Google+ Followers

perjantai 26. helmikuuta 2016

♥ Leikkitoverit ♥

Ei temppeli, vaan Budapestin linna.

EROKSEN TEMPPELI


Näin että Eroksen temppeli oli tehty ihmisruumiista.
Sen sisällä jumalan kuva, iäti sama.
Hänen huultensa vaatimusta ei kukaan ole ymmärtänyt,
hänen sisimpiä ajatuksiaan ei kukaan tiedä.
Hänen katseensa ruoskivat vain huolettoman nuoria ruumiita
jotka leikkivät toisillaan.
Me emme tunne hänen haluaan----
------------------------------------------
Me Eroksen leikkitoverit, me haluamme vain yhtä:
olla tulta sinun tulestasi ja palaa poroksi.


- EDITH SÖDERGRAN -
(suom Pentti Saaritsa).


Toivotan lukijoilleni onnellista viikonloppua ja hyvää Kalevalan päivää!
                                    Aili-mummo

tiistai 23. helmikuuta 2016

L. M. Montgomeryn Marigold



Nuoruusaikojeni eräs suosikkikirjailija oli kanadalainen Lucy Maud Montgomery (1874-1942). Hän oli syntynyt Prinssi Edvardin saarella, josta Montgomery kirjoitti pääosan hienoista romaaneistaan. Marigoldin lumottu maailma on julkaistu suomeksi vuonna 2009, mutta se oli ilmestynyt englanniksi jo 1929 Kanadassa nimellä Magic for Marigold. Ostamani pokkari on painettu 2012, siinä on sivuja 349. ISBN 978-952-492-636-2. Enlanninkielestä teoksen on suomentanut Sisko Ylimartimo, kustantaja on Minerva.

Tämänkään kirjan olemassa olosta ei minulla joitakin vuosia sitten ollut harmainta aavistusta. Toimeliaat kirjailija Montgomeryn jälkipolvet ovat koonneet jäljelle jääneistä teksteistä uusia romaaneja ja novellikokoelmia, jotka saavat meidät Montgomeryn ihailijat haltioihimme. 

Marigoldin suku on suuri, sukunimi on Lesley. Lorraine-poloinen on Marigoldin äiti, joka ei uskalla ison sukulaislauman läsnäollessa avata edes suutaan. Vielä nelikuisena ei tuleva Marigold ollut saanut nimeä, joka olisi voitu panna kirkonkirjoihin! 

Vauvan äiti Lorraine pitää nimestä Marigold, joka erään onnellisen tapahtuman jälkeen tuleekin sitten vauvan nimeksi. Nimen etsimistilaisuus pidetään vanhassa sukukartanossa Cloud of Sprucessa, jonne pääosa Lesleyn sukua kokoontuu. Lorraine asuu kartanossa vauvoineen, mutta kartanoa hallitsee vanha isoäiti, jonka 92 vuotissyntymäpäivää nyt vietetään. Vauvan isä Leander, oli kuollut pari viikkoa ennen lapsensa syntymää, mikä oli kova isku Lorrainelle eli vauvan äidille.

Kartanossa asui myös nuori isoäiti, vasta 62 vuotias 'tyttönen'. Hänellä ei tunnu olevan paljon sanottavaa. Lopulta vauva saa nimen naislääkäriltä, siltä suvun erinomaiselta naiselta, joka pelasti vauva Marigoldin hengen, kun vanhat lääkärit olivat jo luovuttaneet. Likeltä piti ettei tuleva Marigold kuollut ennen ristiäisiään!

Varsinaiset tapahtumat alkavat siitä, kun Marigold on kuusivuotias. Lapsi on fiksu ja älykäs, hänellä on yksi mielikuvitusystävä, Sylvia, joka ei mahdu vanhan isoäidin raameihin. Muuten tämä isoäiti tykkää kovasti nuoresta Marigoldista, isoäiti on varsinainen voimahahmo naisekseen, ja hän sanelee paljolti toisten tekemiset ja tekemättä jättämiset. Mutta vanha isoäiti jaksaa seurustella lapsen kanssa ja hänellä on aina aikaa lapselle. Kiehtova ja värikäs satujen maailma avautuu Marigoldille. Hän ei tunne olevansa yksinäinen, onhan hänellä on ystävä, jota muut eivät näe...

