Google+ Followers

perjantai 31. heinäkuuta 2015

♥ Laulun sanoin ♥


Töyhtöangervot kukkivat!

ÄLÄ ELÄMÄÄ PELKÄÄ


Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen rauniolla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.


- KAARLO SARKIA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

♥ Toivotan kaikille onnellista ja hyvää viikonloppua! ♥
                              Aili-mummo   
                                                         

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

♥ Saihon Leo Karppasen vieraana ♥

Taiteilija Leo Karppanen esittelee ruusujaan.

Kun löysin runosi,
omistin ne itselleni.
Sanoin: nämä ovat minun,
ne himmensivät lapsuuteni pelot,
lohduttivat nuoruuteni epävarmuudessa,
olivat tuuli silmieni kyynelille.

Sinun täytyy olla sisareni,
läheisin heistä.
Meitä ei ole erottanut
sota
ei ikä
ei vanhempien ero,
vaan ehkä se että olet enimmäkseen
kävellyt korkokengissä
ja minun jalkineeni ovat olleet
kumisaappaat.
Sinulla on ollut hattu päähineenä,
minulla liina.

Mutta minä löysin sinut
ja haluan että vaihdamme asuja.
Sulkaa en tosin
hatustasi halua.


- EEVA HEILALA -


Äiti ja hukkunut lapsi (muistaakseni).


Taiteilija Leo Karppasen Saiho-ateljee Kiteen Heinonniemessä on unohtumaton paikka. Tein Saihosta postauksen pe 24.07.2015, josta näette kuvia mieheni kamerasta. Valitettavasti en muistanut vaihtaa pattereita omaan kameraani, joten osaltani en voinut ottaa kuvia. Olisin mieluusti kuvannut Karppasen kädenjälkeä taiteellisella saralla. Se on hyvin monipuolinen ja antoisa. Ruusut olivat tosin hehkeimmillään, mikä oli myös hieno juttu. Saihon isännän töihin voit tutustua tästä linkistä. Facebookista löytyy myös Leo Karppasen sivut.  

Puunveistotaulut ovat ehkä se tunnetuin taidemuoto, jonka taiteilija on itseopiskellut. Hän tekee myös patsaita, maalaa tauluja, keramiikkataulut  ja tiffanytyöt ovat myös hänen harrastuksiaan. 

Linkitän vielä yhden postauksen, josta saatte paremman ja selvemmän kuvan Karppasen taiteesta.

Karppasella on monta rakennusta täynnä toinen toistaan hienompia teoksia. 

Leo Karppanen on mielestäni upea taiteilija. Hän ottaa vastaan tilauksesta yksityishenkilöitä ja retkikuntia. Yleensä kannattaa mennä pienemmällä porukalla, silloin jää aikaa enemmän taiteeseen tutustumiseen.
Kellokukkia.
Ateljee on entinen navettarakennus. Edessä on pieni suihkulähde.
Ruusuja ruusuja, monta lajia.
Uima-allashuone  on täynnä upeita kasveja, mm. värinokkosta.

Johan David-ruusut kasvavat hirsiaitan sivulla.
Uima-allashuone.

Osaavissa käsissä syntyy vaikka mitä! Ne kädet ovat taitavat taiteilijan kädet...

Marjatta ja Antti Nousiainen, matkatoverimme. Kiitos kyydistä!


Olemme kerran ennenkin käyneet yhdessä Karppasessa viisi vuotta sitten. Samalla reissulla olemme käyneet erään entisen tikkalalaisen luona tervehtimässä häntä.

Tänään on satanut koko päivän, mutta nyt illalla paistaa jo aurinko!
'Kyllä maalla on mukavaa', voisi taas sanoa. 

Toivotan oikein hyvää heinäkuun loppua ja elokuun alkua kaikille!
                                Aili-mummo 



maanantai 27. heinäkuuta 2015

♠ Tohmiksen museot ja teatteri ♠

Mari-emäntä rappusillaan.

PESÄ

Jos pieni lintu
olisin,
niin rakentaisin 
pesän,
ja onnellisin
unelmin
me viettäisimme 
kesän.

