Google+ Followers

torstai 28. tammikuuta 2016

♥ Ihmisen osa ♥

Anna ja Iisakki Rautiaisen perhe Tohmajärven Vatalasta 1912.


Käsistä loppui voima, silmistä valo,
joka soi halun  elää ja pelon kuolla.
Ei voinut olla kesä;
unessa satoi lunta.

                                                                 Etsin pakopaikkaa,
                                                                 kun ihmisen hymy muuttui huudoksi.
                                                                 Etsin pakotietä,
                                                                 kun vastassa on vain alkuja, aamuja.
                                                                 Vesi järvessä sameni,
                                                                 matkalaukut lukittiin yläkaappiin,
                                                                 lukittiin minut pois näkyvistä.

Illalla, kun on pesty kasvot ja hampaat,
mennään nukkumaan.
Huoneessani ei ole tuolia.
Seison syvyyksissä katon harjalla,
sydän puuttuu, sykkii sisäänpäin.

                                                                 Suurin osa joka päivä
                                                                 avaa laukun, kotelon,
                                                                 mainoslehden värikkään sivun.
                                                                 Joku jättää pilleripurkin pöydälle;
                                                                 joku heittää seinään.
                                                                 Ja tuska piiloutuu, versoaa, leviää, hyökkää.
                                                                 Ja toimistot, virastot, salit eivät suo turvaa
                                                                 eivät lepoa.

On puhkeilemassa pieniä sotia, suuria sotia.
On syntymässä lapsi, pieni, punainen, puhdas.
Aikanaan ihmiset menevät naimisiin,
ostavat lapsille lahjaksi 500 palan palapelin.
Katoilta nousee savu. On kuuma.
Valvon.


- SEIJA MARTIKAINEN -  

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan lukijoilleni hyvää viikonloppua!
                       Aili-mummo

tiistai 26. tammikuuta 2016

♥ Paljon on sanoja saatu ♥

Havutar, hyvä emäntä. Perinnettä ja historiaa Tohmajärveltä.
71. METSÄN SANOJA

h.

Siit' on mieleni apea, 
Syämeni sangen sairas,
Kun ei mielly metsä mulle,
Taivu ainoinen Tapio,
Ei mielly metsän emäntä,
Ihastu salon isäntä.
En nyt tuota tunnekana,
En tieä poloinen poika, 
Liekö pyytäjä typerä,
Vaiko antaja itara,
Kun ei anna aioinkana,
Harvoinkana hoivauta.
Ikävä minun tulevi,
Tätä tyhjänä oloa,
Ajan kaiken annituutta,
Ikävä erätön ilta,
Päivä pitkä saalihiton,
Miehellä metsästäjällä,
uroholla ampujalla.
Harvoin on nähty näillä mailla,
Harvoin nähty ja havaittu,
Osia jaeltavaksi,
Arveltavaksi eriä:
Imehiks' on saalis saatu,
Virsiksi Jumalan vilja,
Näillä tuhmilla tulilla,
Vaivaisilla valkioilla.


- MUINAISIA LOITSURUNOJA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mieleni on tehnyt tehdä Havuttaresta, kirjastani, mainossivua fb:kiin ja miksei tännekin. On Havuttaressakin taikoja ja loitsuja, mystisiä tarinoita, totta ja tarua kyliemme menneisyydestä. Nuo loitsut ja taiat sain SKS:n Joensuun Kansanrunousarkistosta, missä on 1800-luvun tietäjiltä koottu isot aineistot muistitietoa.

Vanhoina aikoina on ollut monia tosi hyvämuistisia ihmisiä, jotka ovat laulaneet kansanrunojen kerääjille  monta päivää yhteen mittaan. Keski-Karjalasta tunnetuin laulaja on kesälahtelainen Juhana Kainulainen (1788-1847), hän lauloi Elias Lönnrotille viikon aikana 57 runoa ja loitsua; Kalevalaan liittyviä niistä oli vain muutama, kertoo Wikipedia. Kesälahti on kunnioittanut Juhana Kainulaisen muistoa rakennuttamalla Juhanan tupa nimisen talon, jonka veistoksellisesta koristelusta on huolehtinut taiteilija Leo Karppanen. Tästä olen tehnyt postauksen kesällä 2010.