On Marigoldilla kavereita ja ystäviä. Jotkut ovat olevinaan täydellisempiä kuin muut, mutta kun totuus paljastuu, käy selville, ettei niin ole. Monien ysävyyksien ja ihastumisten kanssa käy näin. Täydelliset ihmiset eivät olekaan täydellisiä. Kepposiakin Marigold tekee kavereiden mieliksi, ja rikkoo isoäidin antamia sääntöjä. Niistä ei seuraa mitään mullistavaa, hetken hauskuutta ehkä, mutta ei traumattisia rangaistuksia.

Marigoldin lumottu maailma on hauska ja ihastuttava kirja, joka voi kiinnostaa myös meitä aikuisia naisia. Lue Leena Lumen postaus kirjasta seitsemän vuoden takaa. Tykkään tästäkin Montgomerystä kuten myös Runotytöistä ja Annoista tai Vanhan kartanon Patista. 

Toivotan teille mukavia lukuhetkiä ja antoisaa alkanutta viikkoa!
                                 Aili-mummo

perjantai 19. helmikuuta 2016

Elämänmittainen maraton

Yksi isoäiti ja pari isoisää pöydän ääressä.
KÄTEEN PIIRTYNYT VIESTI


Isoäiti kasvatti kaiken käsillään: lapset, karjan, juurikkaat, pellavan;
kiiruhti heinäpellolle ja pellolta kotiin
väen päiväkahvitarpeet selässään.
Kädet työhön tottuneet neuloi, virkkasi tai parsi sukkaa,
ei jouten heiluneet pihan ja pellon välillä.
    Jouvven elä juoksentele.

Äiti laittautui navetalle seitsemänä aamuna, seitsemänä iltana viikossa,
aina vei mennessään, toi tullessaan: lapset saunaan, puut tupaan,
likasanko meni, maitohinkki tuli.
Kun istahti oikaisemaan selkäänsä kasvimaata laittaessaan, neuloi,
virkkasi tai parsi siinä joutessaan.
     Jouvven elä istuskele.

Minun käteni huovitti villalangan.
Virkkuukoukku vääntyi palavassa kämmenahjossa.
Kyniä, siveltimiä himosin, kirjoihin uppouduin, kirjastoihin unohduin.
Mutta aina keväisin silmät kirjaan nauliintuneet,
kädet kynän ympäri kouriostuneet tottelevat mullan kutsua.
     Ei päivää ilman piirtoa.

Vaan eipä kynästä piitannut tyttäreni,
käsiään sotki, paperit rutisteli, ei edes lukenut runoja.
Ei sukkapuikkoja, ei kynää, huilun
                               omakseen valitsi, instrumentin käsiinsä otollisen.
Kun kesätyöikään tuli, meni kukkakauppaan ensin,
sitten puistonperkuuseen.

Meissä on onnelliset kädet, mullan ystävät.


- PAULA KOKKONEN -

Isoäidin pihaa ja puutarhaa...


Toivotan lukijoilleni hyvää viikonloppua ja talvilomaa!
                    Terveisin Aili-mummo

tiistai 16. helmikuuta 2016

Päivittelenkö vai en

Onkamolaisella rannalla kesällä 2015.


PÄIVITTELEMIST POSTILAATIKOL


Mää olen 
Nii yksin!
Nii yksin!
On Kaarinan päiv
eikä kettä ol munt kortil muistanu
voi johtu siitäki et mää en ol Kaarina.

Joku sentä soit
oliksee sää Veljeni Kanamiäl
en vastanu
pelkäsin et olissin herättäny
olin nii unine ittekki.
Koko yä men postlaatikko maalamisse
kalenterist kattosin
mitä siihen kirjotta:
Sisu
vai
Ursula
Laskiaistorstai
kuu nousee
16.

Oma nimeän 
en laittanu
mitä
mun asi
muil kuulu.


- HELI LAAKSONEN -

Hieman eri paikasta. Venekin lepäilee... 

