Google+ Followers

maanantai 16. marraskuuta 2015

Susan Abulhawan Jeninin aamut

Kuva: Like
Minulla on ollut ilo ostaa ja lukea hieno kirja, Susan Abulhawan kirjoittama romaani Jeninin aamut. Sen on suomentanut Pauliina Klemola. Kirja on sidottu ja kovakantinen. Like Kustannus Oy on kustantanut suomeksi teoksen v. 2011. Romaanissa on 351 sivua, ISBN 978-952-01-0383-5.

"Susan Abulhawan (s. 1970) venhemmat olivat kuuden päivän sodan pakolaisiksi ajamia palestiinalaisia. Sodassa Israel valloitti loputkin Palestiinalaisten maasta. Teini-ikäisenä Abulhawa muutti Yhdysvaltoihin ja opiskeli lääketiedettä. Hän asuu Pensylvaniassa tyttärensä kanssa," sanotaan kirjan etukannen liepeessä.

Romaani oli menestysteos jo ennen ilmestymistään, sillä se myytiin ainakin 26 maahan, vaikka teos oli esikoinen. Kirja on jaettu kahdeksaan jaksoon ja neljäänkymmeneenseitsemään lukuun. Tämä kirja on odottanut lukuvuoroaan ainakin neljä vuotta, kun vasta olin tehnyt muutaman kirjapostauksen.

Historia alkaa vuodesta 1948, jolloin Israelin valtio perustettiin, mutta konfliktin juuret ulottuvat kauas 1800-luvulle. Mutta  en aio sitä tässä selostaa, lukekaa itse tuosta yllä olevasta linkistä. Romaanissa esitellään jonkin verran eri sukujen juuria. Eräs romaanimme tärkeistä henkilöistä on professorin poika Hasan, jolla oli varakas koti hedelmä- ja oliivitarhoineen. Hän rakastui köyhään beduiinityttöön Daliaan, ja kävi niin onnekkaasti, että he myöhemmin myös avioituivat. Daalia oli kuumaverinen tyttö, "kuin villi mustalainen", ihmisten mielestä. Hänen nilkkakorunsa ärsyttivät kylän naisia, myös muu käyttäytyminen. Kun Dalialta murtui nilkka, ja asia tuli isän tietoon, isä rankaisi tytärtään polttamalla raudalla hänen oikean kätensä kämmenen. 

Hasan hankki avioliitolleen Dalian kanssa isänsä suostumuksen eikä äitikään enää asialle mitään mahtanut. 

Dalian äiti oli kätilö, ja saman ammatin sai myös Dalia. Yhdeksän kuukautta häistä syntyi Dalialle ja Hasanille ensimmäinen poika Yusuff, ja vähin erin hän muuttaa anopin läheiseksi ja rakkaaksi ihmiseksi. Kolme vuotta myöhemmin pommi tappoi Dalian anopin, Basiman. 

Ismail oli seuraava eloonjäänyt poika Dalian ja Hasanin perheestä. Ollaan jo vuosissa 1947-48, jolloin Basima kuoli. Kuollutta muisteltiin 40 päivää.  

Näihin aikoihin alettiin toteuttaa Israelin valtion perustamista, johon otettaisiin maata palestiinalaisten maaosuudesta eli Palestiina jaettaisiin kahteen osaan.  YK ajoi myös samaa asiaa, myös USA:n presidentti Truman oli tunnustanut juutalaisvaltion ja tukenut sitä. Tästä asetelmasta alkoi sota ja kärsimys näiden ihmisten kesken. Rauha ei ole vieläkään palannut, vaikka tapahtumista on pian kulunut jo 70 vuotta.

