Google+ Followers

tiistai 11. elokuuta 2015

Kaurilan olympiavoittaja ja koulu 3.

Siiri Rantanen ja Neuvostoliiton kilpakumppani.


'Äitee' Siiri Rantanen o.s. Lintunen on kova nainen hiihtämään ja urheilemaan. Hän on syntynyt v. 1924 joulukuun 14. päivä, ja täyttää siis ensi joulukuussa jo 91 vuotta. Viime kesänä valtio myönsi hänelle täyden urheilijaeläkkeen, jonka Siiri on varmasti ansainnut. Edelleen hyväkuntoisena ja pirteänä Äitee näyttää meille kaikille mallia, miten elää oikein, jotta jaksaisimme pitempään. Vasta toukokuussa hän kävi vanhassa kotikylässään Kaurilassa avaamassa noin viiden kilometrin mittaisen Siirin polun.

Olin itsekin vasta lapsi, kun radiosta kuuntelin noita mainioita Olympia- ja muita kisoja. Selostaja oli muistini mukaan Pekka Tiilikainen, joka osasi herkistellä tunnelmia erinomaisesti. Siksi varmaankin ne jäivät minunkin mieleeni. 

Sisulla ja sitkeydellä sekä rankalla treenillä nuo arvostetut mitallit ovat tulleet. Siiri oli 'Äitee' siksi, että hänellä oli jo kilpauransa aikana kaksi poikaa. Nimitys voi viitata myös hänen kanssakilpailijoitaan vanhempaan ikäänsä. Maastohiihto on laji, jossa voi myös vanhempi ihminen menestyä.

Suksetkin on varmaan olleet varsin raskaat puusälesukset, joilla ei ole kilpaa hiihdetty moneen vuosikymmeneen. 

Tällaisilla varusteilla mentiin palkinnoille.
Siirin kahdet monot. Näillä on hiihdetty mitalleja.
Tällainen palkintotaulu vanhasta Värtsilästä v. 1944.
Suomen kartta monine rajoineen eri aikakausilta.

Kaurilan kylätalossa, joka on siis Kaurilan vanha koulu, on näyttely myös entisajan koulunkäynnistä. Sen lisäksi myös maastohiihtäjä Siiri Rantasen näyttely, kuten olen kuvien kanssa edellä postannut. Tältä kesältä näyttelyt sulkeutuivat jo 02. päivä elokuuta, mutta ensi kesänä uskon, että pääsette näihin selostamiini näyttelyihin käymään. 

Tuossa vanhassa kartassa on monien sotien ja rauhanneuvottelujen tulos, Suomen valtakunnan rajat. Siitä puuttuu vain viimeiset sodat, vuodesta 1939-44.

Kaurilan koulumuseon tyttöjen käsitöitä.

Entisaikaan tyttöjen käsityöt olivat pieniä hyödyllisiä vaatekappaleita kuten: ruokaliinoja, pölyriepuja, esiliinoja, käsityöpusseja, mustepyyhkeitä, nenäliinoja, koulureppuja, kauluksia, alushousuja, sukkanauhaliivejä, patalappuja, mallitilkkuja ym ym.

Koulussa myös neulottiin, kirjottiin isompia liinoja, ommeltiin mekkoja. Tai opettaja saattoi ommella. Pojilla oli puutyöt, jotka nekin olivat perustavaraa kirvesvarresta lähtien. Tytöille oli myös muutama tunti puutöitä, jolloin tein puurokauhan ainakin, se jäi mieleen.

Nämä pahviset opetustaulut jäivät tunneilta muistiini, niitä oli monessa eri aineessa uskonnosta lähtien. Tämä on luonnontieteen kasviopin tunnilta. Myös historiasta oli opetustauluja.
Kirjava pillike, rikkaruoho. Opetustaulu.

Sorry, etten eilen ehtinyt postailemaan. Marja-aika on parhaimmillaan, ja vielä vieraisillakin on juostava. Koulut ovat jo toisin paikoin alkaneet, loputkin alkanevat torstaihin mennessä.

Toivotan kaikille lukijoilleni kaunista ja hyvää viikkoa! Syökää ja kerätkää paljon marjoja, on talvella mistä ottaa!
                                 Aili-mummo

8 kommenttia:

  1. Ihana Siiri ja eläkkeensä ansainnut moninkertaisesti.
    Mustikoita ja vadelmia syön joka päivä ja koirakin syö, yhdessä herkutellaan ja vatsa pysyy kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, Mai!
      Hyvä harrastus tuo marjastus ja marjojen syöminen;)
      Vatsakin tykkää siitä! ♥♥

      Poista
  2. Kivoja muistoja.
    Täällä on myös marjojen keruu käynnissä niin ettei tänne kerkiä käymään.
    Herkullista elokuuta sinne teille Aili. ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon aikaan minäkin hiihdin ja seurasin urheilua!
      Kiitos Sylvi; samoin sinulle! ♥♥

      Poista
  3. Itse en muista siiristä mitään, mutta muistan kun Tiilikainen selosti aina urheiluja, silloin kun mäntyranta hiihti ja veikko kankkonen hyppäsi mäestä, vanhan kansa ihmiset elävät kauan ja ovat terveempiä kuin nykyään ihmiset, terveellinen maito ja muu ruoka ja liikkuminen oli silloin jokapäiväistä eliksiiriä.Vaikkakin sairauksia oli, mutta niitä ei tunnettu niinkuin nykyään.Luulisin että siiri elää 100 vuotiaaksi astiainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti Siiri Rantanen on elänyt esimerkillisen terveellistä elämää ja urheillut sekä liikkunut paljon. Siirin aika oli niin aikaisin, ettet tainnut olla vielä syntynytkään silloin. Mukavaa että tällainen mitalisti elää vanhaksi, se on hieno suositus meille kaikille terveellisestä elämästä. Kauan eläköön Siiri 'Äitee' ♥♥

      Poista
  4. Siiri Äitee on mukava rempseä ihminen hän pitää vielläkin kunnostaan hyvää huolta. On tosiaa hyvä esimerkki jokaiselle. Hieno patsas on hiihtostadionilla ja on varmasti sen annsainnut. Onhän hän meilläkin käynyt saunomassa, kova on löylyn ottaja. Hyvää lämmintä viikon loppua Aili ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo sanomasi on varmasti totta, on hienoa että meillä on tällaisia urheilusankareita, joita ei mikään dopingskandaali ole ryvettänyt. Onnellista että sinä tunnet Siirin henkilökohtaisesti. Vanhan ajan ihmiset olivat yleensä kovia saunojia.

      Kiitos Irma, oikein antoisaa uutta viikkoa sinulle!♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