Google+ Followers

lauantai 19. elokuuta 2017

♥ Henkilökohtaista ♥

Pave Maijanen - Lilja, ruusu ja kirsikkapuu. YouTube.


Ilta tuli. Tuuditelkaa
usvat uneen, tuuleen pää.
Joka vaaksan vanha velkaa
täysin maksoin.
Kaiken sanoin, minkä jaksoin.
Silti kämmenelle jää
jotain hämmästeltävää.
Ylitaksoin
ylistänkö elämää?

Vielä vesillä ja mailla
päivän lämpö viivähtää
kunnes kuu jo kuvioimaan
ilmaan helähtää
ihmetellen lintu soimaan.


- UNTO KUPIAINEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan lukijoilleni lämmintä ja kaunista elokuun viikonloppua!
                         Terveisin Aili-mummo          

maanantai 14. elokuuta 2017

♥ Tähtikallio, tähtitorni ja tuulivoimala ♥

Jakokosken tähtitorni.

Kun vierailimme eilen  12.8. -17 Jakokosken tähtikalliolla, ei paikallinen tähtitorni ollut auki. Seulaset ry pitää silloin tällöin talvisaikaan, kun on pimeää, näytöksiä ihmisille. Jakokoskella on ollut osaavia ihmisiä, jotka ovat panostaneet kotikyläänsä voimavaroja, ja saaneet EU:lta Lieder-rahoitusta tähän ja moniin muihin projekteihin. Vuoteen 2013 mennessä Jakokoskella on ollut yhteensä 21 Lieder-hanketta, joista yksi on ollut Tähtikallion tuulivoimalahanke. Se on  nyt sikäli rauhoitettu, että valituksen takia valmista tuulivoimalaa ei voi käyttää siihen asti, kunnes voimalan vaikutukset lähiympäristöön on tutkittu.

Ravintola Tähtikallio lähellä tähtitornia.


Kylä on ollut yksituumainen ja yhteen hiileen puhaltava jo useamman vuosikymmenen ajan. Vireille erilaisia kohteita panee Jakokosken kyläyhdistys, ja yhdistyksen yksi voimamiehistä on ollut kotiseutuneuvos Pentti Seutu, jolla on kokemusta ja näkemystä kylän kehittämisasioista. Hänen kaltaisiaan henkilöitä meidän kylissämme tulisi olla paljon enemmän.

Ravintolakaan ei ollut auki käydessämme. On varmaan niin, se on auki vain tilauksien mukaan. Erilaisia juhlia on siellä hyvä järjestää. Tarjoilut voi tehdä itse tai teettää ne tilauksen mukaan.

Näkymä Mönnin sillalta. Kuvassa Pielisjoki, joka virtaa Joensuun kaupungin halki Pyhäselkään.
Jakokoskelta löytyy myös museokanava, minkä läheisyydessä toimii paikallinen Kanava-teatteri. Sielläkin kävimme menneinä vuosikymmeninä Humu-Antin häistä alkaen melko kauan, mutta nyt kun menoja on pitänyt karsia, emme enää ole sinne tuppautuneet. Paikkahan oli lähes aina loppuunmyyty. 

Kiitos serkkuni Aino kaikesta kestityksestä, opastuksesta ja ystävällisyydestä. Luonasi oli ihana käydä. Hyvää jatkoa sinulle ja viihtymistä opintojesi parissa!

Toivotan kaikille ystävilleni hyvää elokuisen viikon alkua!
                               ♥ Terveisin Aili-mummo ♥

perjantai 11. elokuuta 2017

♥ Sydämen itku ♥

Puna-armeijan kuoro Vatikaanissa. YouTube.

POIMULEHTI


Sun tunnen kyllä, kukka koruton,
sa pelkäät kirkkautta auringon
ja varrot yötä, joka varjoillansa
voi viihtää lepoon rinnan kärsineen
ja päästää kätköstänsä kyyneleen
ja antaa surun juosta valloillansa.

Sa itket silloin, kun ei kenkään nää
sun sydämesi synkkää ikävää:
kun uni usvasiivin maille kulki,
niin tietämättäs, lailla loihditun,
ja halaat kuolla syliin kaivatun
ja tuoda tuskasi vain yölle julki.

Ah, vilkkuessa virvavalkeain
sun sattumalta kerran nähdä sain,
kun luokses mun askel oli tuonut.
Sun laillas, poimulehti, sydämeen
sain pettymyksen kylmän kyyneleen,
ja yö ei koskaan lohdutusta suonut!


