Google+ Followers

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha



Kirjailija Nadeem Aslam on syntynyt Pakistanut vuonna 1966, ja muuttanut sieltä 14 vuotiaana Lontooseen, missä hän nyt elää ja vaikuttaa. Oikeastaan minun olisi pitänyt postata toinen kirja, Elävältä haudatut ensin, mutta lukujärjestys on nyt tämä. Postaan tämän hieman myöhemmin ilmestyneen romaanin, Sokean miehen puutarha, Like, 388 sivua, sidottu. Suomennos on Kirsi Luoman. Teoksen nimi alkukielellä (englanti) on The Blind Man's Garden (2013). Suomalaisen sidotun laitoksen ISBN 978-952-01-0936-3.

Ostin kirjan, kuten melkein kaikki postaamani kirjat, joista muutamia olen saanut lahjaksi.

Kirja kertoo Afganistanin sodasta ja siinä olevista ihmisistä. Sen sisältö on jaettu neljään osaan: I. Tie tappioon; II. Sokean miehen puutarha; III. Tasavertaiset pojat; IV. Jesaja.

Teksti sisältää juonipaljastuksia!

Sokeaksi tuleva mies on Rohan, pakistanilainen kristitty opettaja, jolla on kaksi poikaa; oma poika Jeo ja adoptiopoika Mikal. Rohanin vaimo oli kuollut jo kaksikymmentä vuotta sitten heti Jeon syntymän jälkeen. Rohan asuu puutarhassa omassa talossaan, jonka maan ovat hänen sukunsa miehet omistaneet vuosikymmeniä. Jeo opiskelee lääketiedettä, ja hänestä on tulossa lääkäri. Nyt hän on lähdössä Afganistaniin auttamaan sodassa naapurikansaa, mutta ei ole ilmoittanut asiasta edes nuorelle vaimolleen. Jostakin Mikal on saanut vihiä veljensä aikeista, ja hänkin aikoo liittyä Jeon kanssa yhteiseen matkaan. Mikal oli töissä aseliikkeessä, ja hän halitsi aseet. Hän osasi myös korjata ne.

Poikien kuvitelma sodasta oli aika naiivi. Varsinkin Jeo kuvitteli voivansa asettaa itse ehdot, millä hän voisi auttaa toisia, ja palata takaisin opiskelujensa pariin. Totuus on paljon raaempi ja armottomampi kuin kuvitelmat yleensä. Molemmat pojat joutuvat vangeiksi, ja Jeo menettää henkensä, kun muuan nainen iskee puukkonsa häneen.

Mikal jaksaa pitää puolensa, vaikka etusormet kummastakin kädestä silvotaan irti. Häntä kidutetaan talebanien toimesta. 

Hänet on myyty amerikkalaisille, jotka uskovat saaneensa kiinni oikean terroristin.

"Naheed vilkaisee sivuilleen. On tavallinen aamu. Vastapäisen talon avoimesta ovesta kantautuu radion ääni - naapuri kuuntelee musiikkia tehdessään kotiaskareita. Ja pian nainen tuleekin ovelle likomärkä moppi kädessään ja katsoo kun ruumista kannetaan Naheedia kohti, nostaa käden suulleen, menee takaisin sisään. Musiikki vaikenee ja vahvistaa Naheedille murhenäytelmän tapahtuneen. Kaksi korppikotkaa istuu naapuritalon harjalla ja kolmas kurkottelee kaulaansa kuorma-auton katolta.
     Ruumis tulee lähemmäs. Valkoisen lakanan päällä lepää paita jonka hän oli tehnyt Jeolle, harmaa kangas veren kyllästämänä ja kärpäsparvi ympärillään. Hänen kätensä harovat ilmaa ja tarttuvat viimein temppelipuuhun. Heikko oksa napsahtaa poikki ja tyngästä alkaa vuotaa sakeaa valkoista maitoa pisara pisaralta kiivaaseen tahtiin..."

Naheedin aikoo hänen äitinsä Tara naittaa heti uudelleen, kun tytär on jäänyt leskeksi. Äidillä on kokemusta siitä, mitä on olla leski ja elättää omaa lastaan.

Mikalilla ja Naheedilla oli takanaan rakkaustarina ajalta ennen Jeon ja Naheedin avioliittoa. Naheed rakastaa yhä Mikalia, ja siksi häntä eivät kiinnosta äidin ehdotukset. 