- Toukokuussa 1948 britit lähtivät Palestiinasta, ja maahan virranneet juutalaispakolaiset julistautuivat juutalaisvaltioksi ja vaihtoivat maan nimeksi Israelin.Mutta Ein Hod oli lähellä kolmea kylää, jotka muodostivat uuden valtion sisällä valloittamattoman triangelin, joten einhodilaisten kohtalo oli sidoksissa noin kahteenkymmeneen tuhanteen muuhun palestiinalaiseen, jotka yhä pitivät kiinni kodeistaan. Nämä torjuivat hyökkäyksiä ja ehdottivat aselepoa, sillä he halusivat vain elää maallaan niin kuin olivat aina eläneet. He nimittäin olivat selvinneet monista isännistä - roomalaisita, bysanttilaisista, ristiretkeläisistä, osmanneista, briteistä - eikä herrojen kansallisuudella ollut merkitystä. Heidän olemassaolonsa ydin olivat siteen Jumalaan, maahan ja sukupuuhun, ja niitä he puolustivat ja ne he halusivat säilyttää.
     Lopulta aselepoon päästiin, ja Einhod huokasi helpotuksesta. "Valmistamme juhla-aterian osoitukseksi ystävyydestämme ja pyrkimyksistämme elää heidän kanssaan rinta rinnan", Yahua kertoi kyläläisille vanhempainneuvoston päätöksen. Kun toiveikas ja juhlallinen päätös oli tehty, hän tarttui Hajj Salimin käteen - vanhojen ystävysten välinen rukous.
~~~~

Uuden valtion upseerit saapuivat paikalle identtisissä kellanruskeissa univormuissaan, jotka olivat kuin läpitunkemattoman kylmä vasta väite heinäkuun helteelle. Kuuma tuuli rahisutti kuivumaan ripustettuja pippureita, ja riippuvat kattilat kalisivat,kun kivääreitä kantavat israelilaissotilaat kulkivat tuoreesta voitosta ylpeillen kylän läpi. Aurinko iski kyntensä kaikkeen mihin osui lampaanlihan ja kuminan yltäkylläisen tuoksun yrittäessä tunkeutua levottomuuden lävitse.
     Yusuf, joka oli melkein viisivuotias, takertui äitinsä thawbiin ja kurkisteli Dalian lantion takaa pöydän ääressä syöviä vaaleaihoisia kypäräpäisiä ulkomaalaisia. Sotilaiden joukossa oli mies nimeltä Moshe, joka uskoi olevansa suorittamassa Jumalan antamaa tehtävää. Hän söi ja katseli, kun Dalia tarjoili ruokaa Ismail sylissään ja Yusuff jaloissaan. Hänen katseensa palasi naiseen aina uudestaan, ja hänen ajatuksistaan suodattuivat pois kaikki äänet lukuun ottamatta Dalian ainokaisen nilkkakorun kilinää.
     Juhla-aterian jälkeen sotilaat lähtivät saman hyytävän hiljaisuuden vallitessa kuin olivat syöneetkin jättäen jälkeensä vain halveksuntaa. Tuon enteen hermostuttamat kyläläiset rukoilivat lopun päivää yhdessä ja erikseen jättäen kohtalonsa Allahin käsiin ennen vaipumistaan unettomuuteen. Seuraavana aamuna, 24. heinäkuuta, Israel alkoi moukaroida kyliä massiivisella tykistötulella ja ilmapommituksilla. Uutistoimisto Associated Press raportoi Israelin lentokoneiden ja jalkaväen rikkoneen Palestiin aselepoa provosoimattomalla hyökkäyksellään, ja taivaalta satoi pommeja Dalian juostessa suojasta suojaan kauhun kangistaman Yusufin ja kirkuvan Ismail-vauvan kanssa.

Kylä pommitettiin raunioiksi, ja Dalia menetti sinä päivänä kahta lukuunottamatta kaikki sisarensa. Hänen isänsä, joka oli polttanut hänen kättään, makasi nyt itse samalla keskusaukiolla hiiltyneenä. Vei vain muutaman tunnin maailmalta mullistua perin pohjin ja Ismaililta itkeä itsensä uuvuksiin, Dalia puristi lasta rintaansa vasten uskaltamatta laskea tätä sylistään, vaikka poika oli raskas kantaa. Muut eloon jääneet vaeltelivat hänen laillaan sanattomassa sumussa. Heidän hiljaisuutensa oli turmeltunutta, siinä ei ollut raivoa, rakkautta, epätoivoa eikä edes pelkoa. Dalia katseli maata, palanutta, elotonta. Hän oli tietoinen kutinasta vasemmassa polvitaipeessaan, ja hän keskittyi siihen mutta ei saanut itseään raapimaan sitä.
     Hasan oli ollut pommituksen alkaessa talleilla ja juoksi perheensä luokse heti kun pystyi. Hän löysi Dalian jähmettyneenä hyökkäyksen jälkeisestä hiljaisuudesta. Vaimon jäykkä asento, rävähtämättömät silmät ja kouristuksenomainen ote Ismailista pelotti häntä. "Dalia!" hän huusi juostessaan kohti. Dalia ei liikahtanut.
     Kun Hasan pääsi heidän lähelleen, hänen sydämensä kiskoi hänet polvilleen. Yusufin pienet jalat vapisivat rajusti ja pienet kädet puristivat tiukasti Dalian thawbia.

Tämä hyökkäys oli esimakua tulevasta. Pian palestiinalaiset asuivat pysyvästi pakolaisleirillä. Pommitukset olivat heille arkipäivää, tappaminen, raiskaaminen ja lapsen ryövääminen. Muunmuassa.

Amal-tytär syntyi Dalialle ja Hasanille poikia myöhemmin, hän on tämän tarinan kantava voima ja vie suvun USA:n. Mutta hänestä ei siis enempää...

Kirja on järkyttävä, mutta hyvässä mielessä: minä itkin palestiinalaisten kohtaloa. Säälin heitä syvästi. Maailma raaistuu jatkuvasti, elämä on muuttunut järjettömäksi tappamisvimmaksi. Tätäkö varten meidän on maailmaan luotu? Valtiot toimivat kuin terroristit, tappavat häikäilemättä toisen osapuolen kansalaisia. Kuten Isis tai Al-Qaida.

Beninin aamut on merkkiteos, monella tapaa! Se on kirja ihmisyydestä ilman ihmisyyttä, kansoista ilman kunnioitusta toista kohtaan. Tämä teos on opduktio ihmisyydestä ja siihen mihin ihmisyys meistä kuoli. 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan sinulle rauhaisaa ja hyvää alkanutta viikkoa!
                      Aili-mummo




2 kommenttia:

  1. Sattuipas nyt. Tämä kirja oli minulla juuri lainassa kirjastosta, mutta en ehtinyt lukemaan sitä. Yritin uusia, mutta siitä oli tehty varaus, joten ei onnistunut. Ehkä joskus myöhemmin sitten. Nyt on yöpöydällä Reeta Paakkisen Kuun ja Tähden mailla. Sen ostin ihan omaksi, ettei tarvitse kesken kaiken palautella:).

    VastaaPoista
  2. Olipa sattuma Mine!
    Alennusmyynnistä kirjakerhosta ostin tämän kirjan. On jo siksi 'vanha', ettei kirja paljon maksa. Suomeksi ilmestyi ensimmäisen kerran 2010 eli viisi vuotta sitten. Tuota Paakkista en ole lukenut, lienee hyvä teos.

    ♥ ♥

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