Google+ Followers

maanantai 31. lokakuuta 2016

"Sinua, sinua rakastan..."

Harmaata ja lumista kuten talven alkuun sopii!

SINUA, SINUA RAKASTAN


Sinua, sinua rakastan.
Yö painaa päähäsi pimeän seppelen
jotta en sinua näkisi.
    Miten taittavat linnut siipensä!
    Miten vyöryvät vedet kallioitten alla!
    Miten nousevat metsät tuulten mukana!
    Ja pilvien sateet jähmettyvät kiveksi.

Sinua, sinua rakastan.
Yö painaa päähäni pimeän seppeleen
jotta en sinua näkisi.
    Miten huutaa minulle avaruus!
    Miten kirkuvat tähdet ohimoni läpi!
    Miten itkevät lapset maailman rannoilla!
    Ja merien yllä savuavat sydämet!   

Sinua, sinua rakastan.
Niin liikkuu pehmeä kätesi
kuin vene varhain aamuisella joella.


- AULIKKI OKSANEN -


 Kaj Chydeniuksen sävelmän Sinua sinua rakastan esittää Kai Hyttinen (1989).

Näin intohimoisia runoja kirjoittaa kirjailija Aulikki Oksanen. Hänen monia runojaan on myös sävelletty. Kaj Chydenius on varmaan yksi kuuluisimmista ja lahjakkaimmista säveltäjistä, jonka jälkeä saatte ihailla  tuolta yllä olevalta videoklipiltä.

Alunperin tämä laulu sävellettiin Mikko Niskasen elokuvaan Asfalttilampaat (1968), joka olen myös kauan sitten nähnyt. Valitettavasti minulta on vielä monta Aulikki Oksasen runoteosta ostamatta, ne runot - ainakin monet niistä - ovat suoraan lauluteksteiksi kirjoitettuja. 

Wikipedia kertoo, että Mikko Niskasen elokuvan Asfalttilampaat pilasi Jörn Donner, joka fimissä näytteli tohtori Bonellin osan ja myös leikkasi elokuvan uudelleen. Donner oli lisännyt kuvaan seksikohtauksia ja tehnyt filmistä paljon kovemman kuin mitä Niskasella oli tarkoituksena. Laulu Sinua sinua rakastan on hyvin herkkä ja kaunis, joten en ihmettele, että ohjaaja Niskanen suuttui, kun hänen työnsä pilattiin. 

~~~~~~~

Näin olemme päässeet lokakuun loppuun. Näyttää siltä, että talvi on oikeasti tulossa.
Toivotan lukijoilleni hyvää marraskuun alkua, olkaahan varovaisia liikkuessane jalan tai autolla! - Terveisin Aili-mummo♥♥♥

perjantai 28. lokakuuta 2016

♥ Iloitse tänään kun...♥

Ukin auringonkukat muutama kuukausi sitten.


OODI ILOLLE


Ilon rakenne on sipulin rakenne
Iloa kuoritaan kerros kerrokselta
päivä päivän jälkeen
vesissä silmin
Ilo on väkevää ainetta
Ilo on iloa alusta loppuun
toisin kuin suru
joka kerros kerrokselta
muuttuu murheeksi
Oikukas ja kuriton ilo on:
ei kuuntele käskyjä, ei tottele kehotuksia,
ei syö kädestä
Vuorilla ilo taistelee, ei se viihdy
prameissa palatseissa ja pöyhkeissä paraateissa
Tarkkaan valitsee ilo omansa: ei siedä pettureita
eikä onnenonkijoita
Ilon kun hylkää, hylkää elämän
eikä sipulin kuoriminen enää
kirkasta silmiä, saa elämää
valumaan silmien läpi.
Ihme ilo on: ei suostu olemaan kätkettynä
vaan huutaa tulla jaetuksi


- TOMMY TABERMANN -


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Susan Boylen suurimmat hitit 2016.


Susan Boyle on suosittu brittilaulaja, jolla on ihana ääni. Tässä viihdykettä kahdeksi tunniksi, hyvät lukijani. Toivotan teille rauhaisaa ja onnellista viikonloppua runojen ja musiikin parissa!♥♥
                                    Terkuin Aili-mummo

tiistai 25. lokakuuta 2016

♥ Liisan liukkaat, Kaisan kaljamat ♥

Karhu ja pihakuusi; kuva otettu joitakin vuosia sitten.

