Google+ Followers

lauantai 28. marraskuuta 2015

♥ Hyvää ensimmäistä adventtia! ♥


VIRSI 5.

1.

Te laaksot, notkot nouskaa,
te vuoret vaipukaa!
Jumalan kansantoivo
nyt täyttymyksen saa.
Hän saapuu, kuninkaamme
ja rauhanruhtinaamme.
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.

2.

Luoksesi, Siion, saapuu
vanhurskas auttaja.
Tie vaattein, lehvin peitä
ja huuda riemusta.
Hänelle kiitos anna
ja laula: Hoosianna!
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.

6.

Isänsä istuimelta
hän kaiken vallan saa.
Hän Hengellänsä ohjaa
valollaan valloittaa.
Ja valtakunta Herran
on vahva, voittaa kerran.
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.


- FRANS MIKAEL FRANZÉN - 


♥ Hoosianna-hymni Tapiolan kuoron esittämänä, olkaa hyvä! ♥

Toivotan kaikille hyvää ensimmäistä adventtia!
                            Aili-mummo

torstai 26. marraskuuta 2015

'Häpeän jää'

Lupiinit ja rentun ruusut kukkivat kilvan...

SINÄ AAMUNA EI YKSI HEINÄMIEHISTÄ TULLUT


Sinä aamuna ei työn melua. Seisoin pihamaalla ja haistelin höyryä-
vää multaa, ilma oli vaiti ja märkä. Maitokuski nosti tonkat lavalle
varoen, taivaanvuohi mäkätti halki kylän, kylmän lintu.
      Sinä aamuna rannalta löytyi se pahvilaatikko joka ei uponnut, ja
sen laatikon pohjalla oli verta. Sinä aamuna ei yksi heinämiehistä
tullut, eikä tyttö, eikä äiti, eikä heinämiehen vaimo. Yöllä oli ollut 
aika. Sitä aamua varottiin äänin rikkomasta.
      Sinä aamuna taivas navetan takana alkoi mustan messun, ukko-
nen heitteli peltilevyjä pilveltä toiselle, muuten oli vaiti. Siitä aamus-
ta tietää vain oma kylä, ja kun siitä harvoin puhutaan, silmissä
häpeän jää,
joka jaettiin jokaiselle, sillä
tyttö ei sitä,
jokaiselta saatua
yksin tarennut.


- AKI LUOSTARINEN -

Metsämansikoita löytyy heinäkuussa.


Tässä runossa kerrottiin häveliäästi, suoraan sanomatta, minkälaista oli vielä 1900-luvulla aviottoman lapsen saaminen. Äiti ja lapsi vanhempineen saivat osakseen kaiken sen häpeän, joka olisi kuulunut myös lapsen isälle. Vaan mitenkäs syytät kollektiivisesti, kun isäehdokkaita on monia? Ylensäkin miestä ihailtiin tällaisen uroteon johdosta! Vanhempina aikoina joskus isä saattoi joutua tervaamaan kirkon kattoa, mikä lienee ollut niitä pahimpia rangaistuksia. Häpeää tuotti myös kirkon edessä jalkapuussa istuttaminen, joka saattoi olla naiselle tällaisessa tapauksessa mahdollista.

Oli myös tapana, että seurakunnan pappi kävi kotona nuhtelemassa synnintielle joutunutta tai 'susiparina' eläviä. Haluttiin suorastaan pakottaa nämä avoparit avioliittoon siksi, etteivät he olisi muulle seurakunnalle huonona esimerkkinä ja 'moraalittomina' ihmisinä. Se oli sitä kaksinaismoraalin kulta-aikaa, josta ei haluta enää puhua eikä muistaa.

Tänä päivänä kirkon edustajille moisesta käytöksestä napsahtaisi varmaan kunnianloukkaussyyte nopeasti. Paljon esiintyi ja esiintyy myös muuta huonoa käytöstä ja toimintaa, mutta niistä tuskin tultiin kotiin asti 'kirkottamaan'. Sakko niistä silti saattoi tulla, jos kylällä oli joku lähimmäinen, joka kanteli asianomaisen henkilön teoista tai puheista. Kiroileminen, sunnuntaityöt tai vankien huono kohtelu olivat tämänkin kylän entisille asukkaille sakot aiheuttavia tekoja. 
Heinäpaalit pellolla odottavat kokoajia.


Jokaisessa kulttuurissa on omat häpeänsä. Outoa meistä on se, että miehen teot aiheuttavat naiselle häpeää. Ja kun nainen on vastuussa miehenkin pahoista töistä, kuten raiskauksista, tulee naisen myös kärsiä niistä rangaistus. Miksi niistä ei tuomita sitä, joka sen teon on tehnyt? Miksi aina tuomitaan uhri, joka on nainen?

