Google+ Followers

maanantai 18. heinäkuuta 2016

♥ Mitä minä olen? ♥

Saihon isäntä taiteilija Leo Karppanen esittelemässä ihanaa pihaansa (oik.)

AAMU
VALKOINEN KUIN MAITO


minä olen lakeuden tuuli
    sadepilvi heinäpellon päällä
        kasteen kirkas pisara nousevalla oraalla
paapan ristityt kädet
    pojanpoikien leiskuva tukka  
kuin villin hevosen harja

minä olen kyntöviilujen miekanterä
      sankarihautojen harmaa rivi
          patsaan silmissä sateen kyyneleet
minä olen autiotalon hiljaisuus
            murskattu kallio
          neulasensa pudottanut puu
minä olen kova ja likainen tie
valokiilojen leikkaama musta yö

minä olen aamu
                 valkoinen kuin maito
minä olen kuuma kesä
                 tahmea hunajasta ja siitepölystä
syksy
           raskas ja variseva
   talven kasvoille vedetty lakana
        aamu
                 valkoinen kuin maito.


- AUNE KIVIOJA -     

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Oma ääni on hyvin kuultavissa Aune Kiviojan runoissa. Hän on eteläpohjalainen, vuonna 1928 Jalasjärvellä syntynyt kirjailija. Ainakin kaksi runokokoelmaa hän on julkaissut, Rukihisen leivän maa (1999) ja murteella kirjoitetun runokokoelman Pohojalaanen (1995). 

Tuon aloitusrunon löysin Lahden Runomaratonin antologiasta Runo kasvaa maasta, valikoima kilpailurunoja, toim. Liisa Salo, Jyväskylä (1991). Tähän kilpailuun otin itsekin osaa, ja sain siihen joitakin runojani. Silloin ei vielä EY ollut päässyt sotkemaan suomalaisen maatalouden kuvioita, mutta lähellä olivat nekin ajat, vain neljä armollista vuotta, kun maajussin ahdistus alkoi. Ja se jatkuu yhä.

Suuruudestakaan ei tunnu olevan suurta hyötyä, kun miljoonalla maitolitralla vuodessa ei pääse navetanrakennusvelkojensa herraksi, luin sen netistä. Tila on konkurssissa. Ja näitä tulee riittämään, suuruuskaan ei pelasta mitään.

Maidonvalkea on maitojussin naama, punakaksi se voi muuttua eri syistä, häpeästä, alkoholista, verenpaineesta, kodittomuudesta ja niin edelleen. Kaikki voi mennä ammatin lisäksi. Suomessa ovat pahat ajat vasta alussa, kukaan ei tiedä, kuinka kauan ne jatkuvat.

Tuo konkurssin tehnyt viljelijä kertoi uskoneensa pankin vakuutteluja, että hän selviäisi hyvin kaikista lainoistaan, kun vain laajentaisi. Mutta takuuta siitä ei pankkikaan antanut. 

Olen kauan seurannut herrojen hyviä neuvoja, mutta en ole vielä oppinut niihin luottamaan. Minusta jokaisen meistä pitää osata sen verran ajatella itse omilla aivoillaan, ettei koskaan tee päätöksiä vieraiden neuvojen mukaan. Yllytyshullu ei saa olla, se käy liian kalliiksi.

Mitä arvaamattomammaksi ja uhkaavammaksi maailma käy, sitä vaikeampi on maajussin elämä. Tiloja aivan kuin painostetaan ottamaan valtaisia riskejä, mutta mistään ei löydy apua, kun hätä on käsissä. Aina on vastuu viime kädessä viljelijällä itsellään.

Toivotan kaikille turvallista ja hyvää alkanutta viikkoa!
                 Terveisin Aili-mummo


6 kommenttia:

  1. Kiitos Aili runosta ja toivotuksista <3

    VastaaPoista
  2. Otatpa kantaa vaikeaan ja ajankohtaiseen asiaan jalat tukevasti maan kamaralla. Minä aattelen, että Suomi on tulevaisuuvessakin rukihisen leivän maa. Varmaan täkäläinen maatalous löytää oman tiensä, jolla se pystyy kilpailemaan kovilla markkinoilla. Eiköhän markkinarakoja löyvy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä mielipiteestä Erkki, samaa minäkin toivon! Elämä muuttuu yhä tiukemmaksi ja arvaamattomammaksi; totisesti toivon että niitä 'markkinarakoja' löytyy kotimaan viljelijöille.♥♥♥

      Poista
  3. Vahva runo, herättää samoja ajatuksia kuin sinullakin.Toivossa on elettävä että Suomi saadaan oikeesti nousuun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahvat runot miellyttävät minua, kiva kun olet kallellaan minuun päin;)

      Toivoa aina pitää viimeiseen asti!♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