Google+ Followers

lauantai 28. helmikuuta 2015

♥ Anna-Leenan tapaan...♥

Raili Näätäsen puutarhassa...


OOT KAIKKI MULLE


Ikkunasta sisään pyrkii illan pimeys
ja varjot valahtavat lattialle
kaukaa metsiköstä kuuluu outo helistys
kuin tähdet tippuisivat puiden alle

Mä selkääs vasten hiljaa painaudun, ja siihen jään
ja silittelen vaiti hiuksiasi
sä kuiskaat: entä sitten jos en sulle riitäkään?
ja käännyt mykkä hymy kasvoillasi

     Oot kaikki mulle, huudan, etkä kuule kuitenkaan
     Vain liikkumatta valvot pimeässä
     En sulle mitään osaa tehdä paitsi rakastaa
     niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä!

Sä sykkyrässä nukut niin kuin sairas kaninpentu
ja yhtäkkiä hätkähtäen heräät
ja kysyt: et kai koskaan mieti kuinka meidän käy?
ja hiuksiani hiljaa kätees keräät

Ja sitten kerrot mulle minkälaista unta näit
sä taivaan kanteen piirsit enkeleitä
ja jokaiselle tähdelle sä silmät maalasit
ne ihmetellen katselivat meitä

     Oot kaikki mulle, huudan taas ja silloin kuulet sen!
     ja syliäni etsit pimeässä!
     En sulle mitään anna, paitsi koko sydämen
     niin kauan kun vain tahdot pysyn tässä!



- ANNA-LEENA HÄRKÖNEN -

\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\\

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää viikonloppua ja suomalaisen kulttuurin päivää!
                               Aili-mummo



maanantai 23. helmikuuta 2015

Myyttisiä sankariaikoja

Kuva Google. A. Gallen-Kallelan maalaus Sammon puolustus 1896.

KOIRAA KIIHOTTAISSA


b.
Louhi Pohjolan emäntä,
Penitar valio vaimo,
Päästä poikasi pahoista,
Haitasta rahan hakia,
Saa peni sanelemahaan,
Juni julki juttamahan,
Päästä turpa tukkehesta,
Vainusarvi salpehesta;
Tuota vainu tuonnempata,
Ehätä eteämpätä,
Tul'na koiran sieramihin,
savuna penin perille,
Pimeästä Pohjolasta,
Alta akkunan Tapion,
Anna koiran kohti juosta,
Penin julki julkotella,
Saata kontion kotihin,
Tahi petran pallehille!


c.
Louhi Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harvahammas,
Tule lastas päästämähän,
Poikoas keroittämähän,
Ota sulku koiran suusta,
Haitta haukun hampahista,
Kapu kielen kantimesta,
Sieni koiran sieraimista,
Jotta koiran kohti juosta,
Penun oikein osata,
Koiran juosta korven pohjat,
Sapakon salot samota!


SUOMEN KANSAN LOITSURUNOJA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

http://img.yle.fi/uutiset/pohjois-karjala/article6839585.ece/ALTERNATES/w960/Ilmarinen_RGB.jpg

Saimme eilen illalla seurata ohjaaja Jari Halosen elokuvaa Kalevala - Väinämöisen uusi laulu, joka kertoo Kalevalasta'ohjaajansa version. Laitoin lähetyksen nauhalle, vaikka aioin suoraan katsoa tämän ensimmäisen jakson. Häpeissäni tunnustan: minä NUKUIN kesken 1½ tunnin esityksen. Aion kuitenkin paikata töppäykseni, ja katsoa jakson uudelleen. Jäljellä on vielä kaksi yhtä pitkää jaksoa, saa nähdä, miten niiden käy.

Jari Halonen näyttelee itse seppä Ilmarista elokuvassaan. TV maailma lehdessä on kahden sivun selostus elokuvan teosta, joka valmistui jo vuonna 2013. Halosen kuvaussessiot ovat rankkoja tapahtumia, joissa ei ole kellokortteja. Töitä tehdään juuri silloin, kun ohjaajalla on hyvä kuvausfiilis päällä. Elokuva on kaksikerroksinen, jossa mennyt aika ja nykyaika ovat esillä lähes samanaikaisesti. Nykyajassa kiehtoo tietenkin se rahanvalta, jota minä ainakin inhoan. Ihmiset kehtaavat näyttää sen, miten hirmuisen ahneita he ovat maallisen mammonan perään.

Näyttelijöillä oli kamalan kuuma, hiki virtasi, mutta räkää sentään ei valutettu, kuten Turkan aikoina. Jari H. on varmaan Turkan entisiä oppilaita.