Alenee auringon kaari,
päivän matka madaltuvi,
tupain nurkat tummenevat,
varjot pitkiksi venyvät.
On vain hiukkasen valoa,
kajastusta kalpeasti
kahden hämärän välissä,
puristuksessa pimeän.

Vaan ei valo valtaa anna,
taannu ei se taistelutta.
Syttyy kynttilät kylille,
ilomerkit ikkunoille,
lamput loistaa pihapuissa,
pikkutuikut pensaikoissa.
Hautalyhdyt kirkkomaalla
välkkyvät valomerenä,
antain toivon tulevasta,
viestin voitosta elämän.


- EIRA VAINIKKA -

Tänään satanut lumi kello 15.00 mennessä.

Hieman lunta olemme saaneet, mutta ei varmaankaan pysyvää lunta. Alkavat ne Liisan liukkaat ja Kaisan kaljamat. Tosin Kaisa on vasta marraskuun lopussa, Liisa joitakin päiviä aikaisemmin. Näin mummoni Kaisa Liisa Juvonen o.s. Kauppinen muistetaan ihan almannakan mukaan. Hän oli myös syntynyt 12. päivä marraskuuta 1850, ja ainakin suurin osa lapsista oli syksyllä syntyneitä, kaksi heistä marraskuussa äitinsä tavoin. 

Kaisan lapsuus oli ollut hyvin dramaattinen. Siitä voitte lukea tästä. Kaisan äiti jäi asumaan Onkamolle, ja naiset hajosivat töihin sukulaistaloihin. On muistettava, että vuonna 1867 oli Suomessa pahin katovuosi koko 1800-luvulla. Ja vielä 1868 kuoli paljon ruuan puutteen heikentämiä ja sairaita ihmisiä. Kauppisen miesväki oli sairastunut ja kuollut aikaisemmin, viimeisenä heistä Juho Kauppinen. Kaisan isä, Matti Kauppinen, oli vangittuna Turussa.  

Kaisa Liisa Kauppinen oli päässyt piiaksi Takkulan taloon serkkunsa Susanna Kauppisen (1837-1904) emännöidessä tilaa. Talon isäntä ja Susannan mies oli Simo Tahvonpoika Simonen ( 1831-1898). He olivat aikaisemmin asuneet muistitiedon mukaan Mäkelän tilalla, josta muuttivat Takkulaan.


Vas. Kaisa Liisa Juvonen (os. Kauppinen) ja Anna Maria Kuronen (os. Kauppinen).

Pikkuserkukset Kaisa ja Mari 'sattuivat' elämään lähinaapureina Perivaarassa. Maria oli Kaisaa 16 vuotta nuorempi, ja hän oli ollut kasvattina Liipissä Törrösillä. Sieltä hän pääsi piikomaan Hästilään eli nykyiseen Alapihan taloon, missä hän viihtyi hyvin ja oppi talon työt leivänpaistoa myöten. Alapihasta kävi Perivaaran Tahvo Kuronen (1864-1918) hakemassa Anna Marian vaimokseen vuonna 1888, jolloin heidät vihittiin. 

Kaisa Liisa Kauppisen oli Hästilästä eli myöhemmästä Takkulasta vihille vienyt jo 1872 Mikko Pekanpoika Juvonen (1847-1901). Nähtävästi Kaisaa oli talossa kohdeltu hyvin, sillä isäni Oskari Juvonen (1883-1969) tunsi erityistä läheisyyttä Takkulan isäntää Tauno Simosta kohtaan.

Kaisan sisar, Anna Stina Kauppinen (1848-1910) oli myös avioitunut Mikko Pekanpoika Nupposen (1846-1936) kanssa. Hänkin asui muutaman kilometrin päässä sisarestaan Kaisasta. Myös Kaisan äiti, Anna Simonen, oli muuttanut asumaan toisen tyttärensä luokse, Nuppolaan.

Mummostani Kaisasta tiedän, että hän harrasti kansanparannusta ja teki taikoja, erityisesti karjataikoja, joista Kaupittaret olivat tunnettuja. Olen näistä kirjoittanut useampia kertoja vuosien mittaan. Ei ole ihme, että yhdestä jälkeläisestä tuli ortodoksipappi ja piispa, minä taas tunnen uteliaisuutta vanhaa kansanperinnettä kohtaan. Arvelen tämän olevan perintöä esiäidiltämme Kaisa Liisalta.

