Google+ Followers

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Ole kiitetty €lämä! ♥

Potsipäivillä 2016. Apteekin penkki keskuspuistossa.


LAPIN LAULU

Ole kiitetty, elämä,
vaikk' olit kota kolea
Lapinlaakson kämmenellä,
tuittu tuulten jäämeristen;

- vaikk' olit iloton kätkyt
kylmässä Lapinkylässä,
vaimo, lasta liekuttava
huolen-harmailla käsillä:

- vaikk' olit repalenuttu
laihan lapsen olkapäillä,
mehuton akanaleipä
järsiä nälännäkijän,
pahan hallin haukkuminen
isoisempien ovilla;

- vaikk' olit talvinen vaellus,
kulku hangen hartioitse
silmän pälveä pälyen,
korvan  kiurua kysyen
yössä päivän päivättömän,
lauluttomassa Lapissa;

- vaikk' olit veriset jäljet
tähtien tähyttävinä,
kipu jääksi jähmettynyt
lumin peitellä puhurin.

Yksi on laki Lapissa:
pystypäisenä pysyä
tunnoin tulta välkkävämmin,
silmin jäämeren-sinisin.

Kun sa suistut suu veressä,
revontulten roihutessa
hangelle, havahtuakses
Kalman koura olkapäällä,
yksi on ylväs huomenlaulu:
- Ole kiitetty, elämä!


- UUNO KAILAS -
Maiju Lassila, tohmajärveläinen kirjailija. Potsipäivien innoittaja ja Tulitikkujen tekijä.

Kirjailija-toimittaja Algot Untolan (e. Tietäväinen, 1868-1918) kuolemasta tulee ensi vuonna sata vuotta. Tulisieluinen mies murhattiin  mereen lähelle Suomenlinnaa, kun häntä oltiin kuljettamassa merellä veneessä.

Talluksen renkipoika otti viimeisen askelensa hypyssään mereen.

Voin uskoa, että Algot Untola joutui valkoisten silmätikuksi ammattinsa vuoksi. Hän oli Työmies-lehden toimittaja, joka ajoi verensä pakottamana köyhien asiaa. Suomen kansalla oli leipä vähissä eikä sitä riittänyt etenkään vähäväkisille, joilla ei ollut omaa maata viljeltäväksi. Silloinen Suomen hallitus ei halunnut tehdä ulkomaille velkaa ja ostaa leipäviljaa, sillä viljasta ei olisi saatu maksua viljan tarvitsijoilta. Joten raha ratkaisi tämänkin asian.

Vuoden kuluttua tätä Algot Untolan alias Maiju Lassilan teemaa juhlitaan Tohmajärvellä kirjailijan pääteoksen, Tulitikkuja lainaamassa, kanssa. Kirja on romaani, joka on myöhemmin dramatisoitu näytelmäksi. Näytelmä esitetään kuntamme kesäteatterissa.

Kestävintä  kirjallisuutta on hyväntahtoinen kansanhuumori. Niissä  säilyy tämän miehen, alle viisikymppisenä kuolleen, Algot Untolan elämä.

Tuo Uuno Kailaan runo, Lapin laulu, on kaunis ja koskettava. Se kertoo siitä taistelusta, jota raskasta työtä tekevän kansan on käytävä joka päivä ylipitkiä päiviä tehden. Näin oli itsellänikin monta vuosikymmentä, ja nyt korjaan sitä satoa, mitä itselleni aiheutin. Tosin en ollut leivätönnä, mutta kovaa työtä yli 40 vuotta ilman sunnuntai-lomia ja viikkovapaita. 

Uuno Kailas (1901-1933 ) kirjoittaa tässä runossa kuin  Eino Leino. Heidän 'käsialansa' on jotenkin niin samanlaista. Joitakin kertoja olen luullut lukevani Leinoa, vaikka se lopuksi on paljastunut Kailaaksi.

Toki olisin halunnut alle 32-vuotiaana kuolleelle lahjakkaalle miehelle, paljon pitemmän ja tuottoisamman elämän. Olihan hän suomentanut paljon muita lahjakkaita runoilijoita, kuten suomenruotsalaista Edith Södergrania.

