Google+ Followers

perjantai 30. syyskuuta 2016

♥ Syyskuu on ollut hieno ♥

Mummon vaahterassa on komeat värit!
LOKAKUU


Yöllä vaihtui lokakuuksi.
Kuistin lattia ja portaat huurteiset,
kaiteella pelakuu sulattelee 
kukkaterttujaan aamuauringossa.
Pihan laidassa nuokkuvan kuusaman lehdet
yökylmä on värjännyt verenpunaisiksi.

Aamulenkillä pieni koira
lukee tarkkaan viestit vadelmanvarsista.
Kellastuneen koivun latvuksista eteeni putoaa
lehti kerrallaan kostealle metsäpolulle;
suon reunassa kypsyneet karpalot mättäillä -
kuin kerralla lapsena hajottamani
punaiset puuhelmet pirtin riepumatolla.

Yökaste kirkkaina vesihelminä riista-aidassa,
kuin kristallit, auringon säteiden lävistäminä.
Kuusikon seinäsammalmatto
täynnä suppilovahveroita,
nostamassa pyöreää lakkiaan,
pitkät keltaiset varret koholla:
Huomenta kulkijat!

Aurinko lämmittää puiden lomasta
ja sulattaa huurteiset mustikanvarvut.
Valkeaa jäkälää kasvavalla kalliolla
käännös takaisin kotiin päin.

Keltaisten lehtien peittämä polku
on muuttunut pehmeäksi askelten alla.
Polulle pudonneella haavanlehdellä vettä -
kuin peiliksi jäätyneenä.


- ANJA PESSALA -

//////////////////////////////////////////////////////////////////////

Lainasin tätä ystäni Anja Pessalan hienoa runoa, koska se on niin ajankohtainen. Mutta tuo runon alku on harhaanjohtava: tänä syksynä ei ole ollut yöpakkasia, vaan periaatteessa kaikki jatkuu kuin kesällä kuunaan, kukat jatkavat kukkimistaan. Saanemme nähdä, miten kauan tämä lämpöaalto kestää, toivottavasti vielä useita viikkoja.

Jotkut meistä ovat muuttaneet Kiteelle vanhuuden päiviä viettämään tai aikovat muuttaa sinne. Onhan tämä elämä maalla hieman pelottavaa, jos ei itse kykene hoitamaan asioitaan. Toivottavasti niin ei käy vielä pitkään aikaan! Apua ainakin tarvitsemme jossain muodossa, kun kunto huononee jatkuvasti. Mutta turha sitä lienee edeltäpäin murehtia. Onnea on, että olemme saaneet elää vanhuutemme yhdessä. 

Tohmiksella on Kaivo hieno paikka. Sieltä voi ostaa tuoreita leivonnaisia, kahvia ja käsitöitä. Tohmajärven ahkerat naiset  ovat aikaansaavaa väkeä, ja erityinen ilo on kahvilan emäntä Pirkko Kakkonen, joka täyttää toiveet ennen kuin on edes kerinnyt lausua niitä julki. Suurkiitokset lausun kaikesta avuliaisuudesta Pirkolle!

Tänä iltana on kuulemma myös hämärätori museoalueella ja kesäteatterin tuntumassa. Sielläkin on varmaan mukavaa, ainakin vuosi sitten oli ollut. 

Tänään on sekä satanut että paistanut kirkkaalta taivaalta sekä kaikkea muuta siltä väliltä. Syyskuu on ollut hieno. Toivottavaa olisi, jos sää pysyisi vielä jatkossakin lämpimänä, ja saisimme niitä pakkasia vielä odottaa!

Toivotan lukijoilleni onnellista ja kaunista viikonloppua!
                           Terveisin Aili-mummo





10 kommenttia:

  1. Kyllä syyskuu onkin ollut kaunis ja lämminkin. Vaahterat ovat olleet niin upeita syksymekoissaan.
    Ihanaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe..:)
      Samoin sinulle ja co!♥♥

      Poista
  2. Ihania ruskavärejä löytyy myös Pohjois-Karjalasta. Syksyn luonto on parhaimmillaan. - Kaunista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, en edes uskaltanut odottaa näin kaunista ruskaa kuin olemme saaneet! Värit ovat hienot, paljon paremmin ei voisi olla:)
      Kiitos Anneli A, samoin myös sinulle!♥♥

      Poista
  3. Nyt on parasta ruska aikaa. Kiitos samoin kaunista viikonloppua.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn mielipiteeseesi ritva!
      Antoisaa ja hyvää lokakuuta sinulle ja läheisillesi!♥♥

      Poista
  4. Kiitos Aili-mummo ja hyvää viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Mai!
      Ihanaa lokakuuta sinulle..:)

      ♥♥♥

      Poista
  5. Syksy on aika veitikka, niin monet se innoittaa runoilemaan. Syksyssä on jotain jotenkin kohtalokasta mielestäni. Se kuolettaa kesän, mutta tykkään syksystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkusyksy voi siis olla aika runollinen, mutta marraskuu ei enää olekaan yhtä hauska. Onneksi silloin on joulun odotus kiivaimmillaan. Kesä vetäytyy viisaan lepoon muutamiksi kuukausiksi, mutta keväällä se herää talviunesta ja antaa toivon uudesta kesästä. Omalla värikkäällä tavallaan syksy onkin upea!♥♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