Onhan myös mummoni sisaren Ida Kauppisen (myöh. Nevala) jälkeläisestä, Kaisu Vuoliosta, tullut perinteen tutkija, filosofian tohtori. Hän on julkaissut teoksen, Suomalainen Joulu, WSOY, Porvoo (1981), joka on kansantajuinen, kuvitettu esitys hänen väitöskirjastaan Muuttuva Joulu. Minusta kirja keskittyy joulunviettotapoihin, ei siihen mistä juhlasta joulu on tullut perinteeseen mukaan. Kysehän on entisajan Köyrin eli Kekrin vietosta. Alkuperäistä väitöskirjaa en ole lukenut.

On viimeinen lokakuun viikko menossa. Toivotan lukijoilleni hyvää lokakuun loppua!  ♥Terveisin Aili-mummo ♥ 
                               


perjantai 21. lokakuuta 2016

♥ Ehdoton juttu ♥

Mika Waltarin runo Petri Pettersonin esittämänä.


NUORUUS

Minä olin niin nuori ja kiihkeä,
miten saattaa kaivatakaan
se nuoruus, jolla on nälkä
ja turmelus suonissaan.
Ja punaiset lyhdyt loisti
ja viulut ja saksofonit soi,
bulevardien liekkimerta
kadun asfalttipinta joi.

Minä tuijotin yöhön räikeään
käsin, kasvoin palavin.
Yön hurma sai minut vapisemaan
niin että huohotin.
Kadun liekkimeressä loisti
pedonsilmät autojen,
miä olin niin kipeän nuori
ja yksinäinen.

Minä itkin joskus salaa,
kuten nuoruus itkeä voi,
kun punaiset luhdyt loisti,
ja viulut ja saksofonit soi.
Yön suurissa tanssisaleissa
hien tuoksu ja puuterin
olin sairaan kiihkeä niinkuin
minun sielunikin.

Minä olin niin nuori ja kiihkeä
ja kuumasilmäinen.
Bulevardeilla kiilsivät katseet
silmien maalattujen.
Kipein, ihanin nuoruuteni.
- niin katkerana nään -
miten hukkui se pimeän hotellin
porraskäytävään.


- MIKA WALTARI -
(1928)

~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan lukijoilleni rauhaisaa ja onnellista viikonloppua!
Aili-mummo


maanantai 17. lokakuuta 2016

♥ Oikeus vai vääryys? ♥

Ilotulitus Sotsin olympialaisten avajaisista.

Päättyykö pian nämä bakkanaalit
joita maanpäällä juhlitaan! 
Mahtava mies melskaa täällä
muita uhkaillen ja pommittaen.
"Minun kansani voittaa nämä kisat!"
hän uhkuu täynnä itseään.
Vääryydellä, doupingilla ja valehtelulla on 
aina "oikeus" puolellaan.
Hei, vääryydellä ja valehtelulla
on aina "oikeus" puolellaan!


- AILI NUPPONEN -

  
Ilotulitus paikasta joka ei jäänyt mieleen.


Elämme todella mielenkiintoisia ja vaarallisia aikoja, sen on huomannut koko Eurooppa ja useimmat muutkin vapaat maat. Lueskelin äsken päivän lehtiä saadakseni selkeän näkemyksen asiaintilasta. Ihmiskunta tarvitsisi rauhaa, rakkautta ja kärsivällisyyttä selvitäkseen nykyisistä ajan haasteista. On kuitenkin totta, että jotkut haluavat mieluummin sotaa kuin rauhaa, sillä se palvelee näiden mahtimiesten valtapyrkimyksiä. 

Sota Syyriassa jatkuu melkein viimeiseen ihmiseen asti. Armoa ei saa kukaan, ei lapset, ei vanhukset, ei naiset, he siviiliväestö ovat sodan kohteita. Miehet pakenevat pitkin ja poikin Eurooppaa henkensä hädässä. Miljoonia ihmisiä on jo lähtenyt, lähteekö loputkin perässä? 

Nämä kalaasit eivät pääty hyvin, hyvä on jos joskus päättyvät sitten, kun kaikki rakennukset on pommitettu sorakasoiksi. Ihmistä pahempaa ja vaarallisempaa petoa ei ole luotu, niin se on! Se sivistys, minkä ihminen on luonut, on vain pintasively, sisäpuoli on täynnä raadonhajua ja pedonhengitystä. 