"Naheed vaeltaa ison talon halki. Kello on kymmenen ja vain kynttilät luovat valoaan , sillä söhköt ovat poikki. Hän kulkee pimennyttä käytävää Córdoba-taloa kohti liekki kädessään, pysähtyy ja nojaa seinään niin että steariinia tipahtelee jalkojen juureen. Seinällä on kuva Jeosta, ja hän tuijottaa sitä kysyvästi. Ruumiin tuoneilla kolmella miehellä ei ollut paljonkaan kerrottavaa. He sanoivat olevansa tavallisen peshawarilaisen kuorma-autovuokraamon palveluksessa, ja joku mies oli tullut heidän varikolleen ja maksanut heille Jeon ruumiin toimittamisesta Heeriin tähän osoitteeseen. ------."
     "Missä Mikal on? Naheed istuutuu lattialle selkä seinää vasten ja jää hiljaa paikoilleen. Kun he olivat alkaneet tapailla, Naheed oli aluksi ollut jotenkin kiusaantunut. Se oli tuntunut pelkältä leikiltä, ja hän oli tainnut vähätellä koko juttua. Mikal oli kuitenkin ollut niin tosissaan että se oli pakottanut hänetkin suhtautumaan elämäänsä vakavammin, saanut oivaltamaan kauneuden ja onnen kuuluvan hänellekin.----."
     "Naheedin vaatteita peittävä tuhka on levinnyt kaulalle ja ranteisiin. Kun naapurustossa on kuultu, että Tara oli pyytänyt toimittamaan taloon tuhkaa suruasujen käsittelemiseen, melkein kaikki naiset olivat kummastelleet ja päätelleet näiden olevan köyhien ja maalaisten tapoja. He ihmettelivät jälleen kerran miten ompelija oli saanut naitettua tyttärensä niin isoon taloon. Kauluskaijat kuuluu haudata neempuun juurelle, ja Taran papukaijan kuoltua parikymmentä vuotta sitten hän oli tullut kysymään, saisiko haudata sen puutarhassa kasvavan neempuun alle. Sillä tavoin hän oli tutustunut perheeseen. Tosin hänen miesvainajansa oli myös hyvin etäistä sukua Rohanille.----."
     "Pöydällä on rubiini joka löytyi Jeon vatsasta. Sen pintaan on kaiverrettu aivan pienellä Koraanin säkeitä, ja se on kirkas ja puhdas väriltään. Kivi on hiottu täysin sileäksi niistä kohdin missä ei ole sanoja, ja vaikka tunnelma oli ollut synkkä, moni oli haukkonut henkeään nähdessään sen ihanuuden. Muuan nainen muisteli kiven kuuluneen Sofialle ja kadonneen kauan sitten. Hänen mukaansa sen oli arveltu joutuneen varastetuksi. Koraania kopioiva imaami puolestaan sanoi, että Jeon lapsena lahjoittamat veripisarat olivat ilmestyneet jalokiven muodossa hänen sisälleen.---."

Paljon pahaa tapahtuu tässä sodassa Afganistanissa. Sitä tekevät kaikki sotaan osallistuneet tahot, ei yksin talibanit tai amerikkalaiset. Sota on pahin tapahtuma ihmiskunnalle, ja erityisesti naisille. Naisten maailma on pahuutta ja vääryyttä täynnä, siitä pitävät islaminusko ja miehet huolen.

Kirja oli yölukemisena hidas, mutta ei se aiheuttanut silti minulle painajaisia. Vaikka sotakirjoista en ole koskaan pitänyt, tässä romaanissa on myös muita ulottuvuuksia, kirjaa voi pitää myös rakkausromaanina.

Kirja on kaunis, ja sillä on sanoma. Minusta se on hyvä, olen tyytyväinen lukemaani teokseen. Nadeen Aslam on lahjakas ja palkittu kirjailija, uskoakseni pian myös maailmankuulu.

Kirjasta on postannut Mai Laakso blogissaan Kirjasähkökäyrä. Jotakin tärkeää jäi varmasti sanomatta, mutta olkaa hyviä ja lukekaa itse. Tämä kirja kyllä ansaitsee sen!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille oikein hyvää ja kaunista maaliskuun loppua ja huhtikuun alkua!
                            Terveisin Aili-mummo


torstai 24. maaliskuuta 2016

♥ Viesti ♥

Tohmajärven kirkon alttaritaulu, maalannut Mikael Toppelius.

