Google+ Followers

maanantai 28. syyskuuta 2015

Virpi Hämeen-Anttilan Sokkopeli



Luin Suuresta Suomalaisesta Kirjakerhosta ostamani Virpi Hämeen-Anttilan romaanin Sokkopeli. Siinä on 527 sivua, sidotussa asussa, Kustantaja on Otava, painopaikka Keuruu (2007). ISBN-13:978-951-1-22086-2. Tätä kirja voisi luokitella myös dekkariksi.

Olen lukenut ainakin 6-7 Virpi Hämeen-Anttilan romaania, joista olen aikaisemmin postannut vain kolme. 

Romaanissa paneudutaan erään lukioaikaisen salaseuran tekoihin, jossa oli seitsemän jäsentä. Seuran nimi oli Comus. Alussa löytyy yhden salaseuran jäsenen ruumis rantavedestä lillumasta. Sen löytää naisen poikaystävä, joka on myös Comuksen jäsen. 

Vainaja oli rouva Pauliina Nyman, ja poikaystävä oli Kai Rautio. Heillä oli ollut pitkäkainen suhde, joka oli alkanut Pauliinan nuoruudessa, ja jatkui vielä keski-ikäisenäkin. Kai oli tahollaan avioliitossa ja hänellä oli vaimon lisäksi lapsia. Pauliina oli pitänyt suhteita kaikkiin Comuksen neljään poikaan vuoronsa perään. Pauliina oli kaunis nainen, joka teki vaikutuksen miehiin. Ja tässä porukassa hän oli ylivoimainen.

Myös muita miehiä oli Pauliina harrastanut. Kenkäkauppias oli ollut P:n kanssa naimisissa. Lakimies Nyman järjesti P:lle nopean eron, otti hänet sihteerikseen ja sitten vaimokseen. Nyman oli ollut hiihtokeskuksen omistaja, Pauliina oli ollut yrityksen osakas ja retkiopas. 

Kai Rautio saa ensimmäisen sähköpostin P:n kuoleman jälkeen.
Kai Rautio.
Jouduitte tänään todistamaan murheellista tapahtumaa. Kuoleman raja on olemassa vain niille, jotka uskovat siihen. Tiedän siitä asiasta jotain. Jos olette kiinnostunut avatkaa seuravaa linkki.
    Alla oli koko rivin pituinen linkkiosoite. Kirjettä ei ollut allekirjoitettu. Kai vilkaisi lähettäjän nimeä uudelleen. victorpascow@hotmail.com. Kuka tuollainen mahtoi olla?
Ettei vain joku Pauliinan meediogolleegoista, joka oletti Kain tahtovan keskustella Pauliinan hengen kanssa. Väärä luulo, mutta viesti herätti kuitenkin Kain uteliaisuuden. Uskaltaisiko avata linkkiä? Pah, macissa on vahva suojaus ja kaikesta on kopiot, hän ajatteli ja aktivoi linkin.
     Kone haki puoli minuuttia osoitetta. Sitten ruutuun pamahti suurilla goottilaisilla kirjaimilla teksti: Olette astunut Vaaralliseen kappeliin!
     Kai naurahti. Sitten häntä kiukutti. Hän oli saanut kimppuunsa jonkun hörhön vain siksi, että oli käynyt kääntymässä siellä hemmetin Kuusjärvellä tai Kuuniemellä...
     Teksti katosi ja tilalle tuli kynttilä, joka paloi keskellä pimeyttä. Liekki häilähteli. Alkoi kuulua kellon tikitystä, joka voimistui. Oikealta ilmestyi kyhmyinen, kärventyneen näköinen käsi, joka puristi liekin sammuksiin. Näyttö oli hetken musta, sitten sen täytti häijynnäköinen demoninpää, jolla oli suuret sarvet ja tuijottava katse. ---.
     Sitten nainenkin katosi ja ruudun oikeasta reunasta alkoi työntyä tikityksen tahdissa hyppelehtivä teksti.
     Ensimmäinen on mennyt. Irstaus on nimensä. Poissa ovat maansa ja merkkinsä. Keisarinna. Tähti. Sauvakuningatar. Kuusi on jäljellä. Merkit saavat ajallansa kukin. Tiedosta pois kääntymisestä heitä kaikkia rangaistaan. Oikea Comus on ilmestyvä vääräuskoisille.
     Sitten ruutu pimeni.
     Kai ähkäisi.
     Comus. Ei Lomas. Juutilainen oli lukenut nimen väärin ja Kai oli lukenut automaattisesti samalla tavalla. Comus, kaaoksen jumala, jonka mukaan he olivat nimenneet salaseuransa kaksikymmentäyhdeksän vuotta sitten. 

Ihmetystä herätti salaseuralaisissa se, mistä kummasta vihamies oli saanut tietonsa.
Sekin selvisi ajan mittaan. Salaseuran jäsenet tapasivat toisensa ensi kerran pitkästä aikaa Pauliinan hautajaisissa.

