Google+ Followers

torstai 5. tammikuuta 2017

Alice Hoffmanin Punainen puutarha

http://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512089109/punainen-puutarha/#


Luin Suuresta Suomalaisesta Kirjakerhosta ostamani Alice Hoffmanin (s. 1952-) romaanin, Punainen puutarha. Kirja on sidottu ja siinä on 395 sivua, ja sen on suomentanut Raimo Salminen. Kustantaja on Gummerus Kustannus Oy, painopaikka on Bookwell Oy, Juva 2012. ISBN 978-951-20-8910-9. Kirjailija Hoffman on omistanut teoksensa Albert J. Guerardin muistolle, suuren kriitikon ja kirjalijan opettajan, joka vaikutti Harvardin ja Stanfordin yliopistoissa viisikymmentä vuotta...

Kirja jakautuu neljääntoista lukuun, tarina kertoo Blackwellin kaupungin elämästä Massachusetin osavaltiossa. Siellä on puutarha, jossa kasvaa vain punaisia kasveja. Siitä puutarhasta voi löytää totuuden, jos sitä uskaltaa etsiä. 

Alice Hoffmanin romaaneista on suomennettu ainakin seitsemän teosta: Lyhtyjen yö (1987), Päivän korento (1988), Noitasisaret (1995), Kettumäki  (1997), Punainen puutarha (2012), Aavikon kyyhkyt (2014), Ihmeellisten asioiden museo (2015). Kaikkiaan Hoffman on kirjoittanut yli kaksikymmentä teosta, ja osasta on tehty myös elokuva.

Kirja on kirjoitettu osittain satuna aikuisille, ja se on minusta mielenkiintoinen sisällöltään ja käsittelytavaltaan. Vanhat tarut ja tarinat elävät yhä ihmisten mielissä. Kirjan tapahtumat alkavat 1700-luvun puolestavälistä, jolloin kaupungin nimi oli ristitty Bearsvilleksi. Tämä nimi ei houkutellut paikkakunnalle lisää uudisasukkaita. Mutta läheisyydessä oli kyllä runsaasti mustakarhuja, jotka pelottivat ihmisiä. Niinpä kaupunki sai uuden nimen v. 1786, Blackwell, joka sai jäädä paikkakunnan viralliseksi nimeksi. Seudulla oli paljon myös ankeriaita, mutta niitä nyt ei kukaan halunnut liittää kaupungin nimeen.

Tarina sisältää juonipaljastuksia!

Ensimmäinen mystinen tarina on nimeltään Karhun talo. Hallie Brady oli kaupungin perustaja, joka miehineen muutti asumaan paikalle, johon kehittyi ihmeellinen punainen puutarha. Willian Brady ja englantilainen Hallie olivat tavanneet toisensa Bostonissa, kihlautuneet ja menneet pikaisesti naimisiin. Mies oli reilusti vaimoaan vanhempi, jo 40v ja Hallie vasta 17v. Hääyön jälkeen Hallie ymmärsi, että oli tullut tehtyä iso virhe.

Mutta Hallien mies oli hyvä suustaan, hän puhui muutkin kuin vaimonsa ympäri, ja sai kolme muuta pariskuntaa muuttamaan asumaan Bearswilleen heidän kanssaan. Mies oli eräänlainen huijari, joka oli pakomatkalla velkavankilasta. Hän maksatti toisilla perheillä tarvittavat varusteet, kuten vaunut ja hevoset sekä tarvittavan muonan. Palkaksi hän johtaisi retkikuntaa, johdon hänellä oli kuulemma 'kokemusta'. He lähtivät liikkeelle lokakuussa tuntemattomaan maastoon, ja kiersivät ympyrää.

Kun lumimyrsky yllätti heidät, he olivat juuri päässeet miten kuten vuoren yli laaksoon. Ja sinne he jäivät sitten vastaanottamaan talvea, ja näin sai Bearsville alkunsa. 

Kuusivuotias Harry Partridge näki ensimmäisenä karhun. Maassa oli jo lunta, mutta oikea talvi ei ollut vielä tullut. Naiset olivat pelokkaita, he näkivät jokirannassa suuria jalanjälkiä, ja he peölkäsivät, että karhu kävi syömässä heidän ruokavarastojaan. Miehet yrittivät saada kattoa ja seiniä perheidensä suojaksi, koska talvi oli lähellä. 