KARDINAALIN TILINPÄÄTÖS


----------------

Sanoi kerran, ken lie ollutkaan,
miten nostaa koskaan saattoi
kirkko kidutuskoneen harjalleen;
veren hurmio vie vain julmuuteen.
Ei liene syyllinen risti,
kun ihminen petti ja pisti.

Minä ristisi nähden muistin vain:
jo on kestetty tuskasi se.
Nyt ristit nousevat muistuttain:
älä ristiinnaulitse.
Näin nousevan aamujen kuultavain
sinun ristisi lävitse.

Niin, ristille naulita tahtonut en
ketään muuta, en minuuttani.
Kävin synnistä syntiin ajautuen,
ja pelkkää heikkouttani
minä pahana kuljin ja hyvää sain.
Sinä ainoastaan olet täyttänyt lain.

Sinä, Mestari, tiedät: en estää voi
näitä aivoja miettimästä.
Kun aurinko nousi, kun valkeni koi,
löysin sieluni ansasta tästä:
Synti suurin on edessä ihmisten.
Vain Luojamme tutkii sydämen.

----------------

Jatkuu...

Tohmajärven kirkon urut urkulehterillä.
jatkuu...

Minut pannaan paareille viitassani.
Toki lyödään arpaa siitä,
toki vilpitön itku on haudallani
ilon itku on: Onneas kiitä.
Taas valtaan tyhjiö avautuu.
Sen jokainen täyttää, ei kukaan muu.

"Te kolkuttakaa, teille avataan."
Kovin kolkutin portille manan.
Nyt tuntea saatan sen raollaan
ja kuin kukkien kauneimman vanan
koen ristin nousevan korkeuteen.
Nyt tiedän Herrani voittaneen.

Kivi pienin Golgatan kummulle suo
minun päälleni pielukseksi.
Suo muuttua mullaksi ristisi luo,
vaikka voimaa sen kaatamiseksi
ei koskaan synny. Se julistaa:
Nyt ihmiset, ihmistä armahtakaa.


- HELVI JUVONEN -


Siunattua Pitkäpenjantaita ja Pääsiäistä sinulle-minulle-meille!
                                   Aili-mummo



tiistai 22. maaliskuuta 2016

Pahuus sydämissämme ♥

Elokuvasta Anna Karenina, kuvakaappaus Yle1:seltä.

Hän sytyttää sodan
joka hylkää lapsen
hän tuhoaa yhteiskunnan
ja loukkaa lasta
hän luhistaa kulttuurit, elämän
joka erehtyy lapsen kohdalla
hän erehtyy pahimmin
joka luulee ettei näin voi olla
hän miettiköön mikä mahtava voima voidaan vapauttaa
yhdestä atomista
niin pienestä
ettei sitä paljain silmin edes näe;
joka ei tätä oivalla
hän ei oivalla jatkuvuutta
hän ei oivalla elämää.

- MARKKU LAHTELA -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ajattelin että tämä runo voisi selittää nykyisiä maailmantapahtumia, ennen muuta sotia ja terrorismia. Tänään maaliskuun 22 päivä AD 2016 on yksi niistä mustista pahoista päivistä, jolloin viattomia tapetaan ja räjäytellään Euroopan Union sydämessä, Brysselissä. Mutta ei tämä runo ole mikään selitys ihmisen pahuudelle.

Olen nimittäin tullut lapsuudessani hylätyksi moneen kertaan, vieläpä oman vanhempani takia, eikä minusta silti tullut ns. pahaa ihmistä, vaikka julmuutta sainkin kokea runsain mitoin monen ihmisen taholta. Ei, jokin minut pelasti. Muutama uskova ihminen, joka osasi näyttää minulle toisen tien.

Ajatusta että toisin uskovat on murhattava / tapettava, on minullekin kauhistuttava ja vieras. Toki heillä on yhtäläinen oikeus elää kuin muillakin ihmisillä. Mutta uskon kuitenkin, että ihmisten pahuus lisää aina toisten ihmisten pahuutta tavalla tai toisella.