- ILMARI PIMIÄ -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan kaikille ystävilleni ihanaa elokuista viikonloppua!
                                Terkuin Aili-mummo


tiistai 8. elokuuta 2017

Se se vasta...


Aili-mummo elokuussa 2016.

Kun tapaa katkeroituneen vanhuksen
joka näykkii kaikkia eikä hyväksy mitään,
tuntuu kuin elämälle olisi käynyt erehdys.
Miettii: mitä tuolle on tehty tai tekemättä jätetty,
olisi itkenyt enemmän, edes salaa,
ollut vähemmän sisukas, ainakin itsensä edessä,
helppohintainen resepti,
se se vasta akrobatiaa kysyy että hauras lujittuu
                                                                          vaan ei kovetu,
herkkyys käännetään voimaksi.


- HELENA ANHAVA -


Suur-Onkamon järvi Rääkkylässä 2016.


Helena Anhava on kirjoittanut puhuttelevan runon, jonka muistelen lukeneeni jonkun toisenkin nimissä. Sellaisia sattuu joskus, mutta toivottavasti ei usein. Kerran sitten Kiteellä törmäsin eräässä tilaisuudessa siihen, että joku oli 'lainannut' Arja Tiaista sanansta sanaan uskotellen muille kirjoittaneensa nuo runot. Muutama sana taisi lopussa oli hänen lisäyksiään.

Tunnen joitakin katkeroituneita ihmisiä, jotka elämässään ovat kokeneet suuria menetyksiä. On muuan isä, jonka poika teki itsemurhan. Isä ei pääse siitä yli, ei sitten millään. Mies haavoittaa joka päivä itseään lisää puheillaan, ajatuksillaan ja ehkä teoillaankin. Hän on tuomittu käyttämään psyykenlääkkeitä koko loppuikänsä - kuten myös hänen vaimonsa.

Sitten on ihmisiä, joiden pitää tuhota toisten ilo hinnalla millä tahansa. Aivan kuin se olisi heiltä itseltään pois, jos joku muu voi iloita elämässään jostakin. Pienisieluinen ihminen ei voi muuta kuin kadehtia toisia lähimmäisiään, ja yrittää alentaa toisen elämän ilonaiheet. Minusta tällaisia ihmisiä kannattaa varoa, heidän taholtaan voi olla seurauksena paljonkin pahaa.

On ihmisiä, jotka hymyilevät ja näyttelevät silmien edessä mitä parhainta ystävää, mutta takana päin he puhuvat juoruja ja olettamuksia. He levittävät 'tietoja' koko oman piirinsä ihmisille, ja iloitsevat jokaisesta vahingosta, joka sinulle tai minulle sattuu. Varo heitä, he ovat niitä, jotka eivät v a r m a s t i  ole ystäviäsi!

Itselleen ei kenenkään kannata esittää vahvempaa kuin on. Kun on menettänyt läheisen omaisen, on meillä lupa surra häntä niin kauan kuin on tarve. Mutta lopulta suruunkin voi hukkua kirjaimellisesti. Koin senkin aikanaan 1990-luvulla poikani kuoleman jälkeen. On hyvä löytää elämälle uusi alku, kun menneisyys ahdistaa.

Minulle oli pelastusrengas runojen kirjoittaminen. Sen vaikeimman kauden runot olivat suursiivouksen tekoa ja tapahtumien analysointia vuodesta toiseen. Pahinta vaihetta kesti kokonaista seitsemän vuotta, mutta vihdoin Hullun lehmän tanssin jälkeen v. 1998 elämä alkoi helpottaa, ja myös uuteen kotiin muutto 1996.

Parhain lääke on aika, tuska helpottaa vähin erin. Ja monille on apua lujasta uskosta Elämän Antajaan ja Hänen Poikaansa. Siinä vaiheessa en jaksanut uskoa, mutta olen tyytynyt kohtalooni.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

On kaunis ja lämmin elokuun alkuviikko. Luvassa on ihania säitä ainakin alkuviikoksi. 

Toivotan kaikille lukijoilleni oikein aurinkoista ja lämmintä alkanutta viikkoa ja elokuuta! 
                                  Terveisin Aili-mummo

perjantai 4. elokuuta 2017

Raija Orasen romaani Nimeltään Kekkonen



Olen lukenut läpi ostamani Raija Orasen mammuttiromaanin Nimeltään Kekkonen. Pokkarissa on muhkeat 597 sivua, se on Teoksen kustantamana vuonna 2011, painettu Liettuassa v. 2016 (kolmas painos). ISBN 978-951-851-750-7. Oranen on omistanut kirjan lapsen lapsilleen mainiten jokaisen heistä nimeltään. 