Muinainen Naisten maa eli Terra Femanum on Ylen mukaan sijainnut Pielisen seuduilla tai Kainuussa. Louhi-nimeä kuulemma esiintyy runsaasti juuri Pielisen ympäristössä Ylä-Karjalassa. Louhi Pohjolan emäntä oli noita ja tietäjä, joka hallitsi valtakuntaansa Pohjolaa. Kun Kalevalan miehet ryöstivät Sammon, joka oli jauhanut hyvinvointia Pojolan väkikiveen kytkettynä, ja kuljettivat Sampoa veneessään, tuli siihen Louhi, Pohjan Akka, harvahammas paikalle, ja taistelussa sampo putosi mereen / järveen. Kukaan ei siitä enää hyötynyt. 

Tänä iltana 23.02.2015 tulee ensimmäinen jakso vielä uusintana Yle1:ltä. Kalevalanpäivä on ensi lauantaina 27.02. Sen kunniaksi kirjoitin tämän postauksen.

Totta on, että uusia Väinämöisiä tarvitaan, jos aiomme näistä nykyvaikeuksista selvitä. Totta on myös se, että varsin harvoin uusi Väinämöinen syntyy tänne 'pimeähän Pohjolana, summahan Sariolahan.'

Ei hassumpi yritys Jari Haloselta, jos hän saa Kalevalan tapahtumat siirrettyä nykyaikaan. Suomalaista Kansanrunoutta on kerätty niin paljon, että siitä voi tehdä vaikka kuinka monta Kalevalaa tai jotain muuta myyttistä teosta. SKVR sisältää julkaistuna 34 teosta, eikä tässä vielä ole kaikki runot. Näitä vanhoja kansanrunoja ovat myös kaikki Kantelettaren runot, joita minä eniten ihailen.

Toivotan lukijoilleni hyvää alkanutta helmikuun viimeistä viikkoa!
                         Aili-mummo

perjantai 20. helmikuuta 2015

♥ Onnellista viikonloppua! ♥

Lapsenlapsen piirustus: Klovnityttö

Kun lapsenlapset syntyvät
sinkoutuvat mummot viimeinkin syrjään
äitiyden pyörremyrskystä
ja ovat vapaita rakastamaan häikäilemättömästi
niin kuin ei koskaan aikaisemmin.
Viimeinkin he näkevät lapsen
oikean välimatkan päästä.
Lapsi ei ole osa heitä,
he ovat osa lasta,
maailmaa jonka luulivat kadonneen,
ja siinä se avaa ja sulkee silmiään
kuin joku muinaisaikojen eläin,
äkkiarvaamatta syvänteistä löytynyt,
pieni sipuli joka meissä yhä kätkee kukan
ja kasvun mahdollisuuden.
Niin mummotkin itävät
ja heidän aavikkonsa puhkeaa villiin kukkaan
kun lapsenlapset ratsastavat yli
kuusijalkaisella hevosella hiukset hulmuten,
ohjaksitta, valjaitta.
Runojen kapseessa
ei yksikään kukka taitu.


- EEVA KILPI -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tällä upealla runolla toivotan kaikille lukijoilleni onnellista ja kaunista viikonloppua!
                                 Aili-mummo

maanantai 16. helmikuuta 2015

Eeva Kilpi: Noidanlukko



Luin ostamani novelliromaanin Noidanlukko, joka on  kirjailija Eeva Kilven (os. Salon, s. 1928) esikoisteos. Alaotsikkona on sanat 'Sarja lapsuudesta'. Se ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 1959, ja uusintapainos on otettu siitä vuonna 2009. Sidotussa kirjassa on 159 sivua. Kirjassa on 16 novellia, jotka kaikki liittyvät Eeva Kilven lapsuuteen. Kustantaja on WSOY. ISBN 978-951-0-36492-5.

Olen lukenut ja tykännyt kovasti Eeva Kilven kirjoista, olivatpa ne mitä lajia tahansa. Eeva Kilpi oli ensimmäisiä eroottisen naisromaanin kirjoittajia Suomessa. 

Eeva Kilpi on syntynyt Hiitolassa, joka sodissamme menetettiin suurelle naapurillemme. Eeva Salo oli jo niin iso tyttö, että hänelle jäi paljon eläviä muistoja elämästä Karjalassa ja sodan tuomasta evakkoudesta. Kilpi on kirjoittanut kaikkiaan 32 teosta, mikä ei määränä ole kovin suuri. Jo ensimmäisestä teoksestaan lähtien hän on toiminut vapaana kirjailijana. 