Ilomantsilainen Mateli Kuivalatar (1771-1846) taas puolestaan lauloi tärkeimmän osan Kantelettaren lauluista. Ilomantsi on kunnioittanut runonlaulajiensa mainetta rakentamalla Parppeinvaaralle kokonaisen runokylän, jossa on yli puolen vuosisadan aikana käynyt valtaisa määrä ihmisiä. Toinen ilomantsilainen runonlaulajasuku olivat Huoviset.

Runonlalajien mahti ei ole mennyt maanrakoon. Kalevalaisen runon taitajia löytyy maastamme suurin joukoin. Trokeen opiskelu yksin ei ole ihan mitätön ja helppo juttu, mutta nyt on Kalevalaisen Runokielen Seura tehnyt sivut, joilla voi trokeeta opiskella. Toivonpa että tätä perinnettä ei laskettaisi maanrakoon, ja että sitä arvostettaisiin. 

Aikoinaan Jouko Lehtonen toimi Pohjois-Karjalan läänintaiteilijana, ja piti kirjoittamisesta kursseja, joihin osallistuin; hän teki tiettäväksi että kalevalamitta (trokee) on muodista jäänyt pois eikä sitä voi käyttää. Itse hän ei hallinnut trokeeta, joten ei ollut väliksi sitä neuvoakaan. Kertovaan- ja tunnelmarunouteen minusta trokee sopii hyvin. Pidin sillä aikanaan puheitakin, tykkäsin lausua runoja.

Toivotan lukijoilleni hyvää alkanutta viikkoa!
                    Terveisin Aili-mummo

lauantai 23. tammikuuta 2016

Valehteleeko se?

Auringonlasku Ilomantsissa. Kuva: Mauri Nupponen.
PEILI


Tuossa kerran siivotessa,
nurkkiani nuohotessa
löysin peilin pikkaraisen,
peilin vanhan, vallan hienon,
ostetun sota-ajalla.

Kurkistelin sisälle siihen.
- Vieläkö minua muistat,
sinisiä silmiäni,
punaisia poskiani,
kaulanvartta valkeata?

Oli peilini pilattu,
kuva kaunis niin sotattu.
Kuinka jaksoi sinisilmät?
Taisi nuo siniset olla:
silmäluomet lonksahteli,
silmäpussit pullisteli...

Mitä kuului kaulalleni,
valkialle varrelleni?
Vaot vieri pitkin, poikin,
kurtut korvien nenässä,
lisäleuka liukahteli.

- Olet peilini pilattu,
kuva kaunis niin sotattu.
Liian kauan liiterissä,
piilossa pihan perillä
nuoruusajan nukuskelit,
ajan parhaan piileskelit!

Tuossa istuin suruissani,
pajatin pahoilla mielin.
Tulipa ovesta tuosta
EU-maita matkaellut,
mies niin menevän näköinen,
liituraita, liukas kieli,
salkussa jutut salaiset.

- Mitä suret Suomen tyttö,
osta tästä voitehia,
jolla kasvot kaunistuvat,
silmät siroiksi tulevat.
Kaulanvarsi vaaleneepi,
lisäleuka liukeneepi!

Uskoinpa minä poloinen.
Ostin purkin, ostin toisen,
ostin koko salkullisen -
siihen markkani menetin,
rahat kaikki katosivat.

Siitäpä alkoi sively. 
Joka purkista pakersin,
joka putkesta pusersin,
silmäluomille sinistä, 
poskipäilleni punaista,
kaulalleni kaikenlaista
kovin paksulti paneksin.

Otin peilini esille.
Sanoin sille suorat sanat:
- Kuules paha peiliseni,
kohta näät komian naisen,
jollon kasvot kaunihimmat,
posket kuin punaomenat!

