Google+ Followers

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha



Kirjailija Nadeem Aslam on syntynyt Pakistanut vuonna 1966, ja muuttanut sieltä 14 vuotiaana Lontooseen, missä hän nyt elää ja vaikuttaa. Oikeastaan minun olisi pitänyt postata toinen kirja, Elävältä haudatut ensin, mutta lukujärjestys on nyt tämä. Postaan tämän hieman myöhemmin ilmestyneen romaanin, Sokean miehen puutarha, Like, 388 sivua, sidottu. Suomennos on Kirsi Luoman. Teoksen nimi alkukielellä (englanti) on The Blind Man's Garden (2013). Suomalaisen sidotun laitoksen ISBN 978-952-01-0936-3.

Ostin kirjan, kuten melkein kaikki postaamani kirjat, joista muutamia olen saanut lahjaksi.

Kirja kertoo Afganistanin sodasta ja siinä olevista ihmisistä. Sen sisältö on jaettu neljään osaan: I. Tie tappioon; II. Sokean miehen puutarha; III. Tasavertaiset pojat; IV. Jesaja.

Teksti sisältää juonipaljastuksia!

Sokeaksi tuleva mies on Rohan, pakistanilainen kristitty opettaja, jolla on kaksi poikaa; oma poika Jeo ja adoptiopoika Mikal. Rohanin vaimo oli kuollut jo kaksikymmentä vuotta sitten heti Jeon syntymän jälkeen. Rohan asuu puutarhassa omassa talossaan, jonka maan ovat hänen sukunsa miehet omistaneet vuosikymmeniä. Jeo opiskelee lääketiedettä, ja hänestä on tulossa lääkäri. Nyt hän on lähdössä Afganistaniin auttamaan sodassa naapurikansaa, mutta ei ole ilmoittanut asiasta edes nuorelle vaimolleen. Jostakin Mikal on saanut vihiä veljensä aikeista, ja hänkin aikoo liittyä Jeon kanssa yhteiseen matkaan. Mikal oli töissä aseliikkeessä, ja hän halitsi aseet. Hän osasi myös korjata ne.

Poikien kuvitelma sodasta oli aika naiivi. Varsinkin Jeo kuvitteli voivansa asettaa itse ehdot, millä hän voisi auttaa toisia, ja palata takaisin opiskelujensa pariin. Totuus on paljon raaempi ja armottomampi kuin kuvitelmat yleensä. Molemmat pojat joutuvat vangeiksi, ja Jeo menettää henkensä, kun muuan nainen iskee puukkonsa häneen.

Mikal jaksaa pitää puolensa, vaikka etusormet kummastakin kädestä silvotaan irti. Häntä kidutetaan talebanien toimesta. 

Hänet on myyty amerikkalaisille, jotka uskovat saaneensa kiinni oikean terroristin.

"Naheed vilkaisee sivuilleen. On tavallinen aamu. Vastapäisen talon avoimesta ovesta kantautuu radion ääni - naapuri kuuntelee musiikkia tehdessään kotiaskareita. Ja pian nainen tuleekin ovelle likomärkä moppi kädessään ja katsoo kun ruumista kannetaan Naheedia kohti, nostaa käden suulleen, menee takaisin sisään. Musiikki vaikenee ja vahvistaa Naheedille murhenäytelmän tapahtuneen. Kaksi korppikotkaa istuu naapuritalon harjalla ja kolmas kurkottelee kaulaansa kuorma-auton katolta.
     Ruumis tulee lähemmäs. Valkoisen lakanan päällä lepää paita jonka hän oli tehnyt Jeolle, harmaa kangas veren kyllästämänä ja kärpäsparvi ympärillään. Hänen kätensä harovat ilmaa ja tarttuvat viimein temppelipuuhun. Heikko oksa napsahtaa poikki ja tyngästä alkaa vuotaa sakeaa valkoista maitoa pisara pisaralta kiivaaseen tahtiin..."

Naheedin aikoo hänen äitinsä Tara naittaa heti uudelleen, kun tytär on jäänyt leskeksi. Äidillä on kokemusta siitä, mitä on olla leski ja elättää omaa lastaan.

