Google+ Followers

torstai 3. syyskuuta 2015

♥ Kaija Juurikkalan Varjojen taika ♥



Sain Suuresta suomalaisesta Kirjakerhosta lahjaksi tämän pienen kirjan, Kaija Juurikkalan elämänpolkua valaisevan kirjasen, Varjojen taika. Kirja on painettu Otavan kirjapainossa Keuruulla 2011 LIKEn kustantamana. Pienessä liimanidotussa kirjasessa on 127 sivua, ISBN 978-952-01-0711-6.

Tämä kirjanen imaisee mukaansa menneeseen maailmaan. Kaija Juurikkala elää omaa mennyttä elämäänsä Japanissa, jonka hän muistaa pieni pala kerrallaan. Varjot kuiskailevat hänelle ja ohjaavat luovaa naista. 

Ensimmäisen luvun alussa on muutama lause:
        
Kiitos miehelleni Juusolle:
Et ohjannut minua tälle varjojen polulle,
mutta kunnioitit matkaani. Pääsin kotiin itseeni.

Allaoleva on lainaus tekstistä:

Minä olen Kaija.
     Lapsena näin usein toistuvan painajaisen, jossa tuijotin lattian raosta maan sisään. Siellä kuhisi käärmeitä ja tiesin joutuvani niiden joukkoon. Kutsuin kuiskien äidin luokseni. Hän saapui, istuutui sänkyni laidalla, mutta ei kyennyt rauhoittamaan hätäännystäni. Vaikka hänen suunsa huokaili kauhukuvaani mitätöiden, aistin hänessä säikähdyksen. Olin outo, minussa oli jotain pelottavaa. Niin valvoin lähes kaikki lapsuuteni yöt: äiti käväisi, ja hänen poistuttuaan makasin aamunkajoon asti silmät peitonraosta yötä vaahtien. Auringon noustessa uskalsin viimein heittäytyä unen aaltoihin. 
     Kun nyt viisikymppisenä katson taaksepäin, luon itselleni kuvitellun isoäidin. Hän olisi kyennyt tyynnyttämään pienen hätähousun. Hän olisi tarinoinut vanhoista tietäjistä, jotka pujahtivat maan rakosiin ja matkustivat pimeyteen käärmeiden tuolle puolen. Hän olisi rupatellut ikiaikaisesta tiedosta, joka lepää tyhjyydessä ja odottaa vierailijaa luokseen. Tuo vanha viisas olisi rauhoittanut minut kertomalla, että neljäkymmentä vuotta myöhemmin minä sukella pimeän sokkeloihin, ohitan samaanin taidoin käärmeet ja kohtaan yön levollisena.
      Mutta sitä isoäitiä ei ollut. Oli vain hätääntynyt äiti, alkoholisoitunut isä ja materialisoitunut yhteiskunta.
     Selvisin silti.
     Kansanperinteessämme käytetään sanontaa "syntymässä säikähtänyt". Olin pohtinut ilmaisua "syntymässä säikähtänyt". Olen pohtinut ilmaisua, koska olen liittänyt sen itseeni. Ajan myötä muutin sitä.
     Minä olen kuolemassa säikähtänyt.
     Nuorena aikuisena etsin traumaa. Pengoin lapsuuttani ja nuoruuttani janoten selitystä pelokkuudelleni. Minulle on täytynyt tapahtua jotain, koska olen ollut niin yliherkkä elämälle. Säikyin lapsena kaikkea mahdollista hämähäkeistä poikiin; jopa telkkari tuntui uhkaavalta enkä suostunut jäämään sen epäluotettavan olemuksen seuraan kaksin. Elämän sarkasmia lienee, että minusta tuli elokuvaohjaaja. Luon ammatikseni toisille elämyksiä tuohon luotaantyöntävään laatikkoon, joka hölöttää ihmisten olohuoneissa ja sammuttaa arvoituksellisen hiljaisuuden.
     1980-luvulla tulivat muotiin Alice Millerin psykologiset kirjat, jotka pyrkivät vapauttamaan lapsen, mutta syyllistämään vanhemmat. Minäkin pohdiskelin, onko isäni käyttänyt minua seksuaalisesti hyväkseen. Muistin varhaisvuoteni yksityiskohtineen, tuoksuineen ja väreineen. Minulla on tarkka kuvamuisti, joka on elokuvaohjaajan ja kuvataiteilijan työkalu. En silti kyennyt palauttamaan tietoisuuteeni ahdistavaa muistoa. Pohdiskelin aika ajoin terapiaan menoa. Minussa tuntui olevan jokin vialla.
     Mitä hypnoosi mahtaisi paljastaa?

Tästä alkaa mielenkiintoinen tarina. Kirjoittaja etsii rohkeutta astua sen rajan yli, josta hän saisi tietoa. Ja lopulta uskalsi, vaikka pelkäsi. Hän pelkäsi sekoavansa. Hän sai tietää tarinan 9-vuotiaasta tytöstä Japanissa, joka kuoli tuntemattomalla tavalla. Kaija haluaa tietää ja tuntea tuon tarinan, ja kertoa sen muille. Ja tässä kirjassa hän kertoo peloistaan sekä siitä, mitä hän sai tietää unissaan ja Japanin matkallaan.

     ----. Olin menossa kaatamaan karhua joka jo käveli rinnallani. Aikakaudet kulkevat meissä sisäkkäin näennäisestä lineaarisuudesta piittaamatta. Yhteen suuntaan kulkeva kellonaika on vain olosuhde. Virallisesti hyväksytty todellisuus. Helppo hahmottaa.

Tarina on oikeasti sadunomainen kertomus ihmisestä ja hänen menneisyydestään.
Kiitos Kaija Juurikkala, oli ilo tutustua kirjaasi Varjojen taika! ♥


4 kommenttia:

  1. Hui, aivan karvat nousivat iholla. Lapsi, joka ei nuku, vaan pelkää yöllä. Kaija Juurikkala kirjoittaa mieleenpainuvia kirjoja mm. Äitikirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin on varmasti mieleenpainuva kirja, tykkään kovasti..;) Äitikirjaa en ole lukenut!

      ♥♥

      Poista
  2. Ihanaa, sinäkin olet löytänyt Juurikkalan Kaijan. Siinä vasta ihmeellisen ihana nainen. Hänen kirjansa ovat mukaansatempaavia, ja maalaukset koskettavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene!
      Jos tekee myös sokea kana löytöjä...;)
      Sinulla on varmasti enemmän tietoa ja kokemusta Kaija Juurikkalasta. Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle, Irene♥♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