Hiljainen viikko tai piinaviikko on ollut kristityillä tapana nimittää tätä kulumassa olevaa viikkoa, joka perjantaina nostaa Jeesuksen, meidän Herramme, ristinpuulle.     Samalla kun ajattelemme sitä, mitä hän teki meidän puolestamme, voimme yhdessä miettiä myös ihmisen pahuutta ja hänen haluaan aiheuttaa muille kärsimystä ja kuolemaa toisille ihmisille.

Olen paljon ajatellut ja ollut perimmäisten kysymysten äärellä viime aikoina. Yksi syy siihen on se, että jälleen yksi ystävä siirtyi muutama viikko sitten 'tuonilmaisiin' odottamaan ylösnousemusta. Muuan naapuri kävi meillä tinkimässä tietoja, jotta hän voisi esiintyä yleisön edessä viisaana miehenä. Kateus paistoi kauas hänen puheistaan ja elkeistään. Ei hän tehnyt sitä siksi, että olisi ajatellut ihmistä lämpimästi ja rakkaudella, vaan hän tahtoi kuolleelle pahaa...

Pöyristyttävää, alhaista ja matalamielistä. Mutta kuitenkin inhimillistä. 

Meitä opetetaan rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme. Olemme opiskeleet ne sanat ainakin rippikoulussa, ja papin saarnoissa kirkossa kuulleet asiasta moneen kertaan. Mutta vaikeaa on lähimmäisen rakastaminen, paljon helpompaa on kadehtia häntä ja puhua hänestä pahaa. 

Valmistaudun pääsiäiseen hiljalleen sulattamalla pakastekaappia ja jääkaappia. Ihmisen sydän voi olla kuin mainitut kodin apulaiset, jotka pitävät ruokamme syömiskelpoisina. 

Pääsiäinen on suuri juhla, varsinkin ortodokseille. Me Lutherin oppia kannattavat emme pääsiäistä juhli niin riemullisesti, taidamme olla näivettyneitä uskossamme.
Meidän on otettava vastaan armo Jeesuksessa ja hänen kuolemassaan.

Armoa ja rauhaa teille kaikille toivottaa Aili-mummo! ♥♥♥




























perjantai 18. maaliskuuta 2016

♥ Ajankuvia kevään korvalla ♥


Pave Maijanen, laulaja etc.

Pitsiruutuja auringonpuolella
siistiä kuvaa visioissa
          ajankuvaa keitaalla

Eilisen meikki kuin
ilveilijän tanssi kasvoillasi
unikuvat lähelläni
eksynyt hymysi viekkauteen

Kevät, niin uteliaan janoinen 
pohjaan asti boolit
aamuaurinkoa juon kädestäsi
aikaa rajaamatta
                   sanat balanssissa
imua tutkiskeluni esikuvissa


- RAILI ROMPPANEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kevät on nyt ajatuksissani. On niin ihanan aurinkoinen ilma tänään, että se suorastaan pakottaa ajatukseni tulevaan kevääseen. Viime päivät ovat olleet sählinkiä, sillä rupesin yhdistämään kahta eri Google tiliäni ja niiden sähköposteja. Pääsin tänään kirjautumaan Bloggeriin, ja voin päivittää vihdoin blogini. Aili-mummo pääsi lopulta eläkkeelle, lieneekö hyvä vai paha asia. Minua saa yhä edelleen kutsua Aili-mummoksi.

Työtkin kasaantuvat, pakastimet odottavat kevätsiivousta! Ja pääsiäinen on jo oven takana. Vaikka meillä ikäihmisillä ei paljon muuta olekaan kuin aikaa, silti kaikki hidastuu. Tällä viikolla en ole käynyt hoidoissa Tohmiksella. Kaksi hoitoa on enää jäljellä, ne otan vasta pääsiäisen jälkeen huhtikuussa.

Tein kyllä alkuviikosta kuvakirjaa. Sopivan Ifolor-tarjouksen tullessa se on valmiina odottamassa. 

Ukrilla on parhaillaan menossa Talvipäivät. Ei ole enää virtaa sellaisiin 'kotkotuksiin'. Nyt esitettiin että Joensuussa pitäisi järjestää kirjamessut. Saadaanpa nähdä, jos eletään sekin ihme...

