Google+ Followers

maanantai 17. elokuuta 2015

Kiekuuko vai ei?

Aili-mummo ja Heippolan talo.

LASTEN NOUSUAIKA


Kukko ensi kertaa kiekahtaa!
Silloin kesäaamu virkoaa.
Tuuli lehahtaapi lentämään,
nytkii lehdet herähtelemään,
juoksee pitkin veden kalvoa,
kuiskaa: "Jo on aika valvoa!"
Päivä luomensa myös aukaisee,
silmin kirkkahin jo katselee.
Kukko ensi kerran kiekahtaa,
mut te, pienet lapset, tuutukaa,
tuutukaatte vielä huoleti,
siks kun kukko teille kiekuvi.

------

Kukko kiekuu kerran kolmannen  .
Silloin nousaika ihmisten.
Äiti valpas lähtee lypsämään,
isä ahkera on kyntämään.
Noutanvetoon veikko soutavi, 
sisko pyykkirantaan rientävi.
Kukko kiekuu kerran kolmannen.
Viel' on lasten luona unonen;
tuutukaatte, pienet, huoleti,
siks kun kukko teille kiekuvi.

Kukko kiekuu kerran neljännen.
Työstä väki palaa eineellen.
Pöydällä on piimää valkeaa,
lämpöisleipää äidin leipomaa.
Perunat ne höyryy vadissaan,
kullankarvaa voita rinnallaan.
Kukko kiekuu kerran neljännen.
Nyt jo kiire on myös pienoisten,
ettei äidin herkut loppuisi.
Nouskaa, kukko teille kiekahti!


- SUONIO -
(JULIUS KROHN, 1835-1888)

Kirsikat eivät olleet vielä kypsiä.

Terveisii Kummusta! Olin viime viikola yhen päivän ajan vieraana ystäväni Sirkan luona, ja aika kulu meilä sielä rattossaan. Mäni kokonainen vuos aikoo, kun suunittelin tätä reissuu. Nyt sittä totteutin sen lopultakkii. 

Van monta (puhelin-)soittoo se vuatikkii. Tuo lähteminen yökuntiin kun ei ennee ou heleppoo. Ja sittä on vielä säilöntäaikakii kiireimmillään. Mies kantaa sienii ja marjoja siihen tahtiin, jotta akkapaha ei meinoo selevitä niistä millää saman päivän aikana. 

On jiäny plokit päivittämätä ja veispuukit samate. Van jos se siitä siilaatus vähitellen.

Angervoksi arvaan...

Tuo alakuruno sattu miun silimään Kansakoulun runokirjasta, joka on painettu v. 1925, ja runnoilija Julius Krohn (1835-88) eli elämäsä meitä paljo aikasemmin. Varmala en ossoo sannoo, van arvelisin, jotta tuo runo on kirjutettu ainakkii 150 vuotta sitten. Miulekkii se on ihan outo ja uus, ja jollai tavala kiehtova. Kirjuttaja on lempee luontonen mies, ei ou 'sukkuu' ainakkaa täkäläisile isännile.

Liika lempeys ei ollut tiälä päin mualimmoo mikkää hyve, vuan selekään annettiin remelillä tahi millä sattu. Vihtojakkii käytettiin. Kova kuri koski nimenommaan lapsii, ei aikuisii. Ne sai tehä vaikka mitä, eikä koira perrään haukkunu. 
Hopeakuusi.


Tässä talossa, jossa kävin, on ihan oma arporeettum, emännän perustama, ja siitä otin nämä kuvat. Emännästäkkii otin muutamia kuvvii, van en suanu luppoo laittoo niitä tähän. Myö on touhuttu vuosii sittä sukuseura-asijoissa yhessä, ja sitä kautta tultu ystäviks. Ollaan joissakkii suhteissa aika samanlaisii, vuan myö viihyttään yhessä. Heleppoo ei ou ollu kummallakkaa, sen uskallan sannoo.

Elämä muala on sitä parasta elämee, joka meilä on ollu. Ja tietysti luonto ja elläimet. Työtä on ollut uamusta iltaan, ja välilä yöläkkii. On poijitettu lehmii ja valavottu lapsiin kansa.

Siinäkkii ollaan samanlaisii, jotta meilä on ollu molemmila kirjallissii harrastuksii. On tehty ihan oikeita historiakirjoja.

Neilikkaruusu.