Kirjan kertojana on yksinäinen Enni-tyttö, joka muistelee omaa lapsuuden leikkejään ja ystäviään, olivatpa nämä ihmisiä tai eläimiä. Ensin on tietenkin ihmiset eli toiset lapset, joiden kanssa Enni leikki. Kaija oli talon koiranarttu, joka sai pentuja, ja jonka pennuille kävi huonosti.

Enni sai myös kieltenopettajan, jonka nimi oli Lislotte.  He olivat matkalla kauppaan, ja Enni halusi puhua Lislotten kanssa hänen kieltään. 

     "Kuule nyt", hän (Enni) sanoi, kun Lislotte oli lopettanut kummitusjuttunsa, jotka olivat hänen suuri harrastuksensa. "Miten nyt sanotaan 'Me menemme kauppaan'?"
     Lislotte sanoi sen hänelle.
     Suurta tyydytystä tuntien Enni toisteli sitä mielessään.
     Linnavuoren luona he näkivät isän, joka palasi mummin luota.
     Kasvot loistaen juoksi Enni häntä vastaan ja ilmoitti:
     "Vi koo tipu tiikken."
     Silloin isä nauroi. Ja kovasti nauroikin.
     Sen jälkeen ei Enni enää yrittänyt puhua hottentottien kieltä. Ja kun äiti sanoi kerran "gaffel"ja isä pöytään käydessään luki : "Hevonen on häst, pappi on präst, suola on salt..." olivat kaikki kuitanneet osuutensa ja vanha rauha saattoi jatkua..."

Mikko Kilpi, Eeva Kilven aviomies (1949-66), oli myös kirjailija ja kustannustoimittaja tuohon aikaan WSOY:llä. Avioliittoon syntyi kolme poikaa, mutta lasten äiti oli yksinäisyyteen vetäytyvä introvertti, joka haki rauhaa ja hiljaisuutta työskentelyään varten. Näistäkin tapahtumista syntyi vaikuttavia romaaneja: Tamara (1972), Häätanhu (1973) ja Naisen päiväkirja (1978), jotka ovat suorastaan kuluneet käsissäni. Näissä teoksissa tunnustamme Eeva Kilven eroottisen romaanin taitajaksi, jonka veroista ei siihen aikaan löytynyt muita Suomesta. Myös luonto on hyvin merkityksellinen asia kirjailijalle, se löytyy sekä romaaneista että myös runoteoksista kantavana aiheena. Noidanlukko löytyy kokonaisuudessaan myös Eeva Kilven Koottuihin Novelleihin (WSOY), joka ilmestyi vuonna 1987. 

Noidanlukosta löydämme aidon ja ajattelevaisen lapsen, joka tutkii omaa maailmaansa ja ystäviään. Karjalassa paistoi aina aurinko. Kirja päättyy siihen, kun Enni nukkuu isän kanssa viimeisen yön omassa kodissa. Sitten on lähdettävä asemalle, missä toiset ovat jo häntä odottamassa. Koskettava pieni teos; maailmassa on paljon, mitä Enni ei jaksa ymmärtää!
♥ Suosittelen lämpimästi! ♥

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää alkanutta laskiaisviikkoa ja -tiistaita: Pitkiä pellavia hiihtolomalaisille...
                          Aili-mummo



perjantai 13. helmikuuta 2015

♥ Hyvää viikonloppua, Ystäväni! ♥

Kuin mummo - Miina-tätini (1880-1967).

MUMMO JA AAPINEN


Muistoissani usein väikkyy
mummon pieni tupanen.
Aapiskirja kainalossa
sinne juosta kipaisen.
Tuttua on siellä kaikki,
rukit, rullat, vyyhdinpuu,
kerinaludat, käämikoppa
sukankudin, kaikki muu.

Aina olin ihmeissäni,
katsoin silmät suurina.
Koko pieni tupa oli
melkein takkamuurina.
Siinä hymyilevin kasvoin
hyöri mummu harmaapää.
Jostain muurin onkalosta
alkoi sirkka sirittää.

Harmaa mirri pöydän alla
maitoansa likitti.
Mummon soma seinäkello
sese käydä tikitti.
Minulle nyt virkkoi mummo:
- Avataanpa Aapelus.
Puustaimiin on kätkettynä
Luojan suuri viisaus.


Jatkuu...

Aili-mummo Goassa 1992 temppelin kaivolla.
Jatkuu...