Tämä on kieroutunutta filosofiaa, mutta ei minun syytäni. Intiassa raiskauksen uhri on syyllinen tai raiskaajan sisar(et). He tuottavat häpeää sukunsa miehille, joista yksi olisi ansainnut vankilatuomion. Mutta miestäpä ei tuomitakaan. Huomaa että lait ovat miesten tekemiä, ja aina heidän puolellaan.

Saamme nähdä, miten meillä toimitaan; onhan raiskausyritys tehty Suomessakin 14v. tytölle tekijöinä maahanmuuttajamiehet. He ehkä ajattelevat, että naiset ja tytöt ovat heille vapaata riistaa niin kuin monissa muissa maissa. Soisin kyllä, että tällaiset miehet karkotetaan pois maastamme. Tosin kyllä raiskaukset jatkuvat jossain muualla.
Mauri-ukki  ohjaimissa Dextalla.

Nyt oli Laura Lindstedtin vuoro voittaa Finlandia-palkinto Oneiron romaanillaan. Kirja lienee hyvä, en ole sitä lukenut. Hyvä että maastamme löytyy nuoria energisiä kirjoittajia, jotka saavat mainetta ja kunniaa. Nostan hattuani Lauralle, paljon onnea palkinnon johdosta! ♥

Tämän blogin luetuin postaus on Sofi Oksasen Puhdistus. Ihan mukava juttu 2242:lla lukijallaan. Voi niitä aikoja blogin luetuin postaus koko ajalta on Muuan pitämätön muistopuhe 3853:lla lukukerralla. 

Lukijamäärä on pudonnut aika paljon ehkä naamakirjan takia, johon liityin viime keväänä. Onhan se vienyt melkoisesti aikaa, vaikka muutakin puuhaa olisi. Mutta hyvä näinkin. Kiitos ystävät, että luette postauksiani maapallon ympäri! Tänään on eniten lukijoita Japanista, enemmän kuin suomalaisia. Joskus heitä on eniten Ranskasta, Saksasta, USA:sta tai Venäjältä. Varmaan lukemisessa kielenkääntäjää kovasti tarvitaan. 

Toivotan teille mitä parhainta viikonloppua ja ensimmäistä adventtia!
                         Terveisin Aili-mummo

maanantai 23. marraskuuta 2015

Suuri maailmanhenki, mitä välität viattomista?

Luolakirkon madonna, Budapest 2007. Kuva: Helena Nieminen.

Miksi en tunnustaisi:
päiväni ovat täynnä ahdistusta,
yöt täynnä tuskaa.
Mitä on olemisemme muuta
kuin sovinnon etsimistä sydämen ja maailman välille?
Näen rikkautesi, maailmanhenki.
Luot meritähden ja käärmeen, kolibrin ja orkidean.
Kasvatat pihlajanlehden. Annat tuoksuvan ruusun puhjeta.
Lapsi juoksee. Hänen askelissaan on tähtikierron kaiku.
Hän nauraa. Taivaat avautuvat.
Mitä välität lapsesta, kun annat tuhotulvan tulla,
mitä muista viattomista, kun ihmislapsen pahuus tuhoaa heidät.
Säteilevien ihmeittesi alla, maailmanhenki,
on kysymysten tiheikkö ja siinä vaellan.
Missä on näkyvän ja näkymättömän raja,
muuri, mihin maailmanhengen mahti pysähtyy?
Kuvissako vastaus? Veden viri,
pilvileikki katoavat toistuakseen,
eivätkä ne koskaan ole samanlaiset.
Muuttumattoman muuttuvaisuus,
katoamattoman katoaminen,
voiman voimattomuus.
Marttyyrien tähden tarvitsemme salaisuuden avaimen,
sillä emme muuten tajua kärsimystä.


- ARVI KIVIMAA -

Prahan vanha kaupunki vuonna 2000. Kuva: Aili Nupponen.



Tunnetteko monilahjakkuuden nimeltä Arvi Kivimaa (1904-84)? Tuo ylläoleva runo löytyy hänen teoksestaan Prokonsuli ja keisari. Neljä runosarjaa osasta Salaisuus. Ilmestyi vuonna 1969 Otavan kustantamana.

Muistiini on jäänyt suuri teatterimies ja ohjaaja lapsuudestani, jonka nimeä kuulin toistettavan radiosta ja kenties teeveestäkin.  Mutta se, että hän varsinaisten työtehtäviensä lisäksi ja ohella kirjoitti noin 50 kirjaa useilta eri alueilta, on minusta saavutus.

Nuoruudessaan Kivimaa opiskeli yliopistossakin, mutta hän ei suorittanut siellä tutkintoja. Sen sijaan hän toimi mm. yliopiston opettajana, ja sai myöhemmin professorin arvonimen. 

Kivimaata pidetään saksalaismielisenä henkilönä, ehkä siitä syystä hänestä ei olla suuremmin hehkuteltu, kuten ei V A Koskenniemestäkään. Mutta eikö ansiokas henkilö voisi niiltä osin saada synninpäästön?