Lahjakkuudet erivät lopu maailmasta. Heitä syntyy (ja kuolee) kaiken aikaa jossain päin maailmaa... 

Toivotan lukijoilleni menestyksellistä ja kaunista naistenviikkoa!
                     Terveisin Aili-mummo

14 kommenttia:

  1. Kiitos Aili samoin sinulle sinne kauas ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Sylvi:)
      Hyvää loppuviikkoa sinulle ja läheisillesi sinne Ruotsiin!♥♥♥

      Poista
  2. Hieno postaus Aili, kiitos siitä!

    Hyvää Naistenviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Mai!
      Kiitos, kuin myös sinulle!♥♥♥

      Poista
  3. Kiitos tästä♥ Kailas on salarakkaitani runoilijoissa: Hän osaa olla värisyttävän kohtalokas!

    R. oli jäänyt tässä jonain iltana katsomaan ohjelmaa jostain tehtaasta, jossa naiset kasasivat 8 tuntia päivässä raskaita levyjä, olisiko ollut paksuja fanerilevyjä ja kertoi, että kyllä olivat naiset uupuneita ja raskas elämä näkyi. Minun mammani taas eli maatilan emännän raskaan työn, jossa ei vapaapäiviä tunnettu. Se maitotonkkien pesu, monessa kylmät vedet ja raskaat nostamiset. Terveys meni...

    Kiitos samoin sinulle Aili♥ Meillä sataa kuin kaatamalla ties monettako päivää, mutta onneksi on Suonenjoen mustikoita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotapa en muistanutkaan, että ihailet Uuno Kailasta; hän on suuri kääntäjä ja "kohtalokas" runoilija. Tosi on, että joskus runoa lukiessa tuntee, miten karvat selässä nousevat pystyyn.

      Kyllä minäkin katsoin tuon sota-ajan ohjelman, missä naiset tekivät raskasta työtä pitkän ja päivän, ja kotona vielä melkein saman verran lisää. MIhethän ei siihenm aikaan kotitöistä piitanneet, vaan he odottivat valmista kuin herrat ikään.

      Isäsi oli kauppias ja äitisi maatilan emäntä. Jotenkin tuntuu, että äitisi on varmaan saanut tehdä ne eläintenhoidot ja muut työt kotitöiden ja lastenhoidon kylkiäisinä. Raskainta niissä tonkkahommissa oli, kun maitopystöt piti raahata täysinä (noin 70 kiloa) maitolaiturille ja nostaa rappuset sinne ainakin 1,5 metriä korkealle. Mutta kyllä nekin astiat nousivat, vaikka nuorin poikani oli työn alla, hän syntyi marraskuussa.

      Meilläkin on satanut ainakin kaksi päivää yhteen pötköön, joskin taukoja pitäen...

      Suonenjoen mustikoista en ole kuullutkaan ennen, ne mansikat ovat suosittuja.

      Hyvää viikonloppua Leena ja co!♥♥

      Poista
  4. Kiitos tästä postauksesta. Hienoa että Tohmajärvellä muistetaan Algot Untolaa ja siellä esitetään Tulitikkuja lainaamassa. - Hyvää loppuviikkoa sinulle Aili!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Anneli A.
      Toki näin suurilla kuuluisuuksilla aina ystäviä on, onhan heillä mainetta, joilla toisetkin voi ratsastaa...
      Lassilasta eli Algot Untolasta voi oppia paljon tutkimalla hänen elämäänsä ja kirjallisuuttaan.