Ällätikku kädessänsä
mummo mua opettaa:
Tuo on Tee, tuo on Ässä,
tuo on itse iso Aa.
Tuossa Koo ja tuossa Ämmä,
tuossa Ahvä, tuossa Ree.
Tämä mitä kukko näyttää,
se on oikein kova Pee.

Kesken mummon opetuksen 
minut valtaa uupumus.
Kaikki pyörii silmissäni,

tuli pitkä haukotus.
Mummon ääni häipyy kauas,
kuulin viimeiseksi Oon.
Sitten nyökähti mun pääni,
nukuin mummon kainaloon.


- EINARI VUORELA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein hyvää Ystävänpäivää ja viikonloppua!
                           Aili-mummo

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tunkioruusujen runoutta

Värtsilän tyttäriä näytelmässä.

Viljamakasiinien tyttäret
te kaikki
epätietoiset
lyyrapolvet pahkakintut
kaikki maalaistyttäret sänkipelloilta
jotka rakastatte vatkulia aamulla kello kuusi
te lihavat punaposkiset tunkiolla kasvaneet Te
ja Teidän pikkuserkkunne
runous on teissä lihaa ja verta
kuunkajoa ohimoillanne jäänraikasta happivettä sieluissanne
tyttäret
kauneus asuu teissä
vaikka sanovatkin teidän olevan liian maallisia 
syötte kuulemma liikaa
olette kiintyneet porsiviin pahnueisiin enemmän kuin taivaalla
tuikkiviin tähtirykelmiin ja avaruuskutkaan
kuusyyhelmään ja aurinkoihottumaan
tämä taivas kutiaa
se heltiää teistä isona nauruna alas vatsaan
puolukkapiirakkana te syötte sen


- KAARINA VALOAALTO -


Eksynyt, Akseli Gallen-Kallelan maalaus 1886 Korpilahti.

Tämä Valoaallon runo oli siksi herkullinen, etten malttanut olla sitä ottamatta tänne Aili-mummon palstalleni. Vaikka olenkin näitä suurisyömäisiä maalaisnaisia, katson että raskas työ vaatii kunnon sapuskat, muutoin eivät työt tule tehdyiksi. 

Nykyisin meitä työn raskaan raatajia näkyy maalla yhä vähemmän, ja yhä harvempi nainen käy viihdyttämässä itseään navetassa. Tavallisimmin emäntä meneekin omaan virkaansa, olipa se sitten mikä tahansa. Harvassa on enää navettojakaan, ainakin sellaisia, joissa hoidettaisiin lypsykarjaa. Kun jälleen on maidon hinta lähtenyt alamäkeen, ja maitokiintiöt poistettu, voimme olla melkoisen varmoja siitä, että lehmiä näemme yhä vähemmän lähiseudullamme ja sen pelloilla.

Meitä 'tunkioruusuja' ei tule enää joka kaarteessa vastaan. Ei tosin näe paljon tunkioitakaan. EU vihaa luonnontuotteita, kuten lantaa, olipa se ihmisen tai eläimen tekemää. Entisaikaan lanta oli arvokas kasviravinne, joka laitettiin tarkoin viljapeltoon. Nyt pitäisi tuottaa kaikki kalliilla keinolannoitteilla, sillä jollainhan ne kasvit on lannoitettava.

Toki me kiinnymme elollisiin olentoihin, hoidokkeihimme, eikä se ole huono asia. Itse olin niin rakastunut lehmiin, että kolme vuotta karjamme lopettamisen jälkeen näin painajaisunia lypsämisestä ja karjanhoitohommista, kun tiesin olevan eläkkeellä, mutta eläkkeeni maksajat eivät sitä tienneet. Onneksi eläke on jatkunut jo monia armorikkaita vuosia senkin jälkeen eivätkä pahat unet ole toteutuneet!

Avaruuskutkaa enkä kuusyyhelmää ole vielä sairastanut, aurinkoihottumaa en myöskään.
Melkein kaikkea muuta mahdollista kylläkin, ja sekin on aika paljon.

Runo päättyy valoisasti:

"tämä taivas kutiaa
 se heltiää teistä isona nauruna alas vatsaan
 puolukkapiirakkana te syötte sen"

 Kiitos Kaarina Valoaalto, olipa piirakkasi makeaa, ja hauskaa!!!


Aili-mummo ja sonnipoika Espanjassa.