Iisakin kirkko, Pietari. Kuva: Aili Nupponen.


Tuon runon ajankohtainen sanoma kiinnitti huomioni. Kuinka hän osasikaan tietää nyt terrorismina tuntemamme tilanteen ja sen luoman ahdistuksen tänä aikana, noin 50 vuotta aikaisemmin? Tuo Kivimaan teos kuvaa Pompeijin tuhoa ja sen ajan ihmisiä. Pompeiji tuli ajankohtaiseksi siksi, että tulivuorenpurkauksessa tuhoutunut kaupunki kaivettiin esiin vuosituhansien jälkeen laavan alta. Kaupunkilaisten elämä piirtyi museoituna ja kuolleena nykyihmisten silmien eteen. Mieluusti kyllä näkisinkin sen, mutta se ei sovi enää pirtaani.

Suuri maailmanhenki eli meidän Jumalamme, ja myös islamilaisten jumala, sallii viattomien ihmisten tappamisen ja tuhoamisen. Mutta marttyyreita eivät ole tappajat vaan heidän tuhoamansa ihmiset. 

Budapest 2007. Tonava-joen takana näkyy Parlamenttitalo. Kuva: Aili Nupponen.


Terroristijahti on alkanut toden teolla. Bryssel ja Belgia sekä Ruotsi ovat olleet viime päivät tapetilla. Pariisissa on pidätetty kymmeniä ihmisiä ja 300 asuntoa on tarkastettu. Yhtä pääterroristia etsitään kuumeisesti, nyt Saksan suunnasta. Kohta koko Euroopan poliisivoimat etsivät terroristeja maahanmuuttajien seasta. 

"Marttyyrien tähden tarvitsemme salaisuuden avaimen, sillä emme muuten tajua kärsimystä", päättää runonsa Arvi Kivimaa. Voin yhtyä runon kirjoittajaan täydellisesti.

Anteeksi, että kirjoitin taas tästä vaikeasta aiheesta. Miksi Luoja on tämän sallinut, se on minulle mysteeri, ja uskoisin, että monelle muullekin ihmiselle.

Varjelusta teille kaikille, lukijani!
       Terveisin Aili-mummo

lauantai 21. marraskuuta 2015

♥ Lempivirsi ♥

Tohmajärven evl-kirkko ja kellotapuli.

KIRKOSSA

Istun kirkossa.
Miksi tämä aika
on niin värjättyä
papin hiuksia myöten,
ylivärjättyä?

Tiedän, se on kestoväriä, 
ei se saarnaan vuoda.

"Herra armon tuoja,
rakkauden suoja, 
asu luonani,
rakkauden tulta,
uutta voimaa sulta
pyydän sieluuni."

Hätkähdän:
äidin lempivirsi
ja alkuperäisväreissä.

- Eeva Heilala -


Lauluyhtye Roosien konsertista lokakuulta 2014. Miehet puuttuvat tästä.


Toivotan teille rauhaisaa ja onnellista viikonloppua!
                          Aili-mummo

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Onko mahdoton mahdollista?

Kuva lähimetsästä kello 12.45.

Arvostatteko maailman lunta?
Oletteko herännyt joen solinaan?
Mitä jos kaivaisimme sieniä hiekasta?
Tai jos pyytäisitte jotakin sumulta?
Onko tullut vastaan lapsikatras näkinkenkiä käsissään?
Vaivaako ilo?
Kuuletteko kuinka pienet sydämet hakkaavat
pimeässä metsässä!
Osaisitteko nimetä ihania ääniä
                                 joita kukaan ei kuule?
Oletteko kannatellut turhaa kämmenellä?

---------------------------------------------------------.
Olenko tätä ennen antanut teille ohjeita?

Se mikä kannattaa, on ihan ohut rima.


- ILPO TIIHONEN -

Sama teksti ja aika.

Olemme saaneet seurata viime perjantaista lähtien uutisia Pariisista ja Euroopan muistakin maista terroristien tekemän hyökkäyksen jälkeen. Iskussa kuoli ainakin 130 henkeä ja loukkaantui noin kaksisataa. Tunti sitten tulleissa uutisissa kerrottiin, että kaikkiaan seitsemän henkeä Pariisin iskun järjestäjistä on saatu kiinni, ja yksi nainen räjäytti itsensä. Yksi mies on myös ainakin ammuttu poliisien toimesta.

Tätä ennen on Pariisin iskun toteuttajia ja suunnittelijoita otettu mm. Belgiasta ja Norjasta. Suomessa oleskelevaa ei ole kai saatu kiinni, mutta uskon, että heitä on täällä enemmänkin. Saksassa pelätään terrori-iskua kovasti, samoin USA:ssa ja Englannissa. Väärään aikaan valtio leikkasi poliisien määrärahat, niitä on nyt nostettava. 

Ranska on pyytänyt apua terroristien tuomaan hätäänsä, ja totta kai eurooppalaiset valtiot varmasti sitä antavatkin. Esteen voi tehdä suomalainen lainsäädäntö, joka ei anna lupaa myöntää joukkoja terroristijahtiin. 