Kului tunti, kului toinen
tunsin kummaa kutitusta,
kiristystä kaulallani...
Suusta tullut ei sanoja,
ei naurua naamastani.
Kaikki jääksi jähmettynnä,
kaulasuonet kangistunna.

Otin taas tuon peiliseni,
kurkistin sisälle siihen.
Onpa kumma kuvajainen,
ei ole ihmisenlainen!

Siitä paikasta pakenin,
panin saunan läpiimähän,
kiuaskivet kuumimahan.
Pesin pois pahaiset rasvat,
posket suovalla sutaisin,
koivuvastalla vasiten,
valelin varilla veellä.
En enää ilmoisna ikänä
usko miestä meneväistä,
liituraidan liverrystä!

Uskonpa sitäi enemmän
tähän pieneen peiliseeni,
jos vähän valehteleekin...!

- SENJA MÄKINEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan teille, ystävät, hyvää ja aurinkoista viikonloppua!
                        Aili-mummo

torstai 21. tammikuuta 2016

♥ Mysteeri Edith Södergran ♥

Kuva: Google. Löytyy Ursan sivuilta. Kiitos Ursa! ♥


PLANEETAT NOUSEVAT

Mysteerio

Leluja ovat kaikki ihmiset.
Lelu olin itse eilen.
Tänään olen se, joka avaa mysteerion.
Tahdon kaikkien tulevan luokseni,
tahdon kaikien kuulevan,
kuinka sydämeni lyö.
Tulen ja veren ja tulevaisuuden voitelun
olette ottava minun käsistäni.
Koko ihmiskunnan tahdon vihkiä tulevaisuudelle.
Leimuavat rivini on jokainen lapsi lukeva.
Olen kääntävä kaikki pyhemmän jumalan uskoon.
Kaiken taikauskon tahdon äänettömällä luudalla
                                                  laasta,
kaiken pienuuden tahdon pilkaten tappaa.
Teidän suurta käärmettänne tahdon polkea; tahdon
                       pistää miekallani hänen päänsä puhki.
Oi sinä, minun hyvä miekkani, jonka olen saanut taivaasta,
                                    minä suutelen sinua.
Et ole lepäävä,
ennenkuin maa on puutarha, jossa jumalat uneksivat
ihmeellisten maljojen ääressä.


- EDITH SÖDERGRAN -
(suom. Uuno Kailas)

Suomenruotsalainen runoilijatar, Edith Södergran (1892-1923), asui vanhempineen Karjalan kannaksella  Raivolassa. Wikipediassa sanotaan, että hän on tunnetuin suomalainen runoilija; häntä on käännetty kuudelletoista eri kielelle. Edith kirjoitti ruotsiksi, hänen runonsa ovat suomeksi käännettyä runoutta. Hänen kääntäjiään ovat Uuno Kailas, Pentti Saaritsa ja Aale Tynni.

Edithin isä, Matts Södergran, kuoli 1907 tuberkuloosiin, kun Edith oli 15 vuotias. Tuleva runoilija oli jo käynyt saksalaista koulua Pietarissa, jossa hän kirjoitti runojaan saksaksi, esikuvia olivat Heinrich Heine ja Goethe. Edithin runot ovat modernistisia ja loppusoinnuttomia, eräänlaisia näkyjä tulevasta. Niin myös tuo ylläoleva runo.

Edithin ensimmäinen runokokoelma Dikter (Runoja suomeksi), ilmestyi vuonna 1916. Minäkin olen sen kokoelman ostanut v. 1996, jolloin kirjasta on otettu jo kuudes painos.

Erityisen koskettavia ja siteerattuja ovat Edithin runot kuolemasta ja sen jälkeisestä olotilasta. Runoissa on paljon filosofiaa, ne eivät ole yhdenmukaisia raamatun kirjoitusten kanssa. Mutta silti runot ovat mahtavan hienoja ja uusia ajatusyhteyksiä synnyttäviä kokemuksia täynnä hartautta ja lohtua iankaikkisuuden edessä. 