Päivittelynaiheita löytyy hyvin usein. Melkein aina kun kaksi kaveria tai ystävää kohtaa toisensa, löytyy jotakin päiviteltävää. Ellei omista asioista, niin vieraista kuitenkin. Varsinkin nyt on monia hyviä syitä miksi pitää päivitellä: ensimmäisenä haukutaan hallitus ja sen typerät toimenpiteet. Sitten vuorossa on luultavasti maahanmuuttajat. Kolmantena aiheena voi olla Syyrian sota ja naapurimaan presidentti. Ja sitten voidaan päästä paikallisiin aiheisiin, joista herkullisimpia ovat naapurit.

Vaihteen vuoksi voisimme tehdä kerrankin niin, että innostuisimme kehumaan sitä tai niitä asioita, joista voimme olla kiitollisia ja iloisia, kun asiamme ovat niin hyvin. Olemme saaneet nauttia rauhasta ja hyvästä kehityksestä 70 vuotta, ja työmme tuloksena maailmamme on parempi paikka elää. Sen ovat huomanneet muutkin, ainakin ne paljon puhutut maahanmuuttajat. 

Lieksassa he, vieraat ihmiset, järjestivät positiivisen mielenosoituksen, jossa kiittivät virkavaltaa ja lieksalaisia siitä, että he saivat asua täällä. Mielenosoituksessa oli mukana noin neljäkymmentä irakilaista miestä, ja katselijoita oli paikalla kolmisenkymmentä henkeä. Mielenosoittajat halusivat ilmoittaa paikalla oleville, ettei kaikki maahanmuuttajia kannata tuomita muutamien ihmisten pahojen tekojen tähden, kertoi eilen sanomalehti Karjalainen.

Aika hämmentyneeksi silti tunnen oloni. Maailmassa on liian monia arvaattomuustekijöitä ja sodan lietsontaa. En ole varmaankaan ainoa näin tunteva ihminen. Pitkästä aikaa kylmän sodan tuulet ovat ruvenneet puhaltamaan rajusti ja pelkotiloja tuoden. Ennen kaikkea ne ihmiset, jotka ovat lähteneet pakoon hillitöntä tappamista, näyttävät meille esimerkkiä tuntemattomasta tulevaisuudesta. 

Ei maailmasta ole hävinnyt paha minnekään, vaan aina syntyy uusia psykopaatteja kuolleiden tilalle. Vallanhimo ja ahneus on kannustimena päästä maailmanherruuteen. Pitkään kuvittelimme, että kun entiset hirmuhallitsijat ovat kuolleet, uusia ei enää tulekaan. Vaan pahasti erehdyimme. 

Olisi taas hyviä rukousaiheita iso joukko; jospa Taivaan Isälle kertoisimme?

Hyvää alkanutta viikkoa lukijoilleni!
                Aili-mummo

lauantai 13. helmikuuta 2016

♥ Viidassa - Viidasta - Viitaan! ♥




Kiitos elämästä, Äiti.
Pari riviä tein kirjaimia tänään.
Siinä kaikki. Olen onnellinen.

Oli kerran ystäväjoukko
ja nuoruus. Kaikki eli.
Joka päivä oli kuin luominen
olisi yhä jatkunut. Nyt
minä yksin, entisen varjo,
läpikotaisin muistojen syömä
laho, taantuva puu,
aste asteelta lähenemässä
maan turhuutta, hiljaisuutta.

Suvimaisema: lahdentyven,
saunaranta ja vene
ja helle, männiköntuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku:
Isä, hei!

Tein laulun perhosesta 
ja henkäisin. Se lensi.

-------

- LAURI VIITA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää viikonloppua ja Ystävänpäivää!
                           Aili-mummo

torstai 11. helmikuuta 2016

Anna-Maija Raittilan runot

Särkijäven Kotalahti Tikkalassa.

KORJUUPÄIVIEN PYYNTÖ


Sano, Valtias iäinen
luonnon, ihmisien:
Vilja kypsyykö peltojen
itse tietäen sen?
Eikö taivu se, tahdoton,
tahtoon tuulten ja auringon,
kunnes leikkaajna kouraan
aika kaatua on!

