Google+ Followers

tiistai 25. lokakuuta 2016

♥ Liisan liukkaat, Kaisan kaljamat ♥

Karhu ja pihakuusi; kuva otettu joitakin vuosia sitten.

Alenee auringon kaari,
päivän matka madaltuvi,
tupain nurkat tummenevat,
varjot pitkiksi venyvät.
On vain hiukkasen valoa,
kajastusta kalpeasti
kahden hämärän välissä,
puristuksessa pimeän.

Vaan ei valo valtaa anna,
taannu ei se taistelutta.
Syttyy kynttilät kylille,
ilomerkit ikkunoille,
lamput loistaa pihapuissa,
pikkutuikut pensaikoissa.
Hautalyhdyt kirkkomaalla
välkkyvät valomerenä,
antain toivon tulevasta,
viestin voitosta elämän.


- EIRA VAINIKKA -

Tänään satanut lumi kello 15.00 mennessä.

Hieman lunta olemme saaneet, mutta ei varmaankaan pysyvää lunta. Alkavat ne Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat. Tosin Kaisa on vasta marraskuun lopussa, Liisa joitakin päiviä aikaisemmin. Näin mummoni Kaisa Liisa Juvonen o.s. Kauppinen muistetaan ihan almannakan mukaan. Hän oli myös syntynyt 12. päivä marraskuuta 1850, ja ainakin suurin osa lapsista oli syksyllä syntyneitä, kaksi heistä marraskuussa äitinsä tavoin. 

Kaisan lapsuus oli ollut hyvin dramaattinen. Siitä voitte lukea tästä. Kaisan äiti jäi asumaan Onkamolle, ja naiset hajosivat töihin sukulaistaloihin. On muistettava, että vuonna 1867 oli Suomessa pahin katovuosi koko 1800-luvulla. Ja vielä 1868 kuoli paljon ruuan puutteen heikentämiä ja sairaita ihmisiä. Kauppisen miesväki oli sairastunut ja kuollut aikaisemmin, viimeisenä heistä Juho Kauppinen. Kaisan isä, Matti Kauppinen, oli vangittuna Turussa.  

Kaisa Liisa Kauppinen oli päässyt piiaksi Takkulan taloon serkkunsa Susanna Kauppisen (1837-1904) emännöidessä tilaa. Talon isäntä ja Susannan mies oli Simo Tahvonpoika Simonen ( 1831-1898). He olivat aikaisemmin asuneet muistitiedon mukaan Mäkelän tilalla, josta muuttivat Takkulaan.


Vas. Kaisa Liisa Juvonen (os. Kauppinen) ja Anna Maria Kuronen (os. Kauppinen).

Pikkuserkukset Kaisa ja Mari 'sattuivat' elämään lähinaapureina Perivaarassa. Maria oli Kaisaa 16 vuotta nuorempi, ja hän oli ollut kasvattina Liipissä Törrösillä. Sieltä hän pääsi piikomaan Hästilään eli nykyiseen Alapihan taloon, missä hän viihtyi hyvin ja oppi talon työt leivänpaistoa myöten. Alapihasta kävi Perivaaran Tahvo Kuronen (1864-1918) hakemassa Anna Marian vaimokseen vuonna 1888, jolloin heidät vihittiin. 

Kaisa Liisa Kauppisen oli Hästilästä eli myöhemmästä Takkulasta vihille vienyt jo 1872 Mikko Pekanpoika Juvonen (1847-1901). Nähtävästi Kaisaa oli talossa kohdeltu hyvin, sillä isäni Oskari Juvonen (1883-1969) tunsi erityistä läheisyyttä Takkulan isäntää Tauno Simosta kohtaan.

Kaisan sisar, Anna Stina Kauppinen (1848-1910) oli myös avioitunut Mikko Pekanpoika Nupposen (1846-1936) kanssa. Hänkin asui muutaman kilometrin päässä sisarestaan Kaisasta. Myös Kaisan äiti, Anna Simonen, oli muuttanut asumaan toisen tyttärensä luokse, Nuppolaan.