Edithin kohtalona oli sairastua tuberkuloosiin vuonna 1908, ja hän menehtyi siihen 1923 vain 31 vuotiaana. 

Hagar Olsson, Edithin rakastettu, kirjoittaa näin Runoja kokoelman alussa:

Edith Södergran säteili omalaatuista lumoavaa viehätystä, jota on vaikea vangita sanoihin. Minähän en tiedä, miltä haltiatar näyttää, sillä me emme enää näe sellaisia olentoja viisailla silmillämme. Mutta jos pidän kiinni kuvitelmasta, jonka olen luonut salaperäisestä metsänvelhosta, sanoisin, että Edith Södergran muistutti haltiatarta. Ainakaan en ole kohdannut ketään toista ihmistä, joka niin voimakkaasti ja välittömästi kuin hän, olisi tuntunut vielä viipyvän tuon utuisen maailman yhteydessä, jossa saduilla ja myyttisillä luonnonkuvitelmilla on alkuperänsä ja joka tuntuu häilyvin hunnuin yhäti ympäröivän ihmistä, niin paljon kuin hän ponnisteleekin rajoittaakseen piiriään. Tämä on sitäkin merkillepantavampaa, kun Edith Södergranilla samalla oli kylmästi punnitseva ja läpitunkeva äly sekä luonne, eetillinen tahto, joka ei hetkeksikään luopunut taistelusta oman persoonallisuuden ja moraalisen täydellistymisen hyväksi.
     Tämä sekoitus väärentämätöntä luonnonlasta, kristillisesti etsivää älykkyyttä ja vastuuntuntoista moraalista personallisuutta tekee Edoith Södergranista sen suuren runoilijan, mikä hän on.

Olen Edithistä kirjoittanut ja lainannut häntä moneen otteeseen. Tässä muuan niistä.

Oli onni, että Edithin suomentajaksi löytyi runoilija Uuno Kailas. Minusta hän on näissä suomennoksissaan päässyt kokemaan Edithin sielun syvyyksiin. Nämä runot on kirjoitettu ja suomennettu samalla juhlavalla tyylillä, siksi ne tekevät vaikutuksen meihin. 

RUUSUALTTARI

Eroan teistä,
sillä olen teitä enemmän.

Olen hämärässä
temppelin papitar,
vihitty vartioimaan
tulevaisuuden tulta;
astun ulos luoksenne
tuoden ilon sanoman:
Jumalan valtakunta alkaa.

Ei Kristuksen
kuihtuva valta;
ei, korkeammat, korkeammat 
ihmisolennot
astuvat alttarin ääreen
tuoden kiitollisuutensa,
ylimaallisen, tuoksuvan,
juovuttavan.

Alttari on 
kuin Jumalan huokaus,
peittäkää se ruusuin,
niin että näkyy vain kauneuden vuori.
Kevyesti
on hetken henki istuva sillä
juoden
hauraasta kultaisesta lasista
hetken maljan.

- Edith Södergran -
(suom. Uuno Kailas)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jälleen kerran aiheesta: Edith Södergran.

Toivotan kaikille lukijoille onnellista ja kaunista viikonloppua!
                              Aili-mummo

maanantai 18. tammikuuta 2016

♥ Timantteja hangella ♥

Meiltä Nuppolaan päin on alamäki...

KERRAN TALVIPÄIVÄNÄ

Tuhansia timanttia
ilmass' säihkyy, kimmeltää,
hopeisia untuvia
täynn' on kirkas talvisää:
Tänään taivas halaa
runsahasti maahan valaa
loistoaan.

Oi, kuin välkkyy pinta hangen,
kiiltää oksat koivujen!
Kaikk' on kaunistettu sangen
hohtoisaksi huoneitten
räystäät, katot, harjat
täyttää sadat tähtisarjat
loistollaan.

Kehä kirkas päivän terää
piirittää ylt'yltänsä, -
varmaan talvi tällä erää
viettää nimipäiväänsä,
senpä juhlan tähden
koristaikse kaikkein nähden
loistamaan.