Minulle Posti tuo kirjoja osaksi Tohmajärven postiin tai joskus myös kotiin. SSKK:n lisäksi tilasin myös Inton ale-myynnistä kaksi kirjaa. Ja milloin tilaan mistäkin nettikaupasta lukemista joka kiinnostaa.

Tämän viikon tiistaina 15. päivä maaliskuuta muuttui sanomalehti Karjalainen tabloidiksi, mikä on lukiessa pelkästään mukava asia. Kehitys kehittyy. Pian kai se paperilehti katoaa kokonaan. 

Aika kallista onkin lukea paperilehtiä, etenkin kun / jos tulee useampia sellaisia. Meille tulee kaksi päivälehteä ja lisäksi vielä kaksi kertaa viikossa ilmestyvä Koti-Karjala. Ja useita aikakauslehtiä, niidenkin lukemisaika on pois kirjoilta.

Onneksi nykyään saa ostaa kaupasta kaiken pääsiäiseen liittyvän ruuan valmiina, ei tarvitse itse leipoa eikä imellyttää mämmiä. Kaivolta saa ostaa myös kotileivonnaisia, ruisleipää, piirakoita ja eri lajin kahvileipiä. Se on meille 'laiskoille' hyvä apu, vastaa monta kotiavustajaa tai kodinhoitajaa. Lisäksi nuo ihmiset tuskin paljonkaan ehtivät työaikana tehdä muuta, kuin ajaa autolla pitkin tietä, ja huutaa ovenraosta jotakin. Sellainen kuva minulle on näistä tullut, kun olen seurannut lehdistä ja teeveestä yleistä keskustelua.

Palmusunnuntai on ihan nurkan juuressa tulollaan. Odotamme toiveikkaina pääsiäistä sen sen ilosanomaa! "Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi!"

Tervetuloa Anneli A lukijakseni Pihakuiskaajan puutarhasta!

Onnellista viikonloppua ja Palmusunnuntaita kaikille lukijoilleni!
                          Aili-mummo



maanantai 14. maaliskuuta 2016

♥ Tikkalan koulu ♥

Tikkalan vanha palanut koulu.

MUISTOJEN MAILTA


Keskellä metsien vyötä
rinteillä vaarojen jylhäin
asusti ahkera väki
maitansa kyntäin ja kylväin.

Iltaisin tuvassa siellä
rattoisaan hyrisi rukit.
Lapsille "puustamia"
opetti mummot ja ukit.

Vaarojen rinteitä usein
lämmitti auringon helo.
Taloissa päivästä toiseen
jatkuin hiljainen elo.

Kylästä kylähän silloin
kaikkui kuin torven soitto.
Kuulkaa! - Tieto on  valtaa!
Päämäänä sillä on voitto.

Heräs kuin unesta miehet.
Käsi luja kätehen yhtyi
ja hyväksi kylän lasten
he innolla toimehen ryhtyi.

Kohosi uljaana viimein
komea koulutalo
maantien laitahan, mistä
kauas jo kaikkosi salo.

Uhosi uutuuttaan seinät,
säteitä ikkunat hohti.
Askeleet lapsosen monen
kilvaten sinne nyt johti.

Siellähän ojennettiin
avaimet tietojen oveen.
Kylvettiin siemenet monet
avoimeen ihmispoveen,

jossa on kaipaus syvä,
pyrkimys hyvään ja jaloon.
Nousta - ja nostaa muita,
kohota yöstä valoon.

Vuoskymmenet toisiinsa liittyy,
vaihtuvi rauha ja sota.
Minkä loi hengen valta
pois sitä koskaan ei ota

mikään maailman mahti.
Sen tiesi jo isät ennen
se kestää ahjossa ajan,
yhä vuosisatojen mennen.

Vuodesta toisehen uus
käy sukupolvien saatto;
pojanpoika käy tietä nyt sitä
min aloitti taaton taatto.

Maantien laidassa yhä
seisoo tää koulutalo.
Alati pimeään yöhön
loistaa lamppujen valo.