Kaikenlaisia salaseuraoppeja esitetään. Comuksen jäsenet ovat kuitenkin perehtyneet niihin ja saaneet niiden lähettäjältä sekavia tekstejä jokainen. Niihin on myös vastattava. Jos vastaus ei miellytä ahdistelijaa, hän rankaisee heitä yksikerrallaan. Ja taas tulee tiedoksianto tietoturvaajalle:
    
     Hyvä tietoturvaaja Jyrki Valonen. Eikö herätä kauhua Hän josta ei ole tietoa mutta joka tietää kaikesta kaiken. Eikö herätä kauhua Hän joka on turvassa mutta jolta ei ole turvassa mikään eikä kukaan. Mitä ovat krakkerit ja hakkerit Hänelle muuta kuin halventavia nimiä. Hänellä on toinen nimi. Hänellä on suuremmat suunnitelmat. Hän on murtava vihollisen viimeisenkin linnoituksen. Häntä ei saa uhmata. Sana poliisille niin Hän laukaisee pomminsa. Häntä on kuunneltava. Kuulkaa oi seitsemän Hänen nimensä. Hänen nimensä on Puuseppä.---.
    
Tykkäsin kovasti tästä kirjasta. Tämä on huomattavan erilainen romaani kuin aikaisemmat lukemani Virpi Hämeen- Anttilan kirjat. Kirjasta löytyy rakkautta ja romaantiikkaa muun tutkinnan ohella. Yksi ryhmän jäsenistä on vähällä menettää henkensä Puusepän iskun takia. Kuka Puuseppä oikein on, se selviää kirjan viimeisillä sivuilla.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää syyskuun loppua ja lokakuun alkua!
                             Terveisin Aili-mummo

lauantai 26. syyskuuta 2015

♥ Kaunista vanhanakin! ♥

Kuva: Google.

HYVÄILEMISTÄ

Hyväilemistä
kaikki hyvä maailmassa
Hyväilemistä nukuttaminen, herättäminen,
hyväilemistä päivän läpi kulkeminen
illan tuloa epäilemättä
Hyväilemistä kaikki hyvä,
hyväily pitää loitolla pedot ja pelot:

mitä et hyväilemällä saa,
et saa

Sitähän se rakastaminen on,
hyväilemistä, alituista hyväilemistä,
siementen viskomista
oikukkaaseen tuuleen


- TOMMY TABERMANN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan parhainta syyskuista viikonloppua kaikille lukijoilleni!
                      Aili-mummo

maanantai 21. syyskuuta 2015

Hyönteisiä ruokalistalla

Valkovuokot keväällä...

Vihdoinkin olen asettunut aloilleni kuin saavi.
   Katselen elämää valkovuokkojen tasolta. Sanoinkuvaamaton nöy-
ryys loistaa niiden terälehdistä, uskomaton alttius ja ilo, kuin astiat
ne vastaanottavat valon, luojan pienet keijut...kellohameiset
haltijat.
   Söin seitsemän muurahaista, kuuliaisesti Ferdinant Kneippin 
oppien mukaisesti. Kevään ensimmäisestä pesästä syödyt 7 muura-
haista tietävät koko vuodeksi hyvää terveyttä. En ihme kyllä
tuntenut omantunnon soimauksia. Otin vauhtia tekooni ottamalla
hurjan päättäväisen asenteen: olen karhu. Syön nälkääni. Muura-
haishappo auttaa iskiakseen, kihtiin ja nivelreumaan. Olen pelastet-
tu.


- KAARINA VALOAALTO -
Havutar, hyvä emäntä: historiaa ja perinnettä.

En tiennyt että muurahaisten syönti on noin terveellistä!

Meille on alettu viime aikoina markkinoida ruokalistallemme hyönteisiä, matoja, toukkia ja vaikka mitä. Voi olla, koska ihmiset lisääntyvät holtittomasti ja rajoittamatta, että piakkoin maailmasta on ruokakin loppu. Silloin on syötävä mitä sattuu kiinni saamaan. Näitä on mainostettu hyvinä valkuaislähteinä. Ja kun ne vielä jauhottaa ja rasvassa keittää, ja jopa on herkkujen herkkua! Harva enää kiroaa kotimaista ruokaa, jos sitä on enää mistään saatavilla. Ihan liikaa vihataan kotimaisen ruoan tuottajia tässä tilanteessa. Ne Venäjän tilaukset EU päätti lopettaa ja laittaa boikottilistalleen. Kun ihminen on tarpeeksi tyhmä ja kade, hän ampuu itseään vaikka jalkaan.

Tuossa Havuttaressa on paljon tarinoita vuosisatojen takaa ihmisistä ja suvuista. Jotkut selvisivät hyvin pahoista nälkävuosistakin 1867-68, jolloin ei ollut viljaa. Täydellinen katovuosi on paha juttu ihmisille ja eläimille. Nälkäiseen ihmiseen iskevät ensiksi taudit, kun nälkä on häntä heikentänyt. Tauti tekeekin sitten loput. Nupposistakin eräästä sukuhaarastemme, kuoli yhdestä perheestä kuusi ihmistä, vain pari lasta jäi eloon. Simosten suvussa kuolema niitti raskasta satoa kymmenin ihmishengin. Monta sukupolvea kuoli peräjälkeen nälkään ja puutostauteihin. Kaikkein altteimpia olivat lapset.
Simolan torppa.

Tämä torppa tehtiin joskus 1948-50. Siinä on ollut monet asukkaat aikojen saatossa. Viimeiset vuosikymmenet se on toiminut kesäasuntona. Torpasta ja asukkaista olen kertonut useaan kertaan, ja Markus Allanista erikseen. Mielenkiintoisia asukkaita on nämä viimeksimainitut olleet. Ihania ihmisiä senkin jälkeen...
Mää mää lammaskulta. Rudolf Koivun kuvitusta.