Yhtä tyyneksi taivuta
sydän kiihkeä tää!
Sido silmäni samea,
mitään ettei se nää!
Poudin paahtele polttavin,
kuumin kypsytä kyynelin -
että saisi se kerran
korjuuarmosikin.


- ANNA-MAIJA RAITTILA -


Nyt jo edesmennyt runoilija Anna-Maija Raittila (1928-2012) syntyi ja kävi koulunsa Joensuussa. Hän oli opettajani Helly Sorsan koulutoveri ja kasvinkumppani. Molemmat olivat vanhoillislestadiolaisia. Helly Sorsan kanssa ja kautta sain lapsuudessani kurkistaa siihen, mitä vanhoillislestadiolaisuus pitää sisällään.

Anna-Maija oli opiskellut Helsingin yliopistossa teologian kanditaatiksi 1952, mutta oma opettajani lähti Helsinkiin opiskelemaan useita vuosia myöhemmin. Helly S:n oli tienattava rahaa, sillä hänellä ei ollut varoja opiskeluun. Helly asui yhdessä sisarensa Siiri S:n kanssa, kunnes Hellykin lähti opiskelemaan teologiaa Helsinkiin.

Opettajani Helly opasti minut ostamaan Anna-Maijan ensimmäisen runokokoelman, Ruiskukkaehtoo, noin v. 1957, kun olin 15v. Majanmuutoissa tai pitkäkyntisen vieraan vuoksi olen menettänyt sen monta vuosikymmentä sitten. Näin on käynyt useille muillekin kirjoille aikojen saatossa. 

Mutta kokoelma Aurinko on jäljellä, WSOY 1957, on säästynyt varkaiden sormilta. Kokoelma on täynnä uutta runoutta, jossa ei loppusointuja nähdä.


BELSASSARIN PIDOT

Temppelin kultaiset ja hopeiset astiat
Belsassar käski tuoda,
kun viini oli makeimmillaan.

Temppelin kulta- ja hopea-astioista
Belsassarin pidoissa juotiin viimeinen viini
ja laulettiin kultaisten ja hopeaisten 
vaskisten ja rautaisten
puisten ja kivisien jumalien kunniaa.

Temppelien kultaisista astioista -

armahda, Pyhä,
että kultaiset maljasi erottaisin kaikista muista,
sinun timanttipiirtimesi liekin
ja vavahtamattoman kätesi tuntisin,
kun sinä seinälle kirjoitat suurin kirjaimin,
kun sinä punnitset
ja köykäiseksi havaitset.

- Anna-Maija Raittila -


PUHTAAN AALLON SYLIIN


Puhtaan aallon, terveeksi tekevään syliin
saavatko kaikki tulla - ?
Turhat sanani, tekoni erehtyneet,
ajatukseni epäröinnistä uupuneet?
Tulemme hitaasti ahtaista onkaloista
tuomina häikäisevän mainingin
ja suurenemme, me suurenemme:
maininki mainigilta syyni suurentuu,
turhuus käy yhä turhemmaksi,
harha kauemmas vie, yhä vieraammaksi,
musta mustemmaksi tummentuu.

Puhtaan aallon, terveeksi tekevään syliin -

anna suureta pienen,
aueta kaiken peitetyn,
anna kaikelle paljas tarkoitus
pelastua, vain pelastua -
kotiin joutua kokonaan.
Annat. Suljet. Aaltona peität.
Ylitseni lyöt, Isän sydämen lyönti
matalalle, matalalle - pohjaan.
Hiljainen ja hyvän hyvä.
Vapahtava -

- Anna-Maija Raittila -

Toivotan kaikille lukijoille hyvää viikonloppua ja Ystävänpäivää!
                                Aili-mummo

maanantai 8. helmikuuta 2016

♥ Kansanparantaja ♥


Takana Perivaara. Edessä vas. Simosen torppa. Kuva 1960-luvulta.