Pian on myös USA:n presidentinvaalit, saamme kohta nähdä kuka nämä vaalit voittaa ja kuka häviää. Jos mr Trump tulee valituksi presidentiksi, tulee yksi paha lisätekijä tähän maailman kaaokseen. Ja sitä ei maailma eikä USA ansaitse. 

Sama teksti kuin edellä olevassa kuvassa.

Eilen juhlimme kahden neidon synttäreitä, vanhimman ja nuorimman. Vanhin käy peruskoulun yhdeksättä luokkaa, ja nuorin toista luokkaa. Joimme kahvia ja söimme täytekakkua, kuten tapana on ollut. Yksi serkkukin oli kylässä, hänellä on lukion viimeinen vuosi menossa. 

Niin äkkiä ne vuodet lentää ohi, lapsuus on melkein takana, nuoruus edessä. Enpä totisesti toivo lisää harmeja näiden lasten taivaalle ja sydämiin. 

1960-luvun alussa maailman tilanne oli jotenkin samanlainen, kun Kuuban kriisi, USA ja Neuvostoliitto olivat vähällä aloittaa sodan. Silloinkin mietin, onko meillä enää huomista vai eikö ole. Onneksi kriisi kuitenkin laukesi, ja ihmiset huokasivat helpotuksesta. Voisipa nytkin käydä yhtä hyvin, mutta paljon pitäisi muuttua! ♥

Pohjoisessa on jo tullut lunta, pian sitä voi olla meilläkin!
Toivotan lukijoilleni hyvää alkanutta viikkoa ja rauhaa sydämiin! ♥♥♥
                                   Terveisin Aili-mummo

perjantai 14. lokakuuta 2016

♥ Runoilijaelämää ♥

Valja ja Vova Smirnov Anna Ahmatovan seurassa.

Kolkuta nyrkilläsi oveeni:
sinulle tulen aina avaamaan.
Vaikka meidät erottaa nyt vuoristo,
paahtava helle, tuuli, aavikko,
sinua en hylkää milloinkaan.
En koskaan kuullut sinun valittavan,
et leipää pyytänyt, et palaakaan.
Toisit taas lehvän vaahterasta
tai pelkän ruohokimpun, kuin toit vasta
kun viime kevät teki tuloaan.

Tuo kourallinen Nevan vettä,
jokemme vettä, kylmää, puhdasta.
Kultaisten hiustesi alta
saisin veritahrat huuhtoa.


- ANNA AHMATOVA -
( suom. Pentti Saaritsa)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Anna Ahmatovan sivuprofiili. 



Runoilija Anna Ahmatova, oikealta nimeltään  Anna Andrejevna Gorenko (1889-1966) oli venäläinen runoilija, joka halusi sukunimekseen äidinäitinsä Ahmat-kaanista polveutuvan ruhtinassuvun tataarinimen. Näin Anna Ahmatova joutui marginaaliryhmään, jota siihen aikaan vieroksuttiin. Anna saattoi itse olla myös hyvin tietoinen tästä nimivalinnastaan.

Anna asui suurimman osan elämästään Pietarissa eli senaikaisessa Leningradissa. Anna halusi runoilijaksi 11v. jolloin hän alkoi kirjoittaa runoja. Ensimmäisen runokokoelmansa Ilta Anna julkaisi v.1912, toinen kokoelma oli Rukousnauha v.1914.

Fontankan talossa Ahmatova asui vuodesta 1926 lähtien lähes kolme vuosikymmentä. Ahmatovalla oli suhde  taidekriitikko Nikolai Puninin kanssa, jonka luokse siis Ahmatova muutti. Myös Puninin entinen vaimo, Anna Arens, asui heidän kanssaan. Punin ei koskaan eronnut tästä vaimosta. Ahmatova oli julistettu myös julkaisukieltoon, josta syystä runoilja joutui tekemään käännöstöitä. Silti koko tuon ajan, 16 vuotta jonka hän oli kiellossa, Ahmatova kirjoitti ahkerasti omia runojaan.

Vuodesta 1940-lähtien sotien ajan Ahmatova kirjoitti suuria runoelmiaan, joista ensimmäinen, Koko maailman tiellä, julkaistiin jo silloin.Seuravaana vuotena tulivat julkisuuteen Pohjoiset elegiat ja Runoelma ilman sankaria. Silloin myös Ahmatovan poika, Lev, vapautettiin vankileiriltä ja Ahmatova itse evakuoitiin piiritetystä Leningradista Taskenttiin. Siellä Ahmatova oli viihtynyt erittäin hyvin, olihan hänen sukunsa asunut maassa jo 700 vuotta.

