Google+ Followers

tiistai 10. toukokuuta 2016

♥ Tahdon vain kukkia! ♥

Helatorstaina (05.05.-16) luonto näytti tällaiselta.

Tänään huomaan että
päiväni nuortuvat
silmissä. Heleänä kuin 
nuori morsian otan vastaan kaiken mitä
elämä eteeni heittää.
Punastun vaikka
kaikkea en silti ymmärrä.

Keväällä on lupa olla 
iloinen ja vapaa
kujeilla ja leikkiä
kuin lapsi. Yritän tänäänkin
oppia uutta
vaikka silti vanhaa.

Tänään tahdon vain kukkia!

- AILI NUPPONEN -
Tiistaina 10.05. luonto näyttää tällaiselta. Ihanaa!!!

Tänään sujuu runojenkin kirjoittaminen, kuten ehkä huomaatte. Sillä linjalla pitänee jatkaa!! - Oikeastaan piti kirjoittaa tämä postaus jo viime viikolla, mutta tuli liian kiire. Mummonkullat tulivat auttamaan ympäristötalkoissa eli siivoustöissä. Ja se kävi kolmelta riskiltä naiselta sutjakkaasti. Tuli sitten lasten isäkin, joten suurkiitokset teille, olette mahtavia!

Sitten minulla oli onni tavata ihminen, johon olen netin kautta tutustunut. Hän on pikkuserkkuni, jonka juuret ovat tältä seudulta lähtöisin. Mutta ihanaa että sukua ja mielenkiintoisia ihmisiä löytyy ihan äkkiä ja arvaamatta.

Aili-mummo sai kukkia enemmän kuin monena aikaisempana vuotena yhteensä, kiitos niistä. Lisäksi sain lapsenlapsilta ihanat jääkaappimagneetit. Minulla on paljonkin aihetta iloon. Jälkipolvi on mielenkiintoisessa iässä ja heillä on kivoja harrastuksia. 

Luonto alkaa olla upeimmillaan, kesä tuli nopeasti tänä vuotena, melkein räjähtämällä. Helleaallot ovat meitä hellineet, tuulet lauhat tuoksuneet ja puistokonsertit soineet. Mittarissa on + 21,7 astetta C, valtavan ihanaa!

Tähän vuodenaikaan en lähtisi minnekään, vaikka olisi kuinka kovat menohalut. Kevätkesää Suomessa ei korvaa missään muualla vietetty aika... 
Taivas oli 05.05. näin suloinen; puut kasvattavat 'korvia'...


Tohmajärvi ei ole keväällä hassumpi asuinpaikka, katsoipa kuntaa mistä päin tahansa. Tikkalalaiset ylpeilevät Särkijärvellä, ja onkamolaiset useimmiten Suur-Onkamolla. Onhan heillä myös Kangaslampi, mikä minusta on upea paikka asua. Ja muita lampia on tällä seudulla monia, niilläkin on kesämökkejä. Puhumattakaan Kannusjärvestä, jonne UPM-Kymmene  myy kesämökkitonteiksi hienon uimarantamme ja suuren joukon muita tontteja. Tontit ovat myynnissä Bonvestan sivuilla. Ja tietysti myös FB:ssa on myös sivut.

Valtio aikoo myös yhtiöittää omistuksensa, ja myydä ne sitten sitten ulkolaisille rikkaille, joitka haluavat rikastua ostamillaan osuuksilla lisää. Niin on myyty elintärkeitä sähkölinjoja ja väkilannoitteita jo ajat ennen tätä nykyhallitusta. SSS-hallitus aikoo pistää rauta- ja maantiet rahoiksi, ja lakkauttaa meiltä itäsuomalaisilta koko infrastruktuurin. Ei täällä voi olla teollisuutta eikä työpaikkoja, koska niitä on pian mahdotonta huoltaa. Jää tilaa susille ja karhuille temmeltää vapaasti, mutta ihmisten on pakko lähteä pois. Jos tämä on keskustalainen tulevaisuudensuunnitelma, aion kyllä tulevissa vaaleissa äänestää muuta puoluetta!
Joku / jotkut muutkin saattavat tehdä saman tempun, ehkä iso herra S vielä hämmästyy...
Karhu on löytänyt uuden paikan likakaivojen läheltä...

Koululaiset odottavat hiki hatussa koulujensa kesälomien alkamista, viimeisiä kokeita tehdään toiveikkaina ja ehkä hermostuneinakin. Entisaikaan äitienpäivä oli keväällä se juhla, jota valmisteltiin kauan ja huolellisesti. Ohjelmia harjoiteltiin kuukausikaupalla, leivontatarvikkeet kerättiin taloista oppilaiden voimin, myytiin äitienpäivämerkkejä siinä samassa yhteydessä. Usein se oli sinivuokkoneula, joka kiinnitettiin rintapieleen. Koulussa askarreltiin paperikukkaset äitien vasempaan rintaan kiinnitettäviksi. Opettajat eivät puhuneet koskaan rahasta, he olivat tyytyväisiä kuten lapsetkin, vaikka ei elämä ollut viimeisen muodin mukaan pukeutumista. Kuitenkin äitienpäiväjuhlaan tytöt saivat uuden mekon ja kengät, ja pojat ehkä saivat paidan ja housut sekä kengät. Jotenkin kevät herätti silloinkin uusia toiveita tulevasta elämästä. Vaikka kovan työn takana se 'ihana elämä' oli, ja tuli vasta vuosikymmenien päästä.