♥ MINUN MUMMONI ♥


Minun mummoni mainio kerrassaan
oli kauhujuttuja kertomaan.
Niissä iskivät puukot ja heiluivat kirveet,
joka riihessä mellasti haamut hirveet,
ja aina sen neidon väärän nai,
ja köyhä ja viaton kuolla sai.
Kovin päättyivät tarinat murheellisesti.
Sydän pakahtumatta sen vaivoin kesti,
että hyvyys ja oikeus päällä maan
oli tyhjiä sanoja vaan:
                 Ah, mummoni, ettepä elänyt
                 ja nähnyt, kuinka on nyt.

Minun mummoni syntymämetsistään
oli lähtenyt onnea etsimään.
Oli aikomus Amerikoihin asti -
sekin tarina päättyi surkeasti:
hänet juoppo ja köyhä räätäli nai,
ja hän yhdeksän lasta sai.
Oli lapsille tyly ja miehelle äksy;
ja lapsenlapsille tää oli läksy:
"On ihminen piinaksi pantu vaan,
tämä elämä, eikä se muutukaan."
                 Ah, mummoni, ettepä elänyt,
                 ja nähnyt, kuinka on nyt.

Minun mummoni kiikkustuolissaan
yhä istuu luonani toisinaan.
(Se joskus on tapana vainajitten,
jotka kuolivat vuosikymmenet sitten.)
Ja hän istuu ja kutoo ja kuiskuttaa:
"No, paljonkos muutit maailmaa?
Jo lapsenlapsenlapsenlasta
on minulla monta, vaan maailmasta
ei tulevan näy sen kummempaa."
- Voi, mummoni, vielä vartokaa!
             Kun kuudes polvi on päällä maan,
                  jo sanotte: Ohhoh, katsos vaan!


- ELVI SINERVO -

Kansanparantaja Wilhelmiina Simonen o.s. Hukka (1869-1935).

Tässä kuvassa istuu kansannainen, sukulaiseni. Hänellä on jälkipolvia monessa kerroksessa ja useammassa maassa. Hän paransi mm. poikansa jalan luumädän, kukaan muu ei sitä 1900-luvun alkupuolella saanut  parannettua. Hän oli "puapona" kylän naisten synnytyksissä, hieroi ja kuppasi. Myös hänen sisarensa Anna Kaisa Simonen teki samoja töitä, ja menestyi niissä. Tämä tehtiin aikana kun lääkäreitä ja terveyskeskuksia ei ollut kunnissa, mutta joku lääkäri saattoi olla torjumassa tarttuvia sairauksia ja kulkutauteja. Kunnassamme oli mm. kulkutautisairaala Kemiessä. 

Kun antibiootteja ei ollut, oli tarttuvien tautien ja tulehdustautien hoitaminen vaikeaa, jopa mahdotonta. 1950-luvulla minulta hoidettiin keuhkokuumetta vielä sulfalla kuten myös -60-luvulla munuaisaltaan tulehdusta. Jos antibiootit menettävät tehonsa, on ihmiskunnalla vaikea tie edessään kehittyyhän koko ajan uusia superbakteereja.

Huomispäivästä ja tulevaisuudesta ja vaikea tehdä ennusteita. Tai voisihan niitä tehdä, mutta osuisivatko ne oikeaan eli väärään, siinä vasta kysymys. Paljon on opittu sairauksien hoidosta, mutta ihan liikaa on vielä tumpelointia ja asiantuntemattomuutta. Usein tuntuu siltä, ettei meitä enää halutakaan parantaa...

Paljon on heitä, joilla jo 90v. syntymäpäivä on takana päin, ja yhä useampi ehtii täyttää sata vuotta ennen maailmasta erkanemistaan. Aikamme ikäviä vieraita on muiden ohessa herra alzhaimer, joka vie muistin mukanaan, ja jälelle jää vain lapsuus, jos sitäkään. Mutta ehkäpä asianosainen ei tästä kärsi yhtä paljon kuin jos hän ymmärtäisi kaiken itse.

Huomenna on laskiaistiistai: toivotan teille liukasta laskiaista ja piiit-kii-ä pellavia!!!
                             ♥Terveisin Aili-mummo ♥





lauantai 6. helmikuuta 2016

Sotilaskoulutusta!