"Kyllä maalla on mukavaa" on hauska sanonta. Ja omalla tavallaan se on tottakin. Maajussit ovat olleet sitkeä heimo, jota ei vielä ole saatu kokonaan lannistettua, vaikka liittyminen Euroopan Unioniin / Yhteisöön vei meiltä ihmisoikeudetkin. Kaikenkarvaiset virkamiehet saavat sortaa meitä ihan mielensä mukaan niin paljon kuin haluavat. Siitä varmimpana on esimerkki peltokartoista, joita ei vielä 20 vuoden EU-jäsenyyden jälkeenkään, ole saatu asianmukaisiksi, vaan joka vuosi peltopinta-alat muuttuvat ihan miksi tahansa. Eihän näin voi olla todellisuudessa, ei ne voi muuttua!!!

Joka vuosi uudelleen ja uudelleen kymmeniä kertoja kuvataan satelliiteilla peltopinta-alat, ja aina ne muka muuttuvat (kas kun metsä kasvaa ja varjot pitenevät). Herrat itse ne niitä pinta-aloja muuttelevat, ja tekevät syypääksi viljelijän, joka ilmoittaa muka väärin peltopinta-alansa!!! Samat pellot, jotka on käyty paikan päällä mittaamassa moneen kertaan!

Kysyn vaan: Miksi näistä kartoista ei voi tehdä oikeusjuttua? Väärin pinta-alat mitanneille tahoille heti muutaman kymmenen prosentin palkanalennus, kuten maajussille tehdään!!!

Toivon että jaksatte, ammattisisaret ja veljet, tehdä työnne!
Rikoksentekijät on saatava ruotuun, mutta rikolliset ovat muualla kuin maalla...

Oikein hyvää helmikuun jatkoa teille, hyvät lukijani!
                         Terveisin Aili-mummo

maanantai 9. helmikuuta 2015

Isabel Allenden Auroran muotokuva



Luin toistamiseen tämän Isabel Allenden historiallisen romaanin Auroran muotokuva. Se ensimmäinen lukeminen tapahtui noin viisi vuotta sitten. Olen ihastunut tähän upeaan romaaniin. Kirjan on suomentanut Sulamit Hirvas. Kustantaja on Otava, Keuruu (2002). Espanjankielinen alkuteos on ilmestynyt vuonna 2000, sivuja on 304. ISBN 951-643-986-1. Ostin kirjan alemyynnistä SSKK:sta, jonka nykyään omistaa Otava. Kirjan asu on sidottu.

Toisesta Isabel Allenden kirjasta, Zorron tarinasta, jo äskettäin postasinkin.

Tarina sisältää juonipaljastuksia!!!

Romaani alkaa vuosista 1862-1880. Kirjan kertojapäähenkilö on Aurora, joka syntyy vuonna 1880 isovanhempiensa talossa San Fransiscossa. Isoisä on kiinalainen ja isovanhemmat asuvat kiinalaiskorttelissa Chinatownissa. Auroran sukujuuret ovat aika epätavalliset muutoinkin. Äidinäiti on rikas leskinainen Pauliina del Valle, jonka suuri katosvuode tilattiin Euroopasta Firenzestä. Myöhemmin sitä kutsuttiin mytologiseksi sängyksi. Isoisä Feliciano Rodríguez de Santa Cruz y del Valle oli muuttanut nimensä Crossiksi, koska nimi oli liian pitkä ja vaikea lausua. Perhe oli rikastunut Pauliina-rouva liikevaiston avulla, hän tuotti jäälohkareiden säilyttäminä Chilestä tuoretuotteita Kaliforniaan asti, jossa tuotteet myytiin huippuhintaan. Saadut voitot sijoitettiin laivoihin ja rautateihin, jotka toivat lisää voittoja. Pauliina rouva oli chileläistä maanomistajasukua. Vaikka ei toki rouva ollut kouluja käynyt, oli vaan muutoin niin etevä.

Auroran äidinisä, kiinalainen Tao Chién hoiti vanhalla kiinalaisella menetelmällä potilaitaan. Eliza Sommersilla, hänen vaimollaan, oli kaupungissa oma konditoria ja teehuone. Näillä ansioilla pari eli, ja elätti vielä heidän tyttärentyttärensä niin kauan kuin isoisä, Tao, oli elossa. Aurora oli tuolloin viisivuotias.

Auroran äiti oli kuollut lapsivuoteeseen. Sen vuoksi lasta kasvattivat ja rakastivat hänen isovanhempansa. Mutta isoisä Taon kuoltua Eliza toi lapsen toiselle mummilleen, Pauliina Crossille. Pauliina rouva oli suorasukainen ja -puheinen nainen, joka ällistytti ympäristönsä ihmiset monin tavoin. Hän menestyi hyvin liikemaailmassa, ja hänellä oli suurellisia, rikkaan naisen tapoja. Hän kasvatti myös kolme poikaansa, joista Amandan oikea isä oli kaikkein kaikkein vastenmielisin henkilö. 