Mummostani Kaisasta tiedän, että hän harrasti kansanparannusta ja teki taikoja, erityisesti karjataikoja, joista Kaupittaret olivat tunnettuja. Olen näistä kirjoittanut useampia kertoja vuosien mittaan. Ei ole ihme, että yhdestä jälkeläisestä tuli ortodoksipappi ja piispa, minä taas tunnen uteliaisuutta vanhaa kansanperinnettä kohtaan. Arvelen tämän olevan perintöä esiäidiltämme Kaisa Liisalta.

Onhan myös mummoni sisaren Ida Kauppisen (myöh. Nevala) jälkeläisestä, Kaisu Vuoliosta, tullut perinteen tutkija, filosofian tohtori. Hän on julkaissut teoksen, Suomalainen Joulu, WSOY, Porvoo (1981), joka on kansantajuinen, kuvitettu esitys hänen väitöskirjastaan Muuttuva Joulu. Minusta kirja keskittyy joulunviettotapoihin, ei siihen mistä juhlasta joulu on tullut perinteeseen mukaan. Kysehän on entisajan Köyrin eli Kekrin vietosta. Alkuperäistä väitöskirjaa en ole lukenut.

On viimeinen lokakuun viikko menossa. Toivotan lukijoilleni hyvää lokakuun loppua!  ♥Terveisin Aili-mummo ♥ 
                               


16 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista sukutarinaa. Itsekin olen jo tovin ollut kiinnostunut omasta suvustani.
    Mutta joko ne liukkaat ja kaljamat alkaa olla ajankohtaisia siellä? Karsikonperällä ei ole vielä lunta, kuin nimeksi, järvien rantavedet osin jäätyneet ja pakkasasteita kyllä on ollut päivisinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille satoi eilen kirjoittaessani tätä postausta lunta kolmisen senttiä. Ei ainakaan vielä ole sulanut pois, mutta sehän riippuu ilman lämpötilasta. Uskallan sanoa, että ovat alkaneet liukkaat, kestoa en osaa sanoa.

      Varmaan ne liukkaat ovat teidänkin 'ilonanne' piakkoin. Kannattaa varustella itsensä erinomaisin liukuestein. Talvitassut pitää saada myös autonkin alle..;)

      Hyvää talven alkua sinulle, aimarii!♥♥♥

      Poista
  2. Kiinnostavaa luettavaa. - Meilläkin Joensuussa satoi tänään ensilumi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kautta Pohjois-Karjalan on satanut, mutta ensilumi on se, joka sulaa vasta keväällä pois (näin ovat viisaat sanoneet)! Mukavaa syysviikkoa Anneli A♥♥♥

      Poista
  3. Olet tehnyt hyvän työn kirjatessasi suvun tarinat ylös. Myös täällä räntää räpsytteli aamulla, mutta nyt tulee ihan vain vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki useimmat ovat tykänneet, vaikka eihän kaikki niin kaunista / hienoa ole.
      Usein se on räntää, meillä ei ollut - se on lunta.♥♥♥

      Poista
  4. Ihania nuo sukututkimukset. Olen saanut valmiit sukututkimukset isän puolelta ja äidinisän puolelta. Niitä on hauska tutkia, mutta aikaa se vie. Miehen isän suvusta on myös hauska kuvitella aikaisempia suvun vaiheita, sillä kesäkotimme on saaressa, jonka esi-isä osti 1800-luvun alussa eli 200-vuotinen kotipaikka samalla suvulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla tavallaan ihania, kertovat meidän tavisten historiaa, siksi tykkään. Mielestäni mummoni on kaiken muistamisen arvoinen nainen, vaikka en ole häntä edes nähnyt. 200 vuotta on merkittävä aika, sillä perusteella saa jopa sukutilakunniakirjan, jos tila on ollut samalla suvulla. Meillä on ollut pian 250 vuotta, kun Heikki Nupponen tuli Onkamoon Liperin Konttilansalmesta.♥♥♥