Mikalilla ja Naheedilla oli takanaan rakkaustarina ajalta ennen Jeon ja Naheedin avioliittoa. Naheed rakastaa yhä Mikalia, ja siksi häntä eivät kiinnosta äidin ehdotukset. 

"Naheed vaeltaa ison talon halki. Kello on kymmenen ja vain kynttilät luovat valoaan , sillä söhköt ovat poikki. Hän kulkee pimennyttä käytävää Córdoba-taloa kohti liekki kädessään, pysähtyy ja nojaa seinään niin että steariinia tipahtelee jalkojen juureen. Seinällä on kuva Jeosta, ja hän tuijottaa sitä kysyvästi. Ruumiin tuoneilla kolmella miehellä ei ollut paljonkaan kerrottavaa. He sanoivat olevansa tavallisen peshawarilaisen kuorma-autovuokraamon palveluksessa, ja joku mies oli tullut heidän varikolleen ja maksanut heille Jeon ruumiin toimittamisesta Heeriin tähän osoitteeseen. ------."
     "Missä Mikal on? Naheed istuutuu lattialle selkä seinää vasten ja jää hiljaa paikoilleen. Kun he olivat alkaneet tapailla, Naheed oli aluksi ollut jotenkin kiusaantunut. Se oli tuntunut pelkältä leikiltä, ja hän oli tainnut vähätellä koko juttua. Mikal oli kuitenkin ollut niin tosissaan että se oli pakottanut hänetkin suhtautumaan elämäänsä vakavammin, saanut oivaltamaan kauneuden ja onnen kuuluvan hänellekin.----."
     "Naheedin vaatteita peittävä tuhka on levinnyt kaulalle ja ranteisiin. Kun naapurustossa on kuultu, että Tara oli pyytänyt toimittamaan taloon tuhkaa suruasujen käsittelemiseen, melkein kaikki naiset olivat kummastelleet ja päätelleet näiden olevan köyhien ja maalaisten tapoja. He ihmettelivät jälleen kerran miten ompelija oli saanut naitettua tyttärensä niin isoon taloon. Kauluskaijat kuuluu haudata neempuun juurelle, ja Taran papukaijan kuoltua parikymmentä vuotta sitten hän oli tullut kysymään, saisiko haudata sen puutarhassa kasvavan neempuun alle. Sillä tavoin hän oli tutustunut perheeseen. Tosin hänen miesvainajansa oli myös hyvin etäistä sukua Rohanille.----."
     "Pöydällä on rubiini joka löytyi Jeon vatsasta. Sen pintaan on kaiverrettu aivan pienellä Koraanin säkeitä, ja se on kirkas ja puhdas väriltään. Kivi on hiottu täysin sileäksi niistä kohdin missä ei ole sanoja, ja vaikka tunnelma oli ollut synkkä, moni oli haukkonut henkeään nähdessään sen ihanuuden. Muuan nainen muisteli kiven kuuluneen Sofialle ja kadonneen kauan sitten. Hänen mukaansa sen oli arveltu joutuneen varastetuksi. Koraania kopioiva imaami puolestaan sanoi, että Jeon lapsena lahjoittamat veripisarat olivat ilmestyneet jalokiven muodossa hänen sisälleen.---."

Paljon pahaa tapahtuu tässä sodassa Afganistanissa. Sitä tekevät kaikki sotaan osallistuneet tahot, ei yksin talibanit tai amerikkalaiset. Sota on pahin tapahtuma ihmiskunnalle, ja erityisesti naisille. Naisten maailma on pahuutta ja vääryyttä täynnä, siitä pitävät islaminusko ja miehet huolen.

Kirja oli yölukemisena hidas, mutta ei se aiheuttanut silti minulle painajaisia. Vaikka sotakirjoista en ole koskaan pitänyt, tässä romaanissa on myös muita ulottuvuuksia, kirjaa voi pitää myös rakkausromaanina.

Kirja on kaunis, ja sillä on sanoma. Minusta se on hyvä, olen tyytyväinen lukemaani teokseen. Nadeen Aslam on lahjakas ja palkittu kirjailija, uskoakseni pian myös maailmankuulu.