Kirjan johtolause on:

On olemassa vanha suomalainen käsitystapa, että kaikki maailman asiat suunnitellaan Suomea varten ja että Suomi on täten maailman tärkein maa.                                                                                      
                                                                                        KEKKONEN

Romaanin alku starttaa Helsingin rautatieasemalta  1940, kun presidentti Kyösti Kallio on lähtemässä kotiinsa Nivalaan, ja heittää jäähyväisiä seuraajalleen Risto Rytille. On joulukuun 19. päivä AD 1940, ja rautatientori on mustanaan väkeä hyvästelläkseen kovia kokeneen entisen presidentin. Kahdesti halvaantunut presidentti Kallio tulee ulos mustasta virka-autostaan, ja hänet vastaanottaa marsalkka Mannerheim Porilaisten marssin kaikuessa. Talvisota oli päättynyt, mutta rauhan kestävyyteen ei kukaan uskonut.

Suomi oli valinnut ruton ja koleran väliltä, kun se oli valinnut Hitlerin toverikseen Stalinin hirmuhallintoa vastaan. Muutoin ei Stalinin ja Hitlerin kanssa voinut yksin pieni maa pärjätä vähäisillä voimavaroilla.

Pitkä ja komea mies nimeltä Kekkonen otti vastaan presidentti Kyösti Kallion maallisen tomumajan, kun hänen henkensä muuttaa ylös tuonilmaisiin ja ennen junan lähtöä kohti kotia, Nivalaa, tuona iltapäivänä Helsingin asemalla. Yleisö katsoo mykistyneenä näkyä. 

Näistä ajoista kajahtaa romaanin lähtölaukaus. Urho Kekkonen on vienyt perheensä sotaa pakoon maatilalleen Oulujärven rannalle, mutta hän jäi itse Helsinkiin odottamaan tärkeää hetkeä. Lapin maaherralla Kauko Hillilällä oli tiedossaan päivämäärä, jonka hän oli kertonut kavereilleen Känälle (Kekkonen) ja Kutturalle (Kustaa Vilkuna). Ulkoministeriössä Aaro Pakkaslahti oli kasannut joukon ihmisiä kuuntelemaan myöhäisuutisia radiosta, kuultiin että Saksa oli lähtenyt hyökkäämään Neuvostoliittoa vastaan Itämereltä Mustallemerelle asti ulottuvalla rintamalla, ja että Suomi taisteli sen rinnalla. 

Saadulle uutiselle hurrattiin ja nostettiin paljon maljoja. Kekkonen oli vastustanut saadun talvisodan rauhan ehtojen hintaa. Kunnia ja Karjala täytyi saada takaisin!

Kukaan ei uskonut, että sota kestäisi kauan, mutta se kestikin kokonaista viisi vuotta. Ja sen sanktiot olivat raskaat.

Romaanissa käydään läpi Urho Kaleva Kekkosen (1900-86) elämän ja uran eri vaiheet sodistamme alkaen. Silloin hän oli vielä eri mies, kuin se UKK, johon me opimme luottamaan. Olen sotien aikana syntynyt, mutta jo nuoresta lähtien seurasin lehtiä ja radion uutisia, joista kuulin aina tärkeimmät ja ajankohtaisimmat tietoiskut. Suurta osaa mistä romaanissa kerrotaan, en tietenkään voinut tietää enkä muistaa. Isäni seurasi myös tarkkaan politiikan ja valtiolliset tapahtumat. 

Kirjailija Raija Oranen vyöryttää lukijan silmien eteen Urho Kekkosen elämän vaiheet vuodesta 1940 lähtien aina Nikita Hrutsevin kaudelle asti. 1960-luvun alkuun. Joitakin juttuja on myös 1970-luvun Etyk-kokouksesta, joka pidettiin Finlandia-talolla Helsingissä 1975.

Romaania lukee yhtä jännittyneenä kuin parasta dekkaria, joskaan ruumiita ei liity tapahtumiin. Mutta se, miten kovasti Kekkosta inhottiin, on ihan ällistyttävä ihme, että hänet valittiin kuitenkin Suomen presidentiksi ja monta kautta sen jälkeen. 1970-luvun puolessa välissä alettiin jo monissa puolueissamme ymmärtää, miten tärkeä henkilö on Urho Kekkonen. Mutta viimeinen vaalikausi vuodesta 1978-82 keskeytyi Kekkosen sairauden takia ja hän joutui eroamaan ennen vaalikautensa loppua (1984). Tälle vaalikaudelle Kekkosta pyysi ehdokkaaksi SDP:n Kalevi Sorsa, jota esimerkkiä sitten seurasivat muut puolueet.