Kun vilja tähkis
suvikuin
ja hämärtäisi 
tiellä,
me valvoisimme 
uneksuin
yöt ihmeelliset
siellä.


- EINARI VUORELA -

Etsin näkymää Särkijärvelle, mutta ranta on tukossa puustosta.


Viimeiset mohikaanit vierailivat eilen iltapäivällä Tohmiksen teatterissa. Vaikka näytelmä on hauska ja hyvin esitetty, ei katsojista tunkua ollut, kumma kyllä.
Teatteripostausta en aio tehdä eikä minulla kuviakaan ole, mutta sen sanon, että kannattaa kyllä käydä katsomassa tohmajärveläisten tämän vuotinen esitys! Neljätoista näyttelijää ohjaajansa ohella on siellä esiintymässä. Monella esiintyjällä on kolmoisrooli; Mikko Sairanen näyttää olevan myös Markku Pölösen näytelmässä Joensuussa mukana. Elokuussa on Mikolla vientiä!

Tohmajärvellä on kuuluvuus taattu eikä ihmiset kastu! Ympäristökin on mielenkiintoinen, voi käydä samalla myös Nymanin talolla, ulkomuseoalueella (2x) ja renkituvassa vilkuilemassa Katri Helenan näyttelyä. Näistä tein viime kesänä neljä postausta, nuo edellä olevat linkit.

Kokkoniemen kärkeen on ilmestynyt huvimaja.

Tohmajärvi on kesällä kauneimmillaan, ja historian havinaa riittää. Entisaikaan tohmis ei ollut mikään tuppukylä, täällä asui 1700-1800 luvuilla 'Karjalan kuningas' Gabriel Wallenius, josta rovastimme Mikko Lappalainen kirjoitti muhevan hauskan postauksen keväällä. 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mieheni on tänään naapurivaltiossa 'yksityisvierailulla'. Saa nähdä, miten nopeasti hän joutuu sieltä kotiin. 

Viime viikko kului tosi nopeasti. Seurustelin jälkikasvun kanssa useana päivänä, mummosta oli tosi ihanaa! Metsämansikka-aika on runsaimmillaan. Pakastemarjat on minulta vielä hankkimatta, varmaan nekin on syytä lähiaikoina löytää. 

Myllyteatterissa esitetään Nauravaa kylää, jonka näin ensi kerran kauan sitten Jakokosken teatterissa. Tuskin olen sen jälkeen siellä käynytkään. Kovin kauas en halua enää lähteä kuten ennen tein.

Mukavaa että taas on lämmintä eikä tänään sada, paitsi aamulla. Auringonpaiste on saanut lämpötilan nousemaan 22,4 asteeseen, mikä erinomaisen siedettävä olotila heinäkuussa. Onneksi emme elä Etelä-Euroopan kuumuudessa, missä on yli 30 +asteen lämpötiloja.

Osaa maapallosta kärsii suuresta kuivuudesta, toisin paikoin sataa ihan liikaa, kuten meillä. Kaliforniassa aiotaan tehdä merivedestä käyttövettä samoin kuin Siinailla Sharm el-Sheikissä. Kunhan lainsäätäjät pitäisivät huolen siitä, ettei kukaan meidän vettämme varasta omiin tarkoituksiinsa. Varmaan vedenkäyttöä tulee maapallolla rajoittaa, mikä mielestäni tarkoittaa myös syntyvyyden rajoittamista. Ja siihen on keinot olemassa, ja pakon edessä niitä keinoja voidaan käyttää. 

On menossa heinäkuun viimeinen viikko. Elokuu on jo kallellaan syksyyn päin, ja sinne emme vielä halua...

Kaikille lukijoilleni onnellista kesäaikaa!
                         Aili-mummo






perjantai 24. heinäkuuta 2015

♥ Kyky nähdä, kyky ennustaa ♥

Leo Karppasen / Saihon ruusut kukkivat parhaillaan!

Jokin meissä odottaa, 
on odottanut jo kauan.
Sillä aikaa joki on syntynyt
kuluttanut uomansa ja kuivunut
metsät nousseet ja hävinneet
ja meri muuttunut äänettömästi.