Venäjänkin lentokoneturma on ollut terroristien järjestämä, ehkä siksi, kun presidentti Putin päätti osallistua Syyrian sotaan.

Eri puolelta Eurooppaa etsitään kuumeisesti terroristeja, jotka saivat elämänsä tilaisuuden levitä pakolaisten mukana useimpiin Europan maihin. Asia ei tietenkään ole pakolaisten syytä, mutta Isis ja muut terroristijärjestöt saivat kuin taivaan lahjana tilaisuuden, joka tuskin tulee toistumaan. Tosi asia on, ettei pelkäämään kannata ruveta. Elämän täytyy jatkua normaalisti mahdollisuuksien mukaan.

Mahdoton taistelu se on maailman maille, toivottavasti onnistuu. Siltikin uskallan epäillä, edes USA:lta se ei ole onnistunut. Heillä on monia keinoja, mikä tekee jahdin vaikeaksi. Piiloutuminen maan alle luoliin, ja räjäytysvyöt ympärillä. He käyttävät varmasti kaikkia mahdollisia keinoja, myös kybersodankäyntiä. Hakkereita on alettu kouluttaa myös eri valtioiden taholta. Nykyajan yhteiskunta on hirveän haavoittuva, kun systeemit saadaan sekaisin pelkästään tietokoneiden avulla.

Niin julmaksi on maailma ja ihmiskunta muuttunut toinen toisilleen. Ja väitetään, että uskonto tähän on syynä. Mahdotonta uskoa. Kristityille ei jää paljonkaan keinoja taistella tälläisia oppeja vastaan, paitsi sydämen rukous. Vaikeinta lienee anteeksianto näille ihmisille, jotka tappavat lähimmäisensä.


Kuin myös.

Kävimme eilen asioilla Joensuussa. Joulukinkkukin tuli ostettua, ihan kotimaista on. Tuskin enää käymme ennen joulua siellä. Pitäisi vähän suunnitella mitä mummo tekee. Sukkia neulon enää itselle ja miehelle, ja ehkä pojalle.

Mies sai katsastettua auton ensi kerralla. Oikein hyvä.

Pian olemme jo adventissa. Jouluisia ajatuksia teille toivotan hyvät lukijani!
                                Terveisin Aili-mummo


maanantai 16. marraskuuta 2015

Susan Abulhawan Jeninin aamut

Kuva: Like
Minulla on ollut ilo ostaa ja lukea hieno kirja, Susan Abulhawan kirjoittama romaani Jeninin aamut. Sen on suomentanut Pauliina Klemola. Kirja on sidottu ja kovakantinen. Like Kustannus Oy on kustantanut suomeksi teoksen v. 2011. Romaanissa on 351 sivua, ISBN 978-952-01-0383-5.

"Susan Abulhawan (s. 1970) venhemmat olivat kuuden päivän sodan pakolaisiksi ajamia palestiinalaisia. Sodassa Israel valloitti loputkin Palestiinalaisten maasta. Teini-ikäisenä Abulhawa muutti Yhdysvaltoihin ja opiskeli lääketiedettä. Hän asuu Pensylvaniassa tyttärensä kanssa," sanotaan kirjan etukannen liepeessä.

Romaani oli menestysteos jo ennen ilmestymistään, sillä se myytiin ainakin 26 maahan, vaikka teos oli esikoinen. Kirja on jaettu kahdeksaan jaksoon ja neljäänkymmeneenseitsemään lukuun. Tämä kirja on odottanut lukuvuoroaan ainakin neljä vuotta, kun vasta olin tehnyt muutaman kirjapostauksen.

Historia alkaa vuodesta 1948, jolloin Israelin valtio perustettiin, mutta konfliktin juuret ulottuvat kauas 1800-luvulle. Mutta  en aio sitä tässä selostaa, lukekaa itse tuosta yllä olevasta linkistä. Romaanissa esitellään jonkin verran eri sukujen juuria. Eräs romaanimme tärkeistä henkilöistä on professorin poika Hasan, jolla oli varakas koti hedelmä- ja oliivitarhoineen. Hän rakastui köyhään beduiinityttöön Daliaan, ja kävi niin onnekkaasti, että he myöhemmin myös avioituivat. Daalia oli kuumaverinen tyttö, "kuin villi mustalainen", ihmisten mielestä. Hänen nilkkakorunsa ärsyttivät kylän naisia, myös muu käyttäytyminen. Kun Dalialta murtui nilkka, ja asia tuli isän tietoon, isä rankaisi tytärtään polttamalla raudalla hänen oikean kätensä kämmenen. 

Hasan hankki avioliitolleen Dalian kanssa isänsä suostumuksen eikä äitikään enää asialle mitään mahtanut. 