Tiukalla se oli entisaikaan leipä, sitä ei moni arvaakaan. Ja tiukilla sitä ollaan monesti vieläkin. Raskaalla työllä ja ylipitkillä työpäivillä se leipä oli hankittava, ei ollut liikoja vapaa-aikoja naisilla varsinkaan. Lapsetkin joutuivat tekemään raskasta ruumillista työtä aikuisten tavoin. Ellei tehnyt, rangaistus oli kova ja ruumiillista laatua. Koulussakin kohtelu on eri tasolla kuin nyt, karttakeppi heilui! Ja opettajalla oli silloin arvovaltaa. Vielä 1960-luvulla kouluviikkokin oli kuusipäiväinen. 

Ajat muuttuvat, joskus parempaan, joskus pahempaan. Tuskin me enää niitä ylenpalttisia aikoja tulemme näkemään, mutta onhan se teoriassa mahdollista. Kun tämä nykyinen kansainvaelluskriisi on selvitetty, alkavat uudet kriisit. Sen nimi on vesi ja ilmastonmuutos.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille hyvää alkanutta viikkoa ja kaunista syksyä!
                                  Aili-mummo








lauantai 19. syyskuuta 2015

♥ Taivaallista sointia ♥



VIULUKONSERTTO


Oi soittaja, miten hehkuukaan
syvänpunaisin pinnoin käyräsi alla
sun viulusi soiden ja soiden.

Ei, soittaja, ei ole viulusi tuo,
se sieluni on - oi, käyräsi alla
olen itse vaikeroiden -
olen tässä: käteni kohottain
syvään taakse taivun ja viulunas
sinun kämmenissäs kaarrun.

Valo kirkkaasta seinästä heijastuu
näen verhojen häilyvän korkealla

kivun hehkun saa punakuultava puu:
kuin pienin polttavin pisaroin
minä sävelvihmoin saarrun,
väkivalloin esiin käy salatuin,
kuvat silmien sumuks se hämmentää,
yli tulvii avoimin, jäykin suin
minä, avuton, tahdoton, soin ja soin.

Mihin tajuni jäi? Mihin unohduin?
Oi hitaasti, varoen täyttykää
taas, silmäni, kuvien nautinnolla:
jo kiiltävät seinät, jo verhot nään,
näen etäällä, soittaja, viulus sun,
sen hiljaisuuteen uppoudun,
punakuultoon loittoon, himmenevään.
Olen uupunut niin. Miten autuas 
on vaiti, vaiti olla.


- AILA MERILUOTO -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan oikein hyvää viikonloppua kaikille lukijoilleni!
                             Aili-mummo      














keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Jumalat

Tikkalan Särkijärveltä Kostamosta.

JUMALTEN JÄLJET


Jumalat kulkevat elämän läpi sydän tuskaa korkeammalla.
Jumalat kantavat elämää kevyesti kuin pylväs
                                                            sädehtivää holvia.
Jumalat kulkevat elämän läpi yksin, tunnistamattomina
         he seisovat katsellen ikuisin silmin hämyisää maailmaamme.
Ja missä he ovat luoneet katseen yli metsän ja järven,
siellä ovat puut ja vesi pyhiä.
Missä he ovat vaeltaneet on lohtu kulkea
sen joka kamppailee tuskan painamin rinnoin.
Missä he ovat vaeltaneet on ilo vaeltaa
sen joka etenee voitosta voittoon.
Jumalten jäljet eivät häviä maailmasta;
se että he kulkevat täällä tekee maanpiirin korkeaksi
ja ihmiselle kaiken anteeksiannettavaksi.


- EDITH SÖDERGRAN -
(suom. Pentti Saaritsa)   

Kuin myös...


Meidän maailmamme on jumalia täynnä. Monet meistä kumartavat rahan ja omaisuuden kultaista jumalaa. Heidän intohimonsa keskittyy pääasiassa suuromaisuuden hankkimiseen ja omistamiseen. Seuraavaksi eniten luulen, että ihmiset kumartavat maineen ja vallan jumalyhteyttä, niilläkin voi rikastua paljon, ja samalla pelotella muita ihmisiä ja kansoja. Narsismin jumala on nykyään myös voimakas, itserakkautta ja -ihailua riittää vaikka muille jaettavaksi.

Lähimmäisen rakkauden jumalaa me nyt tarvitsemme kipeästi, onhan maailmamme pakolaisia täynnä. Oma maamme on pahassa pulassa, mutta silti suuri osa kansastamme, haluaa maamme upottaa vielä pahempaan suohon ajaakseen omia etujaan. Kaikki mikä on painostuksella ja lakkoilemalla saatu itselle, on meidän omaamme, eikä siihen saa kukaan koskea! Sanonpa, että olemme tyhmiä, emmekö olekin?

Riistämisen ja alistamisen jumalia me palvelemme, epäitsekkyys on kaukana meistä! Epäitsekkäät ihmiset riistetään ensimmäiseksi, ja rahat viedään kiireesti piiloon veroparatiiseihin. Tämä on fakta. Upporikkaat pakenevat Portugaliin asumaan, jotkut Ruotsiin, kun se sopii heille paremmin.