Kekkosen pitkään kestäneeseen presidenttikauteen etenkin sen loppuvaiheisiin on liitetty politiikan tutkijoiden piirissä ns. 'suomettuminen'. Mutta kun on lukenut tuon romaanin, on helppo uskoa, että Suomella ja sen perämiehellä on ollut pitkä ja kivinen tie, mutta kaitselmuksen avulla olemme säästyneet pahemmista kokemuksista. Uskokaamme ja toivokaamme että pieni Suomi asukkaineen säilyy Korkeimman suojeluksen alla tästäkin eteenpäin.

Suomen pahimmat viholliset olivat oman maan kansalaisia, mutta UKK eli tämän romaanin sankari, hän ei ollut. Vaikka monesti olemme saaneet postuumisti jälkikäteen lukea siitä, että 'Suomen kavaltaja' olisi ollut juuri hän. 

Suosittelen tätä historian kertauskurssia teille, ystävät!

Kiitos Raija Oranen tästä teoksesta! Olen kanssasi samaa mieltä: Urho Kaleva Kekkonen on isänmaamme sankari. Voimme olla hänestä kiitollisia!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan ystävilleni aurinkoista viikonloppua!
                 ♥ Terveisin Aili-mummo ♥






tiistai 1. elokuuta 2017

Maiju Lassilan Kilpakosijat

Lukkarin perhettä, vas.vaimo ja lapset...


Harvemmin nykyään sattuu, että isä ja poika lähtevät kosimaan samaa naista. Mutta ainakin 1800-luvulla saattoi näin käydä, kun miehet tapasivat verevän, nuoren ja varakkaan lesken, jota molemmat mieluilivat emännäkseen. Mutta Ukko Sikaselta oli jäänyt rippikoulu aikanaan käymättä, ja puulusikka jäi siksi pappilan sikojen iloksi. Pekka poikakaan ei osannut lukea, joten pahalta näytti hänenkin rippikoulun käyntinsä. Mutta ainahan tulee uusia leskiä...

Voimme verrata, mikä valta entisaikoina oli kirkonmiehillä eli papeilla ja lukkareilla. Oletettavasti eletään vielä niitä aikoja, kun kansakoulua ei ollut, ja lukemaan opetus toimi seurakunnan varassa ja varoilla.

Hanuristi Kuisma Lipponen tiivisti tunnelmia. 'Rippikoulupoikia'.

Ohjaaja Mervi Venäläinen aloitti Maiju Lassilan teksteihin perustuvan näytelmäboomin jo viime kesänä. Sitä ennen oli Lassilaa esitetty viimeksi vuonna 2000, josta silloin ohjaaja Jouko Tyyni sai syyn päättää, ettei Lassila enää kelpaa Tohmiksen teatterin esityksiin. Ja ihan ensi kesänä, jolloin Lassilan eli Algot Untolan syntymisestä tulee 150 vuotta ja kuolemasta 100 vuotta, on luvattu esittää vanha rakas Tulitikkuja lainaamassa.

Voimme uskoa, että se esitys tulee suuresti poikkeamaan entisiin verrattuna. Nykyään jo sekä sonnit että hevoset osaavat puhua, ja ihmiset nukkuvat seisaallaan! Ainahan voi oppia jotakin uutta toinen toisiltaan, ihmiset hevosilta kuten myös naudat...

Kilpakosijat on dramatisoinut Mervi Venäläinen ja Teemu Jaatinen yhteistyönä.

Härkä Halonen (vas, Teemu Jaatinen)) isottelee. Lukkari Samuel Ruusunen ( Veijo Hämäläinen) vaimoineen (Emilia Sorsa) kokee sen oudostuttavaksi...

Näin suuria näyttelijöitä meillä on, ja kädet kun levittää, näyttää yhä suuremmalta!

Yleisöä oli paikalla ihan mukavasti, ja kesä oli leppeimmillään.


Tohmiksella on esityspaikat ja rutiinit hyvin hallinnassa. Kahvitus sujuu nopeaan tahtiin vaikka katsomo olisi kuinka täysi. Myös makkaroita ja mansikoita on ollut yleisölle myytävänä. 

Ihmiset nukkuvat kuin hevoset, seisaallaan!