Dalian äiti oli kätilö, ja saman ammatin sai myös Dalia. Yhdeksän kuukautta häistä syntyi Dalialle ja Hasanille ensimmäinen poika Yusuff, ja vähin erin hän muuttaa anopin läheiseksi ja rakkaaksi ihmiseksi. Kolme vuotta myöhemmin pommi tappoi Dalian anopin, Basiman. 

Ismail oli seuraava eloonjäänyt poika Dalian ja Hasanin perheestä. Ollaan jo vuosissa 1947-48, jolloin Basima kuoli. Kuollutta muisteltiin 40 päivää.  

Näihin aikoihin alettiin toteuttaa Israelin valtion perustamista, johon otettaisiin maata palestiinalaisten maaosuudesta eli Palestiina jaettaisiin kahteen osaan.  YK ajoi myös samaa asiaa, myös USA:n presidentti Truman oli tunnustanut juutalaisvaltion ja tukenut sitä. Tästä asetelmasta alkoi sota ja kärsimys näiden ihmisten kesken. Rauha ei ole vieläkään palannut, vaikka tapahtumista on pian kulunut jo 70 vuotta.

- Toukokuussa 1948 britit lähtivät Palestiinasta, ja maahan virranneet juutalaispakolaiset julistautuivat juutalaisvaltioksi ja vaihtoivat maan nimeksi Israelin.Mutta Ein Hod oli lähellä kolmea kylää, jotka muodostivat uuden valtion sisällä valloittamattoman triangelin, joten einhodilaisten kohtalo oli sidoksissa noin kahteenkymmeneen tuhanteen muuhun palestiinalaiseen, jotka yhä pitivät kiinni kodeistaan. Nämä torjuivat hyökkäyksiä ja ehdottivat aselepoa, sillä he halusivat vain elää maallaan niin kuin olivat aina eläneet. He nimittäin olivat selvinneet monista isännistä - roomalaisita, bysanttilaisista, ristiretkeläisistä, osmanneista, briteistä - eikä herrojen kansallisuudella ollut merkitystä. Heidän olemassaolonsa ydin olivat siteen Jumalaan, maahan ja sukupuuhun, ja niitä he puolustivat ja ne he halusivat säilyttää.
     Lopulta aselepoon päästiin, ja Einhod huokasi helpotuksesta. "Valmistamme juhla-aterian osoitukseksi ystävyydestämme ja pyrkimyksistämme elää heidän kanssaan rinta rinnan", Yahua kertoi kyläläisille vanhempainneuvoston päätöksen. Kun toiveikas ja juhlallinen päätös oli tehty, hän tarttui Hajj Salimin käteen - vanhojen ystävysten välinen rukous.
~~~~

Uuden valtion upseerit saapuivat paikalle identtisissä kellanruskeissa univormuissaan, jotka olivat kuin läpitunkemattoman kylmä vasta väite heinäkuun helteelle. Kuuma tuuli rahisutti kuivumaan ripustettuja pippureita, ja riippuvat kattilat kalisivat,kun kivääreitä kantavat israelilaissotilaat kulkivat tuoreesta voitosta ylpeillen kylän läpi. Aurinko iski kyntensä kaikkeen mihin osui lampaanlihan ja kuminan yltäkylläisen tuoksun yrittäessä tunkeutua levottomuuden lävitse.
     Yusuf, joka oli melkein viisivuotias, takertui äitinsä thawbiin ja kurkisteli Dalian lantion takaa pöydän ääressä syöviä vaaleaihoisia kypäräpäisiä ulkomaalaisia. Sotilaiden joukossa oli mies nimeltä Moshe, joka uskoi olevansa suorittamassa Jumalan antamaa tehtävää. Hän söi ja katseli, kun Dalia tarjoili ruokaa Ismail sylissään ja Yusuff jaloissaan. Hänen katseensa palasi naiseen aina uudestaan, ja hänen ajatuksistaan suodattuivat pois kaikki äänet lukuun ottamatta Dalian ainokaisen nilkkakorun kilinää.
     Juhla-aterian jälkeen sotilaat lähtivät saman hyytävän hiljaisuuden vallitessa kuin olivat syöneetkin jättäen jälkeensä vain halveksuntaa. Tuon enteen hermostuttamat kyläläiset rukoilivat lopun päivää yhdessä ja erikseen jättäen kohtalonsa Allahin käsiin ennen vaipumistaan unettomuuteen. Seuraavana aamuna, 24. heinäkuuta, Israel alkoi moukaroida kyliä massiivisella tykistötulella ja ilmapommituksilla. Uutistoimisto Associated Press raportoi Israelin lentokoneiden ja jalkaväen rikkoneen Palestiin aselepoa provosoimattomalla hyökkäyksellään, ja taivaalta satoi pommeja Dalian juostessa suojasta suojaan kauhun kangistaman Yusufin ja kirkuvan Ismail-vauvan kanssa.