Kirjassa on aika paljon henkilöitä, joista yksi on ylitse muiden, Pauliinan veljenpoika Severo del Valle ja hänen puolisonsa Nívea. Severo on opiskellut lakimieheksi, ja hän saa joukon lapsia pikkuserkkunsa Nívean kanssa. Heidän liittonsa on myös onnellinen. Pari asuu Chilessä.

Auroran syntyperä on hämäräperäinen. Lapsen äiti, Lynn Sommers, on raiskattu, jonka seurauksena hän saa lapsen. Säälistä ja ihmisrakkaudeta Severo del Valle, joka on vielä poikamies, menee vihille Auroran äidin kanssa. Näin lapsi saa papereihinsa isän. Raiskaaja on kuitenkin yksi Pauliinan ja Felicíanon pojista.

Auroran isä, Matías Cross, on taiteellinen henkilö, joka viettää elämänsä Pariisissa harrastaen taidetta ja huumeita. Auroran työ on valokuvaaminen, jolla hän elättää itsensä aikana, jolloin naisella ei ollut muuta ammattia kuin äitiys ja koti.

Kirjassa on romantiikkaa, rakkauskohtaus ja sotaakin, kaksintaisteluja, Pauliina rouvan elämää, Chilen historiaa ja sen kuvausta; myös kiinalaista akupunktiota ja elämäntapaa kuvataan. Pidän romaanin tunteikkaasta kuvauksesta, joka ei totisesti käy yksitoikkoiseksi. 
Tässä on elämänmakua!

Toivotan teille hauskoja hetkiä Auroran muotokuvan parissa!

Aurinkoista ja hyvää viikkoa kaikille lukijoilleni toivottaa
                                Aili-mummo

lauantai 7. helmikuuta 2015

Nukke kuin tyttö

Lapsenlapsen piirustus: Mummo ja muusat (2010).

NUKEKSI MUUTTUNUT TYTTÖ


Taivas on levoton, Annette,
ja liikenteen pasuuna soittaa,
mutta taas sinun on jättäminen halpa huoneesi
               kaupungin muurin kupeella;
tuttua uomaa ajaudut Unohdettujen Sydänten yöhön.
Kätesi puristaa taskussa kirjettä:
                   Isä löi kirveen viimeisen kerran pölkkyyn.
                        Hautajaisissa oli suku.
                   Koira on juossut avantoon,
                   Herra antaa, Herra ottaa,
                   tule kesäksi kotiin, nukkeni Annette...
Diskon edessä jonon peittää tuiskun huntu.
Ovesta lennähtää taivaalle kitaran nauru, höyry,
Aladdinin henki: mitä se lupaakaan?

Kaunis olet, Annette,
tukkasi kuin kampaamon ikkuna.
Peilissä hehkuu mainoskuvan nuori nainen,
mutta mitä peilin takana, Annette?

-----

                    Herra antaa, Herra ottaa,
                    tule kesäksi kotiin, nukkeni Annette,
käsi puristaa taskussa kirjettä äidiltä,
kun taas palaat tuttua uomaa yksin
              tyhjään huoneeseen kaupungin muurin kupeella.
Nuori olet, Annette,
eikä ylpeyden naamio ole ilmeesi;
maailma sinut nukeksi muuttaa,
              sinä umpeen kasvanut Annette.
Lähiösi kukka loistaa, yksin nukut
aamun harmaaseen konttoriisi, vielä
                            ja vielä eteenpäin.


- AKI LUOSTARINEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

♥ Toivotan kaikille lukijoilleni levollista ja ihanaa viikonloppua! ♥
                                            Aili-mummo

torstai 5. helmikuuta 2015

Ei ojaan kaada

Saihon Leo Karppasen taidenäyttelystä riihessä.

EROTESSA


Muistelen minä sinua:
satakielet soittelevat
yössäni hämärtyvässä.

Muistelet sinä minua:
lepinkäiset lentelevät
pääsi päälle istumahan.

Muistelemme toisiamme:
kaksi kaunista kesällä,
kesälehti kolmantena.


- EINO LEINO -

´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´

Muisteluksille on aina tilaa; meillä ikinuorilla ei paljon muuta olekaan!
Jokainen päivä syntyy uusia muistoja, joko hyviä tai niitä huonompia.
Mutta pahojenkin muistojen takaa tai välistä voi löytyä oikea timantti, jos vain huomaamme sen. Kannattaa siis olla tarkka katseinen, jotta voisi poimia oikean timantin tai helmen.