Mutta tähtiä me olemme katsoneet kuin lapset,
tähtiä olemme luulleet ikuisiksi
kunnes tietomme otti ikuiset tähdet meiltä pois
ja pani niiden elämälle rajat

    että ne olisivat niin kuin me
    maa ja taivas yhtä meidän kanssamme
    lyhyessä äärettömässä yhteisyydessä
    hetkeä ennen valojen sammumista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruukussa kasvaa komea verenpisara.

Mahdanko päästä ehyenä perille:
kuin aavikon punainen savi
jo halkeilen.
Mietin taivaallista savenvalajaani:
jos hän on ammattitaitoinen
                             ja uutta luova
miksi astia ontuu, miksi
vuotavat maahan vesi ja viini?
Vai säikähtikö savi hänen kosketustaan
kuin unesta herätetty eläin
paeten vangitsijaansa?

Mutta jos olemme eläimen tavoin
                                   turvattomat,
mistä on lähtöisin
meitä piirittävä julmuus?
Yhä useammat ruukut murtuvat,
yhä kuumempana hehkuu keraamikon uuni
ja kiihtyvillä kierroksilla
maailmamme kuin suuri dreija
meitä pyörittää.  

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Lisää kanadalaisia ruusuja.

Usva on noussut
minun ja maiseman väliin.
Näenkö sen haihtuessa dyynin harjan
vai tutun niittyladon
jonka heinänhaju, syntymähajuni,
on minussa vielä?
Mutta syntymäsanani olen jo unohtanut.

Kuin matkalla kruunattavaksi
kulkee ohitseni kettu
                 minuun katsomatta.
Minä en kulje yhtä arvoikkaasti ,
en havittele revontulikruunua:
minä tyydyn tuhkasta taottuun 
                    perintökruunuun
ihmiseksi syntyvien valtakunnassa.
Mietin sitä: minusta ei ole oikein
että kettu sai enemmän aikaa.
Se on valmis,
sitä jo odotetaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
      
Entisen navetan, nykyisen ateljeen seinustalla on ihana köynnösruusu.


Tulevaisuus on
se mikä meissä huomenna syntyy.
Kuin vesikalvon läpi
                   kuultavat sen kasvot.
Sen piirteet pakenevat katsettamme,
pienessä nyrkissä piilee päivä tai yö,
korva kuuntelee sanojamme salaa.

Mikä ennustus sen geeneihin
on kirjoitettu?
Mitkä merkit liekkikynä
piirtää taivaalle?
Mitä tekee meille tuntematon?
Mutta raskaana olemme itse,
     se syntyy ruumiistamme
     kohtumme murtuvasta luolasta
     kuloheinän vuoraamasta kehdosta

kuolemankraatereista
toivon tuulenpesistä
lapsemme astuu meitä vastaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Leo Karppanen (oik) ja vieras myös hanhikit kukkivat takana.


Laulu kulkee kuoleman edellä ihmisen läpi
kertoen kasvoista, unista, rakkaudesta
kaikesta mitä hänessä on
loppuun asti.
Laulu on mukana vaikkei sitä kuultaisi,
nostaa lapsen nuken lattialta,
lähettää laivoja merelle,
sijaa vanhuksen vuoteen.
Ja jos hän kuuntelee vuoteellaan
hänen ahdistuksensa murenee kivestä maaksi,
                  viimeiseen asti odottavaksi.
Ei kuolema ihmistä uhkaa,
sillä on aikaa odottaa
ja antaa laulun olla ensin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ilma oli hieman sateinen keskiviikkona 22.07-2015 Kiteellä. 

Me emme kuulleet mitä Luoja sanoi
tehdessään meille silmät
maantien tomusta.
Eikö taivaan hiekkalaatikossa
                       riittänyt tähtihiekkaa?
Ei meiltä kysytty
kun meitä tehtiin,
ei silloin eikä myöhemmin.
Vieläkään tomu ei ole meissä laskeutunut,
verhot eivät ole murtuneet
valon edessä.

Ja mitä osia näytellään
tomukulissien takana?
Millä sopimuksella 
aurinko luovutti ohjaajanroolinsa 
                       vähenevälle kuulle
jonka pimeä puoli kuiskaa sydämiimme
oudot hämmentävät vuorosanat?

