Google+ Followers

perjantai 18. maaliskuuta 2016

♥ Ajankuvia kevään korvalla ♥


Pave Maijanen, laulaja etc.

Pitsiruutuja auringonpuolella
siistiä kuvaa visioissa
          ajankuvaa keitaalla

Eilisen meikki kuin
ilveilijän tanssi kasvoillasi
unikuvat lähelläni
eksynyt hymysi viekkauteen

Kevät, niin uteliaan janoinen 
pohjaan asti boolit
aamuaurinkoa juon kädestäsi
aikaa rajaamatta
                   sanat balanssissa
imua tutkiskeluni esikuvissa


- RAILI ROMPPANEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kevät on nyt ajatuksissani. On niin ihanan aurinkoinen ilma tänään, että se suorastaan pakottaa ajatukseni tulevaan kevääseen. Viime päivät ovat olleet sählinkiä, sillä rupesin yhdistämään kahta eri Google tiliäni ja niiden sähköposteja. Pääsin tänään kirjautumaan Bloggeriin, ja voin päivittää vihdoin blogini. Aili-mummo pääsi lopulta eläkkeelle, lieneekö hyvä vai paha asia. Minua saa yhä edelleen kutsua Aili-mummoksi.

Työtkin kasaantuvat, pakastimet odottavat kevätsiivousta! Ja pääsiäinen on jo oven takana. Vaikka meillä ikäihmisillä ei paljon muuta olekaan kuin aikaa, silti kaikki hidastuu. Tällä viikolla en ole käynyt hoidoissa Tohmiksella. Kaksi hoitoa on enää jäljellä, ne otan vasta pääsiäisen jälkeen huhtikuussa.

Tein kyllä alkuviikosta kuvakirjaa. Sopivan Ifolor-tarjouksen tullessa se on valmiina odottamassa. 

Ukrilla on parhaillaan menossa Talvipäivät. Ei ole enää virtaa sellaisiin 'kotkotuksiin'. Nyt esitettiin että Joensuussa pitäisi järjestää kirjamessut. Saadaanpa nähdä, jos eletään sekin ihme...

Minulle Posti tuo kirjoja osaksi Tohmajärven postiin tai joskus myös kotiin. SSKK:n lisäksi tilasin myös Inton ale-myynnistä kaksi kirjaa. Ja milloin tilaan mistäkin nettikaupasta lukemista joka kiinnostaa.

Tämän viikon tiistaina 15. päivä maaliskuuta muuttui sanomalehti Karjalainen tabloidiksi, mikä on lukiessa pelkästään mukava asia. Kehitys kehittyy. Pian kai se paperilehti katoaa kokonaan. 

Aika kallista onkin lukea paperilehtiä, etenkin kun / jos tulee useampia sellaisia. Meille tulee kaksi päivälehteä ja lisäksi vielä kaksi kertaa viikossa ilmestyvä Koti-Karjala. Ja useita aikakauslehtiä, niidenkin lukemisaika on pois kirjoilta.

Onneksi nykyään saa ostaa kaupasta kaiken pääsiäiseen liittyvän ruuan valmiina, ei tarvitse itse leipoa eikä imellyttää mämmiä. Kaivolta saa ostaa myös kotileivonnaisia, ruisleipää, piirakoita ja eri lajin kahvileipiä. Se on meille 'laiskoille' hyvä apu, vastaa monta kotiavustajaa tai kodinhoitajaa. Lisäksi nuo ihmiset tuskin paljonkaan ehtivät työaikana tehdä muuta, kuin ajaa autolla pitkin tietä, ja huutaa ovenraosta jotakin. Sellainen kuva minulle on näistä tullut, kun olen seurannut lehdistä ja teeveestä yleistä keskustelua.

Palmusunnuntai on ihan nurkan juuressa tulollaan. Odotamme toiveikkaina pääsiäistä sen sen ilosanomaa! "Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi!"

Tervetuloa Anneli A lukijakseni Pihakuiskaajan puutarhasta!