Kylä pommitettiin raunioiksi, ja Dalia menetti sinä päivänä kahta lukuunottamatta kaikki sisarensa. Hänen isänsä, joka oli polttanut hänen kättään, makasi nyt itse samalla keskusaukiolla hiiltyneenä. Vei vain muutaman tunnin maailmalta mullistua perin pohjin ja Ismaililta itkeä itsensä uuvuksiin, Dalia puristi lasta rintaansa vasten uskaltamatta laskea tätä sylistään, vaikka poika oli raskas kantaa. Muut eloon jääneet vaeltelivat hänen laillaan sanattomassa sumussa. Heidän hiljaisuutensa oli turmeltunutta, siinä ei ollut raivoa, rakkautta, epätoivoa eikä edes pelkoa. Dalia katseli maata, palanutta, elotonta. Hän oli tietoinen kutinasta vasemmassa polvitaipeessaan, ja hän keskittyi siihen mutta ei saanut itseään raapimaan sitä.
     Hasan oli ollut pommituksen alkaessa talleilla ja juoksi perheensä luokse heti kun pystyi. Hän löysi Dalian jähmettyneenä hyökkäyksen jälkeisestä hiljaisuudesta. Vaimon jäykkä asento, rävähtämättömät silmät ja kouristuksenomainen ote Ismailista pelotti häntä. "Dalia!" hän huusi juostessaan kohti. Dalia ei liikahtanut.
     Kun Hasan pääsi heidän lähelleen, hänen sydämensä kiskoi hänet polvilleen. Yusufin pienet jalat vapisivat rajusti ja pienet kädet puristivat tiukasti Dalian thawbia.

Tämä hyökkäys oli esimakua tulevasta. Pian palestiinalaiset asuivat pysyvästi pakolaisleirillä. Pommitukset olivat heille arkipäivää, tappaminen, raiskaaminen ja lapsen ryövääminen. Muunmuassa.

Amal-tytär syntyi Dalialle ja Hasanille poikia myöhemmin, hän on tämän tarinan kantava voima ja vie suvun USA:n. Mutta hänestä ei siis enempää...

Kirja on järkyttävä, mutta hyvässä mielessä: minä itkin palestiinalaisten kohtaloa. Säälin heitä syvästi. Maailma raaistuu jatkuvasti, elämä on muuttunut järjettömäksi tappamisvimmaksi. Tätäkö varten meidän on maailmaan luotu? Valtiot toimivat kuin terroristit, tappavat häikäilemättä toisen osapuolen kansalaisia. Kuten Isis tai Al-Qaida.

Beninin aamut on merkkiteos, monella tapaa! Se on kirja ihmisyydestä ilman ihmisyyttä, kansoista ilman kunnioitusta toista kohtaan. Tämä teos on opduktio ihmisyydestä ja siihen mihin ihmisyys meistä kuoli. 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan sinulle rauhaisaa ja hyvää alkanutta viikkoa!
                      Aili-mummo




perjantai 13. marraskuuta 2015

♥ Suomalaisuus runoissamme ♥

Suomessa.

OODI SUOMELLE


Lauseita, litteiksi lyötyjä lovia,
salvosten sanoja, outoja ovia.
Käännetty kiveä, tankattu virttä,
päätalon sakissa veistetty hirttä
ja sillanpään siljaa, salaman maijaa
kuunneltu hiljaa ja nielaistu pala.
Virran partaalla vannottu vala.

Rannalle jätetty likka. Se poraa,
ne kyynelet, kyynelet! Pispalan soraa.
Polvillaan rukoiltu trokeiset säkeet,
kramsut äkeet, harmajaa tuulta.
Siunattu maata ja pyydetty kuulta
leinoisin keinoin ja mannisin mutkin,
rupisin riimein ja pitkinkin putkin.

Lindbladin polvella perhosta tutkin.

Heitetty huulta ja taitettu peistä,
annettu puhujan sateessa seistä
-------------.
Smuglattu sanoja, luntattu sävelet.
Suomessa sittenkin stadissa kävelet.
Jankattu, sönkattu lauseita blankkoja,
hypoteeseja huikean rankkoja,
purettu mieltä ja täytetty pää.
Äidinkieltä ja setälää.

Kaivattu kevät. Kuusien alla
jo sinervot auki,
latvassa laulava hauki.
Ja maa
kitapurjeissa punertaa
kun katsomme sinessä
kajavaa.


- ILPO  TIIHONEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Maisema on tänään maalattu valkoiseksi!

♥ Onnellista viikonloppua lukijoilleni toivottaen ♥
                          Aili-mummo


maanantai 9. marraskuuta 2015

♥ Isät ja lapset ♥

Isää ja ukkia juhlittiin 08.11.2015.

Lintu kantoi kukkasen,
vei sen 
tielle ikuisell.

♥ Hyvää Isänpäivää! ♥