Katso, vuoret, kummut, mäet,
metsät, laaksot, maat ja suot: -
Kiillon kaikkialla näet,
mihin vain nyt silmäs luot!
Totta maailmassa
kaunein talv' on Pohjolassa
loistossaan.

- Olli Vuorinen -

Metsä joka oli...

Oikein loistokkaita pakkaspäiviä teillekin, hyvät lukijat! Meillä on oikea vanhan ajan pakkastalvi, joita ei ole ollut Itä-Suomessa useaan vuoteen. Eilen tosin hieman hellitti, vaan yöllä taas lähenteli mittari jo -30 astetta. On näissä 'lämpimissä' ihmettelemistä maahanmuuttajilla, saati meillä vakiasukkailla...

Viime yönä näin ensimmäisen kerran kunnon unet maahanmuuttajista. Heitä tungeksi terveyskeskukseen suurin joukoin, yhtään vaaleaihoista en nähnyt siellä heidän seassaan. Tietääkseni Tohmikselle ei ole majoitettuna yhtään maahanmuuttajaa, ellei sitten joku yksityishenkilö olisi näin tehnyt.

Viime viikolla jäi yksi postaus tekemättä. Käyn noin kerran viikossa fysikaalisessa hoidossa Tohmiksella, ja siksi en aina ehdi postailla. Talvinen päivä on sangen lyhyt, mutta näin kevättalvella se jatkuu kukon askelin. 

Pian on jälleen syntymäpäivät kaksosilla, ja niitä juhlitaan noin parin viikon kuluttua.
On taas aika tarkistaa lahjavarastot ynnä muut tarvittavat asiat. 

Vuosi on päässyt hyvään menoon aika vauhdikkaasti. Maailmassa riittää ihmettelyn ja puheen aiheita ylenpalttisesti. Kirjat ovat esillä suhteellisen harvoin, sillä lankean aina paksuihin romaaneihin.

Toivotan hyvää tammikuuta ja Heikin päivää huomenna kaikille lukijoilleni!
                             Terveisin Aili-mummo

lauantai 16. tammikuuta 2016

♥ Monta kertaa! ♥



Isä on kuollut taas.
Tänään hän on kuollut tästä maisemasta.
Isättöminä seisovat kuuset
risti latvassaan.

Kun epätoivo tulee
ovat kuuset.
Kun toivo menee
ovat kuuset.

Minä pitelen niistä kiinni.


- EEVA KILPI -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan sinulle hyvää viikonloppua pakkasen paukutellessa nurkissa!
                        Terveisin Aili-mummo

maanantai 11. tammikuuta 2016

♥ Kristine Barnettin Ihmeellinen mieli ♥



Olen lukenut aika ihmeellisen teoksen, Kristine Barnettin Ihmeellinen mieli, alaotsikkona Poikani tarina. Kirjan on suomentanut Eija Tervonen. Kirjassa 320 sivua, se on sidottu, painopaikka Otavan Kirjapaino, Keuruu 2013. ISBN 978-951-1-26197-1.

Tämä kirjoitus sisältää juonipaljastuksia!

Kristiine Barnett on lastentarhan opettaja, jolla on oma tarha kotonaan. Myöhemmin hän kehitti ryhmän autistisille lapsille. Hän harrastaa miehineen hyväntekeväisyyttä ja auttaa toisia samassa tilanteessa olevia vanhempia.