Toivotan teille ihanat lukijani, oikein kaunista ja antoisaa kesäviikkoa!
                                Aili-mummo



14 kommenttia:

  1. Kyllä luonto on erikoinen. Nyt kevät on aivan yhtä pitkällä siellä kuin täälläkin.
    Vihreyttä riittää, hiirenkorvien heleän vaaleasta kuusien tummuuteen. Siihen väliin mahtuu sitten vielä kaikki mahdolliset vihreän sävyt, joita silmä löytää aina vain lisää.
    Kyllä tämä kevät on ihanaa aikaa, siitä saamme voimaa tuleviin päiviin.
    Kiitos Aili runosta, ja mukavia kevätpäiviä myös sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöllä ja illalla satoi vettä, siitä kesä rehahti käyntiin..;) Kuivuuden jälkeen vesi lisää kasvua ihan silmissä. Ihana alkukesän vihreä väri on kauneinta mitä tiedän! Tämä antaa tosiaan meille ikäihmisille potkua pitkäksi aikaa!
      Olen hyvä ilona, samoin sinulle ja läheisillesi sinne Salonseudulle!♥♥

      Poista
  2. Hei Aili ! Ihana lukea ajatuksiasi ja huomata arvostuksesi Luojamme ihmeellisistä töistä. Nyt voimme taas iloita Pohjolan kesästä. Muistan,kun kauan sitten saavuin näihin aikoihin joltakin ulkomaan matkalta KOTIIN,se oli parasta koko reissusta ! (ps.kyllä me vanhatkin kesällä kukitaan) Kaikkea parasta Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Else!
      Luonto on upeinta mitä olemme Luojalta saaneet lahjaksi oma elämämme mukaanluettuna! Pohjolan kesä on kauneinta mitä tiedän.
      Totta puhut, kotiintulo on usein matkan ihanin tapahtuma. Kiitos, kuin myös sinulle Else!♥♥

      Poista
  3. Kiitos kauniista runostasi ja aiallisesta, hyvästä kirjoituksestasi. Mikä ilo, kun on blogissa kaltaisesi, osaava, tietävä ihminen. On aina ilo lukea ajatuksiasi.
    Oikein hyvää, nyt äkisti viilentynyttä viikon jatkoa.♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että tykkäät ajatuksistani Irma!
      Me olemme kumpikin luontoihmisiä emmekä siitä muuksi muutu. Lämmin kiitos, terveisiä sinulle ja rapsutuksia Himmulle♥♥♥

      Poista
  4. Kevät on vaikuttanut Aili-mummoon suotuisasti. Runokynäsi jälkeä toivoisi luettavaksi useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ajattelen samoin, kehenpä ei vaikuttaisi?
      Useimmat tekeleeni ovat koneella. Jos jaksaisin kirjoittaa ja työstää, voisi niistä tehdä runokirjan (ehkä).♥♥

      Poista
  5. Kaunis kevätruno, kiitos♥

    Niin, näitä nykyisten vallanpitäjien päätösiä ja suunnitelmia ei voi ymmärtää tavallinen pieni ihminen...
    Hyvää kevättä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Minttuli!♥

      Olen samaa mieltä, ne käyvät yli ymmärryksen...
      Kiitos, samoin sinulle ja co!♥

      Poista
  6. Hienoa, että runosuoni kukkii noin kauniisti :)
    Meidän kesäpaikan vastakkaisen saaren piti pysyä luonnontilassa, siellä pesi joka vuosi mm. merikotkapari. Sitten tuli Turun kaupungille rahapula ja viime kesänä tuli ensimmäiset mökit ja nyt niitä nousee saari täyteen.
    Meidän kesäsaari on Naantalin alueella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai!
      Merikotka muuttaa majaa, voihan harmi! TUrun saaristo on ihana paikka, olen nähnyt sen teeveestä ja muutenkin..;)
      Olette varmaan presidentin kesäasuntoa, Kultarantaa, lähellä..?

      ♥♥

      Poista
  7. Runosuoni pulputtaa kuin keväinen puro! Lisää tällaista! Tykkäsin, "tänään tahdoin vain kukkia!"
    Voi miten mieleen nousi postauksesi viimeisestä osiosta omat kouluaikaiset äitienpäiväjuhlat ja kevätjuhlaan valmistautumiset. Ja miten koulun loputtua sai kävellä pihanurmikolla paljain jaloin ja katsella yli liitäviä pääskysiä. Vieläkin se ihanuus tuntuu mielen pohjalla.

    Tämä nykymeno saa kyllä pään pyörälle. Tuntuu vaan, että vaatteet kuluu eikä mitään muuta nyhjäämisestä synny. Totta on, että valtion talous on kuralla, mutta keinot korjaamiseen valuvat jatkuvasti kuin vesi hiekkaan. Joku asia passaa joillekin, mikään taas ei toisille ja sitten hallitus vetää länget kaulaansa ja alkaa uuden vedon. Tätä menoa totisesti myydään kohta happirikas hengitysilmakin. Mut sur ny näitä. Onneksi on kesä tulossa! Että jotakin mukavaa odotettavissa. Kiva postaus ♥♥

    VastaaPoista
  8. Hauskaa että pidit, Anja!
    Sama täällä, mieleen nousivat kouluaikaiset muistot hyvin elävinä. Vaikka köyhää oli, silti ei kaivannut enempää kuin oli!

    Totta 'puhut', ehkä olemme tottuneet siihen, että kaiken saa vain pyytämällä. Entisaikaan oli pakko panna toimeksi itse, mieli tuloksia saada syntymään. Nyt ei osata muuta kuin jarruttamisen ja kiusantekemisen taito.

    Mutta me emme sure, vaan elämme omaa elämäämme siten kuin olemme oppineet...Ihanaa kevätkesää sinulle Anja-Regina♥♥

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