Me olemme kuin jumalat, kuljemme pää pystyssä ja sivuilleen vilkuilematta. Muista ihmisistä välittämättä. Köyhät ovat huonoja ja heikkoja. Ovatko tosiaan? Me matkustamme rahan avulla taivaaseen - tai ainakin luulemme niin...
Huvimaja Kokkoniemen kärjessä.


Enpä usko, että rahalla pääsee kovinkaan pitkälle. Taivaaseen ei ainakaan. Kuolema on ainoa lahjomaton asia maanpäällä, sen kohtaamme kaikki aikanaan. 

Siksi on tärkeää osata erottaa tärkeät asiat vähemmän tärkeistä. Mammonaa ei tarvitse palvoa, sen vie aina ahneimmat meistä. Tavalla tai toisella. Jos keräämme henkisiä ja hengellisiä aarteita itsellemme, niitä meiltä ei kukaan muu vie. Sen opetti minulle kauan sitten opettajani Helly Sorsa, ja oli oikeassa. Myöhemmin hänet tunnettiin rouva Korhosena.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tervetuloa Katriina Ttk lukijakseni!

Onnellista loppuviikkoa kaikille ystävilleni!
                         Aili-mummo


maanantai 14. syyskuuta 2015

Arvauskeskuksessa tavataan!


Mökki Pyhäsaaressa Tikkalan Särkijärvellä.

C.    

Kivutar, hyvä emäntä,
Vammatar valio vaimo, 
Ota sulka suusta Luojan,
Siipi vyöltä Väinämöisen,
Pyyhi pois pyhät kipunat,
Pyhät vammat vaivuttele;
Pane kivut kintahasen,
vammat suuret vanttuhusi, 
Kinnas tuonne kiepottele
Kipuvuoren kukkulalle
Kivi on suuri kukkulalla,
Kivi suuri, paasi paksu,
Katkaise kivi kaheksi,
Paasi kolmeksi palaksi,
Piställä kiven kinnas,
Vanttu paaen palliohon,
Kivi yhtehen yhistä,
Vieritä meren syvähän,
Kuun kuumottamattomahan,
Päivän paistamattomahan!


- SUOMEN KANSAN MUINAISIA LOITSURUNOJA -
 Ruukkilammin mylly Tohmajärvellä (1900-luvun alku).


Onkohan pian otettava vanhat konstit käyttöön. Tulisi halvemmaksi palkata loitsijamummo tai -ukko tuonne terveyskeskukseen noiden lääkärien asemasta. Lopputulos voisi olla sama tai lähellä samaa. Kerroin elokuun lopussa blogissani yhden totuuden omalta kohdaltani, vaan se ei herättänyt lukijoissa huomiota.

Luin tiedot Kanta palvelusta aikani kuluksi, ja huomasin, että väärät ja valheelliset tiedot omalta kohdaltani oli otettu pois. Onneksi. Toinen lääkäri oli tuplannut verenpainelääkkeeni ilman mitään perusteita ja minua näkemättä. Varmaa on, että jos tuota lääkettä söisin tupla-annoksen, olisi verenpaineeni arvot hirmuisen alhaalla. Siitäkin minulla on jo kokemusta vuosien ajoilta. Tuollainen 'hoito', jota olen saanut, vahingoittaa potilasta pysyvästi. Jokainen sairaanhoitajakin sen tietää, mutta lääkärit eivät.

Joten ei ole ihme, että terveyskeskusta kutsutaan arvauskeskukseksi.
Mikko Kurosen viljoja kannetaan aittaan Hernevaaralla.

Tämä yllä oleva kuva on otettu kirjailija Ville Kurosen syntymäkodista Hernevaaralta. Talon miesväki kantaa viljasäkit aittaan ahoksen jälkeen. Leipävilja riihitettiin aina menneinä aikoina ennen sotia ja täällä vielä niiden jälkeenkin. 

Ville kirjoitteli kokemuksistaan ja paikallisesta elämänmenosta kuusi julkaistua romaania. Neljän luokan oppimäärällä se on erinomainen saavutus. Ville teki työuransa maanviljelijänä isänsä tapaan. Romaaneissaan hän käytti paikallista murretta, mutta kustannustoimittajat 'auttoivat' kirjailijaa sotkemalla hänen tekstinsä. Juuri sitä murretta ei enää paikkakunnalla puhuta, se on lähinnä 1800-luvun kieltä, jota vielä 1900-luvun alussakin puhuttu.

Mauri Nupponen lämmittää talonsa vanhaa savusaunaa.


Entisaikoina oli jokaisessa talossa ja mökissä parannuslaitos, savusauna, jossa synnyttiin ja kuoltua ruumiit pestiin. Tässä kuvassa mieheni lämmittää Nuppolan vanhaa savusaunaa, joka ei ole enää alkuperäinen talon sauna. Se on ollut suon laidassa heinälatona 1930-luvulta asti. Nykyisin sauna on varmaan maatunut vai liekö mies tuonut sen kotiin polttopuiksi. 
Lahnalammin Simosen talon vanha eteinen.