- LIISA KURONEN -
(nyk. Rautiainen)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tällä muistorikkaalla runolla haluan toivottaa kaikille lukijoilleni 
oikein hyvää viikon alkua!
                          Aili-mummo







perjantai 11. maaliskuuta 2016

♥ Ihastuttavan kaunis teos ♥

Kuva Google. Into Kustannus.fi

Ennennäkemätön syksy rakensi korkean kupolin
eikä pilvien ollut lupa sitä kupolia pimentää.
Ja sitten hämmästeltiin: olihan jo syyskuun alku,
missä kylmät päivät viipyvät, ja missä sadesää?
Sameitten kanavien vesi hohti smaragdina 
ja nokkoset tuoksuivat kuin ruusut, vain vahvemmin.
Oli raskas hengittää, niin sietämättöminä,
riivaten loimusivat ruskot.
Ne jäivät koko loppuelämäksi muistoihin.
Aurinko oli kuin kaupunkiin ilmaantunut kapinallinen
ja kevätmäinen syksy niin täynnä antautuvaa hekumaa
että tuntui kuin hauras lumikello juuri puhkeaisi kukkaan
kun tyynesti astuit kohti taloni verantaa.


- ANNA AHMATOVA -
(suom. Pentti Saaritsa)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kaikille lukijoilleni toivotan onnellista ja kaunista viikonloppua!
                      Terveisin Aili-mummo

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

♥ Juhlaa ja arkea ♥

Monen lypsykarjatilan viimeiset heinät on tehty...

Meillä juhlitaan, kun nurmi on suuhunpantavan vihreää,
kun rentukat ja voikukat koristavat juhlakentän.
Lapset ja vanhat etsivät aidan läheltä näköalapaikat
ja juhlien ohjelma alkaa.

Navetan takaovesta aukaistaan säpit, potkaistaan pönkät
ja talven tomut pöllähtävät molempiin suuntiin.
Riimut rämähtävät sementille,
vanhimmat lehmät tietävät suunnan ulos,
mutta nuoremmat törmäilevät käytävillä
ja ampaisevat vahingossa valoa kohti.
Luonnonvoimien villi ja vapaa ohjelma
juhlakentällä jatkuu.

-----------------------

Meillä juhlitaan, kun yöllä on lämpöä uneksi asti,
kun kivikirkon haka nurmineen, kuusikkoineen ja rantoineen
on valmis aukaisemaan portit,
kun vanha navetta kääntää saranoitaan varoen,
ja raskaat emakot työntyvät käytäville,
kallistelevat ovea kohti
ja suostuvat vihdoin veräjän taakse.
Ne kiertävät riihen, nuuskaisevat myllyhuoneen kynnystä,
penkaisevat maata ja karjaisevat laukoille.
Aikansa poukkoiltuaan 
siat pysähtyvät pajan raunioille,
tuumivat hetken ja aloittavat
viime kesänä kesken jääneet geologiset kaivauksensa.


- MARJA HYVÄRINEN - 

Näyttelylampailla on vielä pureksittavaa Kiteen Puhoksessa.


Karjan uloslaskuaika lähenee. On myös niitä, jotka laiduntavat lihakarjaa ympäri vuoden. Lypsylehmiä kuitenkin varsin harvoin, mutta onhan sekin pihatoissa mahdollista.

Nyt on maitokiintiöt romutettu, ja maitoa saa tuottaa niin paljon tai vähän kuin maajussin pussi kestää. Siis rahapussi. Maidon hintakin on romahtanut, luin alan lehdestä Maaseudun Tulevaisuudesta. Tukien maksun on Mavi siirtänyt viime vuodelta ensi kesään asti. Tiloilta ovat jääneet laskut rästiin, kun tuloja ei ole; siksi sähköyhtiö on kymmeniltä karjatiloilta katkaissut sähköt. Joten lehmät jäävät lypsämättä ja juomatta, ilman raitista ilmaa ja valoja; saattavatpa jäädä ilman ruokaakin. Perjantaiksi suunnittelevat viljelijät mielenosoitusta Helsinkiin - niillä traktoreilla, joilla työt tiloilla tehdään.

Onneksi monet ovat ostaneet tilalleen agregaatin, sillä jos polttoainetta on, saadaan karjakin lypsetyksi. Paitsi nämä onnettomat, joilla ei ole ollut varaa...

Sähköjen katkaisu on eläinrääkkäystä. Siitä voidaa syyttää sähköyhtiötä, miks' ei myös valtiota, joka jättää laskunsa rästiin; yleensä aina syytetään vain viljelijää, olipa syy kenen tahansa!