Mutta näytelmän tuomitsee
aurinkoa suurempi valo.
Pyörivä näyttämömme putoaa sen eteen,
esirippu repeää.
Me näemme.

- EEVA TIKKA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Näillä Saiho-ateljeen kuvilla ja Eeva Tikan runoilla toivotan lukijoilleni 
onnellista viikonloppua!
                         Aili-mummo
                              



tiistai 21. heinäkuuta 2015

♥ Rikkaita ja rakkaita ♥

Paluumuuttajatar (vas.) ja Aili-mummo...

Lauantaina meillä oli ilo käydä kesäteatterissa Värtsilässä. Näytös alkoi iltapäivällä kello 16.00, johon mieheni varasi liput. Vasta nyt voin tehdä postauksen tapahtumasta, sillä eilen en saanut kuvia millään blogiini. Vasta illalla tajusin, että olisinhan voinut postata jutun toiseen blogiini, Voi niitä aikoja.

Mutta vika on nyt korjattu, tein kuviensiirrosta vikailmoituksen selvällä suomella. Kyllä ne Googlessa osaavat...

Samalla kun olimme teatterista väliajalla, näin 'sattumalta' tutun oloisen persoonan, Paluumuuttajattaren, joka oli perheineen tullut lyhyelle vierailulle Värtsilään. Hän katsoi minua silmiin ja minä häntä, ja tunsimme kumpikin olevamme tuttuja, vaikka emme olleet koskaan 'livenä' nähneetkään...
 
Paluumuuttajattaren aviomies on kotoisin Värtsilästä, ja siksi he pistäytyvät silloin tällöin myös miehen synnyinsijoilla. Miehen äitikin oli myös mukana, ja ensimmäiseksi työkseen ja kysäisi minun ikäni. Sitten hän totesi, että olemme samana vuotena syntyneitä, sota-ajan lapsia!

Hääpari juuri vihittyinä ja onnellisina!


Laskin että Värtsilän ryhmällä tämä oli kuudestoista näytelmä alkaen vuodesta 1998. Uskoisin, että jokaisen näytelmän olemme käyneet katsomassa, ja olleet näkemäämme tyytyväisiä. Tämän näytelmän, Rikkautta rakkautta riittämiin, on kirjoittanut Marita Kärkkäinen (s.1957-). Näytelmässä on yhdeksän roolihenkilöä, kuiskaaja sekä ohjaaja Veijo Tikka. Myös ohjaajalla oli pieni rooli näytelmässä, portieri Kämänen. Pääosassa olivat Dahlin sisarukset, naispääosaa Elsi Dahlia esitti Eira Varonen; Anneli Hurskainen esitti Regina Dahlia ja Amanda Dahlia esitti Anne Lindfors; Hubertus Huikuria esitti Kuisma Lipponen, ulosottomies Anderssonia esitti Paavo Hämäläinen. Rouva Dilliä esitti Irja Hovi; Ketku-Ketosta esitti Kalle Lintunen ja pormestaria Raimo Tiittanen. Kuiskaajana toimi entiseen tapaan Anneli Kunnas; ääniä ja valoja hoiteli Veli-Matti Timoskainen ja Kati Heikkinen.

Näytelmä oli hyvin kesäisen kepeää katsottavaa. Käykeehän kahtomassa! 
Skoolataan nuoren parin onneksi!


Perjantaina alkaneet Värtsiläpäivät jatkuivat vielä sunnuntaina. Jumalanpalvelus pidettiin Värtsilän kirkossa seitsemän alkuperältään värtsiläläisen papin osallistuessa toimitukseen. Illalla oli kirkossa vielä konsertti, jossa Ninni Poijärvi soitti yhdessä miehensä ja tyttärensä kanssa. 

Osa ehti karata loppukumarruksista...

He ovat kaikki kuin yhtä perhettä, voisin sanoa värtsiläläisistä. Ehkä myös siksi, että omat juureni, isoisäni Simo Kontkasen puolelta johtavat Värtsilän Pykälävaaraan. Tosin hänen aikanaan Värtsilä taisi kuulua Tohmajärveen, kuten se nytkin kuuluu, mutta silti. Ukkini veli, Juho Kontkanen, lepää jälkipolviensa kanssa Värtsilän hautausmaalla. 