Hanuristi Kuisma Lipponen (oik) kuljetti yleisöä tunnelmasta toiseen. Ehdimme käydä ihan Nurmeksen markkinoilla asti Pielisjärveltä käsin eli nykyisestä Lieksasta asti. Ja markkinoilla oli tietysti niitä lasikantisia laulukirjoja.

Sikasen miehillä eivät eväät riittäneet Kaisan naimiseen, mutta ehkäpä jonain vuotena ja päivänä jonkin muun mieluisan ehdokkaan aviomieheksi voi silti yrittää tulla. Ainakin jos pysyy lukkarin ja rovastin kanssa väleissä.

Pekka Sikanen isänsä kanssa (vas) ja Kaisa Saastamoinen, vaimoehdokas.


Näin lähelle leski Kaisa Saastamoista silti päästiin, vaikka se puulusikka on yhä siellä pappilan sikotiinussa.



Joku pahalainen varasti yöllä miehiltä housut. Isä pukeutumassa, poika vasta suunnittelee. 


Ei pidä hangoitella kirkonmiehiä vastaan, heille on hengen aseet tutumpia kuin muille taviksille. Jos oikein muistan, se varaskin oli heikäläisiä...

Loppukumarrukset on tehty: kiitos kaunis esityksestä! ♥

Esitys on vielä katsottavissa ainakin su 06.08. klo 14.00 ja su 13.08. klo 14.00. Toivottavasti käytte näytelmän katsomassa, esitys on myös hauska. Lavastus on minimalistinen, se jättää tilaa enemmän näyttelijöille.

Tohmiksen Kilpakosijat nähdään myös Joensuussa Hasaniemen teatterissa pe 4.8. klo 18.00. Ennakkovarauset voi tehdä: tohmajarventeatteri@gmail.com tai puh. 044 700 4444. 

Pidin tästä esityksestä, kiitos tetterilaiset ja ohjaaja! 
Hyvää jatkoa teille Maiju Lassilan tekstien parissa edelleen!

Heinäkuu 2017 on elettyä elämää: tervetuloa lämmin ja aurinkoinen elokuu! ♥
                                        Terveisin Aili-mummo

lauantai 29. heinäkuuta 2017

♥ Suloista suviviikonloppua ♥

Salla Rautiainen - Vanha virsi Taalaninmaan Karjamajoilta. YouTube.


Toivotan hyvää viikonloppua kaikille ystävilleni ja kavereilleni tämän ihanan kappaleen myötä!
                                                ♥ Terveisin Aili-mummo ♥ 

tiistai 25. heinäkuuta 2017

♥ Hyvin perinteistä ♥

Nämä lupiinit kukkivat jo...


Tietysti minä kannatan,
jos minulta kysytään, arvoja,
kuin muutkin,
tässä kokouksessa,
äänestän puheenjohtoa, 
että ei puhuttaisi torilla,
ja jonkun on istuttava pöydän päässä,
ja tietysti minä kirjoitan julkilausuman alle
muutakin kuin vähän puumerkkini,
uskonhan mitä minulle sanotaan, ääneen,
unista en puhu,
olen seurallinen mies,
juon viiniä mukana,
en puhaltele savuja muiden
enkä puheenjohdon herkille silmille,
minä en arvostele heitä,
pettää en saata, tuumailla
kokouksen kykyjä,
näyistäni en puhu, eivät kuulu tänne,
sillä taloa on ylläpidettävä,
koska sen olemme rakentaneet,
vaikkemme sillä enää mitään tee,
eikä se ole paljon minkään näköinenkään.


- AKI LUOSTARINEN -

Samoin nämä...

Sattuipa silmiini tuo ylläoleva Aki Luostarisen runo, missä kerrotaan perinteisistä 'arvoista', joita ihmiset kunnioittavat. Järjestys yhteiskunnassa ja sen kokouksissa on tietystikin hyvä ja suositeltava, etten sanoisi välttämätön, perinne. Järjestäytynyt yhteiskunta vaatii, että järjestystä, arvoja, erityisesti maamme lakeja, kunnioitetaan toimissamme. Aina pitää muistaa kunnioittaa myös (puheen-) johtajia. Näinä sekavina ja yllätyksellisinä aikoina voi tapahtua melkein mitä vain pahaa, joten varuillaan sietää olla jokaisen meistä.

Olen siihen tyytyväinen, että saan asua maalla ja maaseudulla, missä tunnemme toinen toisemme.  Minusta tällainen yhteisö on ihmisystävällinen, ja se kantaa huolta toinen toisistaan. Turvallisuuden tunne on vahvana aina läsnä. Vaikka karhuja ja susia täällä maaseudulla paljon liikkuukin, myös kaksijalkaisina.