Uskonpa että monella viljelijällä nyt keittää yli. Ja aiheesta!
Monesta talosta lähtevät lehmät ja talonväki maantielle. Tulee pakkohuutokauppoja. 
Sitten on juhlan aihetta muillakin kuin konkurssiin menneillä viljelijöillä. Kotimaisen ruuan osuus vähenee taas aimo askeleen...

Pikkuvasikat eivät paljon kuivia heiniä kuluta. Kuva: Kiteen Vanha Puhos.


Kävi tuonnoin naapurin isäntä, joka puhui lypsykarjan lopettamisesta. Tuliaisiksi hän toi ternimaitoa. Paljon on tehty työtä heidän talossaan lypsykarjan jalostuksessa ja maidon laadun vuoksi. Hänen vanhempansa 1940-luvulta 1970-luvulle, ja siitä eteenpäin isäntä vaimonsa ja perheensä kanssa. Tällä kylällä ei ole satalehmäisiä navettoja ja robottilypsäjiä, sellaiset ovat muualla.
 
Talo jota rakennettiin isonjaon aikana 1830-luvulla. Siinä on asunut kuusi sukupolvea Nupposia.


Työnteko ei enää ole Suomessa kunniassa. Parempi on odottaa valmista, ja antaa maalaisjunttien tehdä raskaat ja vaativat työt. Viljelijät ovat joutuneet EU:n ja Mavin virkamiesten kyykyttämiksi maaorjiksi, kun muita orjia ei enää ole. Viljelijä on alkutuottaja, joka kasvattaa ruuan ja muut tuotteensa alusta alkaen itse. Raaka-aineiden on oltava puhtaita ja parhainta laatua. Salmonellaongelma ei onneksi ole vielä pesiytynyt meille asti, vaikka muualla Euroopassa ja Amerikassa antibiootteja käytetään paljon eläimille, että ne pysyisivät hengissä.

Mauri ajaa heiniä Navetan ylisille. Kesä 2013.

Kahdeksantoista vuotta sitten täällä Tikkalassa oli vielä 20 maitotilaa, nyt enää neljä. Melkein yksi tila vuodessa keskimäärin on lopettanut. Naapurikylässä Onkamossa lypsykarjattomiin tiloihin siirryttiin jo 2000-luvun alkupuolella.

Karjakuvamme ovat vieläkin digitalisoimatta, joten uusia kuvia ei ole tullut. Ehkä niitäkin voisi skannailla, olisi ihanaa muistella lehmiä, joita todella rakastin. 

Mutta näin se elämä menee, jonain päivänä on työt lopetettava, ja suljettava navetan ovi viimeisen kerran. Jokaisen viljelijän meistä.

Toivotan lukijoilleni hyvää loppuviikkoa ja onnellista maaliskuuta!
                             Aili-mummo

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Ylpeilynaiheita Tohmiksella?

Tikkalan koulun 100v. juhlassa jaetut muistamiset v. 1989.


KIRJALLISUUTTA

Istun koululuokassa Lappeenrannassa tai Imatralla.
Runoilija Johanna Venho ja päätoimittaja Tuomo Karhu
istuvat kaksin puolin minua.
Keskustelemme kirjallisuudesta.
"Saarikoski teki tietoisesti itsestään legendaa ja
myyttiä", Johanna sanoo. "Tapani tekee nyt
sitä samaa."
"Höpö höpö", sanon. "Mä riisun myyttejä."
"Sä ehkä riisut mut luot heti perään
uusia", Johanna kuittaa.
Otan kulauksen Heineken-tölkistä.
"Tää on hyvää terveysjuomaa, nuoret", sanon
ja otan toisen kulauksen. "Juokaa tätä
kun ootte 18 vuotta ja tehneet jotain
itselle tai muille tärkeetä."
Nuoret ovat hiljaa.
Johanna Venho katsoo Tuomoa.

Tukholmassa esiinnyn akateemiselle yleisölle
mustat naisten sukkahousut päässä.
"Här kommer Pippi Långstrump", sanon
ja heilautan sukkahousujen jalkaosat taakse.
Yleisö taputtaa.
He ovat sivistynyttä väkeä.

Kotona katson kirjallisuusohjelmaa TV:stä.
Kaksivuotias tyttäreni kaataa litranpullon 
Jack Daniel'sia lattialle.
En moiti häntä.
Hän on tullut isäänsä.