Tämä on tietokirja autistisesta pojasta, joka sai terapeuteilta niin huonot lähtöpisteet, että hänet luokiteltiin imbesilliksi. Lapsi ei oppisi koskaan edes puhumaan eikä hänen tarvitsisi käydä koulua. Mutta itsepäinen äiti (Kristine Barnett) ei luovuttanut. Hän taisteli lapsensa ulos autistisesta tilanteesta, ja sai huomata, että hänen lapsensa, Jake, oli ihmelapsi. Kovan taistelun jälkeen Kristine ja hänen miehensä saivat Jaken peruskoulun ala-asteelle oppilaaksi. Jake oli oppinut jo pari vuotiaana lukemaan itsekseen, hänellä oli valokuvamuisti. Matematiikka ja luonnontieteet olivat Jaken erityisalue. Kahdeksanvuotiaana hän alkoi käydä yliopiston matematiikan, astronomian ja fysiikan luennoilla, ja jo yhdeksänvuotiaana hänet hyväksyttiin yliopiston opiskelijaksi. Jakella oli omia itsenäisiä teorioita, jotka saivat opettajatkin hämmästyksiin. Jo 12-vuotiaana Jake palkattiin yliopiston fysiikanlaitoksen tutkijaksi. Tämä oli Jaken ensimmäinen kesätyöpaikka. Kolmen viikon työskentelyn jälkeen Jake oli löytänyt hilateorian ongelmaan. Se julkaistiin myöhemmin artikkelina arvostetussa tiedejulkaisussa.

Tämä on kuin suorastaan satukirjasta luettua! Tietenkin kävi niin, että pitkällisen kovan taistelun jälkeen sekä Jakesta että hänen äidistään tuli kuuluisia. Jake sai kaksi veljeä, jotka ovat varsin lahjakkaita. He ovat myös lapsena päässeet yliopisto-opiskelijoiksi. Jake sai vihdoin kavereitakin näistä toisista ryhmäläisistä, joilla oli sama oireyhtymä. Kristine B. oivalsi, että autismilapsille piti järjestää liikuntaviikonloppuja, jotta he kehittyisivät mahdollisimman normaalisti, ja jotta he saisivat iloa elämäänsä. Alun alkaen Jakea oli terapeutit pakottamalla pakottaneet tekemään varsinkin sellaista, mihin hän ei kyennyt. Hänen varsinaiset avunsa, jotka Jake hallitsi, sai olla asiantuntijoilta rauhassa eli niihin ei kiinnitetty mitään huomiota.

Jakessa ilmeni jo varhain älykkyyden merkkejä. Hän oppi aakkoset ennen kuin hän oppi kävelemään, ja hänestä oli hauska rallatella niitä A:sta Ö:hön ja päinvastoin. Noin vuoden vanhana Jake huuteli itsekseen lyhyitä sanoja, kuten "kissa" tai "koira". Kymmenkuisena hän nousi seisomaan sohvan käsinojaan tukeutuen voidakseen laittaa suosikki-CD-ROM-levynsä tietokoneeseen. Levyllä oli ohjelma, joka "luki" tohtori Seussin lastenkirjaa nimeltä The Cat in the hat (suomeksi elokuvana Katti kaiken tietää). Meistä todella näytti siltä, että Jake olisi seurannut sanojen päällä pomppivaa pientä keltaista palloa ja lukenut tekstiä.

Pari vuotiaana Jaken rakkain harrastus oli iso määrä aakkoskortteja, joilla poika aina leikki. Niillä hän oli myös opetellut lukemaan. Varsinainen henkien taistelu käytiin äidin ja erityisasiantuntijoiden välillä, jotka eivät antaneet vanhemmille mitään toivoa pojan lahjoista ja kehittymisestä. Ilman Kristinen ponnisteluja Jake olisi jäänyt autisminsa vangiksi, eikä hän olisi kehittynyt siksi ihmelapseksi, joka hänestä tuli. Älykkyysosamääräksi Jake sai 170 tai enemmänkin. Asteikko näet loppui kesken!