Ei Andersson vaan Lampio (Erkki).


ANDERSSON 


Andersson        pitää pahuksenmoista meteliä
Andersson        ei osaa edes seistä suorana
Anderssonista  ei kyllä tule yhtään mitään
Andersson        on heikko
Anderssonin     pitäisi ajatella asioita uudestaan
                           ennen kuin on liian myöhäistä s**tana
Anderssonhan  vapisee kuin hyytelö
Andersson        juo liikaa
Andersson        ei saisi polttaa yöllä
Andersson        on itse asiassa tiessään suuren osan vuodesta
Anderssonin     pitäisi alkaa ajatella ja miettiä yhtä ja toista
Anderssonin     ei pitäisi matkustaa Mallorcalle nyt kun
                           vanha äiti makaa viimeisillään p**kele
Andersson        syö kuin sika tai porsas
Andersson        on lihava
Anderssonin     pitäisi sen sijaan opetella soittamaan klarinettia
Anderssonin     ei pidä kuvitella että hänellä on oikeuksia
                           joita hänellä ei ole
Anderssonin     pitäisi liittyä ammattiyhdistykseen eikä vain
                           istua ja itkeä pillittää oi voi
Anderssonin     ei pitäisi haaveilla niin paljon     
Anderssonin     pitäisi tietää että jokaisen täytyy hoitaa 
                           intiimihygienansa myös oman itsensä 
                           takia
Anderssonista  ei ole edes joulukuuseen ripustettavaksi
Anderssonin     pitäisi tietää että hänen asiansa eivät ole vain 
                           hänen omiaan
Anderssonin     pitäisi että se mikä on tehty on tehty
                           eikä sitä saa tekemättömäksi hyi helvetti
Anderssonin     pitäisi tajuta ettei hän voi vain maata siinä
                           kuin mikäkin raato ja nauttia
Anderssonista  on viime aikoina tullut röyhkeä suoraan 
                           sanottuna
Anderssonin     pitää lopettaa karsastaminen
Anderssonin     ei sitten pidä tulla valittamaan että häntä ei
                           ole hyvissä ajoin informoitu tilanteestaan
Anderssonin     pitää lopettaa vihelteleminen tai piru hänet
                           perii
Anderssonin     ei pidä unohtaa ottaa lääkkeitään muuten
                           hän kuolee se on selvä
Andersson        missä pahuksessa se piileksii
Andersson        ei kai vain ole...
Anderssonin     ei olisi pitänyt hypätä sen minä sanon
Andersson        olisi ainakin voinut sulkea ikkunan jälkeensä


- CLAES ANDERSSON - 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Toivotan kaikille oikein hyvää laskiaissunnuntaita ja laskiaista!
"Pitkiä pellavia"!
                             Toivottaa Aili-mummo 

torstai 4. helmikuuta 2016

Todenpuhujia ja 'todenpuhujia'



En minä luota niihin
jotka tietävät oikeat vastaukset,
                 kuka tahansa pystyy siihen.
Sitä minä arvostan,
joka tietää oikeat kysymykset.


- KAI NIEMINEN -  
Elokuvasta Anna Karenina. Yle1.


Kai Nieminen ajattelee samoin kuin minä. Olen oppinut tekemään kysymyksiä vallanpitäjille itselleni epäselvistä asioista ja ilmiöistä. En myöskään pelkää kysyä asioista olipa vastassa miten korkea-arvoinen henkilö tahansa. Minä maalaisakka olen saanut ministerinkin huutamaan naama punaisena. Se oli vanhaan 'hyvään' Kekkosen aikaan... 

Melkoinen kantti pitää olla sillä, joka uskaltaa kysyä oikeita kysymyksiä. Hiljaa on hyvä olla, kun yhtäkään omaa ajatusta ei ole päässä. Harva meistä on saanut kriittiset silmät syntymässä, mutta joillakin ne ovat. Vaikka suosittuja heistä ei koskaan tulisikaan, he ovat tarpeellisia siinä, että pitävät peiliä meidän edessämme. Jotta totuus ei unohtuisi on oltava kriittinen. Muuten valhe ja muunneltu 'totuus' jää päällimmäiseksi asiaksi.