♥ Taiteilijan näkemys Mauri-ukista ♥


Eilen oli merkittävä vuotuisjuhla, Isänpäivä. Aili-mummolle lankesi kunnia tällä kertaa järjestää juhlat. Tosin komean täytekakun olivat juhlijat itse valmistaneet äidin avustamina. Kaksostytöt olivat aloitteellisia, (10v) ja tekivät isälle ja ukille niin komean kakun, että se säilyy heidän mielessään pitkään. 

Isänpäivän juhlinta on tullut muotiin viimeisten vuosikymmenien kuluessa. Kun meidän poikamme olivat lapsia, ei silloin meillä ainakaan juhlittu isänpäivää. Kaiketi isänpäivä on tullut vastapainoksi äitienpäivälle, jota on Suomessakin vietetty lähes 100 vuotta. Ensimmäinen äitienpäivä on järjestetty maassamme vuonna 1918. Meillä äitienpäivää on vietetty toukokuun toisena sunnuntaina.

Isänpäivä vakiintui ja tuli liputuspäiväksi vuonna 1987. Sitä on juhlittu marraskuun toisena sunnuntaina. 

Alkuaan sekä äitien- että isänpäivä ovat olleet Amerikasta lähtöisin olevia juhlia. Minusta nämä lujittavat perheen eri sukupolvien välisiä suhteita, joten juhlinta on hyvin perusteltua! Toivotan kaikille isille ja ukeille onnea ja menestystä!

Kortin takakansi.


Olemme siirtymässä sydäntalven juhla-aikaan. Pian olemme jo adventissa ja sitten joulussa ja muissa uudenvuoden juhlissa. Näin tämä vaikea vuosi, 2015, on pian eletty kokonaan. Se jää monesta asiasta mielemme, pakolaistulvasta ja hallituskriisistä, joka onneksi laukesi. Toivottavasti se ei aiheuttanut suuria ja korvaamattomia vahinkoja kansakunnalle. Tärkeää olisi hallituksen ja eduskunnan saada työrauha, jotta he voisivat tehdä viisaita ja kauaskantoisia päätöksiä. Maailma on pahasti sekaisin. Rakentava työ Suomen ja suomalaisten hyväksi vaatii vastuullista suhtautumista asioihin. Meillä on liian paljon menetettävää, jos päätöksentekokaan ei onnistu normaalilla tavalla. 

Toivotan mukavaa ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille lukijoilleni!
                                 Aili-mummo

perjantai 6. marraskuuta 2015

♥ Isän rooli ennen ja nyt ♥

Rudof Koivun kuva: RUDOLF KOIVUN LUKUKIRJA. (Otava 2005).


ISÄN POLVELLA

Huru huru hummalla,
hummalla tätilään.
Täti kakun leipoo,
harakka halot hakkaa,
kukko puuron keittää,
kana kastin lämmittää,
västäräkki voin sulaa,
varpunen kattilan kaapii,
noukkii, koukkii,
pikkulintu lusikat pesee,
katti kauhan siivoaa...


- SUOMALAINEN KANSANRUNO -

Katso edellä olevan kuvan tekstiä!


Ylihuomisen isänpäivän kunniaksi  tein tämän RUDOLF KOIVUN Lukukirjasta kaapatun runon ja kuvat. 
Alunalkaen nämä kuvat ovat koristaneet Aukusti Salon Meidän lasten aapista (1. p. 1935) Ja Meidän lasten elämää (1.p. 1935), joihin Rudof Koivu on tehnyt kuvituksen. ISBN 951-1-04503-2.

Noissa muutamissa kuvissa, jotka tästä Lukukirjasta löytyy, on isä omassa vanhassa roolissaan eli ajamassa hevosta ja kantamassa jyväsäkkiä selässään, köpöttelemässä joulu-ukkona jouluaattoiltana sauva kädessä tai kuljettamassa ikkunaa. Isä oli lapsella tarpeen olla siksi, ettei pappi kirjoittanut lapsen nimen kohdalle rippikirjaan rumaa sanaa, äpärää. Äpäriä olivat kaikki, jotka eivät olleet syntyneet vihityssä avioliitossa. Myös kihlaparin lapsi saattoi olla hyväksytty. 

Entisaikaan isän kuului olla ylin kurinpitäjä lapsilleen. Isällä oli tanakka nahkavyö, jolla oli hyvä 'voidella' kurittoman lapsen istumalihaksia ja selkäpiitä. Näin miehille oli opetettu oman isän (ja kirkon) toimesta. Pikkulapsia saattoi kannella sylissä, mutta kun pari-kolme vuotta kului, tapaan kuului kovan kurin opettaminen jälkeläiselle. Sain selkääni myös nuorempien edestä, ja äiti se sitten kovakätinen nainen olikin...Tukkapölly ja pimeässä kellarissa istuttaminen ne vasta muistorikkaita olivat, kuten myös piiskaus paljaille istumalihaksille.