Kaksi ja puolivuotiaana Jake oli enää varjo siitä, mitä hän oli ollut aiemmin. Useinmiten hänen läsnäoloaan huoneessa tuskin enää aisti. Hän oli lakannut puhumasta kokonaan. Hän ei enää ottanut katsekontaktia kehenkään, eikä hän vastannut, kun hänelle puhuttiin.Jos häntä halasi, hän työsi halaajan pois. Parasta, mitä saattoi toivoa, oli, että Jake salli muutaman sekunnin mittaisen halauksen, jonka aikana hän vain tuijotti seinällä leikkiviä varjoja reagoimatta halaukseen millään tavalla. Hän ei edes pyytänyt ruokaa tai juomaa ja suostui syömään vain yksinkertaista ruokaa tietyllä tavalla valmistettuna ja tarjottuna. Minun täytyi pitää tarkkaan silmällä hänen juomiensa nesteiden määrää, jotta hänelle ei tulisi nestehukka.

Jaken autismin pahin vaihe, täydellinen puhumattomuus kesti kokonaisen vuoden ajan, mutta vähä vähältä Kristine sai lapsen ulos puhumattomuudestaan. Eräänä keinona olivat aivohalvauspotilaille kehitetyt sana- ja kuvakortit. Vanhempi sanoi ensin kuvaa esittävän sanan, jonka jälkeen Jake osoitti oikeaa korttia. Näillä keinoin Jake saatiin syvästä autismista lievempään. Jake oli autismiaikanaan tylsistynyt mielekkään tekemisen puutteessa. Yksinään leikkiessään Jake oli äärimmäisen keskittynyt.

Kristine ymmärsi, että piti keskittyä Jaken vahvuuksiin eikä heikkouksiin niin kuin asiantuntijat tekivät. Jaken isä oli heidän kannallaan, mutta äiti ei antanut periksi. 

Kävi niin, että äiti Kristine sai Jaken normaaliin kouluun eikä erityisluokalle. Jake kävi sitä koulua viisi vuotta vastentahtoisesti. Sitten hänet piti ottaa pois peruskoulusta, sillä hän oli jälleen vajoamassa autismiin ja puhumattomuuteen. Poika päätettiin siirtää opiskelemaan yliopistoon. Se tapahtui kahdeksanvuotiaana, kuten alussa kerroin. Ja erinomaisella menestyksellä. 

Tästä voitte lukea Lue, ihminen blogin arvion tästä Kristine B:n kirjasta!

On käynyt niin, että tälle lapselle on ennustettu Nobelin palkintoa hänen tutkimistaan aiheista ja teorioista. Minusta kirja oli helppolukuinen ja miellyttävä lukea. Se opettaa, että ennakkoluulottomuus ja erilainen ajattelu auttaa vaikeissa asioissa etteenpäin. Ja pohjaton äidinrakkaus, joka venyttää kestokyvyn äärimmilleen. Suosittelen lämpimästi!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan hyvää uuden vuoden toisen viikon alkua kaikille!
                              Terveisin Aili-mummo

lauantai 9. tammikuuta 2016

♥ Joulumuisto ♥

Joulukortti: Martta Wendelin.


Sen joulun jälkeen
kuusi oksittiin portaille
ja pihapolulle.
Me lapset, isä, ystävät ja naapurit
olimme sovittuun aikaan paikalla,
kuitenkin myöhässä,
joka ainoa.

Seurasimme hitaasti arkkua
jossa äiti nukkui.
Joku kosketti kättäni,
en tuntenut mitään.
Olin kivi.

Seuraavalla viikolla siivosin
isän keittiöstä homehtuneet joulutortut,
äidille osoitetun lahjan,
punaruutuisen esiliinan,
annoin naapurin äidille. Ota,
tulitte niin tutuiksi,
samanlaisia polkuja kuljitte.

Aina kun jouluvalot syttyvät, 
silmiini piirtyy pirtti


- EEVA HEILALA -

Joulukortti: Taidetta ilman käsiä.


Hyvää ja rauhaisaa viikonloppua kaikille lukijoilleni!
                            Aili-mummo

torstai 7. tammikuuta 2016

♥ Kuuntele lihan laulua ♥

Ruokkeen lomakylän syysleimut kukkivat vielä komeasti syyskuussa.

