Google+ Followers

maanantai 9. marraskuuta 2015

♥ Isät ja lapset ♥

Isää ja ukkia juhlittiin 08.11.2015.

Lintu kantoi kukkasen,
vei sen 
tielle ikuisell.

♥ Hyvää Isänpäivää! ♥
♥ Taiteilijan näkemys Mauri-ukista ♥


Eilen oli merkittävä vuotuisjuhla, Isänpäivä. Aili-mummolle lankesi kunnia tällä kertaa järjestää juhlat. Tosin komean täytekakun olivat juhlijat itse valmistaneet äidin avustamina. Kaksostytöt olivat aloitteellisia, (10v) ja tekivät isälle ja ukille niin komean kakun, että se säilyy heidän mielessään pitkään. 

Isänpäivän juhlinta on tullut muotiin viimeisten vuosikymmenien kuluessa. Kun meidän poikamme olivat lapsia, ei silloin meillä ainakaan juhlittu isänpäivää. Kaiketi isänpäivä on tullut vastapainoksi äitienpäivälle, jota on Suomessakin vietetty lähes 100 vuotta. Ensimmäinen äitienpäivä on järjestetty maassamme vuonna 1918. Meillä äitienpäivää on vietetty toukokuun toisena sunnuntaina.

Isänpäivä vakiintui ja tuli liputuspäiväksi vuonna 1987. Sitä on juhlittu marraskuun toisena sunnuntaina. 

Alkuaan sekä äitien- että isänpäivä ovat olleet Amerikasta lähtöisin olevia juhlia. Minusta nämä lujittavat perheen eri sukupolvien välisiä suhteita, joten juhlinta on hyvin perusteltua! Toivotan kaikille isille ja ukeille onnea ja menestystä!

Kortin takakansi.


Olemme siirtymässä sydäntalven juhla-aikaan. Pian olemme jo adventissa ja sitten joulussa ja muissa uudenvuoden juhlissa. Näin tämä vaikea vuosi, 2015, on pian eletty kokonaan. Se jää monesta asiasta mielemme, pakolaistulvasta ja hallituskriisistä, joka onneksi laukesi. Toivottavasti se ei aiheuttanut suuria ja korvaamattomia vahinkoja kansakunnalle. Tärkeää olisi hallituksen ja eduskunnan saada työrauha, jotta he voisivat tehdä viisaita ja kauaskantoisia päätöksiä. Maailma on pahasti sekaisin. Rakentava työ Suomen ja suomalaisten hyväksi vaatii vastuullista suhtautumista asioihin. Meillä on liian paljon menetettävää, jos päätöksentekokaan ei onnistu normaalilla tavalla. 

Toivotan mukavaa ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille lukijoilleni!
                                 Aili-mummo

8 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa viikon alkua sinulle Aili :)

    VastaaPoista
  2. Kauniisti oli katettu isän ja ukin juhlapöytä, ja komean kakun lapset olivat tehneet, lisäksi hieno muistokortti ukille näin jäi kaunis muisto ukille .
    Hyvää viikon jatkoa Aili mummo pärjätään tämän pimeän ajan yli ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma!
      Upeita tyttöjä, ovat innokkaita leipomaan ja laittamaan ruokaa. Annoin äidille lahjaksi keittokirjan, sillä minulla on monia!
      Kiitos toivotuksista, ihanaa että joulu on tulossa, iloa ja valoa elämäämme antamassa. ♥♥

      Poista
  3. Mummo,

    ostin kirpparin hyllyltä Elämänpellon, lukemista aloittelen. "Annan uuden kevään/ astua eteeni/ tuorein lehdin/ Mitä kummaa niihin lie/ kirjoitettu?"

    Yhtä juhlaa on lukijan elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Erkki, pitkästä aikaa ;))
      Kiva että vielä muistat, tuosta on jo aikaa kun sen kirjoitin!
      Toivottavasti juhlaa...
      Minun elämäni muuttui totaalisesti, kun poikani kuoli. Tuo on kirjoitettu ennen sitä.

      Tuon kokoelman painos on lopussa (500 kappaletta).
      Hyvää jatkoa sinulle kirjailijan tielläsi, Erkki! ♥♥

      Poista
  4. Elämässä on niin paljon arkea, että kannattaa juhlia aina kun siihen on mahdollisuus. Sellaisen ohjeen olen saanut ja tarttunut siihen tiheästi.).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta vieköön, noin onkin!
      Juhlia pitää olipa syytä tai ei; ja nythän oli syytä! ♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