Mieheni on joskus sanonut, että kahdesti päivässä annettiin ruokaa, mutta selkään hän sai isältä kolme kertaa päivässä!

En tietenkään toivo näitä aikoja takaisin, mutta ne ovat painuneet lähtemättömästi mieleeni.

Ennen oli hyväksyttyä pahoinpidellä omia ja vieraitakin lapsia. Niin suuriarvoista oli kurin opettaminen lapsille. Myös sanaparret tukivat tätä kasvatusmenetelmää. 

Nykyisät ovat ihan eri rotua kuin nuo edellä luettelemani. Miehet osaavat myös hoitaa ja ruokkia pienokaisiaan, ja osaavat osoittaa lapselleen hellyyttä. Miehellä on myös tunteet, joiden syvyyttä ei tarvitse epäillä; mies kantaa lapsistaan myös vastuuta ja tekee töitä perheensä hyväksi. Kun vertaa noita entisajan 'hirviöitä' tämän ajan miehiin, voi sanoa suorastaan ihmeen tapahtuneen. 1800-luvulta on tultu jättiläisaskelin 2000-luvulle.

Toivotan kaikille isille onnea ja menestystä tärkeässä tehtävässään! 
Aurinkoista ja kaunista Isänpäivää kaikille Isille!
                        Aili-mummo

tiistai 3. marraskuuta 2015

Kirja ilman sanoja

Jää astiassa. Kuva: Mauri Nupponen.

Sateen vaimea ropina kattohuopaa vasten,
hiljaisuus, rauha: tämä yö
ei lopu koskaan.

Minä istun lukulampun alla,
avaan kirjan johon ei ole painettu sanoja,
luen hitaasti, maistelen ilmaa,
tunnustelen tuoksuja kuonollani.
Minulla ei ole kiire,
minä ymmärrän sanotun sanomattakin,
nukahdan viileän
valkoisen paperin pinnalle.


- MARKUS JÄÄSKELÄINEN -

Tikkalan kappeli ja hautausmaa.


Täällä rauhaisalla lepopaikalla on monta sanatonta nukkujaa, ja monesti me vierailijatkin jäämme sanoja vaille. Nekin ihmiset, jotka elossa ollessaan eivät ole sietäneet toisiaan, lepäävät rauhassa ilman riitaa ja sotaa. Aviopari joka on eronnut, lepää kauniisti rinnakkain tai pääpuolet vastakkain. Avopari joka asui vuoisikymmenet yhdessä saman katon alla, nukkuu tyytyväisenä omien sukulaistensa seurassa. Näin ovat jälkipolvet hyväksi nähneet.

Säätyläiset ja varakkaat haudattiin kirkon lattian alle tai mahdollisimman lähelle kirkon seinää, jos hautaus tapahtui kirkon ulkopuolelle. Sitä en ymmärrä, miten ihmiset voivat istua kirkossa ja hengittää kalmanhajuista ilmaa. Se on suorastaan epäterveellistä! Onneksi sekin tapa loppui jo vuosisatoja sitten.

Entisaikaan haudattiin eriuskoiset hautausmaan takaosaan, ja jumalankieltäjät hautausmaan perimmäiseen nurkkaan. Sukuhautaan heitä ei suinkaan pantu. Rikolliset, joista suurimpia olivat itsemurhaajat, haudattiin kokonaan siunatun maan ulkopuolelle. Näin ihmiset olivat kirkon puolesta lajiteltu kukin omaan kastiinsa. 

Minulle on ollut vaikea ymmärtää sitä, miksi itsemurhaajia pidettiin niin rikollisina. Heidät tuomittiin, vaikka he ovat sairaita ja onnettomia lähimmäisiämme tai sukulaisiamme. Minä en ole jaksanut tuomita heitä, vaan paremminkin ymmärtää.
Miksi me olemme lähimmäisiä kohtaan niin armottomia ja pahoja?

Lehtikuuset ovat syksyllä aika värikkäitä.

Olisipa jännittävää nähdä tämänkin tilan isäntäväet monien sukupolvien ajalta. Valokuvaus on vasta aikan nuori keksintö. Mahtisuvuilla oli varaa maalauttaa muotokuvia perheenjäsenistään, ei kansanmiehillä eikä naisilla. 

Tohmajärvellä asui 1700-1800 luvuilla sukuja, jotka ovat korkeasti kunnioitettuja koko maamme historiassa, muunmuassa Järnefeltit. Tohmajärvellä syntynyt Alexander Järnefelt (1833-1896), oli senaattori, kuvernööri, ja kenraaliluutnantti, ja näiden lisäksi tunnettu fennomaani. Hänen useat lahjakkaat lapsensa olivat kuuluisia taiteilijoita, Aino Sibelius oli Jean Sibeliuksen vaimo.

Näin pääsin kehumaan meidän hienoa menneisyyttämme. Sitä vanhempi menneisyys kuuluu Venäjän vallan alle.

Toivotan lukijoilleni hyvää alkanutta viikkoa ja marraskuuta!
                             Aili-mummo