Google+ Followers

maanantai 12. syyskuuta 2016

Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja jatkuu!

Kuva: Aili Nupponen.


Olen edistynyt tosi hitaasti tässä ostamassani Sirpa Kähkösen romaanisarjassa, koska luen vain öisin, ja ikä tekee minulle jo haittaa.  Sarjan toisena romaanina ilmestyi kirja Rautayöt, 281 sivua; Otava 2002. ISBN 978-951-1-22218-7. Jatkosota ei suorastaan vielä ole alkanut, mutta kirja kuvaa ajan painostavia tunnelmia kuumana kesänä 1940. Tuoreessa muistissa on, mitä talvisodassa on tapahtunut. Lentokoneet ja kaupunkilaisia pelottaneet pommit ovat painajaisena ihmisten mielissä.

Juonipaljastuksia:

Sankarihautajaisia riitti romaanimme Tuomien perheessä. Miniä Anna Tuomi ja tytär Hilda Tuomi taluttivat perheen sankarivainajien äitiä ja pikkulasten mummoa Serafiinaa, kahden puolen sankarihautajaisista kotiin. Annan mies, Lassi Tuomi, oli palannut rintamalta mieleltään järkyttyneenä, niin ettei hän kyennyt tekemään työtä eikä hankkimaan perheelleen rahaa.

Myös naapurit ovat romaanissa tärkeässä roolissa, sillä ilman toisten apua tuskin kukaan kotirintaman ihmisistä olisi selvinnyt. Aina löytyy joku, joka voi pahassakin tilanteessa auttaa, jos halua on. Ja aina myös on niitä, jotka haluavat vain muiden kustannuksella rikastua. Annalla on pienet kaksoset, Otto-poika ja Pikku-Lilja, jotka vaativat joka hetkistä valvontaa ja huolenpitoa.

Vastuu kaikesta kaatuu kahden naisen, Annan ja Hildan, päälle. He ovatkin uupuneita, välillä jopa toivottomia, mutta sisu ja rakkaus auttaa pahoista kohtaloista selviämään. Pienin huolenaihe ei ole ruoka, vaan sen puute. Jostakin sitä on loihdittava nälkäisten suiden eteen. Onneksi on sentään kasvimaat ja puutarhat, joista saa paljon syömistä, kun taitoa ja halua on. Käypä kaupungissa laatuun kasvattaa myös sika tai pari kesän aikana. Mutta Kansanhuolto tietenkin ottaa veronsa, jos se on mahdollista. 

Jalmari-poika kaatui talvisodan sankarina, ja isoäiti Serafiina on surusta sekaisin.

Mielestäni aika ankea kirja, mutta tuskinpa paljon iloa tällaisesta elämästä löytyy. 

Hatunnosto sota-ajan naisille, jotka jaksoivat huolehtia sekä töistä että perheenjäsenistä, välillä vieraistakin. Eikä yhteiskunta huolehtinut lapsista, sairaista tai vanhuksista. Kaikki se kuului normaaliin elämänmenoon. Kirja on osa Suomen historiaa, vaikka sen henkilöt ovatkin kuvitteellisia olentoja. Jotakin särmää olisin kuitenkin toivonut enemmän!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuva: Aili Nupponen.

Ostamani Sirpa Kähkösen Lakanasiivet, 398 sivua, Otava Seven-pokkari, 2007; ISBN 978-951-1-23150-9. Kirja on yhden päivän kuvaus sotakesältä 1941, jolloin Kuopion kaupunkia pommitettiin. Se on päässyt Finlandia-palkintoehdokkaaksi vuonna 2007. Sirpa Kähkönen jatkaa yhä Kuopio-sarjaansa, joten emme voi tietää, miten suureksi tämä kirjasarja kehittyy. Tämä ei ole huono tapa kuvata historian tapahtumia pienten ihmisten elämässä, vaan yksi niitä koskettavimpia muotoja. Kaikella on vaikutuksensa ihmisiin ja heidän elämäänsä.

Tässä kirjassa on paljon enemmän toimintaa ja jännitystä kuin edellä kertomassani Rautayöt-romaanissa. Sotaan kuuluvat desantit ja vakoilijat, ja niiden etsiminen. Jokaista kulkijaa katsotaan 'sillä silmällä'. Sitten on tietenkin saksalaiset ('sakemannit'), jotka saavat toiset naiset kiihdyksiin ja sitten ne, jotka eivät sakemanneista tykkää eikä heidän heiloistaan. Melko pieni lapsi saa jäädä ajopuuna kuljeksimaan milloin kenenkin huomaan, mutta äidin on päästävä nauttimaan sakemannien anteliaisuudesta. Pelko versoo tästä epäluulon ilmapiiristä, se jättää pimeät jälkensä lapsen sielunmaisemaan.

Ravintola on mielenkiintoinen ympäristö tapahtumille ja ihmisille. Siellä on paljon sallittua ja vielä enemmän kiellettyä elämää. Tanssiminen on kielletty sodan aikana, sotamiehiä piti niin kovasti kunnioittaa, että iloitseminenkin kiellettiin. Selviää sekin että poliisi on myös ihminen, jopa aika hyvä ihminen.