Oppiminen  on elämämme hienoimpia asioita. Milloinkaan emme ole liian vanhoja oppimaan uutta, vaikka olisimme satavuotiaita. Ja niin kauan ihminen on nuori ja elävä, kun hänen oppimiskykynsä säilyy tuoreena. 

Siksi olen ihmetellyt, kun jo hyvin nuoret, noin nelikymppiset ihmiset, luovuttavat ja lopettavat opiskelunsa. Tietotekniikka on vaikeaa eikä sitä viitsi opetella. Miksi? Onko parempi töllöttää sormi suussa ja valitella surkeuttaan?

Minusta tällainen on henkistä laiskuutta. Ollaan kyllä valmiita kadehtimaan toisia, mutta oman itsensä hyväksi ei kehtaa tehdä yhtään mitään. Muuten vain ollaan niin erinomaisia...

Sitten on vielä yksi hauska huomio: jotkut miehet laittavat vaimonsa atk-kurssille, kun itse eivät enää kehtaa. Ja vaimo usein tietysti menee, ja on oppimastaan iloinen;)

Ja onnellista Runebergin päivää myös kaikille lukijoilleni!

Vänrikki Stoolin tarinoita luimme kansakoulussa kauan sitten. Etsin kirjastostani mainittua teosta, vaan en löytänyt. Kirjastoni on jatkuvassa hämmennystilassa, olen myös lahjoittanut niitä melkoisen määrän elämäni aikana, mutta kyseistä teosta en ole lahjoittanut kenellekään. Kirjassa kerrotaan runomuotoon kirjoitusta Suomen Sodan sankareista 1808-09, jolloin Suomi joutui liitetyksi Venäjän valtakuntaan. Runot ovat tietenkin käännöksiä, Runeberg kirjoitti runonsa ruotsiksi.

Tuossa Wikipedian sivustossa on maininta, että 'Runeberg piti naisista ja makeasta'. Valitettavasti kyseinen linkki ei toimi enää. Mutta elokuvaa Runon kuningas ja muuttolintu on näytetty Yle ykkösellä teeveessä. Tosin juonenkin muistan vanhastaan, mutta sen voinee katsoa Yle Areenasta. Pääosia näyttelevät Eino Kaipainen ja Ansa Ikonen. 

Johan Ludvig on saanut osakseen paljon mainetta ja kunniaa. Frederika rouva, runoilijan puoliso, kehitteli kuuluisan puolisonsa kunniaksi leivoksen, jota myydään yhä tänäkin päivänä. Harva niitä leipoo itse, mutta sekin kyllä käy. Runebergit asuivat Porvoossa, jossa on myös heidän kotimuseoonsa www.porvoonmuseo.fi/artMuseum.php

Viime pyhänä juhlimme ihanaa jälkikasvuamme pojan kotona. Kaksoset täyttivät jo 10v. ja Angi-sisko 12 vuotta. Minä leivoin täytekakun, joka maistui hyvin. Niin se aika vierii nopsaan. ♥ Paljon onnea teille, Rakkaat lapsenlapset! ♥

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein ihanaa loppuviikkoa ja Runebergin päivän iltaa!
                                ♥ Terveisin Aili-mummo ♥






maanantai 2. helmikuuta 2015

Ihmettelyä kerrakseen

Lapset kasvavat kuin puut...

TALVI


Lumen alla,
jään sylissä,
odotat sikiöasennossa
miestä ja naista, kahta rakastavaista.

Valoa ovat rakastavaiset
kun rakastavat,
kun leikkivät kevään leikkiä,
kun pölyttävät,
kun rakentavat nivusiin pesää

Hiljaisuus
on vain yksi hyväilyn muoto,
hiusten läpi vaeltava käsi
Et ole kuollut,
sinä vain odotat



Tammikuun 2015 lopun päivä.


Valoa ja aurinkoa teille, hyvät ihmiset! Ja myös oikein heleää helmikuuta, sydäntalvea! Saimme nyt vanhan ajan pakkas- ja lumitalven, joka on kaunista katsoa ja mukavaa temmeltää.

Rakastavaisia aina kadehditaan, ovathan he usein nuoria ja elämänkaarensa alussa. Myös vanhoja rakastavaisia voidaan kadehtia, mutta silloin puheisiin voi liittyä ivaa, mikä on puhujan kateutta siitä, että muilla menee hyvin!