Vuosina 1945-53 Ahmatova oli suosiossa ja esiintyi paljon julkisuudessa. Tämä ja Leningradin puoluejohtaja Zdanov ja itse herra Stalin ärsyyntyivät, ja päättivät että kirjailijaliiton pitää hylätä Anna Ahmatovan kirjailijaliiton jäsenyys ja myös elintarvikekortti. Ahmatova leimattiin aateliston ja porvariston äänitorveksi, jolla oli vahingollinen vaikutus nuorisoon. Samoja syytöksiä oli esitetty jo 1920-luvulla. Stalinin kuolema vuonna 1953 oli käännekohta parempaan elämään Ahmatovalle. Vuonna 1964 Ahmatova vihdoin sai hyvitystä, kun hänet vihdoin nimitettiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton puhemiehistöön. Ahmatova on nimitetty myös Oxfordin yliopiston kunniatohtoriksi ja hänet on palkittu Italian Taormiina- palkinnolla.

Ahmatovan pääteoksena pidetään Runoelmaa ilman sankaria, jota hän oli luonut yli 20 vuotta. Meillä suomaisilla on ollut ilo saada Anneli Heliön suomennoksena ja toimituksena Ahmatovan runot nimellä Olen äänenne. Kootut runot 1904-1966. Joensuu: Kirjokansi, 2016. ISBN 978-952-7142-00-4. Myös muita runovalikoimia on suomennettu, mm. Marja-Leena Mikkola ja Pentti Saaritsa. 

Tiedot olen ottanut Wikipediasta.


Veera Telenius: Tanssi loppuun rakkauden, 1988. YouTube.


Anna Ahmatovalla oli monta rakkautta. Ajattelin että tähän yhteyteen sopisi tämä mainio Veera Teleniuksen laulu: Tanssi loppuun rakkauden.

Toivotan teille arvoisat lukijani, oikein hyvää ja antoisaa lokakuista viikonloppua!
                           Terveisin Aili-mummo



maanantai 10. lokakuuta 2016

♥ Aleksis Kivi ja suomalainen kirjallisuus ♥

Aleksis Kivi. Albert Edelfeltin piirustus 1873. Wikipedia.

SEITSEMÄN MIEHEN VOIMA

Kiljukoon nyt kaikkein kaula,
Koska mielin virren laulaa
Voimasta seitsemän miehen.

Tähtiä kuin Otavassa,
poikia on Jukolassa,
Laiskanpulleita jallii.

Juho pauhaa, pirtti roikaa;
Hän on talon aika poika,
Ankara "Poika-Jussi".

Tuomas seisoo niinkuin tammi,
Koska saarnaa Aabrahammi,
Jukolan Salomon suuri.

Simeoni, liuhuparta,
Valittaa se "ihmisparka,
syntinen, saatana, kurja.

Simeoni herneet keittää,
Timo sekaan rasvat heittää,
Patahan kuohuvaan sylkee.

Lauri-poika metsäs häärii,
Katselevi puita väärii,
Mäyränä nummia tonkii.

Viimein tulee hännän huippu,
Pikku-Eero, liukas luikku,

Jukolan tiuskea rakki.

Siinä ompi veljessarja ,
Jalo niinkuin sonnikarja,
Voimalla seitsemän miehen.

- ALEKSIS KIVI -
teoksessa Seitsemän veljestä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään juhlimme kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven (1834-1872) päivää ja myös suomalaisen kirjallisuuden päivää. Mies jonka August Ahlqvistin (myöh. Oksanen) haukkui maanrakoon, nousi kuitenkin kotimaansa kirjallisuuden merkkihenkilöksi, vaikka kalliin hinnan hän maksoi elämästään maamme ensimmäisenä ammattikirjailijana. Elämäkerta- ja muut häneen liittyvät tiedot löytyvät edellä olevasta linkistä. Monilahjakas mies joutui puutteen takia kokemaan nälkää ja nöyryyttämistä ylempien taholta, ja jo opiskeluaikanaan  joutu keskeyttämään koulunsa. Lopputulos oli murheellinen, mies menetti tärkeimmän asian elämässään, järkensä valon, ja hän kuoli veljensä talossa jo 38v. eli varhaisessa keski-iässä.

