Mie kui saisin Sakkulasta
mitä mielein tekköö
aivoini ajattelloot,
saisin miehen mielellisen
toveritsan toimellisen:
joka viikko uuen viitan
joka päivä uuen paian,
joka päivä pään pesisin
joka kuuru kuurajaisin,
suussain palan purisin
sylissäni syöttelisin
käsissäni käyttelisin!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

TULI MIESI, MUUTTI MIELEN


Niin mie lauloin lirittelin
paimenessa käyvessäin
likkana lipatessain
kannon päässä seiseissäin:
Ei ole tällä puolellakkaa
tällä ei rannalla rakasta
tällä puolella rantasella
jonka viereen mie kävisin
jolle verrain vetäisin
jolle vuoteet tekisin
lakaliinat laittelisin
höyhensängyt höpsöttäisin!
Tulloot sulhot tuonneempaanta
etäämpäätä ennättäivät!

Tuli miesi, muutti mielen
muutti mielen mustikoilla
vaihto mielen vaapukoilla.


 - LARIN PARASKE -

Norjan angervot kukkivat kilpaa voikukkien kanssa.


Runonlaulaja Larin Paraske (1844-1904) syntyi Pohjois-Inkerissä, avioitui Metsäpirtissä asuneen Kaurila Teppananpojan kanssa, joka oli Paraskea kahdeksantoista vuotta vanhempi. Larin Parasken elämästä kirjoitti Anu Kaipainen hienon romaanin, Poimisin heliät hiekat, josta tein kaksi vuotta sitten postauksen. 

Satuin löytämään eräästä piskuisesta runokirjasta nämä kaksi Parasken runoa, jotka eivät ole hänen parhaimpiaan. Runot kuvastavat nuoren tytön unelmia, useimmalla tytöllä tai nuorella naisella niitä on. Unelmat ja todellisuus ovat kaksi ihan eri asiaa. Unelmat saattavat olla vaikka miten suuria ja kauniita, mutta mitenkäs sitten elämä meneekään---.

Miten voi ihminen olla niin sokea, ettei hän huomaa päivänselviä tosiasioita. Tai ajattelee, että 'minäpä muutan tuon miehen', eikä se muutto onnistukaan. Viisaskin nainen menee vipuhun, eli yhteiselämä epäonnistuu!

Entisaikaan epäonnitunut avioliitto oli kohtalokas, toisesta ei voinut ottaa helposti avioeroa eikä valtio maksanut laskua toisen puolesta, kuten nyt tekee.

Larin Paraskelta saatiin laajin yhdeltä henkilöltä koottu runoaineisto, sillä Paraskella oli runsaasti itse tehtyjä runoja. Vanhoilla päivillään Parske elätti itsensä ja poikansa perhettä niillä roposilla, jotka hän sai vaivojensa palkaksi Neoviukselta ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta. 

Metsämansikka kukkii myös runsaasti...


Toiveajattelua taidetaan pitää naisten lajina, ainakin luulen niin. Mutta uskon, että myös miehet sen taidon osaavat. Ensin on 'sitku' ja sitten on 'mutku'. Sitten kun pääsen eläkkeelle, on ehkä se tärkein harhakuva. Mutta mitä sitten tapahtuukaan? Tehdäänkö niin, kun oli päätetty tehdä, vai tehdäänkö ihan toisin? Tuleeko sairaus katkaisemaan hyvät aikomukset eikä elämä toteudukaan sellaisena kuin on sen haaveillut. Loputtomia voimavaroja meillä kenelläkään ei ole, ainakin minä olen saanut havaita sen jo monia vuosia sitten. Vaikka miten haluaisin tehdä kirjoja, joutuisin panostamaan siihen kaiken mihinkä pystyn. Kuvakirjojen teko sentään vielä onnistuu, ja sekin on kiva harrastus.
Mutku tulee meille hyvin helposti vastaan, eli este. Ihminen ei elä ikuisesti muutoin kuin uskossa. Maanpäällinen elämä ei jatku kenelläkään ikuisesti. 

En ole saanut siirrettyä juttuja Facebookiin, sillä on näköjään jotain minua vastaan.

Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille lukijoilleni!
                      Aili-mummo



12 kommenttia:

  1. Ei stku eikä mutku vaan NYT. Yritän pitää sen mielessä, kun muut lomailee ja itse vielä pitäisi aika monta viikkoa jaksaa tehdä töitä. Mutta sitten ajattelen, että ONNEKSI on töitä, monella ei ole. Ja johan taas jaksaa tehdä hommia ihan melkein laulellen:). Ja minusta entisaika oli parempi tuon avio-homman suhteen. Nähtiin enemmän vaivaa. Nykyään luovutetaan turhan helposti. Ruoho on muka vihreämpää aidan toisella puolen ja halutaan pikavoittoja tunne-elämänkin puolella. Mutta vanha kansa tiesi, että joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa….

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Paluumuuttajatar, sinäpä sen sanoit!
      Ainoa oikea tapa elää on nykyhetkessä eläminen.
      Tosi on, että nykyään luovutetaan liian helpolla.
      Juuri noin, vanha kansa tiesi asiat: "Kun sutta pakoon lähtöö, niin karhu vastaan kualaa!" Elämänsä voi pilata niin monella tavalla..;/

      Hyvää loppuviikkoa sinulle ja läheisillesi, Paluumuuttajatar! ♥♥

      Poista
  2. Helpoati todella elämme sitku-elämää. Miksiköhän eläminen tässä ja nyt on niin vaikeaa? Itsekin huomaan jo ajattelevani: sitku pääsen lomalle, niin...