Lahnalammilla eli tässä talossa oli asunut 1800-luvulla loitsijaisäntä Jaakko Immonen, jota yleisesti oli pelätty. Maisteri Lauri Saloheimo kirjoitteli 1960-luvun alkupuolella Simosista ja Immosesta, joka oli nainut talon leskiemännän. Kun Simoset saivat Immoset ajettua pois parjauskampanjallaan, rupesi talossa kummittelemaan. Kummituksia yritettiin ajaa pois, onnistumatta. Sitten keksittiin, että sekä asuinrakennus että navetta siirrettäisiin eri kohtaan kuin ennen, ja se auttoikin. 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Olen hankkinut jostakin itselleni flunssan.  Muutakin tekemistä olisi kuin sairastaminen, vaan eihän ne auringonhattutipat enää auta, huomasin liian myöhään. Jotenkin on tätä elämää jatkettava, jos Luoja sen suo.

Toivotan kaikille oikein hyvää, aurinkoista viikon alkua!
                            Terveisin Aili-mummo

perjantai 11. syyskuuta 2015

Päivä Ruokkeella ulkoruokinnassa

Ruokkeen lomakylä Kiteen Kesälahdella.


Päivitykset ovat tällä viikolla olleet harvanlaisia. Syynä on se, ettei vanha ehdi enää niin paljon. Säilöttykin on, ja lisäksi olin eilen Eläkeliiton Tohmajärven osaston liikuntaretkellä mukana Kiteen Kesälahden Ruokkeella. Kaikki kuvat on sieltä.

Ruokkeella en ole aikaisemmin käynytkään, joten kiitokset Raunille, joka penäsi minua lähtemään syysretkelle. Meitä oli lähes täysi linja-autollinen eli 41 henkeä. Paikalla olivat tietenkin myös Kiteen Eläkeliiton yhdistyksen jäsenet, joista osa oli varmasti töissä.

Ruokkeen lomakylä sijaitsee Puruveden rannalla. Se on maakuntamme upeimpia järviä. Täällä Ruokkeella järjestetään monia erinimisiä kalastuskilpailuja, kuten Puruveden syysuistelu ja Puruvesi-meeting.

LIikunnanohjaamme nimeä en laittanut muistiin, vaan he, jotka tuntevat tämän herakasti nauravan rouvan, tietävät sen sanomattakin. 

Hän oli meidän liikunnanohjaajamme.


Päivä oli lämmin ja kaunis kuten ehkä kuvasta huomaa. Tuulta oli myös ilmassa, josta syystä päivälämpötila ei noussut liian korkeaksi. Tänään on jo lämmintä auringossa yli 20 astetta, mikä ajankohtaan nähden harvinaisen paljon!

Menossa alkulämmittely.
Ihana Puruvesi, jossa voi uida ja kalastaa...

Ruokkeen lomakylän esittelyvideossa on hieno kohtaus auringonotosta tämän upean järven rannalla. Kesä oli tosiaan sateinen eikä kuumakaan, mutta elo- ja syyskuu ovat säiden puolesta olleet ihanteellisia lomanviettokuukausia. 

Punaiset syysleimut kukkivat yhä - ja tuoksuvat!

Söimme makoisan lounaan lomakylän terassilla, josta kiitokset henkilökunnalle. Terassi on paikka, jossa voi ruoan jälkeen vähän pyörähdella tanssilattialla. Meille ei tosin sitä ollut varattu. Sen sijaan pelasimme erilaisia pelejä, joita ohjaajamme opasti meitä pelaamaan.  Tikanheittoa ja pienoisgolfia saattoi myös pelata. Me pelasimme Mojoa, joka on kyykän tapainen peli.

Lämmin kiitos isännillemme, joka täytti toiveemme. Kävelylenkkejäkin oli useita eri mittaisia!

Ensi syksynä on Eläkeliiton Tohmiksen vuoro järjestää liikuntaa Kiteen E-liittolaisille. Heidät toivotettiin tervetulleiksi Siirin polulle Kaurilan kylätalolle. Viesti on otettu vastaan kauniilla puheilla ja lämpimillä kiitoksilla!

Saunoja ja muita apurakennuksia.
Asuntovaunualue on aika laaja.

Pohjois-Karjalasta löytyy monia hienoja lomanviettoapaikkoja, joihin en ole käynyt tutustumassa. Tämä Ruokkeen lomakylä on varmasti yksi alueemme parhaista!

Oikein antoisaa ja kaunista viikonloppua kaikille lukijoilleni!
                                          Aili-mummo

maanantai 7. syyskuuta 2015

Aistillinen ja kaunis kuin ruusu!

Leo Karppasen työ Paratiisi.

KAUNEUS


Mitä on kauneus? Kysy kaikilta sieluilta -
kauneus on jokainen runsaus, jokainen hehku, jokainen
                                  yltäkylläisyys ja jokainen suuri köyhyys;
rakkaus on  uskollisuutta kesälle ja alastomuutta 
                                                              aina syksyyn saakka;
kauneus on papukaijan höyhenloisto tai myrskyä
                                                                ennustava päivänlasku;
kauneus on terävä piirre ja oma äänenpaino: minä se olen,
kauneus on suuri menetys ja äänetön surusaatto,
kauneus on kevyt viuhkanisku joka nostattaa 
                                                            kohtalon tuulispään;
kauneus on olla aistillinen kuin ruusu
tai antaa päivänpaisteen vuoksi kaiken anteeksi;
kauneus on munkin valitsema risti tai helminauha jonka nainen
                                                                     saa rakastajaltaan,
kauneus ei ole se ohut kastike jossa runoilijat 
                                                            tarjoilevat itseään,
kauneus on sodankäyntiä ja onnen etsintää,
kauneus on korkeampien voimien palvelemista.