Näin se kesä on lopultakin tainnut alkaa meille suomalaisille! Koko muu Eurooppa on hikoillut kuumuudessa, mutta meille pohjoismaalaisille ei paljoa hiki ole noussut pintaan. Vasta ensi lauantaina Jaakko heittää kylmän tai kuuman kiven järveen!
Mutta jostain olin kuulevinani, että elokuussa Suomessa on lämmintä!

Tervetuloa Harry Kalenius lukijaksi blogiini!

Kaunista viikon jatkoa kaikille lukijoilleni!
                        Aili-mummo






lauantai 18. heinäkuuta 2015

♥ Laulujen laulu ♥



ERÄS LAULUNI


Eräs lauluni lähti harhailemaan.
Minä rannalle yksin jäin.
Vain viuhtovan vihuripeijakkaan
sitä kiidättävän näin.
Niin luulin sen pursiseikkailijan
pian pirstoutuvan, pian uppoavan
ja oudoille rannoille oudon maan
hylyn joutuvan ajautumaan.

Mut se lauluni palasi matkaltaan
yhä ehjänä kiidättäin,
sama vihuri viuhuen purjeissaan
tuhat virstaa takanapäin.
Mua kohti se uljaana hymninä ui,
vasta jalkaini juureen pirstoutui
ja verhosi rantamat oman maan
sillä huimalla riemullaan.


- EILA KIVIKKAHO -

/////////////////////////////////////////////////

Toivotan onnellista ja kaunista viikonloppua lukijoilleni!
                             Aili-mummo



torstai 16. heinäkuuta 2015

♥ Unista mystiikkaa ♥

Maitohorsma kukkii...

Taas kerran näin
unessa suuren rakennuksen.
Tuttuja huoneita ja silti aivan uusia,
en ollut käynyt niissä aiemmin.
Kun avasin oven, ihmettelin
miksi en ollut saanut näihin ennemmin avainta.
Niin kauniita,
niin paljon tilaa
ja nuo pöydät ja tuolit,
liina ja kyntteliköt.
Vaeltelin huoneesta toiseen,
mietin miksi ihmeessä näissä 
ei ole saanut asua.

Herättyäni muistin unen
ja sen, että olin nähnyt sen ennenkin.
Huoneet, joiden ovet olisin saanut auki,
jos olisin ollut tarpeeksi kekseliäs.

Toivottavasti uni ei enää toistu.
On toivotonta katsella tyhjäksi jäänyttä tilaa,
niin kuin olisi lyönyt laimin uskotun tehtävän.
Voinkohan sanoa lapsenlapselleni:
Tee sinä, kun minulta loppuu aika,
täytä tyhjät huoneet, ne sivut
jotka kiireessä ohitin.


- EEVA HEILALA -



Tuota unta hieman muunnettuna olen nähnyt minäkin monta kertaa. Uskon että uneni liittyy jollain tavalla ihmisyyteen ja ihmisenä olemiseen. Minun unessani huoneet eivät ole lukossa, vaan jollain tavalla piilossa, joihin pääsen itse yksin tutkimaan niitä ja niiden sisustusta.  Huoneet ovat tapetoinniltaan ja kalustukseltaan tummasävyisiä ja juhlallisia, aika suuria saleja. Hienon kalustuksen ohella siellä on piano tai flyygeli, kirjahyllyt täyttävät myös jotkin huoneista. Siellä on monia kirjoja, joita nuoruudessani luin ja toisia, joita en ole koskaan lukenut. Tutkin varsinkin niiden kirjojen ulkoista olemusta ja sisältöä. Ne olivat kuin nuoruuteni toiveunta, kauniita katsella ja ihania lukea. Vai olisinko lukenut omaa elämääni?

Ihmettelin sitä kun muita ihmisiä en näissä huoneissani nähnyt. Ne olivat minun henkilökohtaista omaisuuttani ja osa persoonaani. Minulla ei ollut paha oloa edes jälkeenpäin tutkiessani huoneitani. Tunsin suurta sympatiaa katsellessani kaikkea kauneutta, jotka huoneisiini liittyi. Nämä huoneet olin itse tehnyt, ja olin niihin hyvin tyytyväinen. Sääli etteivät toiset ihmiset niitä nähneet!