    Kaikesta huolimatta onnellista ja iloista TÄTÄ päivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitku elämä on toiveajattelua.
      Tässä ja nyt vaatii tekoja heti, eikä ihminen viitsi ponnistella, kun pakkoa ei ole...

      Kiitos Piipe, samoin sinulle ja läheisillesi! ♥♥

      Poista
  3. Kiitos Larin Parasken runoista. Paraske asui joskus myös täällä Näsin kartanossa Neoviuksen aikoinaan. Helsingissä olen ihaillut Parasken patsasta bussilla ohi ajettaessa. Hienoja ja elämänmakuisia runoja.

    Jotenkin on helppo elää tuota sitku- ja mutku-elämää. Työaikana kyllä itsekin sitkuttelin. Eläke muutti sen sitten mutkuksi. On niin helppo keksiä tekosyitä mitä milloinkin päästäkseen pälkähästä.

    Usein ajattelen, miten "helppoa" nykyajan ihmisillä on tuon tunnepuolen kanssa. Jos ei huvita, nostetaan kytkintä. Ei oteta elämän haastetta vastaan, uskotaan autuaasti, että toista pystyy muokkaamaan ja muuttamaan. Ja jos ei, se on sitten soromnoot. Vanha totuus kuitenkin on, että vain itseään pystyy muuttamaan, toista ei.
    On ollut pakko kasvaa toisen ihmisen erilaisuuteen ja ottaa itselleen myös oikeus olla erilainen. Toisiaan täydentävinä. Eikä voi odottaa, että mulle-mulle-mulle suuremmilla lusikoilla. Kun Jope Ruonansuu laulaa, että ollaan enkeleitä toisillemme, minä sanoisin, että ollaan ihmisiä toisillemme.
    Nopas, meni filosofoinninko puolelle tän vanhan rouvan mietteet, hih.
    Kiva postaus, hersytti sanojen helistelyyn. Kivat sulle Aili ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anja mahtavista ajatuksista;))
      Toki tiedän nuo Neoviuksen jutut, ilman häntä olisi Larin Parasken runoanti jäänyt paljon vaatimattomammaksi! Toisilla ei tainnut olla aikaa Paraskelle, mutta Neovius oli jotenkin samalla aaltopituudella runoilijan kanssa.

      Nykyaikana on tosiaan hyviä verukkeita vaikka minkä nimisiä;)
      Totta puhut, ei osata / haluta sitoutua toiseen osapuoleen! Tuokin on totta, kun sanot, että vain itseään voi muuttaa. Ja kun sitä on tosissaan yrittänyt, huomaa miten vaikeaa se on.

      Se on ihan oikea asenne, että toinen osapuoli on otettava erilaisena, mutta minulla on myös sama oikeus. Kaksi erilaista ihmistä voi sopia yhteen, jos se täydentäminen onnistuu. Vastakkaisuus taas ei ole sopiva asetelma.

      Filosofointi on minustakin hauskaa ja mielenkiintoista! Kiva kun tykkäsit;)
      Kivat myös sinulle, Anja! ♥♥

      Poista
  4. Kun menen ajassa kymmenkunta vuotta taaksepäin, muistan ajatelleeni silloin ja tällöin, sitku olen eläkkeellä...
    No, nyt olen ollut liki tuon ajan ja olen aika paljon toteuttanut niitä sitkumietteitäni. Nyt koetan pysyä ihan tässä päivässä ja carpe diem.
    Kun ei havittele kuuta taivaalta, ei petykään niin isosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveajattelu on hauskaa ja piristää mieltä, mutta ei usein tuota tuloksia.
      Hetkestä kiinni pitäminen on hyvä asia, jokainen päivä kannattaa elää! Tosi on, joka kuuhun kurkottaa, se katajaan kapsahtaa (muokattu sananparsi).
      Hyvää viikonloppua sinulle, aimarii! ♥♥

      Poista
  5. Totta, niin totta. Minäkin ajattelin kirjoittavani kirjan sitku saan siihen aikaa. Nyt lähiaikoina tilanteeni muuttuu niin, että minulla olisi aikaa siihen, mutku tiedän jo nyt ettei koskaan sitä kirjaa synny. (ehkä hyvä niin...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se hyvinkin syntyy, ideoit sen kirjan ensin! ♥♥
      Mukavaa viikonloppua sinulle, Matti! ♥

      Poista
  6. Minäkin luin Kaipaisen Poimisin heleät hiekat reilu vuosi sitten toista kertaa kun en lukupiirikirjanamme sitä ehtinyt loppuun lukea vuonna 2013. Luin samalla tälläisen runokirjan Pilvivene: Larin Parasken runoja lapsille, toim. Mirja Kemppinen,Juminkeko, 2004. Kirja ihastuttava pikkukirjanen kauniine kuvineen.

    VastaaPoista
  7. Hienoa että olet pitänyt Parasken runoista! Minä olen lukenut Kaipaisen teoksen jo kolmeen kertaan, ja aina se on yhtä ihana!
    Tuo runoteos voisi löytyä kirjastosta, ja hyvällä tuurilla myös alennusmyynnistä!

    Hyvää viikonloppua sinulle Kaikkea kirjasta! ♥♥

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