Karhu nuuhkii ilmaa ympärillään: uuden kevään tuoksuja...

Mies piipahti asioille Tohmikselle. Nyt on mansikka-aika parhaimillaan ja makeimmillaan. En nyt enää pakasta mansikoita, vaan syömme ne tuoreeltaan. Kyllä niitä talvella luultavasti löytyy lisää pakkasesta samoin kuin muitakin marjoja. Vademanpoimintan emme lähde myöskään metsään, siellä kaatuu varmasti ja luut rikkoutuvat, joten se ei kannata. Niin kauan ei pelottanut, kun luut vielä kestivät kaatumisen murtumatta. Paha puoli on vielä se, ettei polvien nivelrikon takia pääse maasta ylös muuten kuin kutsumalla nostoväkeä paikalle. Ja sekin on oltava lisäksi ammattitaitoista!

Yksi sukupolvenvaihdos on alkuvuodesta kyläämme tehty lypsykarjatilalle. Jälellä on vielä kaksi muuta tilaa. Niillä tuskin lähivuosina uusia vaihdoksia tapahtuukaan. Kaikki on niin epätodellisen oloista, ettei tiedä, mihin uskoisi. EU:lle tapahtui niin suuri haveri, ettei sellaista osannut odottaakaan, vaikka jotakin ounastelimme. Nyt sitten Turkin Erdogan on hankkinut itselleen kaiken mahdollisen vallan, jotta voi parlamentin ohitse hallita valtiotaan kuin itse Jumala ikään. Kansainvaelluksen jatkuessa kiivaana ei kukaan meistä arvaa, mitä seurauksia tällaisilla asioilla on. 

Toivotan tervetulleeksi lukijakseni Eeva Kylmäsen! Toivottavasti viihdyt lukiessasi näitä raaputuksiani.

Oikein hyvää Jaakon päivää kaikille teille, jotka kävitte näillä Aili-mummon sivuilla! ♥





lauantai 22. heinäkuuta 2017

♥ Sydän kaihoa täynnä! ♥

YouTube: Katri Helena - Mun sydämeni tänne jää (v.1980).

Toivotan kaikille ystävilleni hyvää ja kaunista viikonloppua Katri Helenan laulun myötä.

Nauttitaan kesästä, nyt on se aika! ☺ ♥

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Ole kiitetty €lämä! ♥

Potsipäivillä 2016. Apteekin penkki keskuspuistossa.


LAPIN LAULU

Ole kiitetty, elämä,
vaikk' olit kota kolea
Lapinlaakson kämmenellä,
tuittu tuulten jäämeristen;

- vaikk' olit iloton kätkyt
kylmässä Lapinkylässä,
vaimo, lasta liekuttava
huolen-harmailla käsillä:

- vaikk' olit repalenuttu
laihan lapsen olkapäillä,
mehuton akanaleipä
järsiä nälännäkijän,
pahan hallin haukkuminen
isoisempien ovilla;

- vaikk' olit talvinen vaellus,
kulku hangen hartioitse
silmän pälveä pälyen,
korvan  kiurua kysyen
yössä päivän päivättömän,
lauluttomassa Lapissa;

- vaikk' olit veriset jäljet
tähtien tähyttävinä,
kipu jääksi jähmettynyt
lumin peitellä puhurin.

Yksi on laki Lapissa:
pystypäisenä pysyä
tunnoin tulta välkkävämmin,
silmin jäämeren-sinisin.

Kun sa suistut suu veressä,
revontulten roihutessa
hangelle, havahtuakses
Kalman koura olkapäällä,
yksi on ylväs huomenlaulu:
- Ole kiitetty, elämä!


- UUNO KAILAS -
Maiju Lassila, tohmajärveläinen kirjailija. Potsipäivien innoittaja ja Tulitikkujen tekijä.

Kirjailija-toimittaja Algot Untolan (e. Tietäväinen, 1868-1918) kuolemasta tulee ensi vuonna sata vuotta. Tulisieluinen mies murhattiin  mereen lähelle Suomenlinnaa, kun häntä oltiin kuljettamassa merellä veneessä.

Talluksen renkipoika otti viimeisen askelensa hypyssään mereen.