Talonvartijamme karhu-herra.

Eeva Heilala on maatalon emäntä kuten minäkin. Elämänpolkumme ovat samankaltaisia. Varmasti ihmisenä olemme erilaisia monessa suhteessa. Minä olen ollut taistelijaluonne, aika periksiantamaton tahtoihminen. Ilman tahtoa olisin ollut yksi hiljaisista maanmatosista. Sisulla ja tahdolla olen elämässäni selviytynyt, ilman niitä olisin särkynyt jo elämäni alkumetreille. 

Yliherkkänä ihmisen alkuna sain kokea lapsuudessani paljon pahuutta ja väkivaltaa. Se ei onneksi murtanut tahdonvoimaani, vaikka juuri sitä yritettiin. Niin oli tarkoitus tehdä ainakin 1800-luvun tytöille, jotta he olisivat nöyriä ja kuuliaisia naisia, ja helppoja miestensä hallita. Isäni oli syntynyt 1883, ja eli sen vuosisadan elämää elämänsä ajan. Naisviha ajoi häntä eteenpäin. Äitini lähdettyä sain sitten kokea senkin.

Norjanangervot kukkivat kesäkuulla. Takana puimalato.

Eilen oli taas päivä Tohmiksella, oli aika tehdä hiukseni hyvännäköisiksi. 

Kesälomat ovat kunnassa parhaillaan menossa, ulkolämpötila on tänään ja eilen ollut 16-17 +asteessa. Ei ole hellettä, vaan ei ole paljoa sadellutkaan! Sade jos mikä vie kesätunnelman pois, ihmiset ovat luokkaantuneita siihen, että säät ovat tällaisia. Vaan emmehän mahda asialle mitään. Siihen on maajussien ja lomalaisten tyytyminen.

Varsinainen mansikka-aika ei ole vielä kunnolla alkanut. Säilömään päästään ehkä viikon-parin kuluttua. Ja sitten loppukesä onkin sitä säilöämistä. Tosin vähempikin kyllä riittäisi.

Toivotan lukijoilleni hyvää loppuviikkoa & viikonloppua!
                              Aili-mummo

maanantai 13. heinäkuuta 2015

♣ Veljekset kuin ilvekset ♣

 Mummon perennapenkki.

Iloiset kukat kaiteen reunustalla
torvisoittoa alhaalta
                              radiosta

kesäisellä parvekkeella 
kukkien varjot ihollasi
kiitävät
yli kupeiden, reisien, navalle

käteni
         kuin tuuli

kiitävät autot, alhaalla kadulla
Veli Leikkimieli, Veli Hyvätuuli,
huutelevat toisilleen, Veli Synkkämieli,
poissa, Veli Kuolema

sinä iso kaunis lempeä kissaeläin
sinä yksin kaksin kanssani
parvekkeen viherkasviviidakossa

ei kiirettä
                niin mihinkään
                                        edes elämänlähteelle


- LASSI NUMMI -

Viimeiset kuivat heinät hevosille...


Minne hävisivät viimeiset viisitoista tai kaksikymmentä vuotta? Aika lisää vauhtia viimeisen veräjän lähestyessä. Siitä en voi olla pahoillani, että oma aikani on rajallista. 

Maailma on niin sekaisin, ja yhä enemmän se on menossa sekaisin. Näyttää siltä, että hyvä pakenee edellämme ja paha saa aina vallan. Kuten olen joskus kirjoittanut: Ihmisen ahneus tuhoaa ihmisen!

Emme osaa tyytyä vähempään kuin kaikkeen! Minä haluan tuon, ja minä saan sen. Mistään saavutetuista eduista ei voi luopua, vaikka toisilla ei olisi mitään. Se on nähty tänäkin keväänä, kun hallitus viimein saatiin pystyyn. Miten menee oman maan asiat, kun kaikki aika yötä myöten menee miettiessä vieraan maan asioita? Kreikka laitetaan holhoukseen viimeisen tiedon mukaan. Tai jos he eivät hyväksy asettettuja ehtoja, Kreikka voidaan erottaa eurosta. Aikaa täyttää asetetut ehdot on pari vuorokautta.