      Poista
  5. Saat kirjoittamasi tekstin aina jotenkin kaappaamaan lukijansa. Pidin kovasti myös runosta.
    Minulla on täällä koko ajan sen verran hommia, ettei tahdo ehtiä edes lukemaan mitään. Tosin joku kirja on sängyn vieressä, mutta yleensä olen niin väsynyt, etten pääse kuin muutaman sivun eteenpäin.
    Edelleen kuskaan lapsia Vantaa-Kokkola väliä, (kerran kuukaudessa) ja hoidan heitä silloin kun ovat isällä. Pienin on vasta nelivuotias, keskimmäinen täyttää marraskuussa seitsemän, vanhin on nyt kahdeksan.
    Sen lisäksi on kolme avustettavaa, onneksi voin tehdä mahdollisuuksieni mukaan heidän kanssaan.
    Tämä ei nyt kuitenkaan kuulu kommenttiin.
    Lokakuu on jo lopuillaan ja joulu lähenee. Mukavaa jatkoa taas sinulle, sinä ihana kirjoittaja.
    Terkuin Eila. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi Eila Ilona..:)
      Ymmärrän hyvin ettei sinulta jää kirjallisuudelle paljon aikaa. Lasten hoidon lisäksi on vielä k o l m e avustettavaa, se on lohdullista että he joustavat sinun kiireidesi mukaan.

      Oikein hyvää joulunodotuksen aikaa sinulle ja lapsukaisille! Voimia ja iloa elämääsi ystäni Eila siellä etelässä. Terkuin Aili♥♥♥

      Poista
  6. Upea kirjoitus. Hyvää viimeistä lokakuun viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ritva:)
      Kiitos, samoin sinulle!♥♥♥

      Poista
  7. Varsinni mummojen on oltava nyt varovaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan erityisen varovaisia..:)
      Kiitos Erkki (ehkä ukkien luut kestävät enemmän kaatumisia)!

      ♥♥♥

      Poista
  8. Suuren työn olet Aili tehnyt sukututkimuksen parissa ja uskon, että jälkipolvikin on siitä kiinnostunut. Nykyisin ihmiset muuttavat monta kertaa elämässään ja jotenkin heiltä häviää yhteys juuriinsa. Moni alkaa vanhemmalla iällä tutkimaan sukujuuriaan ja muistelemaan, millainen se mummo tai pappa olikaan. Oma isäni kuoli liian nuorena ja niin paljon jäi, mitä olisin häneltä halunnut kysellä. Onneksi yksi veljeksistä ehti kirjoittaa Torpan poika -muistelmat. Hyvää lokakuun loppua sinulle ja otetaan pihassa sauvat avuksi Liisan liukkailla ja Kaisan kaljamilla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Beate, sukututkimus voi olla antoisaa ja mielenkiintoista. Myös kylien ja kuntien historia on ihmisen, sukujen ja talojen historiaa, jotka monesti kuntahistoriikeissa unohdetaan enimmäkseen.

      Nuorilla on niin paljon muita kiinnostuksen kohteita ja kiireitä, vasta vanhempina nousee mieleen voimakkaampina kysymyksiä menneisyydestä. Onneksi joku on sentään merkinnyt jotain asioita muistiin, se on jo hyvä lähtökohta. Minä keskustelin näistä jo pikkulapsena isäni ja tätini kanssa, ja sain heiltä satoja tarinoita kuultavakseni. Onnekseni minulla on suurelta osalta kuulomuisti, ja näin olen hyödyntänyt sitä tehdessäni paikallisia kylä- ja sukukirjoja.

      Kiitos Beate, samoin sinulle ja co!♥♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