Voin uskoa, että Algot Untola joutui valkoisten silmätikuksi ammattinsa vuoksi. Hän oli Työmies-lehden toimittaja, joka ajoi verensä pakottamana köyhien asiaa. Suomen kansalla oli leipä vähissä eikä sitä riittänyt etenkään vähäväkisille, joilla ei ollut omaa maata viljeltäväksi. Silloinen Suomen hallitus ei halunnut tehdä ulkomaille velkaa ja ostaa leipäviljaa, sillä viljasta ei olisi saatu maksua viljan tarvitsijoilta. Joten raha ratkaisi tämänkin asian.

Vuoden kuluttua tätä Algot Untolan alias Maiju Lassilan teemaa juhlitaan Tohmajärvellä kirjailijan pääteoksen, Tulitikkuja lainaamassa, kanssa. Kirja on romaani, joka on myöhemmin dramatisoitu näytelmäksi. Näytelmä esitetään kuntamme kesäteatterissa.

Kestävintä  kirjallisuutta on hyväntahtoinen kansanhuumori. Niissä  säilyy tämän miehen, alle viisikymppisenä kuolleen, Algot Untolan elämä.

Tuo Uuno Kailaan runo, Lapin laulu, on kaunis ja koskettava. Se kertoo siitä taistelusta, jota raskasta työtä tekevän kansan on käytävä joka päivä ylipitkiä päiviä tehden. Näin oli itsellänikin monta vuosikymmentä, ja nyt korjaan sitä satoa, mitä itselleni aiheutin. Tosin en ollut leivätönnä, mutta kovaa työtä yli 40 vuotta ilman sunnuntai-lomia ja viikkovapaita. 

Uuno Kailas (1901-1933 ) kirjoittaa tässä runossa kuin  Eino Leino. Heidän 'käsialansa' on jotenkin niin samanlaista. Joitakin kertoja olen luullut lukevani Leinoa, vaikka se lopuksi on paljastunut Kailaaksi.

Toki olisin halunnut alle 32-vuotiaana kuolleelle lahjakkaalle miehelle, paljon pitemmän ja tuottoisamman elämän. Olihan hän suomentanut paljon muita lahjakkaita runoilijoita, kuten suomenruotsalaista Edith Södergrania.

Lahjakkuudet erivät lopu maailmasta. Heitä syntyy (ja kuolee) kaiken aikaa jossain päin maailmaa... 

Toivotan lukijoilleni menestyksellistä ja kaunista naistenviikkoa!
                     Terveisin Aili-mummo

perjantai 14. heinäkuuta 2017

♥ Suomalainen sielu ♥

YouTube: Mauno Kuusisto~Sunnuntai, sävel Martti Turunen.


SUOMI, SUOMI

Suomi, Suomi,
vedenpirstoma syntymämaani,
miten katselet minua järvisilmilläsi!

Kuulaassa, kuulaassa yössä
yhä vaeltaa lumottu valo
ulapalta ulapalle, ääriään tunnustamatta.
Sydän kulkee vaiti syvän kirkkauden halki,
taivas kahlaa rantavesissä
alasti ja ehdoitta kuin kaunein nuoruus.

Mitä etsit väsymättä, sinä sammumaton valo?
Kansani sieluako, talvien kohmettamaa?
Vai tulitko vihittäväksi
rantojen tulien kanssa
vannomaan uskollisuutta elämänrohkeudelle?

Suomi, Suomi, 
vedenpirstoma syntymämaani,
miten katselet minua järvisilmilläsi!

Joka on syntynyt, kasvanut täällä,
joka on tuntenut, tehnyt työtä,
joka on katsonut syvälle hien ja huurteen historiaan,
joka on lähtevä taistellen ihmisyyden
äärettömään matkaan.

Se on vastaava sinun katseeseesi,
sinun järvisilmiesi katseeseen,
se on pyyhkivä sinun kyyneleesi,
sinun järvisilmiesi kyyneleet,
se on vastaava, se on vastaava
sinun järvisilmiesi katseeseen!


- AULIKKI OKSANEN -

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tässä laulussa ja runossa sen alla on kahden upean runoilijamme teksti. Mauno Kuusiston laulun sanoitus 1800-luvulta Aleksis Kiven kynästä lähtöisin, ja ihana Suomi, Suomi on Aulikki Oksasen runo. Kuin se olisi juuri tehty maamme Suomi 100 juhlavuoden onnittelurunoksi.

Kansansielumme voi olla pakkasten, talvien ja ankaran työn kovettama, mutta kuitenkin se sielu on. Sitä ei sovi epäillä. Kovuus ja herkkyys rinnakkain, kuin eräällä Aili-nimisellä mummolla.

