Google+ Followers

maanantai 25. syyskuuta 2017

♥ Ruska- ja sieniaikaan ♥

Muutama vuosi sitten pihlajanmarjoja oli melko vähän...

Lokakuu muistaa aina 
miten olla lokakuu
pieniä virkistäviä poikkeuksia se sallii itselleen
silloin tällöin
ruska voi tulla joskus viikkoa ennen tai viikkoa jälkeen
mutta aina se tulee
koivun oksille heitetty kultaiset huivit
maa mustuu vähitellen

luonto tekee minussa työtään
mutta toivon, että vielä marraskuussakin
riittäisi valoa.


- MARJA LEENA TOUKONEN -

Auringonkukka ylväänä kultapallojen seurassa...


Tarttis ottaa joskus kamera käteen ja ottaa uusia kuvia. Vauhdilla ovat ruvenneet koivujen lehdet vaihtamaan väriään. Vaikka sadetta olemme saaneet jopa ennätyspaljon, niin silti syysruska on melkoisen hyvä. Varsinkin keltaisessa värissä löytyy, punaista en ole paljoa nähnyt vielä. Mutta senkin aika tulee, kunhan yöhallat rupeavat vierailemaan luonamme. Meillä niitä ei ole vielä ollutkaan.  Viikonloppu meni siihen., että lapsenlapset kävi pesemässä mummon ikkunat, ja melkein ammattilaisen otteilla se sujui. Siinä samalla maistelimme ystävämme Marjatan maanmakoisia karjalanpiirakoita porukaltaan, ja kovasti niistä pidettiin ja kehuttiin. 

Tänä syksynä on saatu reilusti kanttarelleja pakasteeseenkin...

Haaparouskuja mies keräsi  eräänä päivänä ahkerasti, ja mummo sai siivota niitä yhden päivän ajan loppuviikolla, ja sitten keittää ja huuhtoa ne. Tosin oli sinne haapasienien sekaan tullut aika joukko karvarouskuja, joita mieheni nimittää karvalaukuiksi. Haaparouskuja hän nimittää maiteroisiksi, mikä tarkoittanee 'maitosientä'. Sieniä on suolattu syötyjen ohella melkein sankollinen, joka riittänee talven ajaksi. Mutta täksi viikoksi luvattiin lämmintä ja poutaista säätä, joten sieniä voi kasvaa lisääkin. Suppiksia mies ei ole löytänyt metsästä, joka lienee näön syytä. Ne ovat ovelia piiloutumaan lehtien ja muiden roskien alle, eivätkä satu silmään niin hyvin kuin kanttarellit.

Mies on viipynyt tänään bensanhakureisulla koko päivän, alkaa jo harmittaa minuakin. On aika arvaamatonta, mitä ne naapurit keksivät, tulee 'sakkoja' jopa tekemättömistä 'rikoksista'. On niitä kuulemma joillekin tullut jopa Unkarista asti, vaikka asianosainen ei ole edes koskaan käynyt kyseisessä paikassa. On se maailma aika outo paikka, kun sakkoa tulee vaikka ei tekisi mitään!!?? Rikolliset nyt tekevät mitä vain hankkiakseen lisää liksaa itselleen.

Vajaa viikko on vielä syyskuuta ja sitten olemme jo lokakuussa. Nimenäkin aika hirveä. Tosin alkukuusta on vielä meillä ruska-aikaa, mutta loppua kohti ilmestyy se loka. Lokakuun puolen välin jälkeen on sitten kahden lapsenlapsen vuoro juhlia synttäreitä. Toki niihin on tavalla tai toisella osallistuttava. 

On luvattu kaunista ja lämmintä säätä tämän alkaneen viikon aikana, joten käyttäkää tämä aika hyväksenne, hyvät lukijani!

Kaikkea hyvää teille ja ihanaa syyskuun loppua!
                      Terveisin Aili-mummo


14 kommenttia:

  1. Kiitos Aili. Täälläkin alkoi viikko kauniilla, lämpimällä säällä.
    Hyvää loppukuukautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi!
      Kaunista ja lämmintä, ihan toivesää!☺ ♥♥

      Poista
  2. Miehen tätikin se taitaa vierailla naapurissa bensanhakureissuilla. Aika monta kertaa pitäisi kai vierailla, että viisumin jälkeen siinä voittaisi? Minä kaipaisin nähdä sen Pietarin, mutta rahat ei riitä siihenkään viisumiin. Kalliina pitää Putin valtakuntaansa, kun sinne vain rahalla pääsee vierailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monet paikkakuntalaiset ja jopa 100 kilometrin päästä käyvät hakemassa naapurista bensansa. Hintaan on vielä laskettava kallis henkilövakuutus, joka on yli 80v. moninkertainen normaaliin verrattuna.

