Google+ Followers

torstai 23. maaliskuuta 2017

Oikea - vai sittenkin vasen...

Apteekkimuseon sisustus on n. vuosisataa ennen kuluvaa vuosisataa.

Luin ihmeekseni netistä, että olen loukannut oikean jalkani nilkasta. Se oli siellä monessa kohtaa ja usean lääkärin toteamana. Ihan pieni ristiriita tässä kyllä on, sillä minun mielestäni se on vasen jalka, joka loukkaantui...;) Noin voi siis mielipiteet vaihdella. Kumpaa meistä vakuutusyhtiö oikein uskoo?


Pillerinpyörityslaudat, joilla pillerit valmistettiin.
Entisaikaan ei apteekissa myyty kauneusaineita eikä kosmetiikkaa. Lääkkeetkin tehtiin paikanpäällä apteekkarin ja farmaseuttien toimesta. Niinpä luullakseni lääkkeiden hintakin oli varsin kohtuullinen käyttäjän kukkarolle.


Tohmajärven Nymanin talon apteekkimuseo on talon oikeassa päässä.


Eilen sain Riitalta lymfahierontaa katkenneeseen jalkaani, sillä jalka on ollut nilkasta kovasti turvoksissa. Huomenna on luvassa lisää, ja sitten ei hierontaa yli viikon aikaan. Kipeytymistäkin on esiintynyt, mutta sille asialle en voi mitään muuta kuin syödä särkylääkkeitä. Millekään lenkille ei tee mieli lähteä, suurin lenkki on uunin ympäri pesuhuoneen kautta.

Pulloissa säilytettiin tarveaineita ennen lääkkeen valmistusta.

Onneksi minulla on vielä mies, joka pystyy liikkumaan. Eilen hän ajoi Tohmiksella, kauppa- ja muilla asioilla. Parhaillaan hän on liikuntaryhmässä Tikkalan koululla, jossa hän on tänä talvena harvakseltaan käynyt. Hänelläkin on ollut omat vaivansa, joiden takia ei ole voinut osallistua. 

Kiitos, ystävät, henkisestä tuesta ja muusta muistamisesta. On hyvä tietää, että teidän kaltaisianne hyviä ihmisiä on olemassa. 

Oikein antoisaa ja mukavaa viikonloppua kaikille lukijoilleni ja kavereilleni!
                                Terveisin Aili-mummo

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

♥ 'Lomalta' palattua ♥

Ruusuiset kiitokset hoitajille, lääkäreille ja terapeuteille!
Tohmajärven terveyskeskuksen vuodeosasto oikeassa siivessä.

Tulipa kerrankin lomailtua kunnolla. Tällaisessa paikassa majailin seitsemän viikkoa: Lämmin kiitos hoitajille, lääkärille ja terapeuteille, jotka hoitivat minut uuteen kuosiin. Olen nyt rollaattorimummo, josta toivoaksen toivun vielä entistä ehommaksi. Kyllä Tohmiksella on mahtavat hoitajat, se on minun sanottava. Vielä kerran ruusuiset kiitokset teille kaikille!

Ensi kerran elämässäni minulta 'katkesi' vasen takajalka. Kolmesta kohtaa. Onneksi ei sentään lonkka. Miksi minä aina aloitankin rajusti nämä telomishommat. Mutta parempi näin, olisi ehkä voinut käydä vielä huonommin.

Auringon nousu tammikuussa Ailinkalliolla.


Ollaan jo lähestulkoon keväässä. Sukuakin tapasin sairaalassa. Sattui niin 'hauskasti', että meitä oli kolme Mannisen sukuun kuuluvaa naista samassa huoneessa useita päiviä. Ja voi sitä kalkatuksen määrää, kun kaikki kertoivat omia sattumuksiaan ja historioitaan elämänsä varrelta. ♥ Terveiset Aunelle ja kaimalleni Ailille, samoin Ilmarille! ♥

Anteeksipyyntö teille, hyvät lukijani! Postailuni katkesi ihan odottamatta, minulla ei ole älypuhelinta, jolla voisin päivittää blogiani...

Oikein miellyttäviä maaliskuisia päiviä teille kaikille, ystävät! ♥
Ihanaa sunnuntaita ja tulevaa viikkoa toivottaa Aili-mummo :-)