-TAPANI KINNUNEN -

Oppilaat esittävät ohjelmaa.

Hyvät ystävät ja kylänmiehet!

Sivistys on kansalle tärkeä asia, muulloinkin kuin juhlapuheissa.
Monta ihmisenalkua on tässäkin  vuonna 1889 perustetussa opinahjossa opetettu lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan sekä hankkimaan tietoja ihan omatoimisesti. Ennen oli kunnia-asia, että kunnassa oli joka kylässä koulu. Nyt ei enää. Nähtävästi viimeisetkin kyläkoulut halutaan lopettaa paikassa, joka pitää itseään sivistyspitäjänä, ja ylpeilee kirjailija Algot Tietäväisellä alias Maiju Lassilalla ja niin edelleen. Samaa epäilen myös nykyisen hallituksen suunnittelevan. Näinhän se on, että ns. sivistys joutaa ensimmäisenä laidan yli, kun on Suomessa ja Tohmajärvellä hätä. Siitä kuuluu tulevan säästöjä, jotta voidaan maksaa joillekin entistä suurempaa palkkaa.

Suunniteltu on, että Tohmiksen jäljellä olevilla kahdelta kyläkoululta, viedään 5-6 luokkien oppilaat Kemieen ensi syksystä alkaen. Sitten parin vuoden kuluttua voidaan todeta, että oppilaat ovat käyneet niin vähiin, että koko koulu joutaakin lakkauttaa oppilaiden vähyyden tähden.

Mitäs siitä, että kylältämme on matkaa yhteen suuntaan ainakin 20-25 kilometriin, ja aikaa matkoihin kuluu ainakin kaksi tuntia tai enemmän joka päivä. Mitäs siitä, että oppilaista osa joutuisi seisomaan matkansa ajan, mikä lienee vastoin lakia. Mitäs siitä, että näin nuoret lapset joutuvat usein koulukiusatuiksi. Mitäs siitä, vaikka oppilas menettää kokonaan elämänsä hallinnan, eihän se ole päättäjien syy. Vai onko sittenkin?

Asiakkailta eli koululaisilta puuttuu äänioikeus kokonaan. Heille ei saa kertoa, etteivät lapset hermostuisi, on jonkun suuren tietäjän vastaus!

Tikkalan kyläkuoro esiintymässä koululla, johtajana Teuvo Latvala.


Koulu on ollut kylämme sydän vuodesta 1889 saakka tähän päivään. Siellä kokoontuvat monet kylämme yhdistykset, kyläyhdistys mukaanluettuna, kerhot sekä kansalaisopistot. Kun koulua ei ole, voi kaiken tämän myöskin lakkauttaa. Vai arveletteko, että asukkaita kiinnostaa opiskelu Kemiessä, kunnan keskustaajamassa näin pitkän matkan päässä? Jos nuorempana jaksoinkin olla monessa mukana, enää en jaksa enkä haluakaan. Mieheni vielä käy, mutta ei varmaankaan kauan.

Tuo vanha kylämme koulu paloi heinäkuussa 2004. Sen muistoksi aloimme suunnitella Tikkalan koulun muistokirjaa, joka ilmestyi vuonna 2009, kun koulun käynnin alkamisesta kylällämme tuli 120 vuotta. Kirjan toimitti Sari Tuuva-Hongisto.
Omalta osaltani oli mukana tätä kirjaa tekemässä.

Op. Esteri Mecklin opetti lapsia 1960-luvun lopulla ja 1970-luvullakin.


Yllä olevassa kuvassa vasemmalla takana seisoo opettaja Ester Mecklin, joka oli mieheni opettaja Akkalan koulussa 1940-luvulla. Hän oli myös Tikkalan koulun alaluokkien opettajana meidän pojillemme 1970-luvulla. Joten kierros tuli täyteen vuonna 1975. Poikamme Petri oli hänen viimeisiä oppilaitaan. 

Nykyään ei kannata kantaa vastuuta enää mistään, entisaikaan oli toista. Silloin saimme aikaan myös tuloksia, omilla uhrauksillamme tosin. Nykyään on virkamiehillä paljon valtaa, mutta vastuuta ei yhtään. 

Toivotan kaikille lukijoilleni ja kyläläisille antoisaa viikkoa ja maaliskuun jatkoa!
                              Terveisin Aili-mummo