Kirjasta on postannut Mai Laakso blogissaan Kirjasähkökäyrä. Jotakin tärkeää jäi varmasti sanomatta, mutta olkaa hyviä ja lukekaa itse. Tämä kirja kyllä ansaitsee sen!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille oikein hyvää ja kaunista maaliskuun loppua ja huhtikuun alkua!
                            Terveisin Aili-mummo


12 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa ihan minun kirjaltani. Täytyypä pistää mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mine, hienoa että pidit esittelystäni!
      Hyviä lukuhetkiä sinulle♥♥♥

      Poista
  2. Kirja on takuulla lukemisen arvoinen, mutta nyt juuri en pysty tämäntyyppisiä kirjoja lukemaan. Joskus tuntuu, että ajattelen liikaa ja jään kiinni näihin erilaisten sotien kauheuksiin.
    Kunnioitan kovasti teitä, (esim. sinua, Aili)jotka jaksatte lukea, ja taas lukea, ja tuoda meille muille tietoa niin monista erilaisista kirjoista. Näin tarjoatte mahdollisuuden löytää niitä omimpia kirjoja luettavaksi meille kaikille.
    KIITOS, ja hyvää kevättä. Terveisin Eila Salon Kiskosta. (Tiedät kyllä, kuka)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ilona, tiedänpä hyvinkin...:)
      On ollut ikävä kommenttejasi, mutta hauskaa että vastasit!

      Kovin hitaasti käy lukemiseni, nytkin on ollut kolme eri kirjaa päällekkäin. Makuja on paljon erilaisia, minä en pidä dekkareista. Ihanaa kevättä sinulle ja läheisillesi!♥♥♥

      Poista
  3. Kirjan ihmiskuvaus kiinnostaisi.Sikäläinen kulttuuri ja sodan läsnäolo arjessa selkeyttää kirjoittajan kykyä "nähdä" elämää syvemmin.Mutta viehättävää on hänen tapansa esittää asiat kuitenkin yksinkertaisen vivahteikkaasti ! Kiitos esittelystä ja Hyvää kevättä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luullakseni näin on, kuten sanot!
      Erilaisia vivahteita on riittävästi, kuten totesit.
      Ole hyvä Else; samoin sinulle! ♥♥

      Poista
  4. Kiitos kauniista postauksesta. Vaikutta hyvin mielenkiintoiselta kirjalta. Toimin Joensuussa Naisten Pankissa ja meillä on lukupiiri, jossa luemme kehitysmaiden kirjallisuutta. Siellä olemme lukeneet useita Pakistaniin ja Afganistaniin sijoittuvia kirjoja. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava tietää, tunnetkin sitten Leila Kontkasen...
      Kiinnostava kirja on minustakin. Tämä kirja voisi olla yksi lukulistallanne. Kiitos Anneli A; samoin sinulle!♥♥

      Poista
  5. Kiitos Aili. Oikein hyvää ja kaunista maaliskuun loppua ja huhtikuun alkua myös sinulle.!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Sylvi ystävä!
      Kuin myös sinulle ja läheisillesi♥♥

      Poista
  6. Sodassa ei ole koskaan voittajia. Nykyisin sotaa ei käydä sotimalla sotilaat vastakkain vaan sotaa käydään piiloutumalla vanhusten, naisten ja lasten taakse ja keskelle. Sodan luonne on muuttunut inhimilliseksi kärsimysnäytelmäksi ja ne kärsijät ovat lapset ja naiset. Sotivat miehet ovat yleensä piilopaikoissa.
    Sota on aina ikävä juttu, kamala ja kauhea, kivulias.
    Tämä kirja on sotakirja, mutta siinä on myös rakkautta mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filosofiasi on oikea, terroristit kätkeytyvät naisten ja lasten joukkoon, he ovat älykkäitä. Kärsijät ovat jo monessa sodassa olleet avuttomia siviilejä, sotilailla on suojanaan aseet!

      Kunnian kenttiä ei ole etenkään terrorismisodassa. Sodassa häviää ihmisyys ja inhimillisyys, joukkotuho on tuskallinen ja kauhea.
      Jos ihminen rakastaisi, silloin hän ei sotisi.

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