Nuppolan töyhtöangervot kukkivat.


Olen yölukija, mutta en jaksa useinkaan enää lukea kello kahteen asti, kolmesta puhumattakaan. Meneillään on Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Kirja on melko raskaslukuinen, ja edistyy hitaasti. Nyt pitäisi opetella lukemaan päiväaikaan, vaan jotenkin se tuntuu aika vieraalta. Minulla on paljon isoja kirjoja, joita en voi lukea makuuasennossa. Se käy käsille liian raskaaksi. Tablettikin on, sillä voisi lukea vaikka lainakirjoja. 

Keväällä liityin fb:iin, ja siitä lähtien on kiirettä riittänyt. Myös g+ vie oman aikansa, mutta välillä on pakko lintsata, kun en ehdi. Ja kesällä pitää tietysti seurustella lomailijoiden kanssa. Heitäkin on tiedossa tällä viikolla. 

Saimme taas kylmän sateisen kesän, lämpimät päivät taitaa voida laskea kahden käden sormilla. Aikaisemmin päivällä sataa roputteli vähän väliä, nyt puolikolmen seutuun aurinko loistaa kirkkaalta taivaalta, lämpötila on alle 17 astetta. Outoa sentään, kun kirjoitin 17 +astetta, saan netistä linkkejä kuvakkeineen, joihin sivuni voisivat viitata. Tällaista ilmiötä ei ennen ole ollut.

Valitan sitäkin, etten ole tarpeeksi lukenut ja kommentoinut teidän blogejanne, tässä niitä syitä, miksi aikani on kulunut turhan nopeaan.

Kurttulehtiruusu on jo kukkinut.


Lauantaina oli Karjalainen, päivälehti, hävinnyt heittolaatikostamme. Aikaisemiin se oli kuulemma siellä ollut, kertoi eräs naapuri. Mies lainasi sitten toiselta naapurilta lauantain lehden, ja vei sen tänään hänen laatikkoonsa takaisin. On joskus ennenkin lehtiä hävinnyt kesäaikaan, mutta harvinaista se on. Varkaat näköjään majailevat myös täällä läheisyydessämme.

Kaurila-Musko Tohmikselta on valittu Pohjois-Karjalan vuoden kyläksi, josta näin viralliset onnittelut! Vuosikymmeniä kestänyt työ on tuottanut tuloksia, ja hyvää jälkeä on syntynyt sanoisinko 'laidasta laitaan'. Viimeisimpiä saavutuksia on ns. Siirin polku, eli hiihtäjä Siiri Rantasen nimikkopolku, joka keväällä saatiin kuntoon. 'Äitee' onkin entiselle kotikylälleen kunniaksi, onhan hän mallikkaasti hoitanut itseään ja leiviskäänsä. Siiri Rantanen on omaa sukuaan Lintunen. Sukulaisia asuu Tohmajärvellä, joiden luona Siiri edelleen vierailee. 
Kaurilassa on myös koulumuseo, joka on minultakin näkemättä. Paikkoja on siivottu ja raivattu, ja sitä työtä on varmaan ollut riittävästi. Vanha asemarakennus on myös purettu pois, en tiedä, kenen toimesta.

Täällä meillä päin elämä tuntuu olevan aika hiljaista, mitä nyt varkaat joskus vierailee. Mies kertoi yli puoli vuotta sitten, että meiltä on varastettu moottorisaha. Rannoilta varastetaan veneiden moottoreita. 

Joten tällaiset kuulumiset tällä kertaa. "Ihminen on vain ihminen", totesi Peräkylän Profeettakin Tatu Pekkarisen näytelmässä. Olin siinä Anna Dorotea, jota oli raskasta mutta hauskaa näytellä. Annoin siinä varpaluudalla kyytiä vastenmielisille miesvieraille. Voimille se otti!

Ennen sanottiin: "Hermannilta heinään!" Hermannin päivä oli 12. pvä heinäkuuta.

♥ Toivotan lukijoilleni hyviä ja kauniita heinäilmoja! ♥ 
                               Aili-mummo