Kriittisten silmien ja ajatusten kanssa ei ole helppo elää. Aina tulee jotain vallanpitäjää tölväisseeksi. Joskus tarkoituksella, joskus ei. Totuus on sellainen ase, jota pelätään omien ja vieraiden keskuudessa. Ja totuuden puhujaa vihataan eniten. Epärehellisyys maan perii, voisimme sanoa, vaikka jotkut väittävät vielä vanhanaikaisesti päinvastaista. 

Oikeisiin kysymyksiin saa ainakin vaalitenteissä tavallisimmin väärät vastaukset. 
Kysytty asia ohitetaan kokonaan, puhutaan puuta heinää. Seuratkaa tarkoin keskustelua, mitä tentattavalta kysytään, ja mitä hän sanoo vastaukseksi. Hyvin usein hämmästyn, kun asiasta ei puhuta yhtään mitään, vaan kysymys vaietaan kuoliaaksi. Myös vaikeminen on vastaus. Poliitikon on oltava äänestäjiä miellyttävä pasianssin pelaaja, joka ei saa osoittaa todellisia tunteitaan ja ajatuksiaan julkisesti.

Asioiden kaunistelu ja selittely on hyvin suosittu juttu vaalitenteissä. En usko, että kovinkaan moni poliitikko puhuu totta aina. Nykyään on opittu ettei edes pääministerin tarvitse puhua totta. Pääasia on, että puheet saa asiat näyttämään hyvältä, olipa totuus sitten sitä tai tätä.

Ihmisten moraali on rapautunut ja löystynyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Myöskin lait ja tuomarien moraali on murentunut samassa suhteessa. Osaltaan tästä kehityksestä voimme kiittää EU:ta, jonka lakien kanssa Suomi on joutunut synkronoimaan omat lakinsa. Vasta nyt aletaan heräillä ja ihmetellä, miten näin on päässyt käymään? Olemme kuin kissanpoikia, joiden silmät ovat alkaneet nähdä asiat ja tapahtumat ihan uudessa valossa. Siis nyt yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin, kun liityimme EU:un.

Näin on tällä kertaa marjat ja saarnan aiheet. 

Huomenna on Runebergin päivä ja ensi pyhänä laskiaissunnuntai. Leipokaa ahkerasti torttuja ja laskiaispullia!

Mukavaa viikonloppua lukijoilleni!
                   Aili-mummo



maanantai 1. helmikuuta 2016

Raija Orasen Maan aamu 1.

Kuva Google, Teoksen sivuilta.


Luin ostamani Raija Orasen romaanin Maan aamu 1, josta alkaa kokonainen sarja 
(4 kpl) Suomen historiaa sivuavilla aiheilla. Tämä kirja on 653 sivuinen mammuttipokkari, joka on painettu Tanskassa v. 2013; ISBN 978-951-851-353-0. Kirjasta on otettu jo ainakin kuusi painosta.

Raija Orasen (s.1948-) julkaisuvauhti on vain kiihtynyt hänen sairastumisensa jälkeen. Hän on todella luova ihminen, jota voimme ihastella ja ihmetellä. Kirjat ovat ammattitaidolla synnytettyjä. Osan vuodesta Oranen on asunut Espanjan Aurinkorannikolla, pääasiassa hän asuu kuitenkin Helsingissä.

Kirjan henkilöiden asuinpaikka on Hästsjögårdin kartano Helsingin kupeessa pari peninkulman päässä kaupungista Turun suuntaan. Tapahtumat alkava vuodesta 1911, jolloin Suomessa eletään vielä Venäjän vallan aikaa. Gustav Malm asuu perheineen kartanossa. Malmit eivät itse omista sitä, vaan rouva Malmin täti, Maria Luisa von Silbersee, hän on venäläis-saksalaisen aatelissuvun viimeisiä jäseniä. Rouva Elisabeth Malmin aviomies kuuluu  ruotsalais-suomalaiseen sotilas- ja virkamiessukuun. Patruuna Gustav Malm hoitaa Hepojärven kartanoa ja sen lisäksi toimii Hepojärven aseman asemapäällikkönä.