      Kiitos Anneli, samoin sinulle!♥♥♥

      Poista
  5. Kiitos Aili muisteloista ja Kailaan runosta. Kävimme viime lauantaina vihdoinkin tutustumassa Outokummun vanhaan kaivokseen ja postasin siitä blogiini. Ei ole ollut helppoa kaivostyömiehen elämä viime vuosisadan alussa, kun työmenetelmät ja -kalut olivat alkeellisia. Elannon on kaivos antanut monille perheille ja on nyt matkailukohde. Nykyihmistä vaan kiinnostavat enemmän kutujuhlat. Matkan varrella oli Tuusniemen satama kansoitettuna, vaikka ei ollut kummoista ohjelmaa. Onneksi ei lauantaina satanut eikä ollut liian kuuma niin jaksoi kävellä. Tykkään paikoista, joissa ei ole ruuhkaa, saa mennä omassa rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että pidit lukemastasi, Beate!☺

      Toki Outokummun kaivos asiat ovat minullekin tuttuja kahden suvun, Juvosten ja Kontkasten tiimoilta. Olen ollut tekemässä kahta sukukirjaa, ja monet sukujemme jäsenistä ovat kaivoksesta leipänsä saaneet elämänsä ajan itselleen ja perheelleen.

      Nykyihminen tuskin kehtaisi tai viitsisi harvoin raataa sillä tavoin kuin ennen oli pakko.Silloin ainakaan 1950-luvulla ei ollut hengityssuojaimiakaan, vaan kivipölykeuhko vei monen miehen hengen ennenaikaiseen hautaan. Se on sellainen sairaus, joka ei parane, vaan pahenee. Työsuojelu siis puuttui tai ainakin oli puutteellinen.

      Tosi on, hauskanpito se vasta on poikaa! Tuusniemellä olen joskus käynyt teatterissa, vaan nyt on niin, että tuusniemeläiset käyvät meillä Tohmiksella..;)

      Näkee myös enemmän ja paremmin, kun ruuhka ei sotke kiinnostuksen kohteita. En minäkään perusta paljoista ihmismääristä.

      Mukavaa ja rauhallista loppukesää sinulle ja co!♥♥

      Poista
  6. Hieno postaus ja aihe. Uuno Kailas on lähellä sydäntä monin tavoin. Maiju Lassila on merkittävä vaikuttaja myös niin kirjallisuudessa kuin muutoinkin. Kukapa ei muistaisi "Tuli tikkuja lainaamassa" teosta.

    Olet uurastanut pitkän uran maanviljelyn ( ehkä karjankin) parissa. Se on kunnoitettava saavutus. Itse piti käydä kodin ulkopuolella töissä ja sen takia sanouduin jossain jopa raskaimmassa työvaiheessa irti yrittäjyydestä että sain olla työnhakijana... leikkasin omaa oksaani lyhytnäköisessä rahapulassa, sen hedelmiä korjaan nyt:) Toisaalta ilman terveyskeskuslomituksiani ja työkkäritöitä emme olisi pärjänneet mitenkään.

    Kaunista ja hyvää heinäkuuta Aili, akkain viikko on kääntymässä poutaisemmaksi, kusireetasta odotinkin jo aurinkoisempaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irja!
      Hienoa että pidit aiheesta..;)
      Karjanhoitajaksi jouduin jo 14v, kun äiti läksi maailmalle. Ja sitä työtä tein lopun aikaa ollessani talon emäntä. Pidin kovasti eläimistä, eläin on kiitollisempi hoidettava kuin ihminen.

      Harva jaksaa ajatella nuorena eläkeikään asti, mutta meitä ihmisiä kohdellaan hyvin eriarvoisesti. Maalaiset ovat saaneet tottua suorastaan ala-arvoiseen kohteluun, josta me maksamme seuraukset. Maatalon emäntä oli vielä 70-luvulla "aikuiselätettävä", vaikka olisi tehnyt kaikki talon työt. Isäntä saattoi käydä pellon laidassa kääntymässä sätkä suupielessä (sellaisiakin taloja varmasti oli). Emäntä raatoi, vaan isäntä oli se talon tärkein henkilö, "johtihan" hän taloa..;)

      Kyllä sitä Reetaa eilen pissitti ja vielä sitä Johannaakin. Vesiheinä kasvaa loistavasti. Saisi kyllä
      kaunistua.

      Aurinkoisia heinäkuun loppupäiviä sinulle Irja!♥♥♥




      Poista
  7. Jotkut jäävät elämään, nuorenkin elämän jälkeen.

    VastaaPoista

Kiitos komentistasi! ♥