- EDITH SÖDERGRAN -
(suom. Pentti Saaritsa)


Sateenkaari ukonilman jälkeen.


Edith Södergran nostaa kauneuden korkealle arvostuksissaan. Kauneuttahan me kaunosielut etsimme elämämme jokaisena päivänä. Erityisen korkealle arvostan taiteilijat kauneuden vaalijoina ja sen luojina.

Minulle kauneutta edustaa tuon tauluryhmän tekijä, Leo Karppanen, joka on kaunosielu sielunsa jokaista sopukkaa myöten.  Paitsi syntymässään saamaansa lahjaa, hän on joutunut tekemään paljon työtä oppiakseen hyväksi taiteilijaksi. Lahjoja voi olla monellakin, mutta heistä ei koskaan tule oikeaa taiteilijaa siksi, etteivät he jaksa / viitsi panostaa omien lahjojensa kehittämiseen. 

Tärkein on minusta Edithin lause: "Kauneus on korkeampien voimien palvelemista".
Uskon, että taiteilijalla on enemmän salattua tietoa, jota tavalliset ihmiset eivät jaksa ymmärtää. Ja joka tapauksessa taiteilija joutuu ajattelemaan paljon siksi, että hänen on mietittivä tarkaan, millä materiaalilla, tekniikalla, väreillä ja tyylillä luomuksensa sanoman ilmaisisi.

Hauska lause on tämä: "kauneus ei ole se ohut kastike, jossa runoilijat tarjoilevat itseään". Edith ei ainakaan ole "ohut kastike". Edithin kastike on väkevä kuin etikka. Ohuessa kastikkeessa tarjotaan niitä runoilijoita, joita mahtuu 24 tusinaan. Ja heitä on varmasti paljon. Jokaisella runoilijalla / kirjailijalla tulee olla oma äänenpaino, josta lukijat hänet tunnistavat. 

Kauneutta löytyy paljon, ehkä eniten luonnosta. Kauneutta viljellään ja sitä vaalitaan vaivoja säästämättä. Meillä on sanonta: "Kauneus on katsojan silmissä", mikä myös on totta. Muotiasiat ovat aina (muka) kauniita. Rumuuskin voi olla kaunista, jos uskoo sen, että köyhyys on kaunista. Köyhyyteen voi lisätä sairauden, joka on järkyttävää, mutta ei minusta kaunista. 
Leo Karppasen köynnösruusu.


Kauneus viipyy yhä keskellämme, erikoisen lähellä meitä se on syksyisessä luonnossa. Puut verhoavat itsensä keltaisiin ja punaisiin väreihin ennen kuin talvi riisuu pois viimeisetkin lehdet. Syksyn värit ovat erikoisen väkevät ja loistavat, hehkua ennen kuolemaa! 

Kuoleman kauneutta on talvessa, lumessa ja pakkasessa. Suurta kauneutta on yötaivaassa ja sen miljardeissa tähdissä. Kauneutta me emme voi kieltää, mutta emme rumuuttakaan.

Maailma ja me olemme suurten haasteiden edessä. Rooman valtakunnan tuhosi moraalin rappio ja kansainvaellukset. Saanemme nähdä, miten nyt Euroopan käy!
Lienee mahdotonta tunnistaa ja erotella sotapakolaiset niistä muista. 

Ihmisyys on arvo, jota soisin kaikkien kunnioittavan lähimmäisissään. Joten pysykäämme ihmisenä ihmiselle, ehkä silloin sopu ja yhteiselo sujuu. Jotenkin tuntuu siltä, että nyt on hallituksellamme ihan liikaa pohdittavaa. Viisaitten päätösten teko on vaikeaa, liiankin vaikeaa.

Leo Karppasen uima-allashuone Saihossa.


Syksy harppoo luoksemme pitkin askelin ja usvaisin aamuin. 

Toivotan oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille lukijoilleni!
                     Terveisin Aili-mummo

lauantai 5. syyskuuta 2015

♥ Ihanaista syyskuuta! ♥


Heidät löydät Karvisen Kissanpäiviltä, Liperistä.

Keski-iässä mies lukee laiturilla Testamenttia,
nainen kantaa vettä, savun raanu roikkuu metsän seinällä.
Rakastelee, saunoo, ui, pari hankaa harjalla ihojansa,
marraskesi valuu kaivoon, menneisyyden stigma
vain pysyy kuin isien sota-arvet.

Jo lapsena saatiin poliopistokset, etelän hedelmät,
kouluruuat, ehjät kengät, nousukauden lapset
jäivät järkeä paitsi, tunnerikkoina tarvottiin 
pillerit, kondomit taskuissa, vappuliput ojossa
läpi rännät ja vuosikymmenten virheet.

Iltatuuli soittelee kaljapullohuiluja,
puolikuu väräjää lammessa, yhtäaikaa
aurinko Viitaniemen yllä punainen nasta.