IKÄVYYS

     Mi ikävyys,
Mi hämäryys sieluni ympär
Kuin syksy-iltanen autiol maall?
     Turha vaiva täällä,
     Turha onpi taistelo
Ja kaikkisuus mailman turha!

     En taivasta
Mä tahdo, en yötä Gehennan,
Enp' enään neitosta syliini suo.
     Osani vaan olkoon:
     Tietämisen tuskast pois,
Kaik' ääretön tyhjyys olkoon.

      No ystävät!       
Teit' kerranpa viimeisen pyydän,
Oi! kuulkaat mitä nyt anelen teilt:
     Tuonen-tupa tehkäät
     Poijan tämän asunnoks;
Hän kätköhön mullan astuu.
      
     Mun hautani
Nyt kaivakaat halavain suojaan
Ja peitol mustal se peittäkäät taas,
     Sitten ainiaaksi 
     Kartanostain poistukaat;
Mä rauhassa maata tahdon.

     Ja kumpua
Ei haudallein kohotko koskaan,
Vaan multakedoksi kamartukoon,
     Ettei kenkään tiedä,
     Että lepokammioin
On halavan himmeän alla.   

- ALEKSIS KIVI -

Myös Leena Lumi on kirjoittanut samasta aiheesta!


Sydämeni laulu, säv. Jean Sibelius, san. Aleksis Kivi. YO-kunnan laulajat.


Toivotan lukijoilleni hyvää kansalliskirjailijamme merkkipäivää ja oikein antoisaa alkanutta viikoa!
                                            Terveisin Aili-mummo

lauantai 8. lokakuuta 2016

♥ Metsän ehtoisa emäntä ♥

https://www.youtube.com/watch?v=WG2rE-JnJto


UHRITOIMISSA

d.

    Metsän ehtoisa emäntä,
Kultainen metsän kuningas,
Tule jo kullat ottamahan,
Hopeat valitsemahan!
Ota kullat kullastasi,
Hopeat hopeastasi,
Kullat annan kynsillesi,
Kämmenillesi hopeat,
Tapion talon hyväksi,
Metsolan ihastukseksi.
Lempiliinasi levitä
Alle minun kultieni,
Ilman maahan tippumatta,
Rikkoihin rivestymättä,
Ne on kullat, kuulut kullat,
Jotk' on saatu Saksan maalta,
Riioin Riiasta peritty,
Tanemerkin tappelosta.


- SUOMEN KANSAN MUINAISIA LOITSURUNOJA -

/////////////////////////////////////////////////////////////////////////////////

Toivotan lukijoilleni oikein antoisaa ja hyvää viikonloppua!
                          Aili-mummo

maanantai 3. lokakuuta 2016

Sirpa Kähkösen Neidonkenkä



Postaan ostamani pokkarin, Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan kirjan, Neidonkenkä. Otava 2010. 358 sivua, ISBN 978-951-1-24668-8. Pidin tästä kirjasta lukemistani sarjan kirjoista eniten. 

Juonipaljastuksia:

Romaani kuvaa Kuopiolaisten romaanihenkilöiden elämää kesältä 1942. Talvi on ollut ankara, mutta kesän tullessa Kuopioon avataan ravintola Tatra, joka on Edith Valli-nimisen naisen johtama ja ylläpitämä. Kuopioon on tullut paljon saksalaista sotaväkeä ja päällystöä, joka saa paikalliset naiset hämmentyneiksi ja villeiksi. Edith Valli työllistää aikamoisen joukon ihmisiä, Helmer Karlsson on viipurilainen keittiömestari, ja kukkona Tatran keittiössä. Lisäksi Karlsson soittaa ravintolan orkesterissa. Tarjoilijat ja muu keittiöhenkilökunta on paikallista naisväkeä. 

Kirja on ihmisläheinen ja myötäelävä, jokaisen romaanihenkilön tuntee enemmän tai vähemmän läheisekseen. Naapurukset ja työntekijät ovat tiivis yhteisö, joka osaa puhaltaa samaan hiileen. Se on välttämätöntä, jos mieli saada ihmisille mieluisia ja hyödyllisiä tuloksia. On kätevää, kun samat romaanihenkilöt jatkavat elämäänsä kirjasta toiseen. Vaikka henkilöluku olisi suuri, oppii heidät tuntemaan syvällisemmin kuin jos vain yhdessä romaanissa hän tulisi tutuksi.

