Google+ Followers

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Auli Ehon kirjoittama sukutarina

Auli Ehon sukutarinan on kustantanut Mediapinta (2013). 

Siitä on jo lähes kaksi vuotta, kun tilasin kirjailija Auli Eholta sukutarinoita kaksin kappalein. Vasta nyt luin tuon isomman ja 262 sivuisen kirjan, joka on saanut mm. kunniamaininnan Mölläririmestari-kilpailussa muutamia vuosia sitten. Möllärimestarikilpailun järjestää vuosittain Kalle Päätaloinstituutti Taivalkoskelta, johon itsekin osallistuin vuonna 2008. Lupasin myös Auli Eholle postata hänen kirjoistaan, mutta näin kauan se on viipynyt.

Kohtaamme Mattilassa teos on saanut alaotsikokseen Kristiina Juhontytär Eskelin kertoo. Tarina on koottu tosiasioiden rungon ympärille fiktiota apunakäyttäen yhtenäiseksi tarinaksi. Se on mielenkiintoinen ja miellyttävä tarina torpparisuvusta, joka on viljellyt maata ainakin sata vuotta. Vertailukohtana voisi käyttää mieheni äidinpuolen suvun tarinaa, joka sekin on torpparisuvun tarina. 

Kirjalla on ISBN 978-952-235-599-7, koko A5, kannet pahvia. Teosta saa sekä kova- että pehmeäkantisena. Itse valitsin viimeksimainitun. Kirjassa on hienosti ja yksityiskohtaisesti tehty sisällysluettelo. Kertojana toimii kirjoittaja Auli Ehon isoisän isoäiti  edellä mainittu Kristiina Juhontytär Eskelin, o.s. Sandberg. Henkilöt ovat kirjassa omilla nimillään ja oikeilla paikoillaan, ja teos sijoituu 1800-luvun Suur-Tuusulaan, kertoo Auli Eho. Kehyksenä on ollut maamme ja pitäjän historian merkkipaalut.

Paitsi lähtöparia (Kristiina ja hänen miehensä) kirjassa kerrotaan myös heidän kolmen poikansa perheen elämäntarina. Kertoja on hyvin ylpeä poikiensa menestyksestä ja viisaudesta, jonka hyvin ymmärrän. Kukapa äiti ei olisi menestyneistä lapsistaan?

Ehkäpä ylitse muiden nousee tarina säveltäjä Jean Sibeliuksesta ja hänen perheestään, joka asui erityisesti kesäaikoina ja rakentaessaan taloaan Tuusulaan Mattilassa usean vuoden aikana 1899-1902. Tuolloin Sibeliuksilta kuoli mm. yksi lapsi.

Kiitokset ja onnittelut Auli Eholle vaikuttavasta sukutarinasta! Kunniakirja ei tullut tyhjästä, vaan ihan ansaitusti. Olen vieläkin tarinan lumoissa, vaikka jo luin kirjan tammikuussa joulun jälkeen. Kuka sukukirjoja harrastaa, tässä on teille hieno kohde. Tätä lukee kuin romaania eikä sukuluetteloa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotan lukijoilleni hyvää alkanutta viikkoa ja pääsiäisen aikaa!
                              Terveisin Aili-mummo

10 kommenttia:

  1. Kiva kun postasit tästä kirjasta. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja palkinnon arvoiselta. Arvokasta kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Anneli A.
      Todella on, vaikka muuten en sukua tunnekaan.
      Näin sukutarinoista tulee elävää ja mielenkiintoista kirjallisuutta, Auli Eho osaa!♥♥

      Poista
  2. Nämä on mielenkintoisia kertomuksia sen ajan ihmisistä.
    Ja tosiaankin, arvokkaita muistiinpanoja suvusta.
    Mun ystäväni tutkii sukua harrastuksena ja olen nähnytkin häneltä paljon näitä hienoja juttuja, kun on kertonut monen elämästä ja tarinoista.
    Mielenkiintoisia lukeakkin.
    Sulle Aili-mummo, oikein hyvää kevättä!
    Tänään löysin ekat leskenlehdet, jotka on mulle aina se kevään merkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukututkimus on antoisa harrastus, olen harrastanut itsekin sitä melko paljon. Hauskaa Harakka, että myös eräs ystäväsi on sukututkija.

      Kiitos toivotuksistasi myös.
      Mukavaa ja ilahduttavaa että löysit leskenlehtiä. Kevät on jo sinulla kulman takana. Meillä on vielä paksut hanget..;)

      ♥♥♥

      Poista
  3. Minulle tuli aivan uutena tietona tuo Möllärimestarikilpailu. Olen kuullut vain lasten satukirjakilpailusta, johon lapset itse kirjoittavat satuja.

    Mukavaa keskiviikkoa Aili <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Möllärimestarikilpailu on omakustantajille tarkoitettu. On hyvä että myös meille on tällaisia kilpailija.

      Kiitos Mai; hyvää loppuviikkoa sinulle, Mai!♥♥♥

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Piipe!
      Sepä hienoa, että kiinnostuit!♥♥

      Poista
  5. Sinä Aili olet ahkera lukija.
    Minun ei tule luettua kun on niin paljon muuta tekemistä.
    Kun hankin kirjan niin Suloseni lukee sen ja minulta jää lukematta.
    Olemme niin erilaisia. Lapset ja lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset sekä seurakunta, lauluharjoitukset ja radio ohjelmien teko vie minun aikani. Oikein hyvää ja iloista pääsiäis-aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  6. Lukuvauhtini on nykyään hidas eikä se koskaan kovin nopea ole ollutkaan. Näiden lomakuukausien aikana olisin voinut lukea paljonkin enemmän, mutta halusin ottaa sairaalakokemuksestani enemmän irti, enkä alkuaikoina olisi jaksanutkaan.

    Tiedän kyllä että sinulla Sylvi on paljon erilaisia harrastuksia ja työtä suvun ja seurakunnan hyväksi. Harva ihminen yhtä hienoon suoritukseen edes pystyy kuin sinä. ÄLä siis ota itsellesi mitään komleksia tästä minun harrastuksestani.

    Kiitos Sylvi; samoin hyvää ja iloista pääsiäisaikaa myös sinulle ja läheisillesi!♥♥♥

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