Oman pesän rakentaminen on jännää puuhaa, tekee sen yksin tai yhdessä. Liiton alussa on järkevintä rakentaa kummankin 'oma pesä' kahdestaan, jotta se tuntuisi omalta.

Liittoja rakennetaan ja liittoja revitään alas! Loppu on paljon dramaattisempi kuin aloitus, sillä liiton päättymiseen liittyy usein dramatiikkaa. Ja kaikkein vaikeinta liiton hajoaminen on lapsille, joiden selviytymisestä tuskin kukaan huolehtii.

Olen ollut osallisena vanhempieni avioerossa 1950-luvulla, eikä se ollut herkkua kenellekään. Me lapset jouduimme vastuunkantajiksi vanhempiemme epäonnistumiselle. 
Miten voi yhdeksän, kymmenen ja neljätoistavuotias lapsi selvitä ehjänä maalaisperheen katastrofista? Isämme oli jo 73v, sokea tätimme 76v, ja siinäpä sitten perheemme olikin. Ja ne yksitoista ISK:n lypsylehmää, jotka jäi minun ja sisareni hoidettavaksemme muun sekalaisen karjan ohella. Äitimme oli vasta 38 vuotias, nuori nainen, mutta hän lähti maailmalle onneaan hakemaan. Ei se onni sittenkään tainnut sieltä löytyä, koska hän myöhemmin olisi tullut takaisin.

Yhtäkään kertaa ei sosiaalitoimen väki käynyt meitä katsomassa, vaan saimme selviytyä ihan omin avuin. Onneksi olin jo niin iso, että kykenin olemaan sisarusteni 'äitipuolena', ja kävimme Joensuussa ostamassa mm vaatteita.

Vaan yhtään helpompaa ei ollut niillä perheillä, joiden isä kaatui sotatanterille, ja vastuu jäi yksin äidille. Lapsia saattoi olla paljon, ja leivän tienaamiseen lasten piti lähteä heti, kun pystyi lähtemään pikkupiiaksi tai -rengiksi. Työura alkoi silloinkin viimeistään rippikouluikäisenä, usein jo aikaisemmin.

Mutta se oli varmaa, että jokaisen 'kynnelle kykenevän' piti oppia tekemään kovasti työtä. Muutoin ei leipää eikä särvintä herunut. Maalaistaloihin oli halukkaita 'päiväläisiä' tulossa töihin melkein ruokapalkalla sotiemme jälkeen. Tietysti myös raha kelpasi ruuan ohessa. Silloin elettiin vielä korttiaikaa.

Olen ajatellut että sieltäkö saakka on peräisin se maalaisten yletön kadehtiminen, joka vielä nykyaikana eräissä piireissä vallitsee. Me olimme 'rikkaita' siksi, että meillä oli pöydissämme ruokaa, vaikka korttiannoksilla eläjille teki tiukkaa selvitä päivästä toiseen. Ja monillakaan ihmisillä ei ollut varaa kääntyä mustanpörssin kauppiaiden puoleen ruuan tai muiden tavaroiden hankinnoissa. Meillä talollisillahan oli mm ruokatarvikkeiden pakkoluovukset, joista kansanhuolto määräsi jokaiselle talolle. Myös karjanrehuja piti luovuttaa niille, joilla ei ollut itsellään maata viljelyssä tarpeeksi asti.

Siihen aikaan sähkökatkoista ei ollut paljonkaan riesaa, koska monin paikoin ei ollut vielä edes sähkölinjaa vedetty. Kaikki tehtiin käsin, vedenkantoa ja lypsyä myöten. Siinä olikin hauskuutta sille 14-vuotiaalle koko pitkäksi talveksi.

Taloissa työt tehtiin hevosvoimalla. Meillä oli kaksi pollea, joista tamma oli ollut rintamalla tukemassa Suomen armeijaa. Isä ajoi ja hoiti hevoset yksin. Vasta 60-luvulla veli osti taloon traktorin.

Tällaista elämää elettiin vielä 1950-luvulla Tohmiksella, ja uskoisin että monessa muussakin kunnassa. Sen lisäksi Suomessa piti asuttaa vielä ne yli 400 000 siirtokarjalaista, jotka sodassa menetettivät kotinsa. Ja rakentaa koko Lappi uudestaan, jonka sotakaverimme saksalaiset olivat ennen lähtöään polttaneet poroksi.

Kuinkahan kävisi nyt, kysyn vaan????

♥ Toivotan teille oikein kaunista helmikuuta, arvoisat lukijani! ♥
                                 Aili-mummo