Hilda Tuomi on perustanut leipuriliikkeen yhteen rakennukseen, josta hän toimittaa ruisleivän ravintola Tatraan. Joka aamu hän leipoo saman ruisleipäannoksen. Anna Tuomi tai naapurin pojat vievät leivät käsikärrillä Tatraan. Lisäksi Hilda pesee pyykkiä Tatralle. Anna Tuomi on töissä Tatran keittiössä tai tarjoilijana ravintolasalissa. Annan mies on rintamalla. Annankin lapset joutuvat olemaan muiden hoidossa osan aikaa, vaikkakin tarjoilijan työ painottuu iltaan ja yöhön. Näin lasten vanhemmat voivat tehdä omaa työtään. Tosin kaksosia vahtii myös Hilda, ainakin silloin, kun hän on kotona.

Tohtori Kelo pistäytyy aina silloin tällöin kotonaan, vaimokin oli ollut matkoilla, jonka ajan kotiapulainen Mandi oli hoitanut nuorinta ja ruokkinut muunkin joukon. Kelolla riittää työtä sotilaissa ja muissa sodan vammauttamissa ihmisissä. Lääkärillä on myös melkein aikuinen tytär.

Liikemies Ensio Mertaranta on yksi kirjan tärkeistä henkilöistä. Vasta äskettäin häneltä oli palanut saha. Rakkausasiat hänelläkin ovat solmussa, kuten monella muullakin henkilöllä. Mertaranta oli eronnut vaimostaan sahan palon jälkeen. Hänellä oli suhde Tatran ravintoloitsijan kanssa, ja suhde vaikuttaa aika vakaalta. Mutta silti mies puhuu yhä Mizzistä, josta kirjoitin edellisessä postauksessani. Mizzin tytär on jätetty vieraiden ihmisten huomaan, ja poika Juho Tiihonen on ottanut sydämenasiakseen Charlotasta tai suomalaisittain Saaralotasta huolehtimisen. Olihan lapsella aikuinenkin mies, joka piti tyttöä luonaan, mutta Saaralotan isä hän ei ollut. Ravintolan orkesterissa oleva klarinetisti Kaarlo Torkkeli oli Saaralotan 'Vati'. Lapsi puhui suomea ja saksaa sekaisin. Hän oli aikaisemman lapsuutensa elänyt Saksassa.

Arvi Hujanen ja Juho Tiihonen olivat kavereita. Arvi oli työmies, ja hän oli aikuistumassa, mutta Juho Tiihonen oli päässyt oppilaaksi Kuopion lyseoon. Juhosta tulisi 'herra', merkittävä seikka  ihmisen elämässä. Arvi ja Juho keräsivät suuren määrän kieloja, ja veivät ne Tatran liinojen peittämille pöydille...

Kirjan loppupuolella on jännittävä luku kolmesta tytöstä ja saksalaisista sotilaista. Kaksi tyttöä on jo 'isoja' ja kolmas lapsi. Tytöt haluavat tehdä vaikutuksen miehiin, ja lähtevät heidän kanssaan metsäretkelle illalla. Ensiksi pieni Charlotta saa passituksen pois Arvin ja Juhon luokse Rauha-koiran kanssa. Ani lähtee erilleen miehen kanssa, häneltä häviää kenkä ja naarmuja tulee paljon. Lisäksi mies käy kiihkeäksi ja väkivaltaiseksi, mutta saa silti rauhoitettua itsensä. Onneksi nämä kaverit olivat herrasmiesmäisiä, eivätkä käyttäneet tyttöjä hyväksi. Tosipaikan tullen tytöt ymmärsivät, että tässä leikissä voi käydä pahasti. Anin kohdalta tilanne jää auki. Seuraava romaani on Hietakehto, jonka postasin. 

Vielä on minulla ainakin kolme romaania tästä sarjasta lukematta, voihan siihen tulla myöskin uusia osia. Viimeisin julkaistu romaani on vuodelta 2016.

Suosittelen sarjaa, Neidonkenkä on hienoa lukemista tässä romaanisarjassa. Kieli on kaunista ja paikoitellen jopa runollista, sopii hyvin meille kaunosieluille.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan hyvää uuden viikon alkua kaikille lukijoilleni!
                     Terveisin Aili-mummo