Malmit olivat saaneet neljä tytärtä yhteisten ponnistusten tuloksena.  Vanhin heistä on jo aikuinen Ada, sitten ovat yksitoistavuotiaat Sara ja Lisa, identtiset kaksoset. He aiheuttavat hämmennystä kotiopettajassa ja muissa vieraissa herrahenkilöissä. Nuorin lapsista on Gärda Lovisa Eleonora Malm, joka on vasta syntymässä oleva pikkulapsi romaanin alkaessa. Kartanossa on tietysti useita palvelijoita kotiopettajan lisäksi. Fröken Holmberg oli talon huushollineiti. Fröken oli hyvin säntillinen ja järjestystä rakastava ihminen. Uusi asukas oli maisteri Heikkinen, joka opetti lapsia. Tarjoilusta vastasivat sisäköt, kuinkas muuten. Ja sitten olivat vielä karjapiiat, jotka vastasivat eläimistä ja lypsylehmistä. Gustav pitää erityisesti heidän vuokralaistensa ja työväkensä, Leena ja Anders Gäddvikin pojasta, Henrikistä, jonka hän 'ottaa omaksi pojakseen' ja jonka hän kouluttaa insinööriksi. Henrik nautti saman kotiopettajan opetuksesta kuin kartanon omat lapset. Virallisesti Henrik oli kartanon sepän ja Leenan poika, mutta pojan äiti oli ollut ennen avioliittoaan piikana kartanossa. Gustav oletti, että Henrik oli hänen siittämänsä lapsi piika Leenalle.
Gustav ei julistanut tätä päätöstään ääneen, vaan se oli päätös hiljaisuudessa. Niinpä kartano saisi pojan, josta voisi tulla paljon enemmän kuin tyttäristä. Näin uskottiin yleisesti entisaikoina.

Herrasväellä oli kaupunkiasunto myös Helsingissä, missä isommat lapset kävi oppikoulua. Myös juhlat ja muu kansakäyminen säätyläisten kanssa oli kaupungissa helpompaa. Tosin kartanoon pääsi junalla Hepojärven asemalle saakka, loput sai kävellä tai matkustaa hevoskyydissä. 

Pietarista puhutaan aika paljon, mutta kuitenkaan kukaan ei siellä käy. Maria Luisa von Silberseellä on siellä kaupunkiasunto ja muuta omaisuutta, mutta kun myllerrys alkaa vuonna 1917, jää kaikki sinne. Muutkin emigrantit menettivät omaisuutensa, joka jäi venäjälle. Ihminen voi iloita, jos säilytti vallankumoustapahtumissa henkensä.

Kirjan päätahtumat sijoittuvat vuosiin 1917-18, kun Suomi itsenäistyy - yllättäen ja odottamatta! Romaani on kirjoitettu varsin jännittävästi, sen tapahtumiin ei ehtinyt pitkästyä. Elettiin miesten valtakautta, jossa naiselle parhaassakin tapauksessa jäi statistin eli sivuosan esittäjän osa. Tähän useimmat naiset tyytyivätkin sovulla, mutta emansipaatio muutti tämänkin asian. Kun nainen sai oman työn ja omaa rahaa, hän ei enää ollut niin riippuvainen miehestä. Naisen itsenäistyminen oli useimpien miesten painajaisuni.

Minusta nämä yli kuusi ja puolisataa sivua kannatti lukea, ja uskoakseni kannattaa lukea myös loput kolme kirjaa tästä sarjasta: Maan aamu 2 - Huviretki (1996), Maan aamu 3 - Pitkät hiukset (1997), Maan aamu 4 - Ketunpesä (2005).

Hyvin ja mielenkiintoisesti tehtyä tarinaa maamme historiasta väritettynä fiktiivisillä jutuilla! Lukemista moniksi ilta- ja aamupuhteiksi; taattua Raija Oras-laatua! 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaunista helmikuuta kaikille lukijoilleni!
                       Aili-mummo