Hallie Bradylle olivat seurueen miehet suuri pettymys. Heistä ei ollut edes ruuan pyytäjiksi! He olivat avutonta sakkia, olisi suoranainen ihme, jos he jäisivät eloon.
Niinpä pettynyt Hallie lähti eräänä iltana kävelylle jokirantaan pyytämään ankeriaita. Hän nosti niitä joesta paljain käsin kattilan täyteen. 

Seuraavaksi hän teki Harryn kanssa pyydyksiä naruista kaniineille, joita oli metsässä runsain mitoin. Hallie pyydysti tekemillään pyydyksillä kaniinit, ja lopuksi taittoi niiltä niskat. Seuraavana oli kirjolohiprojekti, joka myös onnistui entisten tavoin. 

Lopulta Hallie lähti metsästämään Harryn kanssa, nainen otti miehensä luodikon, ja päätti hankkia riistaa. Oli tullut pimeä, ja he löysivät karhunpesäluolan, jonne yöpyivät. ---.

En halua kirjan juonesta enempää selostaa, mutta romaanina tämä on hauska ja erikoinen kokemus. Kirjassa on myös vahvoja naisia, jotka nousevat miehiään korkeammalle tasolle elämässään ja vaikeuksissaan. Ottavat vastuuta enemmän lähimmäisistään ja tulevaisuudestaan kuin saamattomat ja arat miehet.

Kirjailijan kieli on kaunista, ja kestää hyvin kriittisenkin lukemisen. Voin suositella kaikille, mutta erityisesti meille ikäihmisille. Kirjan kansi on myös värikäs ja kaunis.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan Erja Haapalan tervetulleeksi lukijakseni. ♥
Oikein hyvää loppiaista myös kaikille ystävilleni! ♥♥




12 kommenttia:

  1. Olen lukenut tämän muutama vuosi sitten. Pidin siitä myös. Hyvää loppiaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mine!
      Hauskaa että olet tykännyt tästä kirjasta.
      Kuin myös sinulle ja perheellesi!♥♥♥

      Poista
  2. Mukava kirja, tykkäsin siitä, kuin myös uusimmasta Ihmeellisten asioiden museo, taitaa olla hyllyssäni. Hieman erikoisia kirjoja kylläkin, mutta nautinnokseen lukee!

    Hyvää alkanutta vuotta ja loppiaista Aili♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota lukea kirjoja, jotka poikkeavat edukseen muusta massasta! Tuon mainitsemasi kirjan tahtoisin minäkin lukea, varmaankin aika hauska..;)
      Kiitos Minttuli, hyvää viikonloppua sinulle!♥♥♥

      Poista
  3. Kiitos lukuvinkistä. Minulle tämä Hoffman on ihan uusi kirjailijatuttavuus; kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta, eli taidanpa mennä kirjastoon varaamaan tämän. - Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Anneli A. Minusta Hoffman on hyvin miellyttävä tuttavuus, eroaa tosiaan muista edukseen. Lukuiloa sinulle ja hyvää viikonloppua!♥ ♥

      Poista
  4. Kiitos hyvästä bloggaukseesta ja kirjavinkistä :)

    Hyvää loppiaista Aili <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Mai..:)
      Kiitos, onnellista viikonloppua sinulle!♥♥♥

      Poista
  5. Lempeää loppiaisen jatkoa Sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe, samoin myös Sinulle!♥♥♥

      Poista
  6. Hallie on ollut reipas naisimmeinen.

    Minun isoäitini oli myös, pyydysti sota-aikana ansalangoilla ruoaksi teeriä ja taittoi niiltä niskat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä juuri romaanissa korostetaan;)
      Sota-aikana oli paljon reippaita naisia, he tekivät työtä monesti yli voimiensa! Ja tekivät myös ne rintamamiesten työt kotitilan parissa, lisäksi lapset ja karjanhoitotyöt. Ei koneita, vaan hevosella. HYvää viikonloppua sinulle, Erkki!♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