Onnellista viikonloppua ja Palmusunnuntaita kaikille lukijoilleni!
                          Aili-mummo



16 kommenttia:

  1. Hei Aili-mummo. Olipa kiva päästä seuraamaan blogiasi. On kotoista, kun lukee näitä omien seutukuntien juttuja. Kirjoitit että Joensuuhun puuhataan kirjamessuja, Kari Tahvanainen kirjoitti siitä kolumnin Karjalaisessa. - Minäkin innostuin asiasta, laitoin juuri samasta aiheesta mielipidekirjoituksen Karjalaiseen. - Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A, ihanaa että uusia lukijoita tulee!
      Tämän päivän Karjalaisesta en huomannut, mutta varmaan tulee myöhemmin mielipiteesi!

      Kiitos, samoin sinulle ja co! ♥♥

      Poista
  2. Olenpa huomannut tuon hidastumisen ja kevään valo ryöpsähtää niskaan kuin tyrkkien akkaa liikkeeseen :). On niin hyvillään, kun saa jonkun homman hoidettua loppuun asti. Meillä ollut lämmitysremonttia, auton särkyminen ensin moottori sitten törmääminen pupun kanssa. Nämä sattuivat pojan autolle. Onneksi ei henkilövahinkoja ja maahantuoja korvasi autoon uuden moottorin. On vasta kuusi vuotta vanha auto ja mittarissa 107.000 km. Aivan järkyttävä stressi pojalla, kun odotteli pari päivää. Pupuvahingot korvasi auton kasko, omavastuu vain 150 euroa.
    Minulle tulee tällä hetkellä yksi paperilehti, HS Viikko, puolen vuoden pätkätarjouksena. Aikakausilehtiä ei mitään mutta kirjoja ostan siitä edestä itselleni. Hyvää viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko sinäkin Beate, olet nuori ihminen..;)
      Samoin minä, on pakko yrittää tehdä itse miehen avustamana. Remontit asunnossa ovat aika hankalia ja sotkuisia.

      Onneksi pojalta särkyi vain auto, niitä saa rahalla uusia! Niin pieni eläin, ja aika suuri vahinko, mutta onneksi vakuutus korvasi. Melko vähän ajettu auto. Vakuutukset ovat hyviä, mutta kalliita maksaa. Vanhalle autolle ei kannata kaskoa maksaa.
      Kirjat ovat parempia säilytettäviä kuin lehdet, harvoin niitä enää jälkikäteen kukaan lukee!

      Kiitos samoin sinulle, Beate! ♥♥

      Poista
  3. "Aili-mummo pääsi eläkkeelle"

    Ja arvon kaiken työt kasaantuvat ja niin kiire on, ettei kerkiä mihinkään.

    Vai ymmärsinköhän väärin? ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireestä ei kannata puhua, vaan saamattomuudesta ehkä..;) Kaikki vie enemmän aikaa kuin ennen, vanhuuden varma merkki.

      Taisit toki ymmärtää omalla hauskalla tavallasi, Erkki! ♥

      Poista
  4. Hyvää palmusunnuntaita ja pääsiäisaikaa sinulle ja läheisllesi♥
    Meille tuleekin nyt toisenlainen pääsiäinen, pääsen keittiöstä kerrankin valmiiseen pöytään koska ajelemme Vantaan suuntaan pääsiäisen viettoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttuli, samoin sinulle ja läheisillesi♥ Olen iloinen puolestasi! Harvoin sitä pääsee tosiaan valmiiseen juhlapöytään..:)
      Onnellista yhdessä oloa sinulle ja teille kaikille!♥♥

      Poista
  5. Peikko tykkää ja lukemisesta ja tarinoista. Onkohan Aili-mummo jo huomannut uuden hianon kirjan Sikafarmari. Peikko on sen tehnyt ja heti mainostaa sitä täällä ilman lupaa. http://osuuskumma.fi/julkaisut/sikafarmari/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tosiaan ole huomannut, että olet aikaansaanut uuden kirjan, lämpimät onnittelut Peikko!