OODI IHMISLIHALLE


Kuuntelen
kuinka lihani laulaa 
Liha laulaa riemusta
saada olla lihaa, luuta ja sielua
Liha laulaa kuin kuoro kirkossa,
kirkkaasti ja korkealta, 
niin että lihan holvi
soi pyhästi, taivaallisesti
Suuri on lihan ilo ja riemu
saada olla lihaa, ihmislihaa,
saada olla elossa ja olemassa,
saada olla lihaa, luuta ja sielua
Laula, lihani, laula!
Väkevä on lihan tieto
suonissa kohivasta verestä,
veren virroista ja aavoista meristä
joissa veren virrat yhtyvät
Lihani riemulaulua
minä kuuntelen
liha lihaan painautuneena,
liha lihassa riemukkaasti liikkuen
Suuri on lihan riemu
saada olla elossa ja olemassa,
saada olla ihmislihaa,
saada olla lihaa, luuta ja sielua
Laula, lihani, laula!


- TOMMY TABERMANN -

Päivä Ruokkeella Kesälahdella syksyllä 2015.

Noin runoili suosikkirunoilijamme Tommy Tabermann (1947-2010), joka teki valtaisan joukon runokirjoja lihan riemuista luettavaksemme ja nautittavaksemme. Tommy itse ei tosin enää niistä riemuista nauti, hän siirtyi ajasta iäisyyteen viisi ja puoli vuotta sitten. 

Tommy pääsi lähelle ihmisiä. Meitä naisia hän on syvästi on koskettanut eroottisilla runoillaan. Lisäksi hän oli kauan aikaa jokaviikoinen vieras teeveessä vuosia noin 300 jakson ajan. Laskujeni mukaan hän oli mukana noin kuuden vuoden ajan ellei ylikin. Loma-aikoja en ole ottanut huomioon näissä laskelmissa.

Nuorena miehenä Tommy oli mm. Yleisradion toimittaja, joka teki aamuohjelmia. Tästä ja paljosta muusta Tommyn elässä kertoi Juha Numminen kirjassaan Lähikuvassa Tommy Tabermann, josta tein postauksen vuonna 2012.

Tommy kirjoitti myös joitakin romaaneja, olen lukenut niistä ainakin kolme; tuli hankittua. Mutta uskallan sanoa, että Tommy oli sielultaan runoilija, ja hänelle sopi tuo lyhyt intohimoinen teksti.

Lyhyt on lihan riemu ja myös ihmisen. Yllättäen ja arvaamatta tulee kutsu tuolle puolen ajan rajan, ja sitä kutsua ei voi vastustaa. Tommylle se tuli sairauden muodossa. Työ kansanedustajana jäi kesken, sitä jatkaa nyt Risto Kuisma. 

Laulu, musiikki kuuluu ihmislihan luontoon, ja siksi Tommy kehottaa meitä laulamaan. Musiikki nostaa sielumme korkeammalle, sfääreihin asti. Tarkoittaa taivaallisiin tuntoihin asti liha soi pyhästi ja korkeasti.   

Tämän runon löysin Tommyn kokoelmasta Valitusvirsiä valkoisille heteroille. Se ilmestyi Gummeruksen kustantamana vuonna 2005.

Tommyn runoja ei ole kuulemma ruotsinnettu. Vaikka Tommy oli kotikieleltään ruotsalainen, hän kirjoitti aina suomeksi. Varmasti hän olisi itse pystynyt omat runonsa routsintamaan halutessaan. 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Uusi vuosi on alkanut napakoiden pakkasten merkeissä, viime yönä enimmillään mittari kävi 29,3 -asteessa. Ilmankos tuntuu että mökkiä pitäisi lämmittää joka päivä. Mutta säälin miestä, joka raahaa puut uuniin, ja niin olemme sähköllä lämmittäneet lisää. Yleensä olemme lämmittäneet uunia joka toinen päivä. Mutta jos pakkanen yhä äityy kovemmaksi, silloin on pakko lämmittää uunia päivittäin.

NIin on joulu mennyt ja juhlaruuat syöty. Voimme siirtyä härkäviikkoihin!
                             Terveisin Aili-mummo