Nyt on vuan semmonen 'muoti', jotta kukkaan ei ennee ruppee vappaaehtosesti tekemään mittää järjestötyötä, kaikki halluuvat olla yksityihenkilöitä ja vappaita sijonnaisuuksista. En kykene ennee miekää, ja siks lopetin ne, kansalaisopistookaa en ou vaivannu, kun yks syksy tarjoovun ja pyrin valokuvankäsittelykurssile, vuan en piässy. Oun mie siitä huolimata tehny jo neljä kuvakirjoo, ja lisseeki olis suunnitelmissa. Jotta silleen.
Kuusi tämäkin.


Sano se ystävätär miule nuihen puihen ja pensaihen nimet, van hatarapiä kun oun, niin tietystikkää en muista niitä. Joka tappauksessa arporeettumissa on alle sata erlaista puuta tai pensasta. On tos hienoo jos talossa on tämmönen; kelepovvaa sitä vierailekkiin näyttee!

Joku pensas, mutta mikä?


Meijän suvun paperit on luovutettu Joinsuun Muakunta-arkistoon. Se henkilö, joka ol perustamassa sukuseuroo, luovutti myös paperit etteenpäin. Kunniajäsen numero yksi, tämän talon emäntä. Kultasella mitalilla palakittu. 

Kiitos kärsivällisyyvestä Ystävät!

Toivotan hyvvee alakanutta elokuun viikkoo teile kaikile!
                          Aili-mummo   

6 kommenttia:

  1. Ajan kuluessa sitä ymmärtää menneiden polvien arvon. Oman osansa suvun ketjussa. Ettei olisi se mikä on ilman niitä ennen eläneitä. Tänään kuulin monta tarinaa, kun sain tätini kylään. Muisteltiin Äyräpäätä ja sitä elämää, jonka mummo ja pappa sinne jättivät jälkeensä. Monessa sukutalossa siellä elää nykyään uudet ihmiset. Eikä pirteissä ja pihoilla enää puhuta suomea eikä karjalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki näin on, kuten sanot Paluumuuttajatar!
      Olemme vain yksi lenkki sukupolvien ketjussa, ei sen enempää.
      Äyräpäältä sinunkin sukusi on lähtöisin? NIin monet jäljet johtavat Karjalaan ja karjalaisiin. Sirkan äiti on lähtöisin myös menetetystä Karjalasta, isä on meitä pohjoiskarjalaisia.

      Uudet asukkaat on kuulemma tuotu Uralin takaa, siksi eivät osaa meidän kieltämme. Näin oli herra Stalin määrännyt.

      Vielä Venäjällä on paikkakuntia, missä puhutaan joko Suomea tai sitä karjalankieleksi kutsuttua kieltä. ♥♥

      Poista
  2. Arvaa vaan harmittaako,kun en osannut nurena tyttönö kysellä mammaltani Pietarista! Hän kävi siellä Valkjärveltä isänsä (pappani) kanssa, sillä yksi tädeistä oli piireissä taloudenhoitajana. Kuvittele, Nikoliai II:n tai valkeiden ruhtinattarein askeleet ovat voineet koskettaa, kulkea irstiin mammani askelten kanssa. Ihan käsittämätöntä ja sitten vielä Ahmatovakin siellä. Nyt vasta äidiltä kuulin, kun häntajusi tuon asain minun Romanov -kiinnostukseni myötä.

    Sain äidiltä virpiangervoa: kukkii valkoisin kukin keväällä ja kohta on komeassa ruskavärissä, mutta sen keskeläöt nousee tuollainen punainen, mikä lie -angervo...

    Mukavaa kauniin suviviikon jaktoa sinulle♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin ymmärtää harmistuksesi, Leena!
      Esipolvet ovat olleet osa ihailemaasi hovia, ja varmaan heillä on saattanut olla kosketuksia myös hoviin ja sen jäseniin - ainakin noissa askelten jäljissä. Samoja katujahan he ovat tallanneet ja kulkeneet.

      Noita angervoita on tosi paljon, vain asiantuntija osaa selvittää ne.

      Kiitos; kuin myös sinulle Leena-IhaNainen♥♥♥

      Poista
  3. Mukavaa haastelua murteella ja mielenkiitoista luettavaa. Kiitos, Aili Mummo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin muistuu murre mieleen. Helmi-Maaria joskus toivoi, että käyttäisin välillä murretta. Hän asui lapsuutensa Tohmiksella.
      OLe hyvä, Piipe! Mukavaa viikon jatkoa sinulle! ♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