Kirjan keskeisiä henkilöitä on sotaorpo poika Juho Tiihonen, joka pääsee varakkaan tohtorin ansiosta kouluun Kuopion lyseoon. Juho on hyvä ja lämminsydäminen poika, joka ottaa suojatikseen Saaralotan eli Charlotan, joka sairastaa jotakin tautia. Juhon rakkaudellisen huolenpidon ansiosta lapsi jää eloon, kun vanhempi eli 'äititäti' on tämän hylännyt. Juholla on omaisia vain viinaan ratkennut ukki, joka välillä unohtaa kokonaan lapsenlapsensa. 

     Ensio Mertanen oli automaatissa istuessaan hetken aikaa luullut, että Mizzi seisoi kadun toisella puolen ja katsoi suoraan häneen. Mutta auringon ja varjojen välke se vain oli tehnyt hänelle tepposet; ei kadulla ketään ollut.
     Mizzi oli kuitenkin kaupungissa, Mertanen mietti nyt kiirehtiessään kohti kotiaan. Mizzi oli luvannut etsiä hänet käsiinsä. Voi herraisä, mitä sekin merkitsi. Kunpa Mizzi ymmärtäisi soittaa, kunpa osaisi valita hetkensä. Sillä missä he voisivat tavata? Kotonako? Jonne Kerstin oli tulossa jonakin määräämättömänä hetkenä. Konttorissako? Kyllä sihteeri ja konttoripäällikkö ja työnjohtaja nostaisivat kummastuneen katseensa, kun  konttorin poikki purjehtisi Mizzin kaltainen jousitettu unelmien vaunu, tamdadamda fiuu.
      Miten Mizzi ylipäätään oli liikkeellä, sitä Mertanen ei voinut ymmärtää. Hän ei ensinkään tiennyt, mihin olivat nyt menneet kaikki ne, jotka rauhan aikana viihdyttivät muita: hyvät naiset ja herrat, kuuluisa tanssipari Denas ja Dupins! Tulkaa kaikki katsomaan, valkoinen sheikki ja ihmeelliset orjanaiset!
      Myönnettäköön, että hän oli joskus onnensa huumassa kuiskannut Mizzin korvaan: tule minua kysymään, jos olet pulassa. Kyllä Ensio Mertanen järjestää. Mutta se oli enemmänkin kiitollisuutta siitä kaikesta hyvästä, jota Mizzi oli hänelle tarjonnut. Ei sitä ollut tarkoitettu aivan todesta otettavaksi, ja hänen mielestään Mizzi oli kyllä sen ymmärtänyt, kuitannut tarjouksen naurahtaen.
     Mutta saattoihan olla, että tämä oli sellaista lupausten lunastamisen aikaa, Mertanen ajatteli haikeahkosti ja seisahtui silmäilemään kirjakaupan ikkunaa. Taisteluni, luki etualalle asetetun kirjan kannessa. Taisteluni, taisteluni, Mertanen hymisi lähtien taas kävelemään. Kirjakaupan varjoista markiisit vaihtuivat valkoiseen päivänpaisteeseen, värittömän paahtavaan, ja Mertanen siristi silmiään.
     Oli se Taisteluni sellainen kasvissyöjän hourekokoelma. Hän oli lukenut sen heti tuoreeltaan, kun se maaliskuussa ilmestyi suomeksi. Tahi sitten selannut, tietääkseen, mistä kaupungissa puhuttiin. Ja sitten sen olivat lukeneet hänen tyttärensä, kuten myös Kerstin.---------------.

Ensio Mertanen menetti romaanissa sahansa, joka antoi työtä monille miehille kaupungissa. Sahan sammutus oli kaupunkilaisten epätoivoinen yritys suojella omaa työpaikkaansa. 

Lakanasiivet oli koskettava ja hyvin kuvattu romaani, josta pidin yhtä paljon kuin aikaisemmin postaamastani kirjasta Hietakehto. Kähkönen osaa kyvyn kuvata kansanihmisten elämää mielenkiintoisesti. Toivon, että muutkin pohjoiskarjalaiset kuin minä pitäisivät Kuopio-sarjasta. Koskettavalla tavalla kuvattua kansanihmisten elämää, se on aitoa ja rehellistä kirjallisuutta meille, jotka vietimme lapsuutemme sotien aikana ja niiden jälkeen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan lukijoilleni hyvää alkanutta viikkoa ja syyskuuta!
                                Terveisin Aili-mummo



4 kommenttia:

  1. Istanbulissa oli jollakin ystävättärellä tämä sarja ja luin sen mielenkiinnolla. Puute ja sota on ankeaa, siitä ei pääse mihinkään. Toivottavasti emme joudu sellaista koskaan kokemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että sarja on sinulle tuttu, Mine!
      Todella hartaasti toivomme että emme tarvitsisi mitään sotaa kokea. Jos mahdollista, sota on nykyään vielä julmempaa kuin silloin ennen. Ja eniten siitä kärsivät siviilit!

      ♥♥

      Poista
  2. Hieno postaus <3
    En ole lukenut tätä sarjaa. Graniittimiehen olen lukenut. Sekin oli Finlandiaehdokas. Kirja ilmeisesti liittyi jotenkin tähän sarjaan, samoja henkilöitä ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Graniittimies ei kuulu varmaankaan Kuopio-sarjaan, sen tapahtumat on sijoitettu Neuvostoliittoon Suomen itsenäistymisen aikoihin. Sinne meni hyväuskoisia suomalaisia etsimään onnea ja luvattua hyvää elämäänsä, mutta menijät pettyivät pahasti. Eräs Kuopio-sarjan henkilöistä, Lassi Tuomi, lienee siinä ollut, arvaisin, ehkä muitakin...

      ♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