- AKI LUOSTARINEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille kaunista ja onnellista viikonloppua!
                            Aili-mummo

torstai 3. syyskuuta 2015

♥ Kaija Juurikkalan Varjojen taika ♥



Sain Suuresta suomalaisesta Kirjakerhosta lahjaksi tämän pienen kirjan, Kaija Juurikkalan elämänpolkua valaisevan kirjasen, Varjojen taika. Kirja on painettu Otavan kirjapainossa Keuruulla 2011 LIKEn kustantamana. Pienessä liimanidotussa kirjasessa on 127 sivua, ISBN 978-952-01-0711-6.

Tämä kirjanen imaisee mukaansa menneeseen maailmaan. Kaija Juurikkala elää omaa mennyttä elämäänsä Japanissa, jonka hän muistaa pieni pala kerrallaan. Varjot kuiskailevat hänelle ja ohjaavat luovaa naista. 

Ensimmäisen luvun alussa on muutama lause:
        
Kiitos miehelleni Juusolle:
Et ohjannut minua tälle varjojen polulle,
mutta kunnioitit matkaani. Pääsin kotiin itseeni.

Allaoleva on lainaus tekstistä:

Minä olen Kaija.
     Lapsena näin usein toistuvan painajaisen, jossa tuijotin lattian raosta maan sisään. Siellä kuhisi käärmeitä ja tiesin joutuvani niiden joukkoon. Kutsuin kuiskien äidin luokseni. Hän saapui, istuutui sänkyni laidalla, mutta ei kyennyt rauhoittamaan hätäännystäni. Vaikka hänen suunsa huokaili kauhukuvaani mitätöiden, aistin hänessä säikähdyksen. Olin outo, minussa oli jotain pelottavaa. Niin valvoin lähes kaikki lapsuuteni yöt: äiti käväisi, ja hänen poistuttuaan makasin aamunkajoon asti silmät peitonraosta yötä vaahtien. Auringon noustessa uskalsin viimein heittäytyä unen aaltoihin. 
     Kun nyt viisikymppisenä katson taaksepäin, luon itselleni kuvitellun isoäidin. Hän olisi kyennyt tyynnyttämään pienen hätähousun. Hän olisi tarinoinut vanhoista tietäjistä, jotka pujahtivat maan rakosiin ja matkustivat pimeyteen käärmeiden tuolle puolen. Hän olisi rupatellut ikiaikaisesta tiedosta, joka lepää tyhjyydessä ja odottaa vierailijaa luokseen. Tuo vanha viisas olisi rauhoittanut minut kertomalla, että neljäkymmentä vuotta myöhemmin minä sukella pimeän sokkeloihin, ohitan samaanin taidoin käärmeet ja kohtaan yön levollisena.
      Mutta sitä isoäitiä ei ollut. Oli vain hätääntynyt äiti, alkoholisoitunut isä ja materialisoitunut yhteiskunta.
     Selvisin silti.
     Kansanperinteessämme käytetään sanontaa "syntymässä säikähtänyt". Olin pohtinut ilmaisua "syntymässä säikähtänyt". Olen pohtinut ilmaisua, koska olen liittänyt sen itseeni. Ajan myötä muutin sitä.
     Minä olen kuolemassa säikähtänyt.
     Nuorena aikuisena etsin traumaa. Pengoin lapsuuttani ja nuoruuttani janoten selitystä pelokkuudelleni. Minulle on täytynyt tapahtua jotain, koska olen ollut niin yliherkkä elämälle. Säikyin lapsena kaikkea mahdollista hämähäkeistä poikiin; jopa telkkari tuntui uhkaavalta enkä suostunut jäämään sen epäluotettavan olemuksen seuraan kaksin. Elämän sarkasmia lienee, että minusta tuli elokuvaohjaaja. Luon ammatikseni toisille elämyksiä tuohon luotaantyöntävään laatikkoon, joka hölöttää ihmisten olohuoneissa ja sammuttaa arvoituksellisen hiljaisuuden.
     1980-luvulla tulivat muotiin Alice Millerin psykologiset kirjat, jotka pyrkivät vapauttamaan lapsen, mutta syyllistämään vanhemmat. Minäkin pohdiskelin, onko isäni käyttänyt minua seksuaalisesti hyväkseen. Muistin varhaisvuoteni yksityiskohtineen, tuoksuineen ja väreineen. Minulla on tarkka kuvamuisti, joka on elokuvaohjaajan ja kuvataiteilijan työkalu. En silti kyennyt palauttamaan tietoisuuteeni ahdistavaa muistoa. Pohdiskelin aika ajoin terapiaan menoa. Minussa tuntui olevan jokin vialla.
     Mitä hypnoosi mahtaisi paljastaa?

Tästä alkaa mielenkiintoinen tarina. Kirjoittaja etsii rohkeutta astua sen rajan yli, josta hän saisi tietoa. Ja lopulta uskalsi, vaikka pelkäsi. Hän pelkäsi sekoavansa. Hän sai tietää tarinan 9-vuotiaasta tytöstä Japanissa, joka kuoli tuntemattomalla tavalla. Kaija haluaa tietää ja tuntea tuon tarinan, ja kertoa sen muille. Ja tässä kirjassa hän kertoo peloistaan sekä siitä, mitä hän sai tietää unissaan ja Japanin matkallaan.

     ----. Olin menossa kaatamaan karhua joka jo käveli rinnallani. Aikakaudet kulkevat meissä sisäkkäin näennäisestä lineaarisuudesta piittaamatta. Yhteen suuntaan kulkeva kellonaika on vain olosuhde. Virallisesti hyväksytty todellisuus. Helppo hahmottaa.