      Viisumit olisi jo Putin jättänyt pois kauan sitten, mutta meillä suomalaisilla on 'ennakkoluuloja' sieltä päin tulevasta turistitulvasta. Olen samaa mieltä, häviäisimme sen kierroksen moninkertaisesti!
      Hyvää loppuviikkoa sinulle, PM!♥♥♥

      Poista
  3. Sieniä on kyllä nyt löytynyt, täällä ei vielä ruskaa näy.Mukavaa syyskuun viimeisiä päiviä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että olet saanut sieniä, Ritva!
      Kiitos, samoin sinulle.☺

      ♥♥

      Poista
  4. Viime viikolla kävimme vaimoni kanssa marja- ja sienimetsässä. Täällä marja- ja sienipaikat löytyvät noin 30-50 km:n päästä, sillä kaupungin läheisyydessä muitakin kerääjiä riittää yllinkyllin. Vaimoni keräsi valtaosan puolukoista ja minä sienistä. Keräämistäni sienistä valtaosa oli suppilovahveroita, joita löytyy seudulta runsaasti, kun syksymmällä olemme saaneet sadetta. Kanttarelleja en enää löytänyt, mutta rouskuja jonkun verran salaattisieniksi. Minullekin nuo kaiman nimitykset maiteroinen ja karvalaukku ovat tuttuja lapsuuden ajoilta. Rouskut olivat pääosin karva- ja kalliorouskuja, haaparouskuja ei juuri tällä kertaa näkynyt. Yritän tehdä vielä yhden retken sienimetsään ennen talven tuloa. Pihlajat kantavat tänä vuonna runsasta satoa. Osan pihapuiden sadosta keräsin pakkaseen kotiviinin tekemistä varten. Aroniaa pitäisi vielä kerätä ja puutarhamarjoja on jo pakkasessa.

    Suuret kiitokset sinulle Aili jaksaessasi ylläpitää blogiasi vuodesta toiseen kaikista kokemistasi vaikeuksista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kekusteluun osallistumisesta, Mauri-serkku.
      Hienoa että jaksatte ajella noinkin kauas kotikaupungistanne Turusta keräämään luonnon antimia. Teillä on ollut hyvä työnjako, kumpikin on voinut antaa parastaan.

      Kyllä uskoakseni vielä sieniä tänäkin syksynä vielä saadaan. Pihlajanmarjoja on täälläkin ylen runsaasti, joten omenat saanevat olla pihlajanmarjakoilta rauhassa.

      Parhaani olen yrittänyt, kymmenes vuosi on kohta lopuillaan blogimaailmassa. Tämä on ollut antoisaa puuhaa, vaikka joskus hieman raskasta. Lämpimät terveiset sinne Turkuun sinulle ja puolisollesi!♥♥♥

      Poista
  5. Savuntuoksuiset terveiset, kävimme pitämässä tulia laavulla. Luonnossa on nyt mukava liikkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erkki, hienoa että retkeilet luonnossa ja varustaudut talveen!

      Terveiseni myöskin sinulle!♥♥♥

      Poista
  6. Kiitos, sinulle myös kaunista ja mukavaa syyskuun loppua.
    Taitaa sinun korissasi olla yhden soosin verran sieniä tai mitä nyt niistä teetkään.
    Minun syyskuu on ollut ilmoiltaan vaihteleva, viime aikoina paksua sumua. Syksyyn ne kuuluvat. Vielä kirkastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on vanhasta varastosta, paljonkin isompia kanttarellisaalista olisin saanut kuvata. Sumua on ollut täälläkin aamuisin. Toki niin on! Toivokaamme niin, kauniitakin säitä lienee tulossa. Mukavaa elämää sinne pohjoiseen sinulle, aimarii!♥♥

      Poista
  7. Sienet ovat hyviä, tykkään todella paljon, mutta en itse uskalla niitä kerätä, kun en niin niitä tunne tarpeeksi hyvin.
    Pitäisi varmaankin opetella tuntemaan paremmin, että uskaltaisi kerätä niitä.
    Kanttarelli on ainoa, mitä uskallan kerätä.
    Kauniin syysrunon laitoitmeille luettavaksi, kiitos siittä!
    Hyvää syksyistä viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, Harakka, kannattaa kerätä niitä sieniä, jotka tuntee varmasti. Uhkapeliä elämällä ei kannata pelata, tulee liian kalliiksi.

      Tietysti, jos menee vaikka sienikurssille, ja siellä opettelee uusia sieniä, on se hyvä tapa laajentaa saalista.
      Hyvää viikonloppua sinulle Harakka, ja ihania luontoretki-ilmoja!♥♥♥

      Poista

Kiitos komentistasi! ♥