Ihanan maan me saimme elääksemme ja tehdäksemme työtä. Kunpa osaisimme sitä hyvin hoitaa ja varjella kaikelta pahalta ja ikävältä tulevaisuudelta. Mutta kun omat kykymme ja voimamme loppuvat, voimme pyytää lisävoimaa Taivaan Isältä ja hänen Pojaltaan. Kolmiyhteisen Jumalan nimeen! Amen.

Siunattua ja hyvää viikonloppua kaikille ystäville!
                      ♥ Terveisin Aili-mummo ♥



maanantai 10. heinäkuuta 2017

Heinät ja ruusut, mutta...

Marjatta-emäntä ulkona, puutarhassaan kesällä 2017, heinäkuussa.



Heinä kukkii. Ruusu kukkii,
          se on se aika,
ruusun aika kun ruusu puhkeaa,
          ja joskus
käy niin että ruusu mädäntyy, kuivuu nuppuunsa
          kuin tietyntyyppinen tyttö, nainen,
kuin symbolismi jota ironia kosii, ja,
ja tästä vuosikymmenestä jää ruusun tuoksu.


- PAAVO HAAVIKKO -    
Lumipalloheisi on suuri ja komea.


Tämä postaus on ystäni Marjatan eli Marin luota. Olen esitellyt hänen komeaa pihaansa moneen kertaan eri vuosina, ja tehnyt muutaman kuvakirjankin. Kesäaikana hänen aikansa on aika kiireistä, useistakin syistä, mutta en käy nyt tässä niitä luettelemaan. Vieraita ainakin hänellä käy paljon, hän on esimerkillinen emäntä. Joskus vuosia sitten hän osallistui miehensä kanssa myös pihanhoitokilpailuihin ja voitti palkintoja. Eikä ihme. Töitä on tehty ahkerasti keväästä syksyyn. Mari hoitaa myös aika suurta kasvihuonetta, josta löytyy monen sortin herkkuja, erikoisesti tomaatteja.

Tämä puoli puutarhaa on omenapuiden aluetta. Ja kukkien...


Onneksi näitäkin peltoja vielä viljellään. Ei omatoimisesti, vaan pellot on vuokrattu viljelijälle, joka asuu muutaman kymmenen kilometrin päässä naapurikunnan puolella. Heillä on emolehmänavetta, jossa kasvatetaan lihaeläimiä.

Kylässämme Tikkalassa on enää kolme lypsykarjatilaa, (joista suuria ei ole yhtään). Vuonna 1998 pienehköjä tiloja oli vielä kaksikymmentä. Tietysti lihatiloja on ainakin kaksi kappaletta. 

Nyt vasta herroihinkin iskee pelko, että maatalous loppuu Suomesta. Se lienee ollut myös eidän tarkoituksensa, uskon niin. Kaiken kaikkiaan  Suomessa on 50 000 maatilaa, joista 40 000 lopettaa seuraavan 20 vuoden aikana. Näin sanovat 'viisaat'.

Samat kukat kuin edellä, vain hieman lähempänä.

En varmasti ole tuota päivää näkemässä enää, mutta joitakin jälkeläisiäni uskoisin olevan. Eivät hekään maanviljelyksellä tule elämään niiden kivikoiden parissa, joissa mekin terveytemme haaskasimme raskaassa työssä. Kaipa sitä maailmalla leipää riittä myytäväksi tänne Pohjolan perille, mutta jos ei riitä, niin mitä sitten? Ja onko edes sitä rahaa?

Ihmiskunta paisuu kuin pullataikina. Muutamissa vuosikymmenissä maapallon väkimäärä on tuplaantunut. Vaikka keinoja olisi sen väkimäärän kasvun hillitsemiseen, niitä keinoja ei käytetä. Luonnonvarat ja vesi ja ruoka eivät riitä, niitä on liian vähän. Varsinkin kun se ihmismäärä kasvaa...

Ennen pitkää nälkä ja jano kolkuttelee ovillamme, vaikka muita katastrofeja ei tapahtuisikaan. Mutta kyllä niitäkin tapahtuu...
Juhannusruusu on kuukauden myöhemmässä kuin viime vuonna (2016).


Anteeksi että olin pessimisti, mutta muuta en nyt voi olla. En - vaikka haluaisinkin.

Tänään on ollut lämmintä ilmassa jotain 27 +astetta, eli on yksi tämän suven lämpimimmistä päivistä. Eläkää ja nauttikaa, hyvät lukijani, Suomessa on kesäiltapäivä menossa ja aurinko loistaa täydeltä terältä...

Nautinnollista heinäkuuta kaikille ystävilleni toivottaa Aili-mummo!