Tarina on oikeasti sadunomainen kertomus ihmisestä ja hänen menneisyydestään.
Kiitos Kaija Juurikkala, oli ilo tutustua kirjaasi Varjojen taika! ♥


tiistai 1. syyskuuta 2015

"Dementikkona olevaisessa"

Marokko Gibralttarista katsottuna. 

Sielun veljet
ja sisaret 
ystävät, ohikulkijat.
Teitä minun on välillä ikävä,
sillä tullessamme hajaanuimme maailman ääriin.

Sinua joka istuit paikallasi etkä väistänyt vihollistasi.
Sinua, joka puhuit suusi puhtaaksi kaikesta huolimatta.
Sinua, jonka syli oli kaikille avoin.
Ja sinua, joka vain katselit kaikkea.
Sinua, joka kannoit toisen ristiä.
Sinua, joka sait surmasi tuntemattomassa metsässä.
Ja sinua, joka läksit nuorena.

Kun uni ei vielä ole väistynyt, mutta valve jo raottaa verhoa, 
tunnen teidät kaikki nimeltä.
Aamu pyyhkii nimet ja vuodet, vuosisadat, kilometrit, valtameret,
planeetat.

Olen dementikkona olevaisessa, en muista mistä tulin.
En tunne lähimpiäkään.
En tiedä, kuka olen, miksi.

- MARJA LEENA TOUKONEN -


Kanssakulkijani Mari matkailija Mijaksessa.


Oikein mukavaa elokuun viimeistä päivää teille, rakkaat lukijani! 
Tämä ihana elokuu on pian taakse jäänyttä elämää. Kesä sen kuin jatkuu edelleen. Aurinkoa ja lämpöä riittää, mittarissa on nyt 19.3 +astetta Celsiusta. Tästä kesästä olisi jäänyt surkea muisto, ellei elokuu olisi ollut aurinkoinen ja lämmin. Mutta nyt kesän muisto on pelastettu!

Espanjan Aurinkorannikolla varmaan aurinko helottaa jokainen kesäpäivä. Kun kävimme siellä, aikaa siitä on kulunut pian kaksi vuotta. Voisi olla ihana kokemus elää valossa ja lämmössä vuoden ympäri, mutta ehkä vanha pumppuni on sittenkin toista mieltä, enkä uskalla moista edes kokeilla. Matkustaminenkin arveluttaa, sillä kokemuksia on tullut. Marilla kyllä matkailujalka vipattaa aina. Tämän viimeisen helleviikon aikana jalkani turposivat kovasti, mutta nyt lämpötilan laskettua turvotus on melkein jo hävinnyt.

Jokainen meistä joutuu huolehtimaan itsestään. Ellei itse sitä pysty tekemään, joutuu kokonaan toisten armoille. Sitä pyrin välttämään viimeiseen asti. 

Englantilaisten paraati Gibralttarissa.

Vuorokausi ehti jo vaihtua, kun kävimme 'sukuloimassa' Mässällä. Nyt on siis jo syyskuu, ja kesä näyttää yhä jatkuvan, lämpöä on yli 20 +astetta Celsiusta.

Aamulla jälleen ajelin Tohmiksella, ja palailin puolen päivän tietämissä tänne kotikoloon. Kaivolta hain ruisleipää ja piirakoita siltä varalta, että lapsenlapset tulevat näytille. Ja uskoakseni tulevat, onhan tämä hieno syksyn alku. 

Mummon tehtävä on hoidella sieni- ja säilykeasiat kuntoon. Mies on etsinyt lähimetsät melkoisen tarkkaan, ja jotain löytänytkin. Ei tosin hirveästi. Täällä ajelee joka viikonloppu joku sienestäjä mönkijällä, ja puhdistaa metsät missä sitten käykin.

Kuulin myös, että Hekariini-ravintola muuttaa Kemieen eli 'kirkonkylälle'. Onnea ja menestystä Hekariinille edelleenkin. Tohmiksella on kilpailua ravintola-alalla, sen saa Hekariinikin sitten omakohtaisesti todeta.



Ulkoilmaravintola Espanjan Aurinkorannikolla Fuenricolassa.

Kesä varmaan oli Hekariinille hyvää aikaa, onhan täällä lomalaisia suurin joukoin. Mutta heidän lähdettyään on varmasti hiljaista. Kauppatoiminta kioskihinnoin ei varmasti houkuta pienituloista väkeä ostoksille. Pääkylällä Kemiessä on kaksi hyvää kauppaa, joista päivittäistavarat voi ostaa kohtuuhinnoin, sieltä mekin teemme ostoksemme.

Saamme nähdä, miksi nämä Sote-jutut muuttuvat, kun valtio ottaa vallan ja vastuun itselleen. Ainakin erinäisten terveyskeskusten lakkautus on helppoa, pahoin pelkään, että meidänkin 'terkkarimme' voi olla siinä listassa. Kirkonkylien väestön ulkonäkö voi myös muuttua, jos tunku muista maista  jatkuu. On entistä enemmän kansaa jakamassa sitä hyvää, jota meillä on jäljellä.

Toivotan teille, lukijoilleni kaunista ja hyvää syyskuuta AD 2015!
                       ♥ terveisin Aili-mummo ♥