      Toki kirjamainos aina sallitaan, minä rakastan kirjoja♥
      Käynpä vilkaisemassa uutta kirjaasi!♥♥

      Poista
  6. Kiitos Aili-mummu kivasta postauksestasi.
    Ja hitaammin hyvää tulee, sen pidän mielessäni, sillä hitaantumiselle ei mitään voi. Se tulee, halusimme tai ei
    Jollain tavalla kuitenkin..niin nytkin mulle tämä sairaus, joka minuun iski..Verenpainesairaus, tuli flunssan jälkitautina ja vielä jonkinlainen sydänjuttukin..ei ole kuitenkaan sen enempää tutkittu vielä, mutta kipua on sydämessä aina, kun lyö liian tiuhaan tahtiin, tai verenpaine on liian korkealla.
    Lääkäri mulle sieltä soittelee, kun olemn aikani paineita mittaillut. saapas siten nähä, ölaittaako mut vielä johonkin tutkimuksiin sydämestäni.
    Toivon, että pääsisin , että epätietoisuus selkiäisi. huulenikin välillä sinertävät todella paljon, ja se on jonkinlainen sydänsairauden merkki.
    Mutta nyt toivottelen sulle oikein hyvää Pääsiäisen aikaa!
    Mutta nyt ollaan sentän saatu verenpaineet aika kohdilleen, mutta se syke vielä on ongelmaba.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että pidit postauksestani, Harakka!
      Harmillinen juttu, vaikka ikään kuuluva..;)
      Verenpainetauti on monen ihmisen ongelma, minunkin!
      Hartaasti toivon, että saisivat sinun sydänsairautesi hoidettua, se on tosi ikävää!

      Sinulla on uskoakseni luotettava ja hyvä lääkäri, osaa ajatella potilaansa parasta. Tutkimukset ovat tarpeellisia, jotta sydämesi tila tulisi tunnetuksi ja se saataisiin hoidettua. Huulien sinertäminen on selvä merkki siitä, ettei sydämesi toimi hyvin. Ehdottomasti on tutkittava tarkoin!

      Kiitos Harakka, hyvää pääsiäistä myöskin sinulle ja co! Kyllä se sykekin lääkkeillä rauhoittuu, minullakin on sama juttu.♥♥♥

      Poista
  7. Samoin meidän "Keskisuomalainen" alkoi tulemaan käsiin sopivana, ihan hyvä näin!Nyt mulee tulee aamuisin vain yksi lehti ja siihenkin menee aikaa, koska tosissani luen se aika tarkkaan. Jossain vaiheessa tuli hesarikin ja silloin meni kolmisen tuntia aamulla lukemiseen! Vaikka netissä ne lehdet pystyisi lukemaan, olen kumminkin sen verran paperia lukeva, että ihan milelläni sen omasta eteisestä aamulla ensi töikseni käyn noukkimassa!
    Mämmituokkosen kävin tänään ostamassa, helpomalla sen sain kun olisin alusta asti sitä itse alkannut tekemään....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maikku, siellä tapahtui ihan sama juttu samaan aikaan, hienoa! Hesarissa on paljon lukemista, minäkin tilasin sitä joskus 1980-90 luvuilla, mutta nyt ei enää kannata. Netissä luen myös lehtiä, mutta sosiaalinen media on sotkenut minut niin pahasti pauloihinsa, etten kaikkea haluamaani ehdi.

      Meille posti tulee vasta 14.30 ja joskus myöhemminkin. Se on jo jätepaperia, uutiset kuulee radiosta ja teeveestä moneen kertaan.

      Tosi on, mämmi itse tehtynä on kovasti kallista. Mutta jos imellyttäisi jälkilämmössä uunissa, se voisi olla helppo homma, ainakin marjamämmin osalta.

      Hyvää pääsiäisviikkoa sinulle Maikku!♥♥♥

      Poista
  8. Kevät se oli täälläkin, kunnes satoi lunta. Eikä mitenkään vähän, vaan ihan nietokseksi asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinkin voi käydä; mutta kyllä se kevät silti tulee -